CURRICULUM VITAE -  Ilpo Perttilä
1. LAPSUUS JA NUORUUS 2. OPISKELUAIKA
3. ETIOPIAAN 4. TOINEN  JA KOLMAS TYÖKAUSI
5. NELJÄS TYÖKAUSI 6. LAPPEENRANTA

 takaisin ETUSIVUlle

Paluu Lappeenrantaan

 

Palattuamme Lappeenrantaan jatkoin entisessä virassa. Muutkin kuviot menivät vanhaan malliin, paitsi Merja lähti auskultoimaan Tampereelle. Hannu meni hänen mukanaan Viialaan ja minä jäin isompien lasten kanssa Lappeenrantaan, jossa kaikki kävivät koulua. Sitten tuli kirkkoherran vaali, jossa minä jäin kolmen hakusijan ulkopuolelle, vaikka mielelläni olisin kyllä isommankin tehtävän ottanut. Seurakuntatyössä oli suurena hankkeena Kirkon Kasvatustyön kokonaisohjelman laatiminen, jota minä tein lähetystyön osalta. Aiemmin työalanani oli ollut edeltäjäni ja rippi-isäni perintönä pyhäkoulutyö, mutta nyt työalakseni vaihtui lähetystyö. Olisin omasta puolestani ollut valmis Kasvatustyön kokonaisohjelman toteuttamiseen laatimisen lisäksi, mutta muilla työaloilla into sammui eikä ollut ketään jämerää johtajaa, joka olisi pystynyt motivoimaan työntekijäjoukkoa asian loppuun saattamiseen. Meidän seurakuntamme ei ollut ainoa, jossa työ jäi kesken. Merkittäviä seurakunnallisia asioita oli koko 80-luvun ajan Tässä elämä kampanjan seurauksena syntyneet pienryhmät ja sitten Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen käynnistämä Raamattu tutuksi –kampanja. Siiten oli Billy Grahamin kokoussarja Helsingin olympiastadionilla, minne mentiin bussilasteittain ympäri Suomea ja tämän tapahtuman vanavedessä vielä Missio Lappeenranta vuonna 1992.

Perhe vuonna -83 hankitun kotitalomme pihalla 1990.

80-luvun lopulla lapset alkoivat saada kouluopintonsa päätökseen, tai Päivi 80-luvun lopulla ja Jyrki ja Markku 90-luvulla.  Markku kävi lukionsa Savonlinnan taidelukiossa, mistä hän löysi tulevan aviopuolisonsa samalta ylioppilasluokalta. Niihin aikoihin Päivi oli jo avioitunut ja niin ikään muuttanut kotoa pois. Kun minut sitten valittiin Lappeenrannassa vietettävien lähetysjuhlien pääsihteeriksi, olivatkin jo lapset Hannua lukuun ottamatta lentäneet omiin pesiinsä.

 

Neljäs työkausi Etiopiassa

 

Samoihin aikoihin kun valmisteltiin Lappeenrannan lähetysjuhlia, jotka toteutuivat vuonna 1996, minulle tuli jälleen kutsu Etiopiaan, aloittamaan pappisseminaaria. Tarkoitus oli kehittää Hosainan raamattukoulusta pappisseminaari. Kutsu tuli jälleen hieman vaikeaan saumaan, kun Hannun koulunkäyntiä ajatellen olisi pitänyt lähteä viivyttelemättä Etiopiaan, jos olisi aikonut viettää siellä kaksivuotisen työkauden. Lähetysjuhlien vetovastuuta ei myöskään ollut mielekästä siirtää toiselle henkilölle, kun samasta lähetystehtävästä oli kysymys, tehdään sitä siellä tai täällä. Niinpä lähtö viivästyi ensin lähetysjuhlien takia, sitten viisumin viipymisen takia ja olisi viivästynyt vielä isäni vakavan sairastumisenkin takia, vaikken sitä niin vakavaksi uskonut. Emme kuitenkaan ehtineet olla Etiopiassa kuin kuukauden verran ja pappiskurssi piti juuri aloittaa, kun tuli tieto isäni kuolemasta. Etiopialaiset osaavat suhtautua kuolemaan vakavasti. Niinpä ei tarvinnut tässä asiassa anteeksi pyydellä, että pääsi käymään Suomessa ja työtehtävät kaikkein kiireisimmällä hetkellä. Lyhyen Suomen käynnin jälkeen jatkoimme työtä Hosainassa. Pappisseminaarin ”lippulaiva” oli kolmivuotinen diplomakurssi (siis opistotasoinen pappiskoulutus), johon osallistui 23 opiskelijaa. Sitten oli yli 30-henkinen kyläpappikurssi, jolla yritettiin hellittää akuuttia pappispulaa omassa Synodissa.

Hosainassa vietettiin historiallista juhlaa sunnuntaina 28.6.98, kun 45 henkilöä vihittiin papeiksi. Heistä neljä oli Hosainan vuosi sitten perustetun pappisseminaarin opettajia, kolme muuta aiemmin teologisen seminaarin käyneitä seurakunnan johtajia ja evankelistoja ja loput 38 Hosainan pappisseminaarissa lyhytkurssilla papeiksi koulutettuja henkilöitä, jotka ovat monet pitkään palvelleet seurakuntia. Hosainan hiippakunnan pappien lukumäärä nousi 138:sta 183:een. Seurakuntien lukumäärä on 278 ja saarnapaikkojen 165  eli vajaasta sadasta seurakunnasta puuttu vielä pappi, ja tämän laskutavan mukaan ulospäin suuntautuvan evankelioimistyön kohdealueilla ei olisi vielä pappeja laisinkaan. Nyt vihityistä papeista kuitenkin huomattava osa tulee toimimaan lähetystyössä omassa maassaan perustaen seurakuntia sinne, missä niitä ei vielä ole.

Pappisvihkimyksen toimitti Etiopian Evankelisen Mekane Yesus -kirkon presidentti pastori Yadesa Daba ja toimituksessa häntä avusti 8 pappia, joista 3 lähetystyöntekijöitä. Pastori Yadesa saarnasi Hosainan kirkossa pidettyssä jumalanpalveluksessa todeten, ettei hän ole valinnut saarnatekstiä, joka sopii erinomaisesti pappisvihkimykseen. Teksti on kirkkokäsikirjan  mukainen saarnateksti Luukkaan evankeliumin 14. luvusta (14:25-35) kertoen, mitä uhrauksia Jeesuksen seuraaminen vaatii. Kun tekstissä velvoitetaan luopumaan myös perheenjäsenistä, niin ei sitä pidä ymmärtää kaikkiin tilanteisiin soveltuvaksi vaatimukseksi, vaan äärimmäisissä valintatilanteissa tapahtuviksi ratkaisuiksi, jolloin joku toinen asia muodostuu Jeesuksen seuraamisen esteeksi.

Kolmantena jalkana oli TEE –ohjelma, johon osallistui 600 henkeä ja neljäntenä jalkana vielä kaksi raamattukoulua, Shinshitshossa ja Gimbitshussa, kummassakin 20 henkeä.

Hannu kävi yläastetta kotimme kanssa samassa pihapiirissä olevassa koulussa, jossa oli mukavia kavereita. Minulla oli tilaisuus käydä myös vierailemassa seurakunnissa, missä tavallisesti pidin saarnan ja osallistuin seurakunnan juhlapäivän viettoon. Oli voimille ottavaa, mutta mielenkiintoista tutustua ruohonjuuritason seurakuntaelämään. Asiantuntevia työtovereitani olivat niin opiskelutoverini Niilo Honkanen kuin etiopialaisetkin työtoverit (kolme alemman korkeakoulututkinnon tasoista pappia).

 

takaisin ETUSIVUlle