Itsenäisyyspäivä, kristittyjen yhteinen itsenäisyysjuhla

6.12.2000 Lappeenrannan kirkko

Jes. 61:1-2a

Virret: 577, 583, 581, 578, 584.

Herran voideltu tuo ilosanoman

1 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, 2 julistamaan Herran riemuvuotta,

 

Kulunutta vuotta on vietetty riemuvuotena. Tavalliselle tallaajalle pyöreä vuosiluku on vain aihe pistää juhla pystyyn ajan kulumisen kunniaksi. Ikään kuin ajan kuluminen olisi joku juhlan aihe. No onhan se. Kunhan ihminen täyttää 50 vuotta, niin hän pääsee miehen ikään. Sitä juhlitaan. Ja tietysti tänä päivänä juhlitaan itsenäisyyspäivää, joskaan sillä numeroluvulla, kuinka mones itsenäisyyspäivä on kyseessä, ei liene paljon merkitystä.

Harva tullee ajatelleeksi, että vuodet lasketaan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymästä. Sen toki jokainen tietää, mutta ehkä harva ajattelee juuri sen olevan erityisen juhlimisen arvoinen asia. Meille kristityille juhlimisen arvoista on nimenomaan Vapahtajamme syntymä ja armonaika, Tämä aika on annettu meille sitä varten, että meillä vielä on aikaa ja mahdollisuus tehdä parannus. Vielä on mahdollisuus kääntyä Jumalan puoleen. Vielä on aikaa julistaa evankeliumia kaikille luoduille.

Israelin kansalle riemuvuosi oli Jumalan säädös, sosiaalieettinen laki, jolla oli tarkoitus korjata kovan markkinatalouden aikaansaama epäoikeudenmukaisuus. Ajan kuluessa oli näet käynyt niin, että rikkaat olivat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Erilaisten luonnonkatastrofien seurauksena, kuten kuivuuden ja tulvien sekä nälänhädän seurauksena monet maanomistajat olivat menettäneet maansa suurtilallisille. Jotkut olivat joutuneet velkavankeuteen ja orjiksi taloudellisten vaikeuksien seurauksena. Pitkään suvun hallussa olleet tilat olivat joutuneet rikkaille tilanomistajille, jotka elivät loisteliasta elämää, usein ulkomaiden veroparatiiseissa. Köyhä kansa raatoi vuokraviljelijänä, ehkä viljellen maata, joka oli aiemmin omaa, mutta nyt suuromistajan hallussa. Hänelle piti maksaa suurin osa tilan tuotosta. Kun isäntä saapui, oli edessä tiukka tilinteon hetki.

Jumala oli Israelin uskon mukaan köyhien puolella. Jopa kerran 50 vuodessa oli raamatullisen sosiaalietiikan mukaan korjattava vääryydet, siis kerran jokaisen sukupolven aikana. Valitettavasti tämä säädös jäi usein pelkäksi paperitiikeriksi; sitä ei noudatettu, vaikka myönnettiinkin sen olevan oikeudenmukainen säädös. Mutta kukapa luopuisi vapaaehtoisesti saavuttamistaan eduista? Ei varsinkaan, jos etu oli laillisesti hankittu. Tosin yhteiskunnassa saatettiin myös käyttää lakia hyvin toimeen tulevien eduksi. Oliko köyhällä varaa edes palkata asianajajaa?

Tunnetussa Nasaretin saarnassaan Jeesus nousee puolustamaan profeetallista riemuvuosisäädöstä. Jeesus ilmoittaa ryhtyvänsä heikkojen ja sorrettujen puolustusasianajajaksi. Hän haluaa ilmoittaa hyvää sanomaa aina maan ääriin asti. Koko ihmisten asuttama maanpiiri tarvitsee oikeudenmukaisuutta. Kuinka oikeaksi Jeesuksen pyrkimys onkaan osoittautunut tämän päivän maailmassa, jossa koko maailmankaupan rakenne toimii hyvin toimeentulevien rikkaiden teollisuusmaiden ehdoilla. 80 % maailman omaisuudesta ja hyvinvoinnista kasautuu 20 %:ille maapallon hyvinvoivasta väestöstä. Köyhien maiden väestö, joka edustaa 80 % koko maailman väestömäärästä, omistaa kuitenkin vain 20 % hyvinvoinnista. Monet kuolevat nälkään tai ainakin kärsivät aliravitsemuksesta. Maailman asioista päättävät G7 – maat eli rikkaat. Muut vain seuraavat sivusta, mitä mahtavat päättävät. Köyhät eivät seuraa mitään. Heillä ei ole tiedotusvälineitä ei tilaisuutta seurata lehdistöä. Radiota tai televisiotakaan ei ole köyhillä. Moni ei osaa edes nähdä unta yltäkylläisyydestä, jota esim. Suomi – nimisessä valtiossa eletään. Mutta eiväthän ole koskaan kuulleet maamme nimeä.

Riemuvuosi on oikeudenmukaisuuden julistamisen ja toteuttamisen vuosi. Se on katumuksen ja parannuksen vuosi. Olemme eläneet väärin. Tehneet vääryyksiä ja sortaneet. Olemme harjoittaneet rasismia. Meidän on pyydettävä anteeksi vääryydet, joita olemme aiheuttaneet mm. juutalaisille. Mutta inkeriläisiltä ei ole pyydetty anteeksi. Siitä meidän on tehtävä parannus, mitä aiheutamme tämän päivän ihmisille, maissa, joissa harjoitetaan lasten hyväksikäyttöä ja prostituutiota, siellä missä suomalaismiehetkin käyvät viettämässä lomaansa. Meidän on tehtävä parannus asioissa, joissa siirrämme omat ratkaisemattomat ongelmamme tulevien sukupolvien kannettaviksi. On saasteita ilmaan, maahan ja mereen. Vaadimme jatkuvaa kasvua ja riistämme maamme autioksi. Maksimoimme oman hyötymme ja riskeeraamme tulevien sukupolvien elämän. Rikkaat maat säästävät omaa saastepäästökiintiötään sijoittamalla saastuttavan tuotantolaitokseen kehitysmaahan. Voi tätä maailman kieroutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Jos rikas maa vielä jollain lailla kantaa kristityn nimeä, mikä häpeä se onkaan Vapahtajamme pyhälle nimelle?

Meillä kristityn nimeä kantavilla on aihetta parannuksentekoon. Kristinusko on tultu tuntemaan maailmassa uskonnoksi, joka on propagoinut sanomaansa miekoin puhtaan sanan sijasta. Kristityt ovat pitäneet kiinni omista oikeuksistaan ja ovat liittoutuneet siirtomaahallitsijoiden kanssa. Kristityn nimellä kulkevat ihmiset ovat riistäneet kehitysmaiden luonnonvaroja. Kristityt ovat jakautuneet keskenään kiisteleviksi porukoiksi, jotka kilpailevat siitä, ketkä heistä omistavat Kristuksen. Omaa oikeassa olemista puolustetaan mustamaalauksen ja pahimmillaan aseellisen taistelun voimalla. Riemuvuosi on anteeksipyynnön ja sovituksen vuosi. Nyt on tehtävä parannusta menneistä rikkomuksista ja aloitettava elämä uudelta pohjalta. On etsittävä yhteisymmärrystä ja käytävä yhteiseen työhön Jumalan tahdon mukaisen elämän toteuttamiseksi maailmassa.

Velat on annettava anteeksi sekä laman aikana ylivelkaantuneiden että köyhien kehitysmaiden velat. Ei ole mitään järkeä pitää kehitysmaita velkaloukussa, kun jo velkojen korot ylittävät velan määrän.  Eivät köyhät pysty koskaan maksamaan velkojaan takaisin. Vetoomus velkojen anteeksiantamiseksi on saanut nuivan vastaanoton maailman mahtavilta, maailmanlaajasti G 7 –mailta ja Suomen ylivelkaantuneiden osalta pääministeriltä ja oikeusministeriltä. Kampanja jatkuu niiden henkilöiden kertomusten lukemisena, jotka ovat joutuneet velkaloukkuun ja miettivät, milloinka pistäisi sen narun kaulalle, joka päättäisi epätoivon.

Riemuvuosi on myös kristittyjen anteeksipyynnön ja sovituksen vuosi. Olemme olleet hajallaan ja parjanneet toinen toisiamme. Nyt on aika etsiä keskinäistä yhteyttä. Kirkkojen välisiä ekumeenisia keskusteluja on käyty monilla rintamilla. Oman kirkkomme osalta pisimmälle menevän tuloksen ovat tuottaneet Englannin anglikaanisen kirkon ja Baltian luterilaisten kirkkojen kanssa käydyt neuvottelut. Tunnustamme toistemme opin ja viran. Ehtoollisyhteys meillä on ollut jo pitkään. Roomalaiskatolisen kirkon kanssa käydyt keskustelut vanhurskauttamisopista johtivat vuosi sitten tulokseen, jonka mukaan vanhurskauttamisoppia koskevat oppituomiot on julistettu kohteettomiksi. Tällainen yksimielisyys voi kuulostaa kovin laihalta tulokselta, pilkun viilaukselta. Mutta kun ajattelemme aina Välskärin kertomusten ajalta kirkkojamme erottavaa syvää vastakohtaisasettelua, pienikin haku yhteyden suuntaan on suuri voitto. Suomessa on käyty keskusteluja mm. helluntaiseurakuntien ja Vapaakirkon kanssa. Olisiko adventistien kanssa myös? Aika hyvä tulos on sekin, kun opitaan kunnioittamaan ja arvostamaan sisaryhteisöä kunnioittavasti ja jakamaan mikäli mahdollista oikeaa tietoa sisaryhteisön opista ja elämästä.

Pelkästään katumukseen ei tarvitse jäädä eikä pidä jäädä. Otettuamme vastaan synninpäästön on ryhdyttävä toimiin vääryyksien korjaamiseksi ja evankeliumin levitystyön tehostamiseksi.  Jos meistä voitaisiin sanoa kuin alkukristityistä ”Katsokaa, kuinka he rakastavat toisiansa!” niin uskontodistuksemme saisi uuden voiman keskinäisestä rakkaudesta. Sitä kohti ohjaa riemuvuosi meitä pyrkimään.