Itsenäisyyspäivä 6.12.1999 Lappeenrannan kirkko

2 Moos. 20:12

Virret: 577, 583, 581, 578, 584.

 

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit kauan elää siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, 2 Moos. 20:12

 

Itsenäisyyspäivä ei Suomessa ole riehakas ilojuhla. Se on kipeiden muistojen, raskaiden tappioiden juhla, mutta myös torjuntavoiton juhla.

Vajaa viikko sitten tuli kuluneeksi pyöreitä vuosia, tasan 60 siitä, kun monien Suomen kaupunkien, varsinkin rannikkokaupunkien, taivaalle ilmestyi kohta aamuyhdeksän jälkeen lentokoneita ilkeät lastit ruumassaan, pudotettaviksi talojen ja ihmisten päälle. Ei tässä ollut kysymys mistään sivistyneestä sodankäynnistä, sotilaallisten kohteiden lamauttamisesta, vaan pyrkimyksestä totaaliseen tuhoon, maan ja sen väestön säikäyttämiseen niin perin pohjin, että antautumisilmoitus tulee alle kahdessa viikossa. 

Kotkan tyttölyseossa oli parhaillaan liikuntatunti menossa viidennellä luokalla, kun hälytyssireenit alkoivat soida, saman tien koneet näkyivät jo ikkunasta. Opettaja keskeytti oppitunnin pidon ilmoittaen, että hakeudutaan suojaan etukäteen annettujen ohjeiden mukaan. Suoja tarkoitti läheistä sorakuoppaa. Kun hyökkäys oli ohi, rehtori ilmoitti, että koulu suljetaan. ”Voi ei”, huokasi koko koulu. Kaikki olisivat halunneet koulun jatkuvan. Koulusta kotiin palatessa näkyi taas tulevan koneita lännen suunnasta.  Hovinsaarta kohti menevän tyttöparin oli etsiydyttävä suojaan. Mentiin läheiselle rautatieasemalle, jonka lähelle yksi pommi kohti tärähti. Siitä päivästä lähtien ei enää menty kouluun. Oltiin vain kotona. Osallistuttiin sotavarusteluun, kypärän suojusten, asesormikkaiden, sukkien ja lakanoiden ym. tekoon, kouluissa ja kotona. Siinä talvisodan syttyessä 16-vuotiaan äitini kokemus sodan alkamisesta.

 

Neljäs käsky, jonka luin kokonaisuudessaan uuden raamatunkäännöksen mukaan ei tule ensi syksynä joka talouteen jaettavaan uuteen katekismukseen näin pitkässä muodossa, eikä siinä muodossa, kuin läsnä oleva kuulijakunta on sen tottunut muistamaan, vaan typistetyssä muodossaan ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.”

 

Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Mitä vanhempien kunnioittamisen tulisi merkitä nykyajassa? Itsenäistä Suomea ajatellen se merkitsee mm. kunnian palauttamista veteraanisukupolvelle. Näin on nyt paljolti tapahtunutkin. Isänmaan puolesta taistelleita kiitetään heidän uhristaan ja myönnetään, että se oli välttämätöntä jopa maamme itsenäisyyden ja vapauden kannalta. Myönnetään se, että suurvallan pelinappulana kansamme osa olisi ollut tulla pakkosiirretyksi vieraille maille. Täällä olisi tapahtunut etninen puhdistus ja miesten likvidoiminen. Taistelematta jättäminen ei olisi merkinnyt vain itsenäisyyshaaveiden romuttumista. Siitä olisi ollut seurauksena kansanmurha. Myös naisille, sekä rintamalla taistelleille, erityisesti lottajärjestölle, että kotejaan hoitaville äideille, on palautettu kunnia. He kaikki ovat yhtä lailla osallistuneet isänmaan puolustamiseen.

Vanhempien kunnioittaminen tarkoittaa myös vanhempien elämästä kiinnostumista, heidän elämänkokemuksensa ja muistojen kuuntelemista. Sodan kokeneet ikäpolvet ovat saavuttaneet isovanhemman ja isoisovanhemman ikätason. He ovat siinä iässä, jolloin heillä olisi sekä aikaa että mielenkiintoa kertoa kokemuksistaan menneille sukupolville, mutta löytyykö kuuntelijaa! Kaikki eivät jaksa kirjoittaa kirjaa tai muutenkaan panna kokemuksiaan muistiin paperille, mutta haluaisivat silti jakaa iloiset ja järkyttävät muistonsa. Ei kai siinä ole mitään väärääkään, että halutaan oman muiston elävän jälkipolvien keskuudessa tarinoina esivanhempien elämästä. Jokaisen esivanhemman elämä on tarinan arvoinen. Omien juurien tunteminen vahvistaa aina myös omaa identiteettiä.

 

4. käskyllä on oma monivaiheinen tulkintahistoriansa. Luulenpa, että sitä on tulkittu kunkin ajan kasvatusvirtaustenkin mukaan. Jotkut luulevat, että tämä käsky joutaa jo romukoppaan tai museoon. Voihan se olla ”toisiinnii”, että käskylle löytyy ihan ajankohtaisia sovelluksia.

Käsky ei ole vanhempien oikeuksien julistus, joka tarkoittaisi vanhempien oikeutta käyttää tiukkaa kuria, vielä vähemmän että se oikeuttaisi pikkulapsiperheissä ruumiilliseen kuritukseen. Raamatusta on kyllä menneinä aikoina hankittu oikeutus lapsille traumoja aiheuttaviin ankariin kuritoimenpiteisiin. Itse asiassa, kun Uusi testamentti siteeraa 4. käskyä Efesolaiskirjeen 6. luvussa, se tulkitsee uudelleen vanhaa. Siinä ei julisteta käskyä vain lapsille, vaan myös vanhemmille. Vanhempien kunnioittamisen käsky on vastavuoroinen. Siinä kuin lasten tulee kunnioittaa vanhempiaan, siinä vanhempien tule varoa liian ankaraa vahvemman oikeuksien käyttöä. Sananmukaisesti UT sanoo: ” Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan.” Sotia varhaisempi kasvatusihanne heijastui silloin myös raamatunkäännökseen: ”Isät, kasvattakaa lapsianne Herran kurissa ja nuhteessa.”

 

Toinen kohta neljännessä käskyssä on menestyä ja elää kauan. Siitä on tullut jo edellä paljon sanotuksi. Suomen menestys on kyllä lähes pelkästään Nokian varassa. Yhdenkortin varaan ripustettu menestys voi karata yhtä vauhdilla kuin se on tullut. Tosin juuri liittoutuminen EU:n kanssa hillitsee taloudellisen menestyksen vuoristoratakäyttäytymistä. Hyvinvointia siinä kuin laskusuhdannetta jaetaan toisten kanssa.  Kauan eläminen voisi tarkoittaa konkreettisesti sitä, että keski-ikä on vuosien saatossa noussut. Trivial pursuit – pelissä tuli eräänä päivän vastaan kysymys: Mikä oli suomalaisten keski-ikä 1200-luvulla? Minä arvelin kai 45 vuotta. Oikea vastaus oli 18 vuotta. Ihan 1200-luvulle asti ei nyt varmaan kannata kelata historiaa taaksepäin, mutta viime vuosikymmenien terveydenhuollon kehittyminen, laajentuminen ja jäsentymiseksi kohti jokaisen kansalaisen perusturvaa lapsikuolleisuuden vähentymisen myötä on merkinnyt keski-iän nousemista.  Jollei olisi hyvinvoinnin lieveilmiöitä, niin keski-ikä olisi vielä paljon korkeampi.

 

Alkuperäisessä yhteydessään 4. käsky oli perhepiirissä toteutettava sosiaaliturva. Keski-iän saavuttaneiden, jo oman perheenkin perustaneiden vanhempien oli otettava vastuu ikääntyneistä vanhemmistaan, jotka eivät enää ikänsä ja kuntonsa puolesta olleet kyvykkäitä hankkimaan työllä elatustansa. Isovanhempia saatettiin toki käyttää lastenvahteina tai tekemään joitakin kevyempiä tehtäviä niin ettei heidän suinkaan tarvinnut toimettomina kuluttaa aikaa ja turhautua ja kokea olevansa toisten vaivana. Ikääntyneitä vanhempia ei siis pitänyt jättää yksin eikä turvattomiksi.  Suuri lasten lukumäärä oli ennen vanhaan vanhusten paras eläketurva.  Meidän yhteiskunnassamme sosiaaliturva takaa ikääntyneille kansalaisille toimeentulon ja terveydenhuollon. Moni on sen toki myös itse työllään jo etukäteen ansainnut. Muutenkaan ei haluta jättää seniorikansalaisia toisten armollisuuden varaan, ei edes omaisten hyväntahtoisuuden varaan.

 

Neljänteen käskyyn sisältyy siis lupaus menestyä ja elää kauan. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että lupaus liittyisi nimenomaan ja vain 4. käskyyn. Oikeampaa on pitää sitä kaikkiin käskyihin, koko elämän omaan lakiin eli luonnolliseen lakiin, liittyvänä lupauksena. Siellä, missä elämän omia perussääntöjä, niitä, jotka jo luomisessa on pantu ihmisen sisimpään, yleiseen moraalitajuun, noudatetaan, siellä menestytään. Varastaminen, pettäminen, mikä lie vilppi, voi tuottaa häikäilemättömille yksilöille lyhytaikaista menestystä. Koko kansalle ja koko ihmiskunnalle yksityinen onnen tavoittelu on myrkkyä. Kansan jakautuminen kahtiakin, työtä tekeviin ja hyvin menestyviin sekä työttömiin, syrjäytyneisiin ja armopaloilla eläviin kansalaisiin on pitkän päälle tuhoisaa koko yhteiskunnalle. Yhteiskuntarauha ei voi säilyä maassa, jossa ihmiset jaetaan tai jako sallitaan sanomalla, että joka ei pärjää, se on hänen oma vikansa. Jos yhteiskuntarauha romahtaa, niin silloin nuollaan kaikki lokaa. Sen tähden riittävä perustoimeentulo, jopa työn tuottama arvostus on pyrittävä jakamaan kaikkien osaksi. Työ, toimeliaisuus on itseisarvo. Ei sitä korvaa se, että kone tekee saman asian nopeammin ja halvemmalla. Koneiden halpuus perustuu osittain siihen, että konetta ei veroteta, vain henkilötyövoimaa verotetaan.

 

Raamatussa oleva neljäs käsky muistuttaa laajassa muodossaan kolmanneksi kiitollisuudesta, että olemme perineet maamme ilman omaa ansiotamme. Maamme on maata, jonka Herra Jumala on meille antanut. Olemme tosiaan ansiottomia siihen onnen, että olemme tähän maahan syntyneet. Pelkällä todennäköisyyslaskelmalla olisimme kiinalaisia tai intialaisia. Eläisimme kokonaan toisenlaisessa kulttuurissa, toisessa kieliryhmässä, uskonnossa ja ansiotasomme ja elämän edellytykset olisivat kymmenes- tai sadasosan siitä, mitä nyt. Paremman elämän edellytykset tekevät, vai pitääkö sanoa, on vaarassa tehdä, meistä ylpeitä. Meillä on edellytykset matkustaa ympäri maailmaa ja katsoa nenänvartta pitkin toisten ihmisten elämää ja päivitellä heidän kurjuuttaan ja köyhyyttään. Tällainen ylemmyydentuntoinen ajattelutapa johti viime vuosisadalla lännen suurvaltojen toteuttamaan kolonialismiin ja tällä vuosisadalla rasismiin, minkä seuraukset osoittautuivat vielä edellistä aatetta tuhoisammiksi..  Kolonialismin tarkoitus ei ollut pelkästään orjuuttaa ja riistää, vaan, niin uskon, myös jalostaa, kehittää ja sivistää kurjia pakanoita ja alkuasukkaita, millä nimillä heitä sitten kutsuttiinkin.  Sellainen vaihe on jo historiaa. Nykyajan vaarana on unohtaa ja hylätä kolmanteen maailmaan kuuluvat kansat. Kehitysavun määrä on sen verran vähäistä, että sillä voi korkeintaan tyydyttää kolkuttavaa omaatuntoa. Tosiasiassa rikkaan lännen lainasaatavat pelkästään korkojen muodossa ylittävät annetun kehitysavun määrän. Kehitysmaat ovat jääneet köyhyysloukkuun, josta niitä ei pelasta kuin ihme tai maailmanloppu, mikäli viimeksi mainittua voi pelastukseksi kutsua.

Vaikka tämä maa on Jumalan meille antamaa, meidän on täytynyt tehdä työtä sen hyväksi. Itsenäisyys ja vapaus on myös vaatinut uhrauksia. Tuumaakaan maata meillä ei olisi ilman taisteluja, ilman raskasta uhria, jonka sodat vaativat.  Totta on. Viimeistään kommunismin luhistumisen myötä olemme vakuuttuneet siitä, että idän mahtivaltio oli kansojen itsemääräämisoikeuden ja luonnon riistolle perustuva mahti, jonka todellinen luonne salattiin valtavalla propagandakoneistolla. Sitten kun öljyputket ovat revenneet ja Aral -järvi aavikoitunut ja ainakin yksi ydinvoimala räjähtänyt, ja maan talous on pahasti kuralla, aiemmin ylinoteerattu valuutta saanut enemmän nollia peräänsä kuin Italian liira, on tajuttu idän mahtivaltion olevan savijaloilla seisova jättiläinen, ihan kuin Danielin kirjan kuvassa.

Kaiken taistelun ja uhrin jälkeen on kuitenkin kiitollisuus oikea asenne Jumalan edessä.  Ilman jumalallista kaitselmusta ja armoa meille olisi voinut käydä huonosti. Jatkossakin tarvitsemme Jumalan armoa kansallemme. Kristillistä arvomaailmaa, jonka pohjalle hyvinvointimme rakentuu, on syytä vaalia.