Kynttilänpäivä 2.2.03 klo 18, Lappeenrannan kirkko

____________________

Lukukappale: 1 Joh.1:5-7

Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

 

 

Vapahtajamme Jeesuksen syntymään liittyvät historialliset tiedot ovat hyvin niukkoja. Niin voi varmaan sanoa muihinkin Jeesusta koskeviin kertomuksiin, mikäli UT ei sisältäisi evankeliumeja, jotka melkein keskenään kilpaillen kertovat määrättyjä Jeesuksen elämään liittyviä asioita. Jeesuksen syntymästä kertoo ainakin historiallisiksi tarkoitettuja tiedonantoja vain kaksi evankelistaa, Matteus ja Luukas. Molemmat evankelistat myös kertovat Jeesuksen lapsuudesta ehkä vielä jonkin aikaa syntymän jälkeisiäkin tapahtumia edellyttäen, että loppiaisevankeliumina luettava itämaiden tietäjien vierailu Jeesus-lapsen luona ei edellytetä tapahtuvaksi yhtaikaa tai kohta paimenten vierailun jälkeen tapahtuneeksi. Luukas jää sitten ainoaksi, joka kertoo myös Jeesuksen nuoruudesta yhden episodin, hänen vierailunsa Jerusalemissa täysi-ikäisyysriitin merkeissä.

Tietäjien vierailulle Luukkaan vastineena voi pitää Kynttilänpäivän evankeliumia, jossa Jeesus-lapsi tuodaan temppeliin juutalaisen tavan mukaan, niin että vanhemmat lunastavat esikoispoikansa uhria vastaan takaisin kotiinsa tai vaihtoehtoisesti luovuttavat hänet temppelin palvelukseen lapsesta pitäen. Jeesuksen vanhemmat maksavat uhrin, maksuna vaatimattoman. Äidille temppelissä käynti on eräänlainen puhdistautumisriitti, minkä vastineena meillä Suomessa on säilynyt ns. kirkottamisen tapa, olisiko ihan 50-luvulle asti. Kummijärjestelmää, ns. seurakuntakummeja edustavat pyhäkössä aikaansa viettävät vanhukset, Hanna ja Simeon, jotka Vanhan liiton edustajina ensimmäisinä ottavat uuden aikakauden edustajan vastaan kuin Uudenvuoden pilakuvassa vanha ukko väistää uuden lapsukaisen tieltä.

Kynttilänpäivän UT:n lukukappale ei kertaa mitään historiaan viittaavia tapahtumia kynttilänpäivään liittyen, vaan kuvaa enemmänkin Jeesuksen historiallista, tai pitäisi varmaan sanoa uskonnollista ja hengellistä merkitystä. Ensimmäinen merkitys on ajatus Jumalasta valona. Tässä kohtaa kynttilänpäivän sanoma on yhtenevä loppiaisen sanoman kanssa. Loppiaisen evankeliumissa sanotaan Jeesuksen olevan maailman valo. Se, että Jumala on valo ja Jeesus on valo, tarkoittaa Jeesuksen ja Jumalan identtisyyttä. Tässä kohtaa puhumme tarkoituksella Jumalasta.  Mieleen tulee luomiskertomus, jossa universumi oli autio ja tyhjä sekä pimeä; sen lisäksi vallitsi kaaos: ei ollut mitään järjestäytynyttä maailmaa. Ensimmäisellä luomissanallaan Jumala loi valon. Luodessaan valon Jumala sanoutuu irti pimeydestä, hän ei häärää pimeys verhonaan salamyhkäisesti eikä peitä itseään. Jumala ilmoittaa itsensä. Voimme toki puhua salatusta Jumalasta, mutta se voi vaikka tarkoittaa sitä, että oikein kirkasta valon lähdettä, sellaista kuin aurinko ei ole helppo tarkastella, ei ainakaan paljain silmin. Mutta auringon voimavaikutus, sen lämpö ja valaiseva vaikutus on kiistattomasti todettavissa. Valolla on myös puhdistava merkitys. Pimeydessä harrastetaan hämäriä, rikollisia toimia. Luontofilmit paljastavat, että pedot ovat liikkeellä öiseen aikaan, pimeän turvin. Sama taitaa päteä ihmistenkin elämään. Valoisaan aikaan on turvallista elää. Pimeyttä on syytä välttää. Monissa maissa pimeällä on syytä välttää ulkona liikkumista. Jumala edustaa tässä asiassa hyvän voimia. Valaisemalla maailmalla hän haluaa karkottaa pahan, jonka toiminta perustuu pimeään turvautumiseen.

Valo paljastaa kaikki epäkohdat ja rypyt. Siellä, missä tehdään tarkkuutta vaativaa työtä, on käytettävä valoa. Valossa pannaan asiat ojennukseen ja nähdään väritkin oikeassa valossa. Meidän epätäydellisyytemme ja heikkoutemme tulee ilmi vain Jumalan kirkkauden valossa. Kuvaannollisesti koemme samaa kuin Aatami ja Eeva paratiisissa: olemme alastomia. Mieli tekee paeta Jumalaa ja piiloutua kuin myös pukeutua, ettei alastomuuttamme havaittaisi.

 

Jumalassa ei ole mitään pimeyttä. Mutta meissä ihmisissä ja maailmassa on. Joku piispa oli sitä mieltä, että Jumalan olemassaolosta hän on epävarma, mutta paholaista hän ei epäile hetkeäkään. Paholaisen toimet ovat niin ilmi selvästi nähtävissä. Elämä ilman Kristusta on pimeyttä. Tavallisesti ymmärrämme niin, että ihminen on ensin tuhlaajapoika, oikein varsinainen hunsvotti, mutta uskoon tultuaan hänestä tulee kiltti pyhäkoulupoika (tai – tyttö). Johanneksen kohdalla emme tiedä, millaisen muutoksen Kristuksen kohtaaminen hänessä aiheutti, kun emme ole edes varmoja, kenestä Johanneksesta on kysymys Johanneksen kirjeen kirjoittajaa ajatellen. Apostoli Paavalista sen sijaan tiedämme, että hän oli Jumalan tahdon tarkka noudattaja, fanaattinen ortodoksijuutalainen ennen kääntymystään. Hänessä tapahtunutta muutosta on vaikea nähdä ainakaan kääntymyksenä jumalattomuudesta jumalisuuteen.. Efesolaisille hän kirjoittaa, että he olivat pimeys, mutta nyt he ovat valo Herrassa (Ef. 5:8). Evankelista Johannes sanoo, että kristityt eivät vaella pimeässä, koska heillä on elämän valo.

Sanomattakin lienee selvää, että pimeys on valon vihollinen. Pimeys ja valo käyvät taistelua. Rintamalinjat eivät mene Irakin, Korean, Afganistanin ja Yhdysvaltain välillä. Se menee meidän sisällämme. Pimeys on tietämättömyyttä, harhassa elämistä. Pimeys on kadoksissa olemista. Elämä on suuntaa vailla. Jörn Donner sanoo vuoden kristillisen kirjan palkinnon saaneessa kirjassa, joka on kirjeenvaihtoa John Vikströmin kanssa, että hänen elämällään ei ole suuntaa. Se on kyllä aika paljon jo valoa, jos tunnustaa harhailevansa pimeässä. Kirjeenvaihdossaan hän ei osoittaudu liioin vihamieliseksi, mikä sekin on valoa. Niin ettei hän nyt aivan pimeässä ole, sanoisin. Pimeydessä elämä on kaaoksessa. Jörn Donner kertoo avoimesti toilailuistaan, joita hänen kohdallaan on ainakin perhe-elämässä sattunut. Siveettömyyskin kuuluu tähän elämään ilman Kristusta. Joissakin maissa näyttää AIDS leviävän räjähdysmäisesti, myös meidän lähialueillamme. AIDS on joissakin, jollei useissa tapauksissa, seurausta suojaamattomasta seksistä, ja samalla siveettömästä käyttäytymisestä. On tietysti ikävä, että tällä sanalla voi heittä moraalittomuuden varjon niidenkin ylle, joille sairastumiseen on ollut muu syy. Huumeiden käyttäjillä AIDS leviää samojen neulojen uusintakäytöstä. Huume sellaisenaan on kauheaa pimeyttä. Siinä ei moralisoiminen auta.

Pimeys on edellisen lisäksi rakkaudettomuutta ja vihaa. Jos vihaa veljeänsä, on pimeydessä. Rakkaus on auringonpaistetta, viha pimeyttä. Pimeys on niiden osa, jotka ovat Kristuksen vihollisia, jotka eivät välitä hänestä ja torjuvat hänet. Heidät on tuomittu eroon Jumalasta, he itse tuomitsevat itsensä eroon Jumalasta.

Johanneksen seurakunnassa oli muutamia ihmisiä, jotka luulivat olevansa oikein hyviä, nuhteettomia kristittyjä. He pitivät itseään suoranaisesti synnittöminä. He olivat lainkin yläpuolella. Kerrotaan keisari Napoleonin sanoneen, että lait ovat tavallisia ihmisiä varten, mutta ei sellaiselle, kuin hän oli. Tällainen harhaoppi eli Johanneksen aikaan. Oli ihmisiä jotka katsoivat olevansa lain yläpuolella. Ei sillä ollut väliä, jos he tekivät syntiä. Johannes on eri mieltä: joka kulkee moraalisessa ja eettisessä pimeydessä, hänellä ei ole yhteyttä Jumalan kanssa. Jo VT kehottaa: Olkaa pyhät niin kuin minä olen pyhä. Pyhä tarkoittaa Jumalalle erotettuna olemista ja siihen sisältyy myös moraalinen aspekti. Eikä tarvitse olla ensiksi moraalisesti nuhteeton, että pääsisi Jumalan yhteyteen. Jumalaan uskova ajattelee, että synnin tekeminen on aina vakavaa ja kadottavaa. Siitä on aina tehtävä parannus ja tili. Eräältä seurakunnan työntekijältä kysyttiin, mitä eroa on uskovalla ja ei-uskovalla, jos kerran molemmat tekevät syntiä sen kun kerkiävät. ”Ero on siinä, että uskova tekee syntiä pahalla omallatunnolla”, hän vastasi nöyrästi.

Nämä hereetikot kuvittelivat löytäneensä totuuden. Heille totuus merkitsi uutta tietoa, jonkinlaista valaistusta, oivallusta. Johanneksen opetuksen mukaan totuus ei ole tietoa, vaan tekemistä. Totuus on moraalinen, ei metafyysinen käsite. Totuutta toteutetaan koko persoonallisuudella, ei vain ajattelulla. Totuus ei merkitse filosofisia oivalluksia, se on itse elämistä ja toimintaa. Joillekin kristillinen usko näyttää merkitsevän kristillistä keskustelukerhoa, jossa filosofoidaan ja snobbaillaan tiedoilla ja verbaaliakrobatialla. Raamattukin on heille virikekirja mielipiteiden vaihdolle filosofisista kysymyksistä. Johanneksen seurakunnalle luulisin Raamatun olleen kirja, jota piti totella ja usko tie, jota kuljetaan, Kristuksen seuraamista.

Johannekselle kristillinen usko merkitsee yhteyttä seurakuntaan. Kristittyjen kesken vallitsee keskinäinen yhteys. Sille ei ole luonteenomaista poistyöntävyys ja erottelu. Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa kristillisen yhteisön jäsenet synnistä. Synnittömyyttä ei saavuteta oivalluksilla, ei edes synnin mitätöimisellä, siis hällä väliä – asenteella syntiin nähden. On niitä, jotka ajattelevat Jumalankin anteeksiantamuksen tarkoittavan, ettei Jumala ole niin pikkumainen, että hän pahoittaisi mielensä meidän synneistämme ja että hän pitäisi niistä lukua. Kuvittelemme Jumalan mieluummin hyväntahtoiseksi isäksi, joka katsoo sormiensa läpi lastensa erheitä. Raamatun mukaan asia on toisin: synti on Jumalalle kuoleman vakava asia. Meidän syntimme pahoittaa syvästi Jumalan mielen. Mutta Jumala on hyväntahtoinen, paljon enemmän, se on maksanut hänen poikansa hengen. Syntien anteeksiantamuksen perusta on Kristuksen sovitustyö. Johannes ei laadi tässä mitään klassisia tai latinalaisia sovitusoppeja kuvatakseen asiaa millään oppineella teologisella käsiteapparaatilla. Puhdistaa – sana viittaa kuitenkin moraaliseen puhdistukseen. Puhdistumista ei saavuteta rituaalisilla seremonioilla eikä peseytymisillä, niin kuin rituaaliuskovat tekevät.  Puhdistuminen tarkoittaa sekä menneiden syntien anteeksiantamusta, että pyrkimystä välttää jatkossa synnin tekemistä. Puhdistuminen on taistelua syntiä vastaan. Oikea uskonto on sellaista, missä ihminen pääsee koko ajan lähemmäksi Jumalaa ja lähimmäistään. Yhteys Jumalaan johtaa yhteyteen toisten ihmisten kanssa.