Messu perheen sunnuntaina 29.10.06 Lappeen Marian kirkossa

Mark.10:2-9

Jeesuksen luokse tuli fariseuksia, jotka häntä koetellakseen kysyivät, saako mies hylätä vaimonsa. Hän vastasi heille: »Mitä Mooses on siitä säätänyt?» He sanoivat: »Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon.» Silloin Jeesus sanoi: »Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.»

Otsikko: Perhe, Jumalan luomislahja
 Virret: 465, 714, 328: 4, 239, 748, 471: 1-2, 238:1- , (232, 743), 241: 2-5

Avioero on yksi perheitä ja parisuhteita koskeva kipeä ongelma. On hyvin traagista, että uskonnollisissa yhteisöissä asiaan suhtautumisesta on tehty oikean opin tarkastelukohta. Joidenkin kirkossakäynnin motiivi on vikoilla puhujan sanoja ja löytää aihe harhaoppisyytteeseen. Erityisen mielellään moralisoinnin kohteeksi otetaan seksuaalietiikka. Yleiseksi kannaksi meidän kirkossamme on tullut armollinen linja valituksi. Kirkko ei piirrä jyrkkiä rajoja, jotka helposti koettaisiin moralisoinniksi. Niiden seurauksena vieraannuttaisiin elävästä elämästä ja katkaistaisiin kontakti ihmisiin, jotka juuri ovat sielunhoidollisen tuen tarpeessa. Siitä ei kyllä mihinkään pääse, että kirkko ”virallisesta” armollisuudesta huolimatta koetaan nykyajasta jälkeen jääneeksi ja kiusallisella tavalla ihmisten yksityisasioihin puuttuvaksi. Tällaisia vaikeita kysymyksiä, joissa, varsinkaan nuorten aikuisten mielestä, ei kirkolle kunnian kukko laula, ovat homoseksuaalisuus ja muut epätyypilliset sukupuolisuhteet ja viimeksi hedelmöityshoitolaki koskemaan myös naispareja.

Yritämme kuitenkin olla edes siinä suhteessa ajan hermolla, että vietämme kirkossamme perheen sunnuntaita, mikä on ihan uusi käsite kirkkovuodessa; kerran vuodessa syyskuun marraskuun välisenä aikana vietetään seurakunnan itse valitsemana ajankohtana perheen sunnuntai. Tällä käytännöllä alleviivataan perheen arvoa ja merkitystä, mille nykyään on erityisen suurta tarvetta. Perheen sunnuntaitkin ovat erilaisia. Kolmen raamatunlukuvuosikerran mukaan ensimmäisenä vuonna on valokeilassa lasten asema ja merkitys, toisena vuonna seurakunta Jumalan perheenä ja kolmantena vuonna, mitä nyt seuraamme, aviopuolisoiden suhde. Aviopuolisoiden hyvä suhde ja kestävä yhteiselämä on myös se kasvualusta, jolla kasvavat parhaiten voivat lapset.

Avioliitto on iso aihe, jota emme tässä yhteydessä pysty tyhjentävästi käsittelemään, mutta katsotaanpa nyt ainakin mitä Jeesus opetti avioliitosta ja mietitään, missä määrin hänen opetuksensa sitoo meitä.

 

Jeesuksen aikana avioero oli kuuma puheenaihe. Jeesuksen edeltäjän pää joutui vadille hänen otettuaan ehdottoman kannan hallitsijan aviolliseen hairahdukseen. Jeesuksen vastustajille oli tietysti herkullinen asetelma laittaa hänet tiukan paikan eteen ja saada hänet vastauksellaan maallisen auktoriteetin hampaisiin, jolloin kysyjät pääsisivät eroon hengellisestä häiriköstä, joka nakertaa uskonnollisten vallanpitäjien arvovaltaa. Jos Jeesus taas ajan henkeen vedoten ilmoittautuisi Mooseksen ehdottomuudesta perään antavaksi, hänen hengellinen arvovaltansa kärsisi kolauksen. Jeesus ei kuitenkaan osoittaudu laskelmoivaksi populistiksi, jonka vastaus noudattaisi kirkkopoliittisia linjoja. Hän tekee vastustajansa sanattomiksi riisuvan vedon mennessään Moosesta varhaisempaan Jumalan ilmoitustahtoon, minkä hengellistä auktoriteettia on vaikea kieltää. Jeesuksen vastauksessa Mooses osoittautuu Jumalan luomistahdosta tinkiväksi, ihmisen heikkoudelle periksi antavaksi yhteiskunnalliseksi lainsäätäjäksi. Mooseksen opetukseen perustuva käytäntö oli johtanut Jeesuksen ajan yhteiskunnassa naisia sortavaksi järjestelmäksi, jossa lievemmän kannan mukaan mies saattoi ottaa avioeron aviovaimon syyllistyttyä aviorikokseen. Jyrkemmän kannan mukaan avioeron syyksi riitti keittiötehtävissä osoitettu leväperäisyys, keskustelukontakti vieraan miehen kanssa, aviomiehestä käytetty epäkunnioittava puhe, kovaääninen käytös äänen mittarajana se, että ääni kuului naapuriin asti. Rabbi Akiban mukaan avioeron syyksi riitti se, että mies löysi kumppaniaan paremman naisen. Onko vaikea arvata, mikä näistä vaihtoehdoista muodostui vallitsevaksi käytännöksi?

Jeesus ainakin murskaa maskuliinisen ylivallan parisuhteessa. Siinä ei ollut mitään järkeä, että nainen oli alistettu ehdottoman miehisen määräysvallan alle. Avioerokielto koskee tasapuolisesti molempia osapuolia. Jumalan hyvä tahto on, että mies ja nainen solmivat koko elämän kestävän yksiavioisen parisuhteen. Siitä ei erota. Mutta oliko Jeesuksen ratkaisu ihan näin ehdoton, siitä eivät Uuden testamentin kirjoittajat päässeet täyteen yksimielisyyteen. Ainakin Matteus ymmärtää, että uskottomuus eli syrjähyppy rikkoo avioliiton; Matteus ymmärtää Jeesuksen kieltävän myös uuden avioliiton hylätyn naisen kanssa. Apostoli Paavalin ohje korinttilaisille vielä sekoittaa tätä soppaa, kun Paavalin mukaan voi erota kumppanistaan myös sen tähden, että kumppani ei ole oikeassa uskossa. Uudelleen avioitumisen Paavali kieltää. Se jättää siis avoimeksi kysymyksen, miten erosta eteenpäin. Oliko Paavali poikamies, jolle asia ei ollut henkilökohtainen ongelma? Siitä oli helppo antaa selvä säädös. Olisiko Jeesuksen pikaista paluuta odottaneen Paavalin kanta ollut toisenlainen, jos hän olisi tiennyt Jeesuksen paluun viivästyvän kahdella vuosituhannella?

Raamatullista avioliittoetiikkaa ei valitettavasti voi perustaa vain yhden raamatunkohdan varaan. Täytyy rakentaa kokonaan uusi avioliittoetiikka, joka toki perustuu Raamattuun. Ajan haasteilta ei voi täysin ummistaa silmiänsä. Vallitsevasta käytännöstä ei pidä tehdä uskonnollista ihannetta madaltavaa perustetta. Eli elinikäisen kumppanuuden ihanteesta on pidettävä kiinni. Avioerossa on jotakin ihmisen sisimmän olemuksen ja luomistarkoituksen vastaista. Liittymisen tarve ja yhteyden odotus ei lakkaa eroon. Intiimin yhteiselämän tunnesiteet jatkuvat määrättömän ajan muodollisen eron jälkeen. Mahdollisten yhteisten lasten hoito yhdistää aviopuolisot lapsiin liittyvin sitein koko loppuelämän ajan. Ero ei siis voi olla mitenkään täydellinen eikä lopullinen. Erossa ei kai ole kysymys nimenomaan siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja että erosta pitää vielä rankaista vähintään moraalisella tuomiolla eli toisten ihmisten ylenkatseella. Se nyt vielä puuttuu. Näitä ihmisiä, jotka ovat ajautuneet eroon, täytyy tukea monin tavoin. Se on aviopuolisoiden etu siinä kuin yhteiskunnan intressi ja kirkon armollinen sielunhoidollinen lähestymistapa. Avioerojen syistä ja jatkuvasta määrällisestä lisääntymisestä ei ole tarkoituksenmukaista pitää tässä esitelmää. Pari vuotta sitten avioerosta käytiin vilkasta keskustelua. Rouvien, Lipposen ja Wesaniemen, naisen ja miehen eroista kirjoittamat kirjat pitivät merkittävänä ongelmana miehen liiallista kiltteyttä. Kotikaupunkimme avioliittoguru, Kuronen ei sanomalehden haastattelussa kommentoinut naisten ajatuksia, vaan totesi, että ero mukamas ystävinä on valheellinen myytti. Ja eron jälkeisen prosessin hoitamiseen tarvittaisiin ohjaajaa, joka avustaisi eronneita ylikuumenneiden aggressioiden hoitamisessa ja eron tuottaman surun kohtaamisessa sekä eron jälkeisen kanssakäymisen pelisäännöistä sopimisessa. Olisiko Jeesuksen viittaus ihmisten kovasydämisyydestä tulkittava vieläkin myönnytykseksi Jumalan ehdottomasti ilmaisemaan luomistahtoon? Niin minä ymmärrän. Ehdottomasta ihanteesta ei pidä luopua silloinkaan, kun elämä ei mene siihen malliin kuin nuorena prinsessahäitä unelmoitaessa ja ehkä niiden toteuduttuakin on vielä unelmoitu. Elämän karu todellisuus, johon sisältyy uskottomuus, puolison väkivaltaisuus (alkoholin kanssa tai ilman) ja kylmyys, syvä vieraantuminen toisistaan, saattavat joskus tehdä erosta koko perheelle yhdessä jatkamista paremman vaihtoehdon. Koska useat avioliitossa epäonnistuneet eivät kuitenkaan elä yksin, on yhteiskunnan ja moraalisen järjestyksen kannalta parempi, että solmitaan uusi avioliitto, joka velvoittaa aviouskollisuuteen, kuin että eletään avo- ja tilapäissuhteissa. Uutta avioliittoa solmittaessa tulisi kuitenkin edellyttää, että edellisen avioliiton kariutumisen syyt ja oma osallisuus niihin on selvitetty.  Kirkko ei halua hylätä elämässään haaksirikkoon joutuneita, vaan Jumalan anteeksiantamus Kristuksessa voi ulottua myös Jumalan tahdon vastaisesti päättyneeseen avioliittoon samalla tavoin kuin muihinkin synteihin. Syyllisen etsimisestä avioerotapauksissa on nykyään luovuttu. Se on ihan hyvä asia, mutta ei ehkä saisi olla laastaria puhdistamattomaan haavaan. Syyllisyyden myöntäminen sekä siitä vapautuminen vaikuttavat lopulta ihmiseen myönteisesti. Ihmisyydessä kasvamiseen kuuluu myös syyllisyyden tiedostaminen ja tunnustaminen.

Lopputiivistyksenä sanottakoon, että Jeesus kritikoi aikansa löyhää seksuaalimoraalia. Jeesuksen mukaan parisuhteelta ei pidä odottaa vain mielihyvän saavuttamista, vaan siihen on sisällyttävä myös vastuun kantamista. Niitä, jotka luulivat seksuaalisen kanssakäymisen merkitsevän vain ruumiillisten viettien tyydyttämistä, oli muistutettava parisuhteen henkisestä yhteydestä. Jeesus rakensi kodin ympärille suoja-aitaa.

 

Erityispyhät