3. sunnuntai ennen paastonaikaa, 1. rukouspäivä, Lappeenrannan kirkko  23.1.05

Rukouspäivän saarnateksti: Jes.30: 18-19

Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat! Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa, sinun itkusi aika on ohi! Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle.

Virret: 265, 709, 447:4, 404, 759, 449.

Vietämme tänään ensimmäistä rukouspäivää. Rukouspäivät ovat keskiajalta juontuva perinne. Aluksi niitä vietettiin luonnonkatastrofien sattuessa ja epidemioiden levitessä. Uskonpuhdistuksen aikana Kustaa Vaasan aloitteesta niistä tuli vakiintunut perinne, neljä kertaa vuodessa vietettävä rukouspäivä, oli katastrofia tai ei. Tällaisena tilanne jatkui viime vuosisadan loppuun saakka, paitsi että yhtenäiskulttuurin mureneminen alkoi sotien jälkeen hiljalleen vaikuttaa kristilliseen tapaperinteeseen sitä rapauttaen.. Oliko se 60-lukua, kun purettiin huvikielto rukouslauantai-illoilta? Seurakunnat viettivät kuitenkin intomielin rukouslauantai-iltoja sanan ja rukouksen merkeissä. Mutta ne, joille kirkollinen hartausperinne oli käynyt vieraaksi, saivat luvan perään juhlia myös rukouspäivää edeltävänä lauantaina. Vuosi sitten käytiin viimeinen, suoranaiseksi farssiksi muodostunut kiista koko rukouspäiväperinteestä ainakin sikäli, mikäli odotettiin valtiovallan ylläpitävän rukouspäiväperinnettä. Hallitus teki uskontoministerin esityksestä lakiehdotuksen, jonka mukaan rukouspäiväperinne jatkuisi, mutta eduskunta kaatoi esityksen. Eduskuntakäsittelyn jälkeen presidentti Tarja Halonen ilmoitti omana presidenttikautenaan pysyvänsä käytännössä, jossa hän allekirjoittaa vuosittain ekumeenisen työryhmän valmisteleman rukouspäiväjulistuksen. Rukouspäiväjulistus on luettu uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksessa. Muuten olen huomannut, että yksi ja toinen saarnamies on täysin ignoroinut koko rukouspäiväperinteen, johon onkin jälleen tulossa muutoksia. Tänään en heittänyt rukouspäiväajatusta romukoppaan. Koko uudenvuodenpyhästä alkava viikko muodostui eräänlaiseksi rukouspäiväksi, sanan alkuperäisessä merkityksessä, luonnonkatastrofiin liittyväksi surujuhlaksi. Eikä suru ole suinkaan vielä ohi, mutta tänään vietettävä rukouspäivä liittyy kristittyjen ykseyden rukousviikkoon, jota parhaillaan vietetään. Tälle päivälle antaa aiheen myös loppiaisesta alkanut kirkko Suomessa 850 vuotta -juhlavuosi. Kirkon perustaminen Suomeen on ekumeeninen juhla, sillä kirkko tuli tänne roomalaiskatolisessa muodossa.

Rukouspäivänä korostetaan kristillisen uskonperinteen rikkautta. Eri perinteitä edustavat kristityt kutsutaan yhteiseen rukoukseen ja toimintaan ykseyden puolesta. Keskiviikkona vietettiin, vai onko minun sanottava, että olisi pitänyt viettää Pyhän Henrikinpäivän messua, sillä Pyhän Henrikinpäivä on merkitty uuteen kirkkokäsikirjaan kirkolliseksi juhlapäiväksi. Kun kirkollisten merkkihenkilöiden muistopäiväkalenteri jäi toteutumatta uudessa kirkkokäsikirjassa, niin ainoana siitä jäi jäljelle Pyhän Henrikin muistopäivä. Pyhä Henrik oli englantilainen lähetystyöntekijä, joka saapui ensin Upsalaan vuonna 1153 piispaksi ja siirtyi sitten pari vuotta myöhemmin järjestämään Suomen kirkollisia oloja. Siihen aikaan vietettiin ristiretkien aikaa. Ristiretkillä on yleensä sotaisa maine. Tiettävästi Ruotsin kuningas Eerikillä ei ollut varsinaista sotaväkeä mukanaan eikä ristiretki ollut siis sotilaallinen valloitus. Piispa Henrik ei ollut pioneerilähetystyöntekijä. Ei. Kristinuskon vaikutteet olivat tulleet tänne jo ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Lähetyspiispasta tuli pian marttyyri. Hänelle kävi niin kuin septuagesimasunnuntain evankeliumi ilmoittaa, yrittämättä perustella Herran seuraamista kaikin puolin menestykseen johtavalla elämällä. ”Joudutte luopumaan monista asioista, kotimaasta, ystävistä, omasta kielestä ja turvallisuudesta.” Sen riskin otti piispa Henrik eikä saanut vastineeksi tässä ajassa palkkiota, vaan koki raa’an kohtalon Köyliön järven jäällä. Talonpoika Lallikin oli kristitty niin kuin hänen nimensä osoittaa: Lauri. Uusi usko vaati luopumista vanhoista, pakanallisista tavoista, kuten verikostosta, orjuudesta ja lasten heitteille jätöstä. Pappiloiden ja kirkkojen rakentaminen sekä pappien palkkaaminen toi kansalle uusia rasitteita. Kestitysvero oli se kirkollisvero, josta Lalli suivaantui. Oliko vaimon kuvaus piispan seurueen ruokailusta provokatorinen, mikä aiheutti maltin menetyksen? Piispa ehti olla maassa ehkä vain vuoden. Lallin irti hakkaama piispan sormi, tai mikä lie luunsiru, on ainoa Suomessa oleva pyhäinjäännös, jonka säilyttämispaikasta museovirasto ja Turun seurakuntayhtymä käyvät kiistaa. Eiköhän olisi syytä antaa reliikki katoliselle kirkolle, ajattelee meikäläinen, sivullinen. Mihin luterilainen kirkko tarvitsee pyhäinjäännöstä?

Uskonpuhdistuksen kirkkona saatamme olla kovin kriittisiä koko piispan lähetystoimintaa kohtaan, olipa sitten kysymys uskon sisällöstä tai sen tuomisesta tänne miekkalähetyksen tukemana? Sotien jälkeen virinneen ekumeenisen toiminnan seurauksena on alettu kunnioittaa toisia kristillisiä kirkkoja ja myös katolisen kirkon kanssa allekirjoitettiin yhteinen julistus vanhurskauttamisopissa. Samasta keskeisestä opista ei vielä päästy yksimielisyyteen edes oman kirkkomme piirissä, kun Luterilainen Maailmanliitto piti kokoustaan Helsingissä 1963. Nykyään nähdään, että nykyinen Suomen kirkko on syntynyt nimenomaan 850 vuotta sitten ja näin ollen pidetään siis piispa Henrikin perustamaa kirkkoa aitona kristillisenä kirkkona.

Meille Lappeenrantaan ja Etelä-Karjalaan kristillinen kirkko perustettiin aikaisintaan 100 vuotta myöhemmin. Lapveden seurakunnasta löytyy aikakirjoista maininta vasta 1400-luvulta. Kirkkomme juhla on kuitenkin yhteinen.

Presidentin allekirjoittama ja hallituksen määräämä saarnateksti on veikeä. Sehän on kappale profetiaa, jossa aikansa merkittävä uskonnollinen vaikuttaja, ottaa kantaa päivän politiikkaan, ulkopolitiikkaan. Hän neuvoo puolustusvoimien ylipäällikköä olemaan liittoutumatta sotilaallisen uhan edessä. Luottakaamme vain Herran apuun. Hän kyllä pelastaa meidät. Pysymällä hiljaa ja toimettomana on paras apu, sanoo profeetta Jesaja. Liittoutuminen ei ole hyväksi. Kun Suomessakin käydään kiivasta keskustelusta liittoutumisesta, voisi annettua raamatunkohtaa ylitulkitsemalla katsoa tasavallan johtajan jopa odottelevan arkkipiispalta ulkopoliittisia ohjeita. Ilman ylitulkintaa sen sijaan voitaneen sanoa, että kirkon ja valtion välillä vallitsevat sellaiset suhteet, että valtio kuuntelee myös kirkon ääntä ja suostuu olemaan kirkollisten esirukousten kohteena. Viime vuosina piispat ovat ottaneet kantaa myös yhteiskuntapoliittisiin ongelmiin, mikä ei kaikkien taholta ole herättänyt hyväksyntää. Silti kirkolla on myös profeetallinen tehtävä papillisen rinnalla. Mitä Herra puhuu meille tänään profeetta Jesajan välittämän sanan kautta? Herra vain odottaa voidakseen olla armollinen. Herra on kuin tuhlaajapojan isä, jonka huolenpito lapsistaan ei lakkaa, vaikka nämä lähtevät omille teilleen ja tuhlaavat isänsä omaisuuden. Herra odottaa sinuakin, joka olet ottanut etäisyyttä uskontoon ja kirkkoon ja ajattelet, ettei Herran apu ole auttanut. Pitää yrittää tulla omin avuin toimeen. Herra odottaa sinulta mielenmuutosta, sen asian oivaltamista, että hänen apunsa ja johdatuksensa on aina tarpeen. Älä tyydy sellaiseen elämään, jossa kuljet maailman myrskyävällä merellä omin nokkinesi, pelkän sokean sattuman armoilla. Anna elämäsi Herran johtoon. Tähän kehottaa myös hengellisen laulun tekijä: ”Jos sä taistellakin meren myrskyissä saat, aallot päällesi rynnistelee, pelko pois! Purtes ei huku, ei konsanaan, sitä Herrasi ohjaelee” (HLV 245:2).