Lappeen Marian kirkko 4. rukouspäivä 22.10.2006

Messuun osallistui mm. 100-vuotisjuhlaansa viettävän Keskustan Karjalan piirin väkeä.

Virret: 441: 1-2, 6-7, 708, 258:6, 588, 592, 603, 501:1- , (228, 600), 565:2-3.

Ps. 72:4-7
Olkoon hänen tuomionsa köyhän turva, maan vähäiset saakoot hänen apunsa, ja sortajat hän murskatkoon, niin häntä kunnioitetaan polvesta polveen, niin kauan kuin kiertävät aurinko ja kuu. Olkoon hän kuin sade kuivalle nurmelle, kuin maahan lankeava kevätsade. Kukoistakoon oikeus hänen päivinään, ja vallitkoon rauhan runsaus, kunnes kuuta ei enää ole.

 

”Tänään tässä maailmassa kuohuvassa ahdistuksen viima käy. Epätoivon lippu liehuu, viha kiehuu, eikä rauhan päivää näy.” Messumme alkoi tällaisella - sanoisinko - masentavalla virrellä. Pää roikuksissa tänne tullaan ja kohta pää roikkuu vielä syvemmälle alas. Emme sentään laulaneet vanhan virsikirjan virttä ”Jo vääryys vallan saapi”, minkä virren poisjäämistä eräässä poliittisessa puolueessa kovasti pahoiteltiin virsikirjauudistuksen yhteydessä. Se ei ollut keskustapuolue. Joka tapauksessa - jos koitte alun ahdistavana, sellaisena, että taas täällä kannetaan koko maailman murhetta, niin voinko helpottaa tuskaanne? Eikö kirkossa voisi olla jotain hauskempaa? En voi paljon auttaa teitä, sillä totuuden nimessä täytyy myöntää, että tänään 4. rukouspäivänä kannetaan maailman murheita. Ei kylläkään ajatella, että minun ja sinun pitää yksin kantaa koko maailman murhe, vaan että kunkin meistä on kannettava pieni oma osamme.

Päivän kuvaus kuuluu näin: Kristitylle tämä maailma on Jumalan maailma. Se on annettu meille yhteiseksi elämisen paikaksi ja sen luonnonrikkaudet ovat kaikkia ihmisiä varten. Me voimme olla kiitollisia kaikesta siitä hyvästä, mitä saamme nauttia asuessamme tässä maassa. Meidän ei ole kuitenkaan lupa ummistaa silmiämme siltä, että olemme mukana sellaisissa maailmanlaajoissa rakenteissa, jotka saavat toiset kärsimään.
Neljännen rukouspäivän aihe liittyy meneillään olevan kirkkojen kansainvälisen vastuuviikon teemaan rauha ja oikeudenmukaisuus. Teema on ajankohtainen juuri nyt, sillä kansainvälinen epäoikeudenmukaisuus ja sen aiheuttama köyhyys ovat lisänneet konfliktien uhkaa sekä maailmanlaajuisesti että paikallisesti. Monien sotien ja konfliktien taustalla on taistelu rajallisista resursseista, esimerkiksi öljystä. Yhteisessä maailmassa meidän elämämme liittyvät toisiinsa. Epäoikeudenmukaisuuden hedelmät, riita ja sota eivät ole kaukana kenestäkään meistä.

Tässä on kysymys siitä, että yritämme ajatella globaalisti ja miettiä keinoja, kuinka tulee toimia paikallisesti. Kaikki ei ole meidän vallassamme eikä edes maailman isokenkäisten vallassa. Kaikki on Jumalan vallassa tai ainakin hänen hallinta-aluettaan. Helposti jäämme päivittelemään maailman pahuutta ja kieroutta, kun uutiset pulpahtelevat silmiemme eteen. Ensiksi tulee viha noita suuripalkkaisia kohtaan, jotka häikäilemättömyydessään vievät köyhän penningitkin. Ministerit jättävät lupamaksunsa ja veronsa maksamatta. Saako sitä heiltä edes vaatia? Heillehän se on pikku asia. Meitä tavallisia kansalaisia odottaa ulosottomies ja luottokelpoisuuden menetys, jos emme toteuta maksukehotuksia. Sekin raivostuttaa, että sorretun kansan oikeuksia puolustava nainen murhataan kotinsa hississä eikä valtaa pitävä hiisku mitään moneen päivään - onkohan hän lomalla huvilallaan? Ettei vain ole peräti iloinen, kun pääsee eroon kiusanhengestään!

Sitten on tämä terrorisminvastainen sota, joka saa alkunsa siitä, että maailmanpoliisin viran omaksunut valtio saa päähänsä epäillä joukkotuhoasetta valmisteltavan öljyvaltiossa. Seuraa pitkällinen sota, jossa käy kuten tältä paikalta usein siteeratussa Herran sanassa ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu”. Nyt ei tiedetä, onko sodassa kuollut satoja tuhansia vai miljoonia ihmisiä, mutta joka päivä takuuvarmasti kuolee. Eikä niitä joukkotuhoaseita löytynyt! Sodan alkuperäinen syy osoittautuu vesiperäksi tiedoksi. Nyt yritetään keksiä jokin muu hyvä syy sodan alkamiselle ja sen jatkamiselle päätökseen, jota ei näy. Toinen hiljan käyty sota oli sitä ihan samaa, muotiin tullutta terrorismin vastaista sotaa, jota ymmärtääkseni ei voi sotimalla voittaa, mitä ajatusta minun ei tarvitse omasta päästäni keksiä. Terrorismia ei voiteta sotimalla, vaan etsimällä terrorismin syyt ja poistamalla ne. Se saattaa merkitä puutteessa ja köyhyydessä elävien ihmisten auttamista ja kansainvälisiä toimia oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi. Sota on helppo aloittaa, vaikea lopettaa. Rauhaa ei ole ilman oikeudenmukaisuutta. Tekisi mieli mainita vielä yhdestä sodasta, johon molemmat osapuolet ilmoittautuivat voittajiksi, vaikka oikeasti kumpikin hävisivät. Heikompi osapuoli kärsi ihmishenkien lisäksi merkittävän infrastruktuurin tuhon, minkä korjaamista sotaan syyllistymättömät valtiot joutuvat suurella hinnalla jälleen rakentamaan. Luetteloa maailman pahuuksista voisi jatkaa, mutta kärsivällisyytenne varmaan loppuu. Tämänhän me näemme uutisissa monta kertaa päivässä. Mitä varten asiaa tuodaan kirkkoon? Olisiko siksi, että maailma on meidän rukousaiheidemme ja vastuunkantomme esityslista. Maailma antaa kristilliselle seurakunnalle esityslistan, minkä käsittelyyn etsimme neuvoa pyhästä sanasta. Aseenamme on rukous ja jokaisen rauhantahtoisen ihmisen tahto ja kyky kantaa pieni osuutensa maailman hädän poistamisessa. Poliittiset puolueet tekevät tätä samaa työtä. Puolueiden näkökulma on ehkä enemmän kotiin päin vetävä, siis kansallista etua ajava, kuin universaalin Kristuksen kirkon, mutta enenevässä määrin huomaamme olevamme samassa veneessä koko maailman kanssa. Olemme globaalisti riippuvaisia toisistamme.

Viime aikoina on paljon keskustelua herättänyt nuorten aikuisten eroaminen kirkosta. Kun syitä asiaan on tutkittu, niin päällimmäiseksi on noussut kokemus, ettei kirkolla ole nuorille aikuisille mitään merkitystä. Ei siitä ole haittakaan, mutta ei liioin hyötyä. Nuoret aikuiset eivät halua sitoutua kristillisiin opinkappaleisiin, mutta monet heistä kokevat itselleen läheiseksi kansalaisaktiivisuuden hädänalaisten auttamiseksi. Jotkut ovat alttiitta panemaan koko elämänsä varsinkin ympäristöarvojen ja eläinten puolustamiseen sekä globalisaation haittavaikutusten torjumiseen. Nuorilla on moraalia toimia hyvän puolesta ja vastustaa pahuutta. Sen kyllä myönnän, että nuorten järjestämiin mielenosoituksiin osallistuu aina myös niitä, jotka rakastavat pelkkää hulinoimista ja tavallaan siis pilaavat hyväntahtoisten nuorten jalot pyrkimykset. Nuorten aikuisten globaalin vaikuttamisen kanavina toimivat kansainväliset järjestöt, kuten ympäristöarvoja puolustava Greenpeace ja ihmisoikeuksia valvova Amnesty. Viime aikoina on kirkollisyhteiskunnallisena vaikuttamiskanavana astunut esiin kehitysmaiden etuja puolustava Changemakers –ryhmä. Se on Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva verkosto, joka tarjoaa vapaaehtois- ja vaikuttamistoiminnan mahdollisuuksia kehityskysymyksistä kiinnostuneille suomalaisille nuorille. Se pyrkii toiminnassaan puuttumaan köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden rakenteellisiin syihin. Verkosto on perustettu vuonna 2004. Kirkko ja puolueet ovat nuoriin aikuisiin nähden samassa asemassa: molemmat edustavat nuorten mielestä ajasta taakse jääneitä vanhoillisuuden linnakkeita.

Rauha ja oikeudenmukaisuus ovat kristillisen uskomme ensimmäisen uskonkohdan mukaista toimintaa, mikä usein meidän kirkossamme peittyy toisen uskonkohdan ylivallan alle. Olemme kiinnostuneita vain ja ainoastaan sielunpelastukseen liittyvistä kysymyksistä. Kuitenkin Vapahtajamme Jeesus oli ensimmäisessä saarnassaan kotikaupunkinsa, Nasaretin synagogassa, ilmoittanut ohjelmajulistuksessaan tavoitteekseen sairaiden parantamisen, orjien vapauttamisen, ylivelkaantuneiden velkojen mitätöimisen ja köyhien auttamisen. Kuuluisassa viimeisen tuomion kuvauksessaan hän samaistuu nälkäisiin, janoisiin, sairaisiin, vangittuihin, köyhiin ja kodittomiin.

Jeesusta seuratessamme älkäämme siis väheksykö ensimmäisen uskonkohdan merkitystä!

Rukouspäiväjulistuksen on allekirjoittanut tasavaltamme presidentti, hän jota on syytetty maailmanparantajaksi, kotoisten ongelmien väheksyjäksi. Itse asiassa presidenttimme edustaa maailmankansalaisuuden etiikkaa, moraalia, joka tunnustaa, että tämän päivän maailmassa olemme kaikki sidoksissa toisiimme. Lähimmäinen ei tämän ajattelutavan mukaan olekaan vain naapuri, vaan yhtä hyvin tuntematon avun tarvitsija, tai tasa-arvoisemmin sanoen yhteistyökumppani, pallon toisella laidalla. Rukouspäiväjulistukseen sisältyvä psalmi korostaa hyvän hallitsijan merkitystä ihmisten hyvinvoinnille.

Psalmin 72 otsikkona on rukous kuninkaan puolesta. Hallitsija nähtiin miltei Jumalan asettamaksi. Jos hallitsija oli hyvä ja oikeamielinen, kansa voi odottaa hyviä aikoja ja olojensa kohentumista. Jos taas hallitsija oli oman edun tavoittelija ja väärämielinen, tavallinen kansa sai koko ajan tuntea sen nahoissaan ja pelätä.
Psalmi alkaa rukouksella "Jumala, neuvo kuninkaalle lakisi, opeta oikeamielisyys hallitsijalle!" Siitä seuraa hyvää sekä hallitsijalle itselleen että kansalle. Oikeat tuomiot ovat köyhän turva ja sortajien kauhistus. Hyvä hallitsija saa pysyvän kunnioituksen. Hänen toimintansa on kuin sade kuivaan maahan: mahdollistaa kasvun ja sadon saamisen. Oikeudenmukaisesta ja hyvästä hallinnosta seuraa rauhan runsaus.
Myöhemmin psalmissa kuvataan vielä tarkemmin, miten hyvä hallitsija kuulee köyhän avunhuudot, pelastaa köyhät ahdingosta, lunastaa heidät väkivallan ja sorron alta. Kansa rukoilee siunausta sellaiselle hallitsijalle ja siitä seuraa, että maa kasvaa viljaa yltäkylläisesti, elämä sujuu.

Palatakseni lopuksi alkuvirteen panitte varmaan merkille virren valoisan ja rohkaisevan päätöksen. Jääköön mieliinne soimaan myös monen muun virren toivorikas sävy, esimerkiksi loppuvirren sanat, jotka viittaavat siihen hallitsijaan, mihin itse asiassa saarnatekstin psalmikin viittaa: Ja valvo itse, oi Kristus, meissä. Sanasi ainoa lamppu on. Maailman halki sen loiste kantaa varmuutta aamun ja auringon.

 Erityispyhät