Mikkelinpäivänä 3.10.2010 (pöytälaatikkosaarna)

Matt. 18: 1-6 (7-9) 10

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?»
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
    »Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
    (Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat! Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen. Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen.)
    Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.»

Kuka on suurin ja tärkein? Saa sitä yhä kysyä. Ja suuruutta saa tavoitella. Ihmisen on hyvä ottaa käyttöönsä kaikki lahjat ja kyvyt, joita hän on luonnonlahjoinaan saanut. Työkuntoisen ihmisen pitää opiskella ja harjaantua hyödyllisiin tehtäviin. Velttoilua ja lusmuilua ei kukaan vastuunsa tunteva vanhempi lapseltaan odota, vaan että tämä kehittää itseään ja tähtää korkealle. Urheiluun kuuluva riman korottaminen vähitellen yhä suurempiin korkeuksiin voi hyvin kuvata myös inhimillistä pyrkimystä edistyä elämässään ja yrittää saavuttaa sellaistakin, mikä vaatii hikeä ja vaivannäköä, joskus suoranaista itsekieltäymystä.

Miehet tavoittelevat yleensä suuruutta ja voimaa, naiset kauneutta. Miehisenä mielipiteenäni sanon, että kauneuden tavoittelu tarkoittaa usein valheellisen kuvan antamista itsestään, kun läheisempi ja pidempiaikainen tutustuminen voikin osoittaa, että kyseinen henkilö on hyvin itsekeskeinen ja turhamainen. Ehostamisella henkilö ei peitä vain ryppyjä ja muita kauneutta häiritseviä pilkkuja, vaan kaikkia elämänsä, koulutuksensa ja elämäntapansa puutteita. Yhteiselämästä hänen kanssaan ei tule mitään, sillä häneltä puuttuu halu asettua toisen asemaan ja alttius uhrautua ja palvella. Jeesuksen oppilaat tavoittelivat ilmeisesti vaikutusvaltaista asemaa, johon pääsemiseen tarvittiin merkkihenkilön ystävyyttä ja suositusta. Toisessa yhteydessä Jeesus vastaa nousukkaille ja pyrkyreille: ”Ihmisen Poika ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Voitteko sitä paitsi ottaa vastaan sen maljan, jonka minä joudun juomaan”, ts. oletteko valmiit kantamaan sitä vastuuta, jota tehtävä vaatii ja kärsimään seuraukset, joihin tehtävän toteuttaminen johtaa. Nykyään on käynyt selväksi, että muutamiin julkisiin tehtäviin vaaditaan suurta kovanahkaisuutta ja paineensietokykyä. Silloinkin kun tehtävään vaativa oppineisuus on riittävä, henkinen kantti ei kestä. Julkisuuden henkilön on kestettävä kritiikkiä ja kestettävä yksityiselämäänsä ulottuva julkisuus. Jeesuksen oppilaan ei tule pyrkiä ollenkaan elämään herroiksi, sillä suurin on se, joka palvelee. Tätä ajatusta on sittemmin soviteltu englanninkielisessä papin ammattinimikkeessä, jossa häntä kutsutaan tittelillä minister. Meillä sama sana on siirtynyt paljon korkeammalla tasolla olevaan käyttöyhteyteen, valtioneuvoston jäseniin. Tarkoitus ei ole, että ministeritkään herroina hallitsisivat maata, vaan että he toimisivat sen kansan nöyrinä palvelijoina, joka on heidät tehtäväänsä valtuuttanut.

Mikkelinpäivän evankeliumissa Jeesus tuo esille toisen näkökulman samaan aiheeseen. Siihen tarjoutuu sopiva tilaisuus, kun paikalla sattuu olemaan lapsia. Jeesus ottaa pienen, luultavasti kaikkein vähäpätöisimmän, imeväisikäisen lapsen syliinsä ja lausuu vallankumoukselliset sanansa: ”Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”

Me, jotka olemme eläneet lasten vuosisataa, ja joiden keskuudessa joka tuutista soi lasten huomioimisen korostus, emme koe Jeesuksen sanoja yllättävinä. Mutta Jeesuksen aikana ne olivat ennen kuulumaton lasten tärkeyden julistus. Jeesuksen aikana lapset olivat vain orjien tai eläinten veroisia. Roomalainen isä saattoi lapsen syntyessä päättää siitä, jääkö lapsi elämään vai annetaanko hänen kuolla. Juutalaisten keskuudessa lapsia ymmärtääkseni arvostettiin; heitä pidettiin Jumalan lahjana. Mutta lapsella ei ollut itseisarvoa. Hän oli arvokas vain optiona, että hän kasvaa ja varttuu. Hänestä saa työvoimaa kotiin ja yhteiskuntaan. Hän oppii kantamaan aikuisen vastuuta ja oppi tulemaan omillaan toimeen.

Jeesukselle lapsi oli itsessään arvokas. Jeesus oli kaksi tuhatta vuotta aikaansa edellä. Lapsen ei tarvitse tulla joksikin toiseksi ennen kuin hän on arvokas. Lapsi saa olla lapsi. Lapsen kehitystä ei tarvitse eikä pidä kiirehtiä. Ei tule pitää ihailemisen arvoisena sitä, että lapsi tulee jo omillaan toimeen ja pärjää yksinkin. Ehkä luen nyt Jeesuksen sanoihin sisältyväksi sellaista lapsipsykologiaa, jota se ei välttämättä sisällä. Olkoonpa niin, mutta se voidaan ainakin sanoa, että lapsi on hengellisen kypsyyden mitta. Lapsen usko riittää ja se on vilpittömyydessään ja yksinkertaisuudessaan jotain sellaista, mihin aikuisenkin tulisi pyrkiä. Tuleminen lasten kaltaiseksi tarkoittaa vilpitöntä lapsenuskoa aikuisten alinomaisen epäilyn vastakohtana. Nöyryyteen kuuluu myös oman rajallisuutensa ja riippuvaisuutensa tunnustaminen kaikkivoipaisuuden tuntemisen sijasta. Lapsen kaltaiseksi tuleminen ei tarkoita lapsellisuutta eikä alkukantaisuuden ihannoimista. Jumalan lapsen pysyvä tuntomerkki on oman pienuutensa tunnustaminen

 

Sitten Jeesus sanoo kovat sanat aikuisille, sanat, jotka perhejumalanpalveluksissa usein jätetään lukematta: ” Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.” Jaa-a, kenelle tehtäisiin näin ja miksi? Aikuiselle, joka käyttää hyväksi lapsia. Tämä asia tuntuu olevan poikkeuksellisen ajankohtainen. Ensin kuultiin uutisia Belgiasta, jossa aikuiset miehet ovat siepanneet lapsia ja tehneet heille väkivaltaa, pitäneet heitä vangittuina kellarissa ja viimein haudanneet heidät kotipihaansa. Että maallistuneet ja Jumalasta vähät välittävät ihmiset tekevät näin, sen voi nipin napin ymmärtää, mutta kun kuulee uutisia, että katoliset papit ja suomalaisen herätysliikkeen opettajat ovat käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväksi, silloin loppuu viimeinenkin ymmärrys. Kirkot ja herätysliikkeet menettävät uskottavuutensa. Jos on lapsia viettelevistä namusedistä ollut ennenkin puhetta, niin kyllä nyt on varsinainen kupla puhjennut. Siinä kyllä epäilyksen varjo teki ylilyönnin, kun luultiin kirkon ripin kautta suojelevan pedofiilejä ja alettiin vaatia rippisalaisuuden murtamista. Eivät pedofiilit valitettavasti tule syntejään tunnustamaan, vaikka heidän pitäisi. Uhrit ne tulevat tunnustamaan syntinsä tai vaille selitystä jäävän pahan olonsa. Moni kokee olevansa itse syyllinen tai häpeää itseänsä, vaikkei ole syyllinen. Erityisesti tämä koskee insestin uhreiksi joutuneita eli omien isiensä tai isäpuolten hyväksi käyttämät. Isät ovat antaneet ymmärtää, että heillä on oikeus tekoonsa. Lapsi on puolustuskyvytön ja saattaa pitää isän toimintatapaa luonnollisena ja asiaan kuuluvana. Kuinka rankat jäljet hyväksikäyttö jättää lapseen, sitä ei ole helppo tajuta, mutta niin suuri vaikutus sillä on, että vain hyvällä terapialla asiasta voi yleensä jotenkin selvitä, mutta yleensä siihen mennessä on ehtinyt jo tapahtua peruuttamatonta vahinkoa, mitä ei enää voi millään korjata. Ei vain lapsen lapsuus mene pilalle, vaan myös hänen aikuisuutensa, koko elämänsä. Lasten hyväksikäyttöön kuuluu myös seksiturismi, johon suomalaiset miehet syyllistyvät. Thaimaa on suosittu kohde, jossa suomalainen mies viihdyttää itseään unohtaen moraalin ja Thaimaan köyhä ansaitsee toimeentulonsa ainoalla konstilla, joka hänellä on käytössään.

Tällaisessa tilanteessa Jeesuksen tuomio ei tunnu ollenkaan liian kovalta, mutta se ei kuitenkaan ole tarkoitettu kirjaimelliseksi rangaistustoimeksi, vaan osoitukseksi teon vakavuudesta ja peruuttamattomasta vahingosta, joka siitä aiheutuu. Myöskään viettelystä tuntevan ihmisen käsien silpominen ja silmän repiminen päästä ei ole tarkoitettu kirjaimellisesti noudatettavaksi ohjeeksi, vaan teon vakavuutta korostavaksi lausumaksi. Kirkon ohjeiden mukaan ripissä ei vedetä anteeksiantamuksen laastaria näin vakavien ihmisloukkausten ylle, jos joku sellaista sattuisi tunnustamaan, vaan asianomaista kehotetaan ilmoittautumaan viranomaiselle, ja ryhdytään samalla toimenpiteisiin, ettei tämä enää pääsisi toteuttamaan tuhoisaa viettiään.

Lapsen oikeus on niin tärkeää, että Jumala lähettää enkelinsä lasta puolustamaan. Jokaisella kastetulla ihmisellä on suojelusenkelinsä taivaassa. Jeesuksen aikana juutalaisuudessa oli pitkälle kehitetty enkelioppi. Jokaisella kansalla oli oma enkelinsä, luonnonvoimilla oli enkelinsä, kuten tuulella, ukkosella, salamalla ja sateella. He jopa ajattelivat, että jokaisella ruohonkorrella on enkelinsä. Niinpä he uskoivat myös, että jokaisella lapsella oli suojelusenkelinsä. Että nämä enkelit näkevät joka hetki Jumalan kasvot, tarkoittaa sitä, että heillä on joka hetki suora pääsy Jumalan valtaistuimen luo. Tämä on kuva suuresta kuninkaallisesta hovista, jossa vain suosituimmilla hovipalvelijoilla, ministereillä ja virkailijoilla on suora pääsy kuninkaan eteen. Jumalan silmissä lapset ovat niin arvokkaita, että heidän suojelusenkeleillään on välitön yhteys Jumalaan. Tällä perusteella Mikkelinpäivää pidettiin aiemmin enkelien lisäksi lasten päivänä, koska evankeliumi korostaa lasten uskon esikuvallisuutta ja siitä, miten lapset ovat Jumalan sydämellä. Kirkkokäsikirjaa uudistettaessa haluttiin kuitenkin perinteinen lasten evankeliumi siirtää uuteen perheen sunnuntaihin, jota vietetään syksyllä seurakunnan vapaasti valitsemana ajankohtana. Mikkelinpäivä omistetaan vain enkeleille, koska muuta enkelienpäivää ei luterilaisessa kirkkokalenterissa tunneta. Ylienkeli Mikael edustaa koko taivaallista hoviväkeä, joka palvelee Jumalaa taivaassa, mutta toimii Jumalan juoksupoikina myös maailmassa. Enkelit ovat sitä näkymätöntä taivaallista hovia, joka mainitaan ainakin Nikean uskontunnustunnustuksessa, kun sanotaan Jumalan olevan ei vain näkyvien, vaan näkymättömien Luojan. Enkelivarjelusta meillä on tapana pyytää. Usko enkeleihin, niin kuin muutenkin Jumalan varjelukseen, voi kyllä horjua, kun pääsee tapahtumaan niin paljon pahaa, myös lapsille, jotka eivät ole itse syypäitä omaan onnettomuuteensa. Jos aikuisen usko tässä asiassa horjuu, niin ei kyllä pidä mennä lasten uskoa horjuttamaan. Antaa lasten saada turvallisuutta enkelivartiosta, vaikka me aikuisen ymmärryksellä tiedämme, etteivät asiat aina mene niin kuin toivomme. Enkelien todellisuutta ei tarvitse mennä kieltämään eikä myöskään kovasti puolustelemaan. Nykyään enkeleistä on tullut oikein buumi. Ettei vain ala mennä ihan enkelikultin puolelle, josta Raamattu varoittaa.
Lastenpäivän sijasta Mikkelinpäivänä alkaa usein yhteiskunnallinen vanhusten viikko. Ihmisen ikäkausista vanhuus ja lapsuus muistuttavat toisiaan hämmästyttävällä tavalla. Sekä lapsi että vanhus tietävät, että jotkut toisenikäiset ovat nopeampia, vahvempia ja motorisesti taitavampia kuin he. Mitä pienemmästä lapsesta tai iäkkäämmästä vanhuksesta on kysymys, sitä enemmän hän on ulkopuolisesta avusta riippuvainen. Maassamme, joka on vauraampi kuin koskaan historiansa aikana, leikataan sosiaali- ja terveysmenoja, hoitopaikkoja vähennetään ja hoitotarvetta priorisoidaan ankaralla kädellä. Tässä ei kysytä, kuka on suurin, vaan kuka on tärkein. Veroeurojen maksajille ja jakajille Jeesuksen sana kuuluu: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä!”

Erityispyhät    Etusivu