Etelä-Etiopian järvialue  

1. Suuri rotkolaakso 2. Langano 1 3. Langano 2
4. Abiata - Shalla 5. Shashemane - Wondo Gennet 6. Awasa

 

Suuri rotkolaakso

Etelä-Etiopian keskiosaa hallitsee suuri järvialue, joka on osa aina Jordanin laaksosta alkavaa ja Punaisen meren sekä Etiopian, Kenian ja Tansanian halkaisevaa suurta maanvajoamaa. Sitä kutsutaan suureksi rotkolaaksoksi. Nimitys saattaa antaa kuvan jyrkkäreunaisesta rotkosta, mutta siitä ei ole useinkaan kysymys. Kysymyksessä on enimmäkseen loivarinteinen, 20- 50 km leveä kanjoni, joka on tasaista savannia. Rotkolaakso jakaa Etiopian ylängön kahtia. Laakso on ylänköä 1000- 2000 metriä alempana; se on ylänköä lämpimämpää ja kuivempaa aluetta. 100 metriä korkeuden laskua vastaa aina yksi aste lämpötilassa. Siten laakso on siis 10-20 ° ylänköä lämpimämpää. Etiopialaisille ja myös maassa asuville ulkomaalaisille laakso on tavoiteltu lomanviettopaikka. Järvet ja tuliperäinen maa kuumine lähteineen suovat hyvät olosuhteet loman viettoon.

Suuri rotkolaakso on suurin Afrikan yksittäinen maantieteellinen piirre. Se oli ensimmäinen maamerkki, minkä kuuhun laskeutuneet astronautit havaitsivat. Maan vajoaminen alkoi noin 20 miljoonaa vuotta sitten 4000 km pitkällä vajoama-alueella, joka ulottuu Punaisesta merestä etelään Mozambikin Sambesi-joen laaksoon asti. Laakson asteittaista vajoamista on seurannut vulkaaninen toiminta. Laakson pohjaa peittävät monet sammuneet tulivuoret, kuten Fentale Etiopiassa ja Longonot Keniassa. Afrikan korkeimmat vuorenhuiput, Kilimanjaro ja Kenia-vuori ovat nekin laakson vajoamiseen liittyneitä, tulivuoren purkausten synnyttämiä vuoria, vaikka sijaitsevatkin varsinaisen rotkolaakson ulkopuolella. Miljoonien vuosien kuluttua valtameri tulee täyttämään rotkolaakson, jolloin Afrikka jakautuu kahteen maanosaan. Samalla tavalla on Madagascar aikoinaan joutunut erilleen Afrikan mantereesta.

Etiopian puoleinen rotkolaakso alkaa Punaisesta merestä ja päätyy Turkana-järveen Kenian rajalla. Pohjois-Etiopiassa laakso muodostaa Danakilin hautavajoaman, joka on luoksepääsemätöntä autiomaata; se vajoaa aina 116 m meren pinnan alapuolella, mikä on yksi maapallon pinnan syvimpiä kohtia. Danakilistä etelään rotkolaakso kapenee Awashin kansallispuiston kohdalla jakaen Etiopian ylängön kahtia luoteiseen ja kaakkoiseen ylänköön. Suuri rotkolaakso on muodostanut Etiopiassa kuten muuallakin rajan villieläinten liikkumiselle ja kasvien leviämiselle. Tästä syystä monet eläimet ovat tyypillisiä vain toisella puolella laaksoa olevalle ylängölle. Nekin eläimet, joita tavataan laakson molemmilla puolin, ovat geneettisesti eriytyneet toisistaan, kuten Simienin sudet.

Rotkolaakson eteläpuoli on lämpimämpi, kuivempi kuin jäljelle jäävä tiheämmin asutettu ylänkö. Järvien peittämä akaasia kasvava savanni on sitä osaa Etiopiaa, joka kuuluu epäilemättä Afrikkaan; se muistuttaa läheisestä Keski-Kenian järvialuetta. Kuusi Etiopian rotkolaaksojärveä muodostivat viime jääkaudella kaksi suurta järveä, joista toiseen kuuluivat Zwai, Abiata, Shalla ja Langano ja eteläisempään Abbaija- ja Chamojärvet.

Chamojärvestä etelään rotkolaakso levittäytyy Kenian raja-alueen kuumiksi ja karuiksi pensasmaiksi. Rotkoa ei voi enää selvästi havaita, mutta aluetta leimaa kaksi järveä, Suolajärvi Stefanos-järvi) ja Turkana, joihin ei käytännössä ole pääsyä Etiopian puolelta. Suurin osa Turkana –järveä sijaitsee Kenian puolella. Kenian raja-alueella sijaitsee kaksi Etiopian tärkeintä kansallispuistoa, Omo ja Mago, jotka ovat Afrikan vähiten kehittyneitä villieläinten suojelualuetta. Seutua ei tunneta niinkään villieläinten runsaudestaan kuin erämaan tunnelmastaan. Vaikka rotkolaakso on kauttaaltaan muuta ylänköä alempana ja ilmasto kuumempi, ei laakso kuitenkaan laske alle 1000- 1500 metrin Zwain ja Arba Minchin välillä, joten ilma ei ole sietämättömän kuuma. Sademäärät ovat ylänköä pienempiä, mutta sadekausi osuu samaan aikaan kuin ylängöllä eli huhtikuusta heinä-elokuun loppuun.

Tässä tarinassa ei kuljeta suurta rotkolaaksoa koko Etiopian halki Punaiselta mereltä Kenian rajalle, vaan ainoastaan Mojon risteyksestä etelään eli Koka-padon synnyttämän Awash-joen muodostamasta järvestä etelään Awasa-järvelle asti eli läpi suuren järvialueen. Se järvialue, jolla tässä kertomuksessa liikutaan, on rajattu karttaan ellipsin sisään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päällystetty tie vie 75 km päässä sijaitsevaan Mojoon, jossa tie haarautuu itään

Nazretiin ja etelään suureen rotkolaaksoon. 60 km päässä Addiksesta sijaitsee pieni Mekin tienvarsikaupunki, jossa on halvat yöpymispaikat ja hyvää ruokaa. Sieltä käsin voi käydä vierailemassa Koka-järvellä, joka reunustaa päätien vartta 20 km matkalla ennen Mekiä. Koka-järven ohittaa suuri osa matkailijoista ihan huomaamattaan. Vaikka se onkin tekojärvi, on siellä suuri lintupopulaatio erityisesti siinä kohta, missä Awash-joki laskee järveen.

 

Edellisestä etelään sijaitsee Zwain kaupunki ja samanniminen järvi, johon kannattaa poiketa näyttävän lintulajiston ja järvessä sijaitsevan muinaisen luostarin takia. Matkaa jatkettaessa tulevat vastaan Langano, Abiata ja Shalla –järvet. Ensin mainittu on suosittu loma- ja vesiurheilupaikka, kaksi jälkimmäistä kuuluvat suojeltuun kansallispuistoalueeseen, joka tunnetaan lintuparatiisina; alue tunnetaan kuumista lähteistään. Eteläisimpänä on Awasan järvi samannimisen kaupungin äärellä.

Tämä valtatie on päällystetty. Se eroaa Nazretin tieltä Mojon kaupungin kohdalla, 75 km Addiksesta itään.  Vaihtoehtoinen reitti kulkee Butajiran tietä, josta pääsee soratietä Zwaihin. Butajiran tien houkutuksina ovat kulttuuriltaan erikoiset arkeologiset paikat: Adadi Mariamin kallioon louhittu kirkko, Tiijan vanhat steelat ja Melka Kunturen esihistorialliset kaivaukset.

Tämän matkakertomuksen päätepiste voisi hyvällä syyllä olla jo Shashemane, merkittävä risteys, josta haarautuvat tiet tulosuuntaan Mojaleen, soratie Dodolaan, Balen kansallispuistoon, asfalttitie lounaaseen, Arba Minchiin ja sieltä edelleen soratietä Omo-joen laaksoon. Strategisella paikalla sijaitseva Shashemane ei sinänsä ole mielenkiintoa herättävä. Mutta Shashemanea lähellä oleva Wondo Genet on erittäin mielenkiintoinen kohde. 25 km Shashemanesta etelään sijaitsee Awasa. Sieltä matka jatkuu kuivaa autiomaata pitkin Mojaleen, Kenian rajanylityspaikkaan. Siinä kun Shashemane on sokkeloinen kaupunki, Awasa edustaa Etiopiassa harvinaista suunniteltua kaupunkia, ruutukaavaan istutettua. Kaupungin puistokadut johtavat Awasa-järven rehevään rantaan. Järvi houkuttelee äärelleen runsaan lintulajiston ja puolikesyn apinapopulaation. Hotellien varustetaso ei ole korkea, mutta paikan ilmapiiri on eksoottinen.  

Zwai

Zwai, myös Dambala- järvenä tunnettu järvi, on pohjoisin ja suurin rotkolaakson luonnonjärvistä. Järven pinta-ala on noin 230 km². Zwain kaupungissa on runsas palvelutarjonta. Se sijaitsee 1636 m korkeudella. Järveä reunustavat tuliperäiset kukkulat. Kauniin järvimaiseman lisäksi seudulla viehättää runsas lintulajisto, erityisesti vesilinnut, joita houkuttaa rantakaislikkoon kukoistava tilapia-kalakanta. Zwaita ei ole samalla lailla mainostettu kohde kuin Abiata ja Shalla, mutta ei kyllä jää paljon jälkeen niistä. Voi olla, että sieltä on jopa helpompi tarkkailla lintuja kuin jäljempänä mainituissa kohteissa. Parhaat lintupaikat löytyy ennen Agipin varastoa itään lähtevältä sivutieltä. 2 km kaupungista tie kohoaa paikalle, jossa on lintuja kuhiseva runsas papyruskaislikko aallonmurtajan luona. Lintuja tuntevalle voi parissa tunnissa osua silmiin 60 lintulajia, joihin kuuluu neljä sorttia kuningaskalastajia, useita erilaisia sorsia, jassana (kahlaajalintu – ”Jeesus-lintu”, koska se ”kävelee” veden päällä), valkoinen pelikaani, marabou, keltanokkahaikara, pyhä iibis ja musta ruisrääkkä. Tämä on yksi Afrikan parhaita paikkoja havaita musta haikara, jonka kalastustyyli on antanut sille puhekielen nimen ”(sateen)varjolintu”; haikara levittää siipensä kaloja hämääväksi varjoksi. Muita lajeja ovat suokana, pikku jassana, mustapyrstökuiri, heinätavi, eurooppalainen suohaukka, Ruppellin aarnikotka ja punarintakirvinen. Järvi tunnetaan myös virtahevoistaan, jotka voi nähdä aallonmurtajalta. Parhaiten niitä voi havaita vuokraamalla veneen ja soutamalla niiden olinpaikan lähelle.

Debre Tsionin luostari

Suurin järven viidestä saaresta on nimeltään Tullo Guddo (oromon kieltä tarkoittaen suurta saarta; kartassa erotettu vielä erikseen keltaisella rajauksella – luostarisaari on kooltaan pari km kanttiinsa), joka näkyy mantereelle. Saaren korkeimmalla huipulla sijaitsee Debre Tsionin luostari, joka on varmaan Etelä-Etiopian vanhin toiminnassa oleva luostari. Tällä kukkulalla on sijainnut kirkko ainakin 110-luvulta lähtien. Perimätiedon mukaan Aksumista paenneita pappeja asettui asumaan Zwain alueelle 800-luvulla, kuningatar Juditin aikana.

Zei-kristityt elivät useita vuosisatoja saarella omaa eristynyttä elämäänsä. He vetäytyivät saarilleen Ahmed Gragnin aikana, kun galla-kansat ajoivat kristityt pois suuresta rotkolaaksosta. Heiltä katkesi yhteys valtauoman etiopialaiseen kristinuskoon. Kuinka zeit pystyivät säilyttämään perinteensä puhtaana, on mysteeri, mutta ehkä selitys löytyy siitä, että gallat eivät osanneet purjehtia eivätkä rakentaa veneitä. Kristittyjen ja muslimien vastakkainasettelun vähentyessä saarelaiset purjehtivat satunnaisesti maihin kauppaa tekemään, mutta pääasiallisesti he pysyivät omassa eristyneessä yhteisössään; heidän elossa säilymisensä oli riippuvainen heidän tiheään pengerretyistä viljelmistään ja järven runsaista kalasaaliista. Huhuja eristyksissä olevista kristiveljistä siivilöityi ylänkömaiden kristittyjen keskuuteen, jotka uskoivat, että Zwain kirkoissa säilytettiin vanhojen tabotien ja kuvitettujen uskonnollisten käsikirjoitusten aarteita. Vuonna 1886 keisari Menelik valloitti Zwain alueen ja vapautti saarten asukkaat eristyksistä, jolloin he pääsivät asettumaan mantereelle asumaan. Tänään vain kolmella Zwain saarella on asutusta, ja useimmat zei-heimon jäsenet vierailevat saarilla vain uskonnollisten seremonioiden aikaan. Mutta Debre Tsionin luostarin on aktiivikäytössä.

Saarelle pääsee rajoitetussa määrin julkisilla kulkuneuvoilla. Voi ottaa veneen ja vierailla Tullo Guddon saaren luostarissa. Ainoa sinne liikennöivä vene on ankkuroitu Kalastajaunionin tontin rannassa, pääsataman eteläpuolella. Vene lähtee aikaisin aamulla. Turistien hinta, 50 birriä, on kymmenkertainen paikallisiin asukkaisiin verrattuna, mutta ainahan voi tinkiä. Omat eväät, vesi mukaan lukien, on syytä varata mukaan. Turisteille ei ole tarjolla mitään palveluja kylässä. Turistista tulee pian sankari, jos hän vie luostarille jonkun lahjan, kristillisen esineen tai ikonin.

Etusivu   Album    Seuraava