Etiopia 17-26.2.2015

1.Istanbul - Addis 2. Addis Abeba  3. Kohti Jimmaa 4. Dekkaan 5. Sailem 6. Dabin koulu 7. Elämää Sailemissa
8. Jumalanpalvelukset 9. Paluu Jimmaan 10. Soddu - Arba Minch 11. Chamo 12. Chencha 13. Paluumatka

Dabin koulu 

Seuravana päivänä läksimme maaseudulle, siihen kohteeseen, johon alun perin oli ajateltu matkattavan ratsain. Nyt oli kuitenkin kehityksen pyörä vierähtänyt eteenpäin niin paljon, että suunniteltuun kohteeseen oli rakennettu kuivan ajan autotie. Joissakin kohdissa piti tosin kulkea joen pohjan kautta, mutta kuivalla kaudella jokien vesikin on vähäistä.  Meitä vastaan tuli yksi herra koristetulla ratsullaan. Hän tervehti Merjaa poskisuudelmin. Hän oli keskeinen mandjo-yhteisön johtaja Ato Deggine. Hän kuului niiden kolmen hengen joukkoon, jotka kaksikymmentä vuotta sitten kävivät Mettussa pyytämässä, että Kirsi ja Risto ulottaisivat työnsä Sailemiin. Tällä vierailullamme Ato Deggine oli koko ajan matkassa mukana.

Dabin koulun pihalla kaksi metsästäjää esitti metsästystanssin, jolla he toivottivat vieraat tervetulleiksi. Mandjot ovat metsästäneet ennen vanhaan antilooppeja, villisikoja ja gurezoja ravinnokseen, mikä voi olla yksi syy siihen, että heistä ei pidetty. Mutta epäluuloisuus ei loppunut siihen, kun villieläintenmetsästys kiellettiin. Koettiin, että he myös haisevat. Elinkeinoltaan he ovat sittemmin sulautuneet valtaväestöön eli he viljelevät maata, viljaa ja kahvia sekä mehiläisiä hunajan tuottamiseksi. Mutta näyttää siltä, että he yhä edelleen harjoittavat savenvalantaa, joka sekin on eri puolilla Etiopiaa koettu saastaiseksi ammatiksi. Olisiko syynä se, että savenvalajan katsotaan muuttavan aineen olomuotoa savesta käyttöesineeksi? Se on ehkä jonkinlainen taburike. Koulun lähellä olevassa puussa on viljaa kuivumassa odottamassa puintia.













Astumme koululuokkaan, jonka eteen istuvat kylän napamiehet, keskellä Ato Deggine, hänen vasemmalla puolellaan kylän johtaja Ato Abate Gemta, joka on muslimi. Hän sai Renulta lahjaksi Suomi viirin, jonka ristikuvion hän käänsi rintaan päin. Olikohan se vähän liian kristillistä? Kunnanjohtaja lausui tervehdyksensä Kirsin tulkatessa. Sitten seurasi kahvitus hunajaisen kahvileivän kera.

 

Koulun opettaja Admasu Gebremariam pitää näytetunnin englanninkielen opetuksesta. Kuvassa näkyy sama liitutaulu, jonka edessä oli otettu helmikuussa minulle lähetetty 70-vuotissyntymäpäivätervehdys.  Oppilaat ovat hyvin jännittyneitä, mutta niin oli opettajakin. Tämä koululuokka on koottu varta vasten näyteoppituntia varten. Koulussa on kaikkiaan 488 oppilasta joista 273 (53 %) on mandjoja. Koululuokassa oppilaita ei erotella, vaan he ovat tasa-arvoisia ja keskenään sekaisin.
Koululaisia vieraidensa kanssa koulun pihalla.

Tutustuimme myös Dabin kirkkoon Toiselta nimeltään paikka on Tullubbe. Kirkon seinät oli tapetoitu muovilla – meitä varten.

Etupenkissä kylän johtaja Ato Abate, Heikki Mustaniemi ja Risto Leikola. Videokuvaaja tallensi tämänkin tilaisuuden. Ato Deggine puhui tulkkinaan Kirsi.








Etusivu
Seuraava