Etiopia 17-26.2.2015

1.Istanbul - Addis 2. Addis Abeba  3. Kohti Jimmaa 4. Dekkaan 5. Sailem 6. Dabin koulu 7. Elämää Sailemissa
8. Jumalanpalvelukset 9. Paluu Jimmaan 10. Soddu - Arba Minch 11. Chamo 12. Chencha 13. Paluumatka

 Jimmasta Dekkaan

Saavuimme Jimmaan Central -hotellin pihalle. Se ei kuitenkaan ollut yöpymispaikkamme, vaan ruokailupaikkamme. Tässä hotellissa on hieno uima-allas, mutta tällä kertaa jäi uima-altaaseen tutustuminen pelkkään katseeseen.

Oikealla olevassa kuvassa olen jo majapaikassamme, Boni –hotellissa. Hotellihuoneemme parvekkeelta avautuu näkymä takapihalle. Wikipedian mukaan kaupungin väkiluku oli vuonna 2007 120.000. Ehkä se lähentelee nyt jo 200 000.

Nykyään Jimma kuuluu Oromian hallintoalueeseen, Jimmasta etelään oleva seutu kuitenkin Eteläisten kansallisuuksien alueeseen. Aiemmin Kaffaksi kutsutun provinssin hedelmälliset kukkulat ovat varhaisinta kahvinviljelyseutua. Seutu on yhä edelleen maan pääasiallisinta kahvintuotantoaluetta. Viljelty kahvi kasvaa aivan villin kahvin vieressä metsän alakasvillisuuden seassa. Jimma kehittyi nykyaikaiseksi kaupungiksi Italian miehityksen aikana 1930-luvulla. Oromon kuningaskunta, josta Jimma on saanut nimensä, perustettiin sen sijaan 1500-luvulla. Sen pääkaupunki oli Jiren, joka sijaitsee nykyisen kaupungin laitamilla. Hedelmällisen maan ja sen tuottaman hienon kahvin ansiosta Jimma toimi merkittävänä kauppakeskuksena, joka sijaitsi useiden kauppateiden risteyksessä. 1800-lukuun asti Jimma oli Länsi-Etiopian voimakkain poliittinen valtatekijä, joka kattoi 13 000 km² suuruisen alueen. Sen talous perustui kahvin ja muiden maataloustuotteiden, arvokkaiden metallien ja norsunluun vientiin sekä orjakauppaan, joka ulottui kauas länteen. Länsi-Etiopian suurimmalla torilla, Hirmatassa, kävi 30 000 ihmistä joka torstai.

Jimma tunnetaan viehättävänä ja matkailijalle ystävällisenä kaupunkina. Siellä on vihreitä puistoja ja hyvin hoidettuja katuja. Jokea reunustavassa puistossa voi nähdä käsi kädessä kulkevia pareja; voisi melkein kuvitella olevansa jossain eurooppalaisessa pikku kaupungissa. On jopa kylpyläkin. Sitten vasta kun huomaa veden puuttuvan, putoaa takaisin etiopialaiseen todellisuuteen. Kylpylän vieressä sijaitsee Jimman museo, josta löytyy viimeisestä Jimman kuningaskunnasta, Abba Jifarin ajalta peräisin olevia etnografisia esineitä, jotka viestivät oromoista ja muista kulttuureista. Museon takana joen varressa asustelee muutamia gureza-apinoita ja erikoisia hopeaposkisarvilintuja. Museon etupuolella on vilkas tori, josta voi ostaa vaikkapa paikallisia koritöitä. Jimman poikkeuksellisesta vauraudesta kertovat pääkadun varrella olevat kulta- ja hopea-myymälät. Samalla kadulla on varmaan maailman laajin parturiliikekeskittymä. 

 

Abba Jifar oli Jimman karismaattinen ja voimakas sekä poikkeuksellisen suurikokoinen kuningas, joka hallitsi Jimmaa vuodesta 1878 kuolemaansa asti vuoteen 1932. Hänet muistetaan taitavasta päätöksestään vuonna 1884 maksaa veroa kasvavalle Shoan kuninkaan Menelikin johtamalle valtakunnalle, mistä vastineeksi hänen valtakuntansa sai jonkinasteisen autonomian toisin kuin ne kuningaskunnat, jotka liitettiin valtakuntaan väkisin ja ryöstettiin. Abba Jifarin kuningaskautensa alkupuolella rakentama mahtava palatsi sijaitsee yhä matalalla kukkulalla Jirenissä tietä myöten 8 km päässä Jimman nykyisestä keskustasta. Valitettavasti matkaohjelmaammekin merkitty vierailu Abba Jifarin museoidussa palatsissa jäi toteutumatta.

Koska hygieniatarvikkeeni olivat Addiksen lentokentällä, piti Jimmassa suunnistaa Super Marketiin, josta voisi ostaa hammasharjan ja –tahnaa. Hyppäsimme kolmipyöräiseen Bajaj-taksiin

ja päädyimme tänne Mercatolle, torialueelle, jonka marketista löytyi kaikkea tavaraa, myös meidän kaipaamamme tarvikkeet. Päätimme kävellä takaisin hotelliin, koska olimme koko päivän istuneet autossa. Jimmassa näytetään rakentavan koko ajan kuten Addiksessa. Kadulla on vilkasta hyörinää. Yhden aukion keskellä oli suihkulähde, jonka suihku nousi ja laski ja heitti välillä korkean suihkun ilmaan. Kokoonnuimme hotellissa Vuentojen huoneeseen lajittelemaan Sailemiin meneviä lahjatavaroita.

Lähtö kohti Sailemia

Seuraavana aamuna Renu luki meille hotellin portailta Psalmista 121: ”Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, joka on luonut taivaan ja maan.” Sitten ajoimme baariin, josta saimme matkaeväät – pitkähkön odottelun jälkeen. Kuva ei esitä baaria, vaan kadulla seisoskelua.

Kuva: Aimo Vuento

 

 

Eväitä odotellessa nappasin kuvan viereiseltä kadulta, jonka ylittää upea jalankulkusilta.  Sitten pääsimme matkaan, suuntanamme ensin Bongaan johtava valtatie, jolta kuitenkin poikkeaisimme sivutielle jo ennen Bongaa.  Tielle oli vedetty uusi asfaltti. Tämä oli varmaan matkamme paras tieosuus. Ajoimme sademetsän halki, joka oli meille Merjan kanssa tuttu jo edellisiltä matkoiltamme. Pysähdyimme ihailemaan tien vereen avautuvaa sademetsälaaksoa.

Bonga jäi bongaamatta. Historian lehdillä Bongalla on pitkä tarinansa

Varhaisella 1500-luvulla, kuningas Bonkataton aikana kuninkaallinen pääkaupunki muutti Bongaan, joka säilytti merkityksensä 1800-luvulle asti. 1800-luvulla Paul Soleillet, joka ensimmäisenä eurooppalaisena vieraili Kaffassa, kertoi Bongan olevan alueen laajin asutuskeskus, jossa yhä sijaitsi kuninkaan palatsi.

 

Vaikka Kaffa sijaitsi ylänkömaiden kristillisen valtakunnan ulkopuolella, se näyttää saaneen kristillisiä vaikutteita. Suullisen perimätiedon mukaan keisari Sarsa Dengal teki 1500-luvulla tutkimusmatkan Länsi-Etiopiaan, minkä tuloksena kristinusko sai jonkinlaisen jalansijan Kaffassa. Siitä on vakuutena noin 1550 perustettu luostari, joka sijaitsee vain 12 km päässä Bongan kaupungista. Kaffa oli niin kaukana, etteivät Muhammed Gragnin (= Vasenkätinen) islamilainen valloitussota ulottunut sinne asti. Alue säilyi myös Gragnin valloitusta seuranneesta, ylänkömaille suuntautuneesta oromoinvaasiosta kaivautumalla syviin puolustusasemiin. Kaffa säilyi autonomisena valtiona syntymästään alkaen 1800-luvun lopulle asti, jolloin keisari Menelik II valloitti sen ja vei sen viimeisen kuninkaan vankeuteen Ankoberiin. Ensimmäinen eurooppalainen, joka vieraili tiettävästi Kaffan muinaisessa kuningaskunnassa, oli Antoine Thomson d’Abbadie. Hän majoittui kristityille kauppiaille varatulle torialueelle 11 päivän ajaksi vuonna 1843. Kapusiinimunkit perustivat tänne lähetysaseman vuonna 1845. He löysivät seudulta keskiaikaisia kirkkoja, jotka todistivat varhaisesta kristillisestä vaikutuksesta ennen oromojen muuttoa alueelle.

Kun Paul Solleit kävi Bongassa 1880-luvulla, hän kertoi kauppaa käytävän pääasiassa orjilla, kahvilla, sivettikissaöljyllä, korianderilla ja norsunluulla. Liikevaihto oli 200 000 - 300 000 dollaria vuodessa. Menelik II:n kenraalien valloittaessa Bongan vuonna 1897 kaupunki tuhoutui. Kuvernööriksi nimitetty Ras Wolde Giorgis teki naapurikaupungista Anderrachasta pääkaupunkinsa.

Ajoimme Sheben kaupungin läpi, jossa olemme pari kertaa yöpyneet suomalaisten helluntailaisten lähetysasemalla. Siellä asuivat aikanaan mm. Heikki ja Marja-Liisa Penttinen, joiden tyttäret Mirjami ja Inkeri olivat meillä koulukortteerissa käydessään Hosainan suomalaista koulua. Matkamme jatkui kuitenkin karttakuvan mukaisesti Gimbon kylään asti, josta käännyimme oikealle Dekkaan johtavalle sorapintaiselle sivutielle.

 

 

  Olemme nyt Eteläisten kansojen alueella, joka edustaa Baabelin kielten sekamelskaa ja erilaisia kulttuurisia traditioita. Monet kielet kuuluvat myös eri kieliryhmään.


Tämä ei ole sademetsää, sillä eucalyptus syrjäyttää alkuperäiskasvillisuuden. Metsätyökoneet hyödyntävät eucalyptusta omiin tarkoituksiinsa.

 Gureza-apinat seurasivat matkaamme yläilmoista.
 

Dekkassa pysähdytään huilaamaan ja syömään eväitä. Dekka on paikka, jossa Kirsi ja Risto aloittivat työn ennen siirtymistään Sailemiin.

Dekassa Kirsi aloitti Danito Yeri -projektin v. 2005, kun Masha – Tepi -väylätä valmistui tie Gimboon ja Dekkaan alkoi päästä autolla. Sielläkin ehdittiin tehdä tavoittavaa työtä ensin, jota Risto jatkoi, kun Kirsi keskittyi projektiin. Sailemissa Leikolat osallistuivat tavoittavaan työhön jo 1993 alkaen, mikä tapahtui ”mutaväylää” pitkin suoraan Metusta.

 Mekin ajoimme vuonna 1998 Metusta Goren kautta Tepiin. Vuosi sitten valmistui tie Dekasta Sailemiin. Virallisesti tie ei ole vieläkään Sailemin kunnan vastaanottama ja siksi sinne ei ole esim. bussiliikennettä Dekasta Shunito Yeri -projekti aloitettiin, kun väylä antoi mahdollisuuden kuljettaa tavaraa edes ajoittain.


 Kuva: Aimo Vuento
 

 

Matkan varrella kiinnitti huomioon puihin ripustetut viljat. Ne ovat kuulemma sillä kuivumassa ennen kuin ne puidaan. Ne voivat olla maissia tai hernettä, ja varmaan muitakin lajeja.

Etusivu    Seuraava