Etiopia 17-26.2.2015

1.Istanbul - Addis 2. Addis Abeba  3. Kohti Jimmaa 4. Dekkaan 5. Sailem 6. Dabin koulu 7. Elämää Sailemissa
8. Jumalanpalvelukset 9. Paluu Jimmaan 10. Soddu - Arba Minch 11. Chamo 12. Chencha 13. Paluumatka

Matkan tarkoitus

Kuka tietää, olisiko tullut lähdettyä enää Etiopiaan, ellei siihen olisi löytynyt hyvä syy? Syy oli se, että Lappeenrannan ja Lappeen seurakunnat ottivat kolme vuotta sitten projektikseen Shunito Yerin yhteisönkehittämishankkeen, jossa autetaan yhteisöä eheytymään ja marginalisoituja kansanryhmiä, mandjoja (noin 5 % väestöstä) ja mannoja (noin 1 % väestöstä) integroitumaan valtakulttuuriin. Erillään olo on johtanut sekä siihen, että vähemmistöjen mahdollisuus olla osallisena kehitykseen on vaikeutunut ja toisaalta myös siihen, että epäluulot gomaroiksi kutsuttua enemmistöä kohtaan ovat syvään juurtuneet. Projekti pyrkii tuomaan mandjoja ja gomaroita yhteen käytännön toimintojen kautta, edistää koko yhteisön kehittymistä ja toimia välittäjänä (Shunito Yeri = Jumala sovittaa), jotta tilanteet eivät ajautuisi konflikteiksi. Suomen kielellä projekti sai nimekseen Meijän kylä.  Kaukaisen kunnan yhteisön kehittäminen otettiin meidän asiaksemme.

Ilmoittauduin matkaan ajoissa peläten, että porukka tulee nopeasti täyteen eikä mukaan enää mahdu, sillä projektin aloitussessiossa näytti matkaan halukkaita olevan runsaasti. Kun sitova ilmoittautuminen alkoi, porukka kuitenkin hupeni niin, että koko matka joutui peruuttamisuhan alle.

Kuva Helsinki-Vantaalta ennen koneen lähtöä. Kuvasta puuttuu Heikki Mustaniemi, joka kyllä oli jo lentokentällä. Kuva: Aimo Vuento

 

Aika veikeätä, että 12 hengen joukkoon tuli lopuksi seitsemän kotikaupunginosassamme asuvaa ja muita lappeenrantalaisia vain yksi eli matkanjohtaja. Lappeelaisia ei tullut ketään, mitä pidän valitettavana. Kahden kirkkonummelaisen, yhden helsinkiläisen ja yhden kuusamolaisen mukaan saaminen rikastutti ja ilahdutti joukkoamme kovasti ja sana projektista leviää kauas. Tässä kohtaa tavoite ylittää odotukset.

Matkan hinta asetti oman haasteensa. Muu matkustaminen piti jättää väliin ja yrittää laittaa rahaa säästöön, että pystyy tekemään tämän kalliin puoleisen matkan. Yhteensä matka maksoi meiltä 4000 €. Ei tämä siis ollut sen kalliimpi kuin muut mannerten väliset matkat. Ei muuta kuin rokotukset kuntoon ja lääkkeet hankintaan ja  17. päivä helmikuuta olimme Helsinki-Vantaan lentoasemalla valmiita taistoon. Lensimme Turkish Airlinesin koneella Istanbulin kautta Addis Abebaan.

Tämä on vielä Helsinkiä. Istanbulin lentokentällä. Kuva Aimo Vuento.

Istanbul

 

Istanbulissa vallitsi lumimyrsky. Koneemme yritti laskeutua, mutta vetäisi takaisin yläilmoihin huomattuaan, ettei laskeutuminen olekaan ihan turvallista. Liitelimme Istanbulin kerrostalojen yllä, välissä vilkkaita liikenneväyliä, sitten siirryimme takaisin Marmara –meren ylle, kunnes ohjaaja viimein teki toisen laskeutumisyrityksen, joka onnistui. Mielessä ehti jo käydä ajatus, mihin huitsin Nevadaan ohjaaja mahtaa laskeutuakaan ja ehtiiköhän sieltä enää Addikseen vievälle yölennolle?

Pääsimme ihan aikataulussa lastautumaan Addikseen menevään koneeseen, mutta siihen se aikataulun mukaan kulkeminen sitten päättyikin. Istuimme koneessa kolme tuntia pyöritelleen peukaloita odotellen, etteiköhän jo lähdetä. Koneen siipiä putsailtiin jäänestoaineella. Kentällä kiersi lumiaurojen armeija yrittäen saada kiitoratoja toimivaan kuntoon. Jonotimme kiitoradalle pääsyä kymmenien muiden lentojen kanssa. Viimein tuli meidän vuoromme.

Addis Abeba

Aamulla kahden kolmen maissa olimme Addiksessa. Ensimmäiseksi asetuimme jonottamaan turistiviisumia, sitten pankista Etiopian valuuttaa, sen jälkeen passintarkastusjonoon ja viimein matkatavarakarusellin äärelle. Hihna alkoi jo olla tyhjä laukuista. Vain meidän ryhmämme oli enää lentoaseman tuloaulassa. Odotteli laukkuani parin karusellin pyörähdyksen ajan. Sitten päättelin, että laukkua on turha tässä odotella. Olisi sen jo pitänyt tulla. Kyselin, mihin voi jättää laukun katoamisilmoituksen. Minut ohjattiin erääseen toimistoon, jossa oli toinenkin henkilö vähän samalla asialla. Kun tuli vuoroni selostin asiani. Virkailija katsoi tietokoneensa ruudusta laukkuni lähettämiskoodin, antoi sen minulle parin puhelinnumeron kera, joihin voin myöhemmin soittaa ja tiedustella laukun kohtaloa. Muut matkaryhmäni jäsenet olivat jo astuneet rakennuksesta ulos Etiopian yöhön, paitsi Aimo Vuento, joka odotteli minua aulassa. Tullijonossa ei näköjään tarvinnut enää seistä. Pääsin siis ulos. Siirryimme lentoasemalta hotelliimme matkatoimistomme Laltoursin autolla.

Poseeraus Hotelli Panoraman edessä. Vasemmalta lukien Taija, Hillevi, Merja, Nuppu ja Marketta (selin)

Hotelli ei ollut kovin kaukana lentokentästä, mutta aika hankalan kulkureitin päässä. Tarvittiin melkein nelivetoa siinä talojen ja teiden rakentamismylläkässä, jonka kautta purjehdimme hotelliin.

Lähdimme tutustumaan Addikseen. Wikipedian arvion mukaan kaupungissa asuu neljä miljoonaa ihmistä. Ajoimme kohti Arat Kiloa, entistä kotipaikkaamme. Pyysin pysäyttämään Nuorten Miesten Kristillisen yhdistyksen (YMCA) hostellin edessä.

Hostelli ei ollut enää entisen näköisensä. Jopa sen tunnistaminen oli vaikeaa. Se ei varmaan enää edes toiminut hostellikäytössä, vaan jonkinlaisena virastona. Tämä oli kuitenkin ihka ensimmäinen kotimme Addiksessa kahden viikon ajan ennen kuin saimme vuokrakerrosasunnon Arat Kilosta. Seuraavaksi ajoimme myös sen kotimme ohi, joka ei ollut muuttunut miksikään. Sen alapuolella oleva Belonias Grocery oli maalattu punaiseksi entisen harmaan asemasta.
Etusivu     Seuraava