Protestanttiset lähetysjärjestöt Etiopiassa

 

Sisällys:

 

Esipuhe

Vierasperäisten sanojen selitys

Lyhenteet

A. EDELLYTYKSET EVANKELISUUDEN LEVIÄMISELLE

1. Avaramielinen Tafari Makonnen

2. Uskonnonvapaus

B. ETIOPIALAINEN EVANKELISUUS

1. Evankelisten kristittyjen muutto Eritreasta Addis Abebaan

2. Addis Abeban evankelinen seurakunta

C. PROTESTANTTISET LÄHETYSJÄRJESTÖT

1.     Ruotsin evankelinen lähetys (SEM)

2.      Ruotsalainen lähetysjärjestö Raamatulle uskolliset ystävät (BV)

3.      Seitsemännen päivän adventistit ja Etiopian lähetysten liitto (SDA)

4.   Amerikan yhdistynyt presbyteerilähetys (AUPM)

5.      Sudanin sisämaalähetys ja Abessinian raja-lähetys

6.      Saksalainen Hermannsburgin lähetys (GHM)

7.      Evankeliumin julistamisseura ulkomailla (Society for the Propagation of the Gospel in  Foreign Parts – SPG

8.      Raamattu-kirkollisten Lähetysseura (the Bible Churchmen’s Missionary Society – BCMS)

9.      Britannian ja Ulkomaiden Raamattuseura ( The British And Foreign Bible Society – (BFBS)

10.  Kirkon juutalaislähetys (the Church Mission to the Jews – CMJ)

 

A. EDELLYTYKSET EVANKELISUUDEN LEVIÄMISELLE

1. Avaramielinen Tafari Makonnen

27. syyskuuta 1916 oli tärkeä päivämäärä, ei vain Etiopian tulevaa kehitystä ajatellen, vaan myös evankeliselle liikkeelle. Menelikin pojanpoika ja hänen seuraajansa, lidj Ijasu, syrjäytettiin abun Mateoksen ja ichegen[1] suostumuksella. Zauditu, Menelikin tytär hänen edellisestä avioliitostaan keisarinna Taitun kanssa, oli nimitetty Etiopian keisarinnaksi. Dejach Tafari Makonnen oli saanut rasin arvon ja nimitetty kruunuperijäksi. 24-vuotiaan ras Tafarin elämässä oli edessä vaikeita vuosia.

Kaksi korkeimpiin asemiin korotettua henkilöä olivat hyvin erilaisia. Ainoa peruste, jolla Zauditu saattoi tavoitella kruunua, oli hänen syntyperänsä. Hänen sivistystasonsa riitti juuri ja juuri Psalmien lukemiseen, mihin hän oli mieltynyt. Tafari oli saanut nykyaikaisen sivistyksen; hän oli perehtynyt eurooppalaiseen sivistykseen kapusiinipappi Andre Jarosseaun johdolla Hararissa. Tafari oli käynyt Menelik II koulua Addis Abebassa jonkin aikaa. Hän oli avoin uusille aatteille ja mielellään tapasi ulkomaalaisia sekä keskusteli heidän kanssaan. Viime kädessä valtataistelu ei tapahtunut kuitenkaan Rafarin ja Zaiditun välillä, vaan Tafarin ja perinteistä kiinni pitävien välillä, joille Zauditulla oli symboliarvo.

Sellaisessa ikivanhassa maassa kuin Etiopiassa, jossa on paljon lukutaidottomia, perinteet voivat olla hyvin voimakkaita. Ras Tafarilla ei ollut helppo tehtävä panna käytäntöön kehitys- ja uudenaikaistamisaatteitaan. Hän halusi tarjota nykyaikaista sivistystä[2] ja terveydenhuoltolaitoksia niin monta kuin mahdollista. Terveydenhoidollisilla ja kasvatuksellisilla sektoreilla toimivia Eurooppalaisia lähetysjärjestöjä ja sivistyslaitoksia pyydettiin auttamaan tietäen, että hallituksella ei ollut riittävästi koulutettua henkilökuntaa eikä varoja perustaa tarvittavia tiloja. Perinteisen aateliston silmissä hän näytti henkilöltä, joka oli myymässä omaa maataan. Häntä syytettiin usein katolilaisuudesta, mikä ortodoksisen kirkon piireissä merkitsi harhaoppisuuden vivahdetta. Ras Tafari joka tapauksessa jatkoi maansa kehitys- ja uudistussuunnitelmia. Vuosina 1916-1917 hän teki muutamia sopimuksia, joilla hän halusi osoittaa kaukonäköisyyttään. Vuonna 1918 muutamia vanhan koulukunnan ministereitä erotettiin ja heidän tilalleen nimitettiin nykyaikaistamista kannattavia henkilöitä. Hitaasti mutta varmasti ras Tafari Makonnen lisäsi vaikutustaan ja valtaansa. Hän solmi diplomaattisia suhteita Eurooppaan ja järjesti maansa liittymisen Kansainliittoon vuonna 1924. Vuonna 1928 hänelle myönnettiin kuninkaan (negus) arvonimi, ja vuonna 1930 hän astui valtaistuimelle keisarina nimellä Haile Selassie I.

2. Uskonnonvapaus

Evankelisen uskonvakaumuksen omaavat Etiopian kansalaiset ottivat mielihyvin vastaan Tafari Makonnenin ajaman politiikan, joka salli heidän ilmaista uskoaan entistä avoimemmin. Monet pääsivät hallituksen virkaan tai saivat ylennyksen korkeihin asemiin nykyaikaisen sivistyksensä takia. Joitakin heistä on syytä mainita nimeltä.

Ras nimitti vanhan hallituksen aikana monesti painostusta kärsineen aleqa Taijen vuonna 1917 hovirunoilijaksi ja henkilökohtaiseksi neuvonantajakseen. Kantiba Gebru Desta, jota oli uudistusaatteidensa ja evankelisen uskonsa takia kohdannut monet vaikeudet ennen vuotta 1917, lähetettiin Englantiin vuonna 1919 diplomaattiseen tehtävään yhdessä ras Nadeun kanssa.[3] Palattuaan Euroopasta kantiba Gebru sai useita tehtäviä hallituksessa;

Addis Abeba vuonna 1930 keisari Haile Selassie I:n kruunajaispäivänä

 myöhemmin hänet lähetettiin diplomaattitehtävään Yhdysvaltoihin. Kun vuonna 1931 perustettiin parlamentti, keisari Haile Selassie nimitti Gebrun senaatin jäseneksi.

Hirui Wolde Selassie, jolla oli yhteyksiä Evankeliseen yhdistykseen, koki hämmästyttävän urakehityksen. Vuonna 1878 syntynyt Hirui oli köyhä mies. Teologisten opintojensa jälkeen hän palveli debterana Entoton Pyhän Raguelin kirkossa. Vuonna 1908 keisari Menelik kutsui hänet Maatalousministeriön sihteeriksi. Pidettyään yhteyksiä ”hakim” Cederqvistiin ja käytyään ”englantilaista koulua” Hiruita pyydettiin amharankielisen Uuden testamentin uudistustyöhön, jota tehtiin yhteistyössä Britannian ja ulkomaiden lähetysseuran kanssa. Abun Mateos ja muut, jotka eivät pitäneet siitä, että Raamattua käännettiin paikallisille kielille, syyttivät debtera Hiruita ”hänen tiedossaan olevien Etiopian valtionsalaisuuksien paljastamisesta Britannian hallitukselle. ”He pakottivat oikeusministerin panemaan Hiruin vankilaan. Tämä tapahtui vuonna 1911. Tafari Makonnenin tultua kruununperijäksi Hiruin tilanne muuttui. Hänen sai blattan arvonimen ja toimi vuonna 1920 tullin apulaisjohtajana. Vuodesta 1924 Hirui Wolde Selassie oli korkeimman oikeuden tuomari ja vuonna 1928 hänestä tuli Etiopian ulkomaanasiain pääjohtaja arvonimellä blattengeta.

 

B. ETIOPIALAINEN EVANKELISUUS

1. Evankelisten kristittyjen muutto Eritreasta Addis Abebaan

Vuosisadan vaihteesta alkaen evankelisten kristittyjen[4] tilanne Italian siirtomaassa Eritreassa alkoi käydä yhä tukalammaksi. Sen seurauksena monet evankeliset uskovat muuttivat Eritreasta Etiopiaan, varsinkin nuoret. Heidän sivistystasonsa oli yleistä etiopialaista tasoa korkeampi, koska heillä oli ollut hyvät mahdollisuudet käydä koulua Italian siirtomaan hallituksen tai lähetyksen koulussa.[5] Eritreasta muuttaneet uudisasukkaat löysivät helposti töitä Ras Tafarin hallinnosta tai perustivat itsenäisiä liikeyrityksiä maahan. Tämä ei koskenut vain Addis Abebaa, vaan yhtä hyvin Dire Dawaa, Hararia, Asbe Tafaria ja muita paikkoja. Evankelisen kristillisyyden leviämiselle ja evankelisen seurakunnan perustamiselle Etiopian pääkaupunkiin oli näillä Eritrean kristityillä suuri merkitys.

Yksi henkilö on tässä yhteydessä syytä mainita, Gebre Kristos Tekle Haimanot. Gebre Kristos oli Hatsebon debteran poika Pohjois-Etiopiasta läheltä Aksumia; ortodoksinen kirkko oli karkottanut hänet ”harhaoppisten käsitysten ylläpitämisestä”. Opettajakoulutuksen saatuaan Gebre Kristos oli toiminut Asmaran ruotsalaisen evankelisen poikakoulun opettajana. Vuonna 1920 hän saapui perheineen Addis Abebaan. Ruotsin evankelinen lähetys aikoi palkata Gebre Kristoksen ”englantilaisen koulun” opettajaksi, mutta ras Tafari nimitti hänet pian Birhanenna selaam -nimisen uuden kirjapainonsa johtajaksi. Kirjapainon tarkoituksena oli jakaa väestölle tietoa ajankohtaisista koti- ja ulkomaisista tapahtumista sekä levittää uusia aatteita. Evankelisen kristityn nimittäminen tämän laitoksen johtoon samoin kuin muiden protestanttien, kuten Ephrem Tewolde Medhinin, kutsuminen korkeaan hallituksen virkaan vahvistivat kaupungin evankelista liikettä sekä yhteiskuntaa yleisemminkin.

Tafari Makonnen ei vain tarjonnut töitä Eritreasta saapuneille maahanmuuttajille; hän jopa kutsui koulutettua henkilökuntaa Etiopiaan. Asmaran evankelisia diakonissoja koskeva tapaus kuvaa tätä asiaa. Vieraillessaan Addis Abeban ruotsalaisen lähetyksen tiloissa ras Tafarille näytettiin diakonissoja esittävä kuva Asmaran diakonissakoulusta (scuola per diaconesse). Tämä SEM:n laitos tarjosi nuorille naisille koulutusta sairaanhoitajiksi, kätilöiksi ja kristityiksi työntekijöiksi. Nähtyään kuvan ras Tafari kysyi: ”Ovatko nämä meidän maamme tyttöjä? Emmekö voisi saada muutamia heistä Addis Abebassa olevaan sairaalaamme?” Diakonissojen valmistuttua kolme heistä siirtyi Asmarasta Addis Abebaan ja otti vastaan työn ras Tafarin perustamassa uudessa hallituksen sairaalassa, Beete Saidassa.[6]

Maan tiukka siirtomaapolitiikka ei koskenut vain eritrealaisia, vaan myös ulkomaiset lähetystyöntekijät kokivat painostusta italialaisen siirtomaahallituksen taholta. Yksi heistä oli pastori Olof Eriksson. Pastori Eriksson oli työskennellyt kaksitoista vuotta Belezan aluelähetystyöntekijänä ja myöhemmin kirjailijana ja lähetyksen kirjapainon johtajana Asmarassa. Lähdettyään kotimaanlomalle vuonna 1915 Italian siirtomaahallitus kieltäytyi myöntämästä hänelle paluuviisumia Eritreaan. Erikssonin oli siirryttävä papintöihin Euroopassa. Myöhemmin hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi Addis Abebaan. Hän saapui Etiopian pääkaupunkiin vuonna 1920. Muutamia viikkoja saapumisensa jälkeen hän havaitsi, että oli suuri pula tekstikirjoista. Eriksson ryhtyi töihin ja valmisti vuodessa käsikirjoitukset neljään kirjaan, joita voisi käyttää kouluissa. Hänen Eritreassa saamastaan kokemuksesta oli hänelle paljon hyötyä.

 

2. Addis Abeban evankelinen seurakunta

Pastori Olof Eriksson

Toukokuusta 1920 alkaen Addis Abebassa työskennellyt pastori Olof Eriksson kyseli, miksei Cederqvist ollut perustanut evankelista seurakuntaa pääkaupunkiin, kuten lähetystyöntekijät olivat tehneet Eritreassa sen jälkeen kun raamatunlukijat olivat kieltäytyneet ottamasta vastaan ortodoksisten pappien papillisia palveluja. Kysymys on ymmärrettävä, mutta ei pidä unohtaa, että Eriksson oli ollut työssä Italian siirtomaassa, kun taas ruotsalaisen lähetysjärjestön johtokunta oli kieltänyt Cederqvistiä evankelioimasta Addis Abebaa; hänen oli myös varottava keisarinna Taitun ja abun Mateoksen johdolla esiintyvää ortodoksisten tahojen voimakasta vastustusta ja vainoa. Erikssonin tulon aikaan ulkonainen tilanne oli muuttunut; Taitu oli kuollut vuonna 1918 ja pääkaupungin poliittinen kehitys oli hyvin ras Rafarin hanskassa. Egyptin metropoliitalla oli kuitenkin melkoinen vaikutusvalta, ja Addis Abeba katsottiin ortodoksisen kirkon reviiriin kuuluvaksi.

Pastori Olof Eriksson jatkoi sunnuntaisia sanajumalanpalveluksia ja piti raamattutunteja poikakoulussa sekä piti Raamattuun pohjautuvaa aikuisille tarkoitettua rippikoulukurssia. Lokakuussa 1921 neljä aikuista suoritti rippikoulun ja he pyysivät, että heidät konfirmoitaisiin. Lisäksi kolme rippi/kastekoulun käynyttä muslimipoikaa pyysi tulla kastetuiksi. Erikoisjumalanpalvelus pidettiin lauantaina 8. lokakuuta 1921. Neljä aikuista konfirmoitiin; kolme muslimipoikaa tunnusti uskonsa ja heidät kastettiin. Seuraavana sunnuntaina jumalanpalvelukseen osallistujat tekivät päätöksen seurakunnan perustamisesta. Se oli 16. lokakuuta 1921. Pääasiassa Eritrean protestanteista koostuva ryhmä valitsi vanhimpien neuvoston ja niin oli syntynyt Addis Abeban ensimmäinen evankelinen seurakunta.[7] Kolme kuukautta myöhemmin seurakunnan jäseniksi oli rekisteröitynyt 33 henkeä.

23. marraskuuta 1922 oli toinen merkittävä kokouspäivä Addis Abebassa; sinä sunnuntaina qes Gebre Selassie Tesfa Gaber[8] asetettiin seurakunnan ensimmäiseksi etiopialaista syntyperää olevaksi papiksi. Neljä päivää aiemmin hän oli saapunut perheineen Eritreasta; nyt hänen odotettiin jakavan työt ruotsalaisen lähetystyöntekijän kanssa. Qes Gebre Selassie oli sopiva henkilö pääkaupungissa tarjolla olevaan tehtävään. Hän tunsi kaupungin ennestään, puhui amharaa yhtä hyvin kuin oromoa äidinkielensä tigreen lisäksi. Hänen työtään pidettiin suuressa arvossa. Jonkin ajan kuluttua seurakunnan jäsenet lupautuivat maksamaan 50 taaleria kuukaudessa palkkaa papilleen. Tämä oli hyvää seurakuntavastuuta alusta alkaen.

Ei kestänyt kauan ennen kuin Cederqvistin aikainen vanha kappeli oli sunnuntaisiin pullollaan ihmisiä. Viimeksi tulleiden piti tyytyä jäämään ulos ja kuunnella sieltä käsin, minkä taisivat. Kuultiin valituksia. Seurakunta päätti laajentaa pientä kappelia. He keräsivät keskuudestaan jopa 25 taaleria laajennusosaa varten. Rakennus kasvoi kaksi kertaa entistä pidemmäksi ja sisätila muunnettiin väliaikaiseksi kirkoksi. Seurakunta vihki laajennetun rakennuksen käyttöön vuoden 1922 lopussa iloiten ja Jumalaa ylistäen. Jumalana sanaa sai nyt saarnata vapaasti.

Addis Abeban evankelinen seurakunta vuonna 1923

Eräs henkilö, joka näytteli hyvin merkittävää osaa ensimmäisessä evankelisessa seurakunnassa, oli rouva Aster Wolde Mariam. Rva Aster oli ollut ruotsalaisen lähetystyöntekijän, neiti Sigrid Berggrenin työtoveri Tseazegassa Eritreassa. Kun neiti Berggren oli nimitetty Addis Abeban uuden tyttöjen sisäoppilaitoksen johtajaksi, hän tarvitsi luotettavia työtovereita ja hän pyysi lähetyksen johtajia lähettämään luokseen Aster Wolde Mariamin. Koska kaikki hyväksyivät pyynnön, Aster muutti Addis Abebaan. Hänen tehtävänsä oli opettaa tyttökoulussa ja avustaa työssä S. Berggreniä. Aster Wolde Mariam osoittautui opettajaksi, josta sekä oppilaat että heidän vanhempansa pitivät. Mutta hänen positiivinen vaikutuksensa ulottui laajemmallekin. Hänestä tuli evankelisen seurakunnan naisten keskuudessa johtohahmo. Hänellä oli erinomainen Raamatun ymmärtämiskyky, hän kantoi rukoillen huolta asioista ja häntä pidettiin hengellisenä johtajana. Häntä pidettiin yhtenä seurakunnan ”äideistä”.  

Addis Abeban ensimmäinen evankelinen seurakunta

Addis Abeban ensimmäinen evankelinen seurakunta (myöhemmin AAMY -seurakunta), joka kokoontui lähetyksen korttelissa Wolete Johannis –kadun varrella, pursui eritrealaista vaikutusta. Johtajat tunsivat haasteen ja mahdollisuudet; he pitivät hyvää huolta Eritreasta saapuneista uudisasukkaista. Esimerkiksi sunnuntaina 16. lokakuuta 1927 seurakunnan vanhimmat tarjosivat päivällisen uudisasukkaille. Tilaisuuteen osallistui yli 50 aikuista sekä useita lapsia. Päivällisen jälkeen heitä kutsuttiin seurakunnan jäseniksi. Tulijat suostuivat rekisteröitymään Addis Abeban seurakunnan jäseniksi ja täyttämään seurakunnan jäsenen velvollisuudet, jotka olivat heille ennestään tuttuja Asmarasta, nimittäin osallistuminen papin palkkaukseen, pitää kauppansa kiinni sunnuntaisin, olla myymättä teetä jumalanpalveluksen aikaan sekä olla myymättä päihdyttäviä juomia. Nykyajan ihmisille jäsenyyden ehdot eivät kuulosta houkuttelevilta, mutta he ymmärsivät, että jäsenyydellä on hintansa. Merkittävä seikka saapuneille oli se, että heillä oli nyt paikka, jossa he saattoivat käyttää äidinkieltään, löytää ystäviä ja kokea hengellistä yhteyttä uudessa ympäristössä ja uudessa maassa.

Koska Addis Abeban seurakunnan johtajat eivät voineet olla varmoja, ketkä tulijoista olivat olleet Eritrean evankelisen seurakunnan konfirmoituja jäseniä, he pyysivät Asmarassa olevilta virkaveljiltään muuttotodistuksen. Yhdestä sellaisesta kirjeestä tiedämme, että 1. maaliskuuta 1928 43 aikuista ja 39 lasta oli saanut muuttotodistuksen Eritreasta Addis Abebaan. Melkein kaikki naimisissa olevat pariskunnat olivat alle 30-vuotiaita. Tämä asiakirja todistaa, että Etiopiaan muutti etupäässä nuorta sukupolvea. Sen lisäksi että he lisäsivät seurakunnan jäsenmäärää, heissä oli potentiaali, joka saattoi kasvaa ja kypsyä. Monet aiemmat Eritrean evankelisen kirkon jäsenet näyttelivät myöhemmin johtavaa osaa Etiopian evankelisessa Mekane Yesus -kirkossa.

Addis Abeban evankelisten kristittyjen määrä kasvoi huomattavasti 1920-luvulla. Useimmat uudemmat jäsenet eivät olleet tulosta kaupunkievankelioimistyöstä, vaan vain merkki siitä, että monet Eritrean ja Wolleggan[9] evankeliset olivat muuttaneet pääkaupunkiin. Evankelinen kristinusko oli alkanut juurtua kasvavaan kaupunkiin.

 

C. PROTESTANTTISET LÄHETYSJÄRJESTÖT

 

1.     Ruotsin evankelinen lähetys (SEM)

Karl Cederqvist

Ensimmäinen protestanttinen lähetystyöntekijä, joka aloitti työn Etiopian pääkaupungissa, oli Karl Cederqvist, joka tuli Addikseen vuonna 1904 ja kuoli vuonna 1919.[10] Tammikuussa 1920, kaksi kuukautta Cederqvistin kuoleman jälkeen, tri Erik D. Söderström ja hänen vaimonsa, rekisteröity sairaanhoitaja Gusti tulivat junalla Addis Abebaan.[11] Söderströmien alkuperäinen suunnitelma oli aloittaa terveydenhuoltotyö Wolleggassa, mutta uuden tilanteen johdosta heidän oli pysyttävä pääkaupungissa ja jatkettava siellä hakim Cederqvistin aloittamaa työtä. SEM:n terveydenhuoltotyö Addiksessa laajeni, ja vuonna 1921 tri Söderströmin sisar Karin saapui auttamaan veljeään. Vuonna 1923 he muuttivat Wolleggan pääkaupunkiin, Nekemteen rakentaakseen sinne sairaalaan. Se merkitsi SEM:n terveydenhuoltotyön keskeytymistä Addiksessa.

Uusia lähettejä

Vuonna 1921 saapui toinen pariskunta Ruotsista. He olivat herra Per Stjärne ja hänen vaimonsa Valborg. Stjärnet olivat koulutettuja opettajiksi ja heidän tehtäväkseen oli annettu opetustyö poikakoulussa., jota kutsuttiin ”englantilaisen koulun” nimellä. He opiskelivat amharan kieltä ja tekivät työtään koko sydämestä. Per Stjärnestä tuli myöhemmin pappi ja hän palveli Etiopian kansaa ja evankelista kirkkoa yli 50 vuotta.

Vuonna 1925 SEM:n Addiksessa oleva lähettikunta lisääntyi neiti Sigrid Berggrenillä. Sigrid Bergren oli työskennellyt Eritrean Tseazegassa 20 vuotta. Euroopassa viettämänsä loman jälkeen italialainen siirtomaahallitus eväsi häneltä paluun Eritreaan. Hänet lähetettiin Addis Abebaan. Siellä hänen oli määrä organisoida uusi SEM:n tyttökoulu ja toimia sen johtajana. Koulun sijaintipaikalle löytyi ratkaisu: lähetysjärjestö oli hankkinut uuden ja suuremman lisätontin Entoton tien varrelta.[12] Vuonna 1926 poikakoulu siirtyi uudelle tontille. Entisellä lähetysasemalla, jonka Karl Cederqvist oli onnistunut ostamaan vuonna 1913 ja minne oli pystytetty evankelinen kappeli, avattiin tyttökoulu oppilasasuntoloineen vuonna 1927. Tyttökoulu aloitti työnsä 28 oppilaan vahvuudella, joista 22 oli sisäoppilaita ja loput päiväoppilaita. Tavalliseen perussivistykseen kuuluvien oppiaineiden lisäksi oppilaille annettiin Raamattu-opetusta ja he opiskelivat naisten töitä, kuten kehräämistä, ompelemista, koristekäsitöitä ja korityötä.

Seuraavina vuosina päiväoppilaiden määrä lisääntyi. Vuoteen 1930 mennessä SEM:n tyttökoulussa oli 20 sisäoppilasta ja 20 oppilasta kaupungilta. Tyttöjen koulunkäynti oli tullut hyväksytyksi Addiksessa. SEM:n poikakoulu oli perustettu Entotoon ja se toimi Per Stjärnen johdolla.[13]

Yleissivistävien aineiden lisäksi pantiin painoa Raamatun opiskelulle. Oppilasmäärä oli aluksi noin 40; suurin osa oppilaista oli vapaaoppilaita. Vuoteen 1935 mennessä oppilasmäärä nousi noin 80:een.

Italian miehitettyä Addis Abeban kaikkien ruotsalaisten lähetystyöntekijöiden oli lähdettävä maasta. Entoton poikakoulu jatkoi Emmanuel Gebre Selassien johdolla ja qes Badimman avustamana, mutta koulu suljettiin marsalkka Grazianin salamurhayrityksen jälkeen helmikuussa 1937.[14]

 

2.    Ruotsalainen lähetysjärjestö Raamatulle uskolliset ystävät (BV)

Jönsson ja Svensson

Ruotsalaiset lähetystyöntekijät Anton Jönsson ja Josef Svensson saapuivat Addis Abebaan 15. maaliskuuta 1921. He eivät olleet SEM:sta, kuten Karl Cederqvist, pastori O. Eriksson tai Stjärnet, vaan ruotsalaisesta lähetysjärjestöstä Bibeltrogna vänner (Raamatulle uskolliset ystävät, BV). BV oli eronnut vuonna 1911 SEM:sta (ruotsalaiselta nimeltään Evangeliska Fosterlandsstiftelsen) Tukholmassa,[15] minkä seurauksena jotkut Eritreassa toimivat SEM:n lähetystyöntekijät olivat liittyneet BV:iin. He jatkoivat työtään Italian siirtomaassa ja avasivat omia lähetysasemiaan.

Koska BV:n johtokunta Tukholmassa tiedosti Eritrean luterilaisen lähetystyön kasvavat ongelmat vuonna 1919, se päätti aloittaa työn Etiopiassa. Herra Anton Jönsson, josta jatkossa käytettään nimitystä ”Muse Anton”[16] ja Josef Svensson olivat järjestön ensimmäiset maahan saapuneet lähetystyöntekijät. Prinssihallitsija, ras Tafari otti heidät ystävällisesti vastaan ja antoi heille luvan aloittaa opetus- ja terveydenhuoltotyön pääkaupungissa sekä myös Hararissa.

Kaksi lähettiä vuokrasi pyöreän ruohokattoisen majan Addis Abeban Gulelesta (Mesfin Harar-kadulta). Muutaman kuukauden kuluttua he avasivat pojille koulun, jossa vieraana kielenä opetettiin englantia.[17] Eräästä vuodelta 1922 peräisin olevasta valokuvasta päätellen koulussa oli noin 50 poikaa. Koska oppilaiden kuin myös ulkomaisten työntekijöiden määrä kasvoi, BV etsi lisää tilaa. Vuoteen 1924 mennessä he onnistuivat ostamaan eräältä kreikkalaiselta 5400 m² kokoisen tontin, joka sijaitsi Gulelessa lähellä Ras Destan sairaalaa. Koulurakennus pystytettiin uudelle tontille ja poikakoulu muutti sinne vuonna 1926. Josef Svensson, joka oli Ruotsissa saanut koulutuksen opettajaksi, toimi tämän nykyaikaisen kasvatuslaitoksen rehtorina; koulu oli toinen protestanttinen lähetyksen koulu Addis Abebassa.[18] Jotta voisi antaa oikean arvon Gullellessa tarjolla oleville opetustiloille, on pidettävä mielessä, että niihin aikoihin kaupungissa oli vain kaksi hallituksen koulua, nimittäin Menelik II:n koulu ja Tafari Makonnenin koulu.[19]  

Anna-Lena Jönsson ja Abadinan koulu

Vuonna 1922 kehitys johti mielenkiintoiseen uuteen vaiheeseen. Koulutettu opettaja Anna-Lena Jönsson tuli Ruotsista ja perusti vuonna 1923 vuokratiloissa toimivan koulun tytöille. Uusi koulu, johon kuului oppilasasuntola, sijaitsi Gulelessa kadun toisella puolella kuin missä poikia opetettiin. BV tyttökoulu oli ensimmäinen lähetyksen tyttökoulu kaupungissa; koulussa oli aluksi 13 oppilasta. Pian tarvittiin lisää tilaa. Kun poikien koulu oli siirtynyt uudelle tontille vuonna 1926, tytöt muuttivat kadun yli entisen poikien koulun tiloihin. Neiti Anna-Lena Jönssonin taitavalla johdolla Addis Abeban Gulelessa sijaitsevasta BV:n tyttökoulusta tuli maan vanhin ja suurin tyttökoulu, jossa oli jopa 50 oppilasta.

Kruununprinssi Asfa Wossen BV:n tyttökoulun vikiäistilaisuudessa

Jo vuonna 1922 Anna-Lena Jönsson sai audienssin prinsessa Menenin[20] vastaanotolle, mikä sai tämän kiinnostumaan tyttökoulun perustamisesta. Ruotsalainen opettaja sai vastaanotolla suullisen lupauksen tontista. Lähetykseltä vei useita vuosia neuvottelemiseen ennen kuin saatiin saamakirja vuonna 1928 ja koulun rakennustyö päästiin aloittamaan. BV:lle annettu koulun paikka sijaitsi kauempana lännessä Abadina-nimisellä alueella. Prinsessa Menen oli henkilökohtaisesti kiinnostunut rakennustyön edistymisestä, mutta hän ei päässyt Abadinan koulun vihkiäisiin sairauden takia.[21]

Tyttöjen koulu oli neljäluokkainen ja siihen kuului oppilasasuntola. Lähetyksen laskuttama koulumaksu oli pieni. Koska useimmat oppilaista tulivat köyhistä perheistä, enemmistö tytöistä sai opiskella ilmaiseksi.

BV:n tyttökoulu jatkoi Abadinassa työtään aina Italian miehitykseen asti vuoteen 1936. Koulua kävi moni nuori nainen, jolla oli myöhemmin merkittävä osa kirkossa ja yhteiskunnassa. Vapautuksen jälkeen tyttökoulun otti haltuunsa Etiopian hallitus ja siihen avattiin Abadinan keisarillinen poliisikoulu.

Simon Röstin ja Sibhaat leAmlaak

Vuonna 1923 herra Simon Röstin[22] saapui Addis Abebaan. Opiskeltuaan amharan kieltä hän ryhtyi kirjallisuustyöhön. Ruotsalaisten lähetysjärjestöjen SEM:n ja BV:n työntekijät yrittivät olla tuomatta Ruotsin ongelmia Etiopiaan. He vierailivat usein toistensa luona Addis Abebassa ja pitivät yhteisiä jumalanpalveluksia sekä harjoittivat keskinäistä yhdessäoloa. Yksi yhteistyön alue oli evankelisen virsikirjan, Sibhaat leAmlaakin (= ylistys Jumalalle) uusi painos, joka valmistui etiopialaisten ja kahden lähetysjärjestön jäsenten yhteistyönä. Amharankielisen virsikirjan uusi ja laajennettu painos, joka oli painovalmis vuonna 1924, sisälsi 135 virttä. Useimmat virsistä olivat peräisin Lundahlin virsikirjasta[23], jonka uudistetun painoksen toimittivat Simon Röstin ja Olof Eriksson. Lisäksi pastori Olof Eriksson, herra Simon Röstin ja etiopialaiset runoilijat olivat laatineet uusia amharankielisiä virsiä. Sebhaat leAmlaak laajennettiin ja uudistettiin uudelleen myöhemmin. Vuoden 1943 painos sisälsi 289 virttä, joista Röstin oli kirjoittanut 105, Eriksson 48 Lundahl 40 sekä useat etiopialaiset ja eurooppalaiset kirjoittajat 96 virttä. Sebhaat leAmlaak palveli ainoana evankelisena virsikirjana Addis Abebassa monien vuosikymmenien ajan.

Virsikirjatyön lisäksi Simon Röstin käänsi Lutherin Ison katekismuksen amharaksi. Hän oli myös raamattukomission jäsen, jonka ras Tafari oli perustanut amharankielisen Raamatun uudistamiseksi. Poikien ja tyttöjen opetusohjelmien lisäksi kristillisen kirjallisuuden tuottamisesta ja jakelusta tuli BV:lle tärkeä tehtävä.

BV:n työ laajenee Harargheen

Vuoteen 1923 Addiksessa asui kuusi BV:n lähetystyöntekijää, joista kaksi muutti myöhemmin Harargheen. Koska tämän lähetysjärjestöjen työ laajeni myös Aressiin, ilmeni tarve saada pääkaupunkiin työtä koordinoiva toimisto. Vuonna 1927 tarkoitusta varten hankitulle tontille[24] nousi kestävästä materiaalista rakennettu kivirakennus lähetystyöntekijöiden asunnoksi ja lähetysjärjestön päämajaksi. Talo on yhä edelleen olemassa ja toimii alkuperäisessä tarkoituksessaan.

BV ei rakentanut Addikseen klinikkaa tai sairaalaa, vaikka Josef Svensson käytti alkuaikoina paljon aikaa ottamalla vastaan sairaita lähetyksen vuokraamassa talossa. Hän vieraili myös kodeissa katsomassa ja hoitamassa sairaita.[25] Vuonna 1923 BV aloitti työn Hararissa ja rakensi sinne suuren sairaalan ras Tafarin tuella. Ruotsalainen Raamatulle uskolliset ystävät yhtä vähän kuin mikään muu lähetys ei yrittänyt evankelioida kaupunkia eikä edes suunnitellut sellaista. Ennen vuotta 1944 Addis Abebaa pidettiin Etiopian ortodoksisen kirkon reviiriin kuuluvana alueena.[26] Hallitus oli antanut lähetystyöntekijöille luvan olla ja tehdä työtä kaupungissa, mutta useimmat ymmärsivät tämän rajoittuvan kasvatus- ja terveydenhuoltotyöhön, joka sopi hyvin yhteen ras Tafarin ajaman nykyaikaistamisohjelman kanssa. Lähetyksen ylläpitämissä laitoksissa ja lähetysasemilla opetettiin Raamatun sanaa, mutta niiden ulkopuolella ei suunniteltu aloitettavan evankelioimistyötä tai saarnatoimintaa. Tietäen EOK:n vastustuksen, jonka saattoi joissain tapauksissa ymmärtää, lähetystyöntekijöiden oli toimittava varovaisesti. Anna-Lena Röstin otti vapaudekseen kutsua naapuruston naisia lähetysasemalle käsityöluokkiin. Kaikki osapuolet hyväksyivät sen.

3. Seitsemännen päivän adventistit ja Etiopian lähetysten liitto (SDA)[27]

Toppenberg ja Kebenan koulu

Vuonna 1921 Seitsemännen päivän adventisteihin (SDA) kuuluva V.E.Toppenberg muutti perheineen Addis Abebaan. Toppenberg oli aloittanut lähetystyöntekijäuransa vuonna 1909 Eritreassa, kuten monet muut Skandinaviasta kotoisin olevat lähetystyöntekijät. Adventistien työ Eritreassa keskeytyi ensimmäisen maailmansodan takia. Niin he päättivät aloittaa toiminnan Itä-Afrikassa ja myöhemmin Etiopiassa. Pian Addikseen saapumisensa jälkeen Toppenbergin onnistui ostaa tontti Kebenasta[28] brittiläiseltä varakonsulilta[29]. Hän alkoi rakentaa siihen itselleen asuntoa sekä lähetyksen keskustoimistoa.

Saatuaan työluvan ”opettajan” nimikkeellä hän ryhtyi ensiksi perustamaan tyttökoulua. Tyttöjen koulu avattiin joulukuussa 1923 herra ja rva Sorensenin saavuttua Yhdysvalloista opettajiksi.[30] Kebenan koulun historiaa koskevan tutkimuksen mukaan tätä laitosta kävi seitsemän tyttöä sisäoppilaina ja useita tyttöjä kaupungilta. Myös joitakin poikia hyväksyttiin kouluun päiväoppilaiksi. Vuonna 1924 herra ja rva Jensen Tanskasta liittyivät koulun henkilökuntaan ennen menoaan työhön Wolleggaan. Vuonna 1928 Kebenan koulu[31] ja siihen kuuluva oppilasasuntola olivat suljettuja, mikä johtui todennäköisesti opettajien puutteesta. Neljä vuotta myöhemmin koulu avattiin uudelleen, minkä jälkeen se jatkui vuoteen 1939 asti.

Addis Alemin ja Akakin koulut, Seitsemännen päivän adventistien liitto

Vuonna 1923 SDA avasi poikakoulun[32] Addis Alemissa, Addiksesta länteen. Poikaoppikoulu oli kuusiluokkainen. Toiminta jatkui juohevasti Italian miehitykseen asti vuonna 1935. Sitten se suljettiin. Maan vapauduttua lähetys avasi koulun jälleen, mutta koulu muutti vuonna 1943 Akakiin pääkaupungista etelään. Vuodesta 1950 alkaen kouluun otettiin myös tyttöjä, joita varten oli erillinen oppilasasuntola. Koulu sai uuden nimen: Akakin lähetyksen koulu. Valdemar E. Toppenberg kastoi ensimmäiset ”käännynnäisensä” niinkin varhain kuin jo vuonna 1922 Addis Abebassa. He olivat nuorukaisia, joita hän oli auttanut matematiikassa ja yksi heistä oli vanha ortodoksinen aleqa Begemderistä, joka oli ottanut häneen yhteyttä saadakseen oppia Kristuksen paluusta. Tanskasta tullut lähetyssaarnaaja antoi heille Raamattu-opetusta jonkin aikaa ja kastoi heidät salaa brittiläisen lähetystön takana olevilla vuorilla, yöllä täydenkuun aikaan.[33] Yksi käännynnäisistä oli Tekle Haimanot, joka palveli myöhemmin Keisarinna Zauditun muisto –sairaalassa kappalaisena Addis Abebassa. Toinen oli Negeri Muleta, joka toimi hallituksen koulujen opettajana ja myöhemmin lähetysjärjestön työssä.

Toppenberg organisoi Seitsemännen päivän adventistien Etiopian liiton. Etiopian liittoon kuuluivat Eritrean, Keski-Abessinian ja Gallamaan lähetykset. Toppenbergistä tuli liiton ensimmäinen presidentti.

Addis Abeban keskustassa oleva Seitsemännen päivän adventistien kirkko

1920-luvulla toimi Addis Abeban Kebenassa Etiopian lähetysliiton kirjakustannusliike kirjapainoineen. Ensimmäinen SDA:n julkaisema amharankielinen kirja oli Ellen G. Whiten Steps to Christ (askeleet kohti Kristusta), jota kolportöörit myivät vuodesta 1930 alkaen Italian miehitykseen asti 1936. Kaksiosainen The Bible Speaks (Raamattu puhuu) –niminen kirja julkaistiin 1940-lvulla. Lukutaidon lisääntyessä kirja veti uusien lukijoiden huomion.

Etiopian adventistikirjapaino rakennettiin vuonna 1955. Liikkeeseen kuului kolme pikku painoa ja yksi sitomo; yritys työllisti kahdeksan henkeä.

Keisarinna Zauditun sairaala

Vuonna 1932 keisari Haile Selassien perusti uuden 87-paikkaisen sairaalan Addis Abebaan. Sairaala sai nimen keisarinna Zauditun sairaala; keisari pyysi SDA:ta ylläpitämään sairaalaa. Vuonna 1927 Etiopiaan saapunut ja Dessiessä työskennellyt tri G.C. Bergman muutti pääkaupunkiin; hänestä tuli vuonna 1933 Keisarinna Zauditun sairaalan ensimmäinen lääkinnällinen johtaja. Tri T.C. Nicola liittyi hänen seuraansa vuonna 1934. Italian fasistihallitsijat ottivat sairaalan haltuunsa vuonna 1939. Vapautuksen jälkeen sairaala siirtyi taas adventistilähetyksen haltuun.[34] Sairaalan yhteyteen perustettiin vuonna 1950 sairaanhoitokoulu, joka sai Etiopian hallituksen täyden hyväksynnän.[35]

Seitsemännen päivän adventistien uusi sairaala Filwohassa. Tämä rakennus, joka luovutettiin dergin hallitukselle 1976,  valmistui 1970. Vanhempi rakennus sijaitsee lähellä, aivan keisarin juhlapalatsin takana.

Seitsemännen päivän adventistien terveydenhuolto- ja kasvatustyöllä oli kaupungissa hyvä maine. He nauttivat ras Tafarin Makonnenin ja niiden suosiota, jotka puolustivat hänen nykyaikaistamishankkeitaan. Adventistien suhtautuminen Etiopian ortodoksiseen kirkkoon ja vanhan etiopialaisen kirkon historiaan ja uskonnollisiin tapoihin jätti paljon toivomisen varaa; olisi odottanut enemmän ymmärrystä ja herkkyyttä sekä kunnioitusta ja arvonantoa. Mitä tulee adventistien suhteeseen muihin protestantteihin ja kohteliaisuusperiaatteisiin[36] sekä osallistumiseen Addis Abeban viikoittaisiin tunnustustenvälisiin rukouskokouksiin on myös sanottava, että olisi odottanut enemmän yhteistyötä adventistien ja Etiopian lähetysten liiton taholta.

4. Amerikan yhdistynyt presbyteerilähetys (AUPM)

Tri Lambie ja Pasteur -instittuutti

Amerikan yhdistynyt presbyteerilähetys (AUPM) saapui Addis Abebaan vuonna 1922. Kaupungin luoteisosaan suunniteltiin suurta sairaalaa, jota myöhempinä vuosikymmeninä kutsuttiin ”Pasteur-instituutiksi”. Tässä yhteydessä on mainittava mies nimeltä tri Lambie.

Työskennellessään Sudanissa tri Thomas Lambie sai vuonna 1918 kutsun Qellemin etiopialaiselta kuvernööriltä, dejazmach Birrulta, tulla Wolleggan Saijoon huolehtimaan sotilaiden terveydenhuollosta. Armeijaa ja koko kansaa uhkasi tappava influenssa, joka pyyhki koko maan yli; se oli tappanut jo tuhansia ihmisiä. Tri Lambie otti kutsun vastaan ja aloitti terveydenhuoltotyön Dembi Dollossa heinäkuussa 1919. Hän teki työtä Länsi-Etiopiassa, hoiti sairaita, rukoili välillä potilaiden kanssa, luki heille ja heidän luonaan vierailulla olleille kohtia Raamatusta. Kansa ja viranomaiset ottivat hänen työnsä vastaan tyydytyksellä.

Vuonna 1922 Lambiella oli määrä päästä kotimaanlomalle Yhdysvaltoihin; hän lähti matkalle Addis Abeban kautta. Tultuaan pääkaupunkiin hänelle myönnettiin audienssi ras Tafarin Makonnenin luo, missä yhteydessä hallitsija ilmaisi halunsa saada kaupunkiin sairaala, jonka rakentaisi ja hallinnoisi Amerikan presbyteerilähetys. Lambie oli avoin ehdotuksen suhteen. Hän tapasi ras Tafarin useita kertoja työstääkseen yhteistyön ehdot. Sopimus allekirjoitettiin 25. helmikuuta 1922.

Sairaalan rakentaminen Etiopian pääkaupunkiin oli uusi ja haasteellinen tehtävä, mutta Amerikan presbyteerikirkon ulkomaanlähetyksen johtokunnalla ei ollut valmiina varoja tähän tarkoitukseen. Tri Lambien oli vedottava seurakuntiin ja yksityisiin kristittyihin saadakseen projektille tukea. Herra W.S. George Ohion osavaltiosta kuuli Lambien vetoavan puheen ja tarjoutui kustantamaan koko hankkeen sairaalan rakentamiseksi Addis Abebaan.[1]

Tri Lambien palattua lomaltaan vuonna 1923 hänellä oli presbyteerikirkon ulkomaanlähetysten johtokunnan täysi tuki ja tarvittavat rahat mukanaan. Johtokunta oli nimittänyt kaksi rakentajaa, yhden sairaanhoitajan ja yhden sihteeri/kirjanpitäjän Addis Abeban työhön. Täten työ saattoi alkaa välittömästi. Vaikuttava rakennus valmistui vuonna 1924. Ras Tafarin kanssa laaditun sopimuksen mukaan AUPM:n tuli myös lahjoittaa tarvittava välineistö ja hoitohenkilökunta. Pääkaupungin ensimmäinen lähetyssairaala aloitti työn vuonna 1925.

Hallitsija ja kruununperijä, ras Tafari, oli uuden sairaalan suojelija. Hän ehdotti aluksi sairaalan nimeksi Ras Tafari Makonnenin sairaala. Emmanuel Abrahamin mukaan tällä menettelyllä haluttiin suojella lähetysjärjestöä hankaluuksilta paikallisten viranomaisten tai muiden silmäätekevien taholta. Oli yhä edelleen yksityisiä henkilöitä, mukaan lukien keisarinna Zauditu, joka vastusti uutuuksia yleensä ja varsinkin lähetysjärjestöjä, joita he pitivät ”Marian vastaisina” (< tsere Mariam).[2]Ras Tafarin ja tri Lambien sopimuksen mukaan Gulelessa sijaitsevaa uutta sairaalaa kutsuttiin ”Tafari Makonnenin ja amerikkalaisen lähetyksen sairaalaksi”. Lähetysjärjestö kutsui sairaalaa omassa keskuudessaan ”Georgin muistosairaalaksi”. Alueella asuva väki puhui ”tri Lambien sairaalasta”.[3]

21. joulukuuta 1925 oli merkittävä päivä Addis Abeban AUPM:lle. Silloin kokoontui noin 130 henkilöä Tafari Makonnenin sairaalassa. Kunnianarvoisten etiopialaisten vieraiden joukossa oli hallitsija, ras Tafari Makonnen, Illubbaborin kuvernööri, ras Nadeu, sotaministeri fitawrari Habte Giorgis sekä Addis Abeban pormestari kantiba Nesibu Zamanel. Paikalla oli myös kutsuttuina muutamia huomattavia eurooppalaisia.[4] Teetarjoilun jälkeen[5] koko seurue siirtyi sairaalaan tutustumaan rakennukseen ja sen nykyaikaiseen välineistöön. Kiertomatkan jälkeen huutokaupattiin käsintehtyjä nukkeja varojen keräämiseksi sairaalan hyväksi.[6]Huutokaupan jälkeen tri Lambie ilmaisi lyhyessä puheessa kiitollisuutensa hallitsijaa kohtaan, jota hän kutsui” suureksi ystäväksemme ja hyväntekijäksemme”. Hän jatkoi puhettaan sanomalla, että sairaalan oli tarkoitus palvella kaikkia yhteiskuntaluokkia. Ras Tafari kuittasi Lambien puheen vakuuttamalla, että köyhät tulevat saamaan yhtä hyvää hoitoa kuin rikkaat ja yhtyi Lambien toivomukseen, että jonain päivänä tässä sairaalassa koulutetaan etiopialaisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

Joulukuussa 1925 pidetty ”Sairaalapäivä” kuvaa hyvin niitä perustavanlaatuisia muutoksia, joita oli tapahtunut viimeisten vuosien aikana. Ras Tafari Makonnen, joka oli innostunut nykyaikaistamisesta, yritti taata terveydenhuoltoa kaikille. 25 vuotta aiemmin tämä oli ollut mahdollista vain joillekin kaupungin jalosyntyisille kansalaisille ja diplomaateille.[7]Gulelessa sijaitsevasta Tafari Makonnenin ja amerikkalaisen lähetyksen sairaalasta tuli pian tunnettu lääkintähuollon paikka. Siellä oli hyvin koulutettu amerikkalainen lääkintähenkilöstö ja viimeisen päälle päivitetty lääkintälaitteisto. Kun tri Lambie lähti presbyteerilähetyksestä vuonna 1926 ja liittyi SIM:iin, häntä toki kaivattiin, mutta ei pidetty korvaamattomana. Aukko täytettiin ja kolme pätevää lääkäriä ja viisi rekisteröityä sairaanhoitajaa olivat käytettävissä sairaalan lääkintähuoltoon. Suurin osa etiopialaista henkilökuntaa oli tullut Wolleggan Saijosta. Gulelen sairaalassa oli 90 vuodepaikkaa; sairaalaa pidettiin kaupungin parasta terveydenhuoltoa tarjoavana laitoksena. Sairaala otti vastaan alhaisia yhtä hyvin kuin ylhäisiä. Vuosina 1925-27 klinikalla hoidettiin keskimäärin 9 200 ulkopotilasta vuodessa. Vuodepotilaiden määrä nousi vuoden 1925 määrästä (396) 1 400:aan vuonna 1933.

Yksi henkilö sairaalan henkilökunnasta on erityisesti mainittava. Hän on Mikael Daga eli hakim Gebre, millä nimellä maanmiehet häntä kutsuivat. Dalesta, Saijosta koilliseen, kotoisin oleva oromo, Gebre Mikael oli käynyt Cederqvistin ”englantilaista koulua” Addis Abebassa; sen jälkeen hän oli seurannut afroamerikkalaista, D. R. Alexanderia, Saijoon. Siellä hän tapasi tri Lambien, joka tarvitsi englantia puhuvaa etiopialaista. Lambie tarjosi Gebrelle tulkin ja lääkintäapulaisen paikkaa Saijon klinikalla. Vuonna 1922 hän seurasi tri Lambieta Addis Abebaan ja avusti häntä löytämään sopivan tontin Gulelesta. Gebre Mikael ei palannut Saijoon, vaan jäi Addikseen ja työskenteli ahkerasti uudessa lähetyssairaalassa.

Tafari Makonnenin sairaalassa pidettiin potilaista myös hengellistä huolta. Klinikan suuressa odotushuoneessa pidettiin hartauksia ja luettiin raamatunkertomuksia odotustilan potilaille. Miespuolisten vuodepotilaiden hengellisistä tarpeista vastasi eritrealainen työntekijä. Naisia varten oli toinen työntekijä. Tämä ”raamattunainen” oli ollut itse sairaalan potilaana; heti tultuaan parempaan kuntoon hän alkoi harjoittaa Raamatun lukemista toisille potilaille. Toivuttuaan hän sai jäädä sairaalaan ja hän palveli uskollisesti opettamalla ja saarnaamalla sekä vuoteiden vierellä että osastolla. Raamatun opetusta annettiin sunnuntaisin, jolloin myös oli saarnoja. Kerrotaan, että tilaisuuksiin osallistui keskimäärin yli sata henkilöä. Siitä ei ole tietoa, että sairaalassa olisi toimitettu sakramentteja. Pihapiirissä oleville naisille pidettiin kerran viikossa naistenkokous.

Tilaisuudet käytettiin hyväksi evankeliumin saarnaamiseksi pihapiirissä oleville potilaille, oppilaille ja työntekijöille. Ei kuitenkaan neuvottu laajentamaan evankelioimista pihapiirin ulkopuolelle. Amerikan presbyteerilähetyksellä ei olut aikomusta perustaa seurakuntaa Addis Abebaan; pääkaupunki laskettiin Etiopian ortodoksisen kirkon reviiriin kuuluvaksi. Lähetyksen päämajassa, Pittsburgh, PA:ssa, nähtiin tehtäväksi EOK:n vahvistaminen.

Gebre Mikaelin tyttäreltä saaden suullisen tiedon mukaan sairaalan kirjanpitäjällä, neiti Whitella, oli tapana mennä joskus lauantaisin tai sunnuntaisin lähetyksen pihapiirin ulkopuolella asuvien ihmisten luo puhumaan heille Jumalan rakkaudesta. Ympäristössä asuvat ihmiset arvostivat hänen vierailujaan.[8]  

Jehiwot birhaan -tyttökoulu

Addis Abebaan, AUPM:n Gulelen tontille rakennettiin myös tyttökoulu. Ennen vuotta 1923 protestanttiset lähetysjärjestöt olivat perustaneet kaupunkiin vain poikakouluja, mutta silloin heräsi kysymys tyttöjen kasvattamisesta. Ras Tafarin vaimo, kruununprinsessa Menen pyysi AUPM:ia avaamaan pääkaupungissa koulun myös tytöille. Yhdistyneen presbyteerikirkon naisjohtokunta sopi koulun ja sen henkilökunnan taloudellisesta avustamisesta, ja niin saattoi alkaa koulurakennuksen pystyttäminen vuonna 1923. Koulu rakennettiin Gulelessa olevalle sairaalan tontille päärakennuksen vasemmalle puolelle. Milloin ikinä hallitsija vieraili sairaalan tontilla, mikä tapahtui usein, hänen vaimonsa kävi aina tyttökoulussa, johon kuului oppilasasuntola, tarkistamassa, kuinka koulun toiminta edistyi. Kesäkuussa 19125 Amerikkalainen tyttökoulu oli valmis ottamaan vastaan ensimmäiset oppilaansa.

Jotta tytöille pitäisi tarjota nykyaikaista ja korkeampaa sivistystä, oli vieras ajatus, minkä takia oppilasmäärä oli vähäinen. Aluksi koulussa kävi vain kuusi seitsemän hyvin toimeentulevasta perheestä lähtöisin olevaa tyttöä. Koulumaksun suuruudella ei näytä olleen suurta merkitystä. Heikommin toimeen tulevilla vanhemmilla oli mahdollisuus maksaa tyttäristään alennettua opetus- ja sisähoitomaksua

Jehiwot birhaan (= elämän valo) –nimiseksi perustetun tyttökoulun tasoa pidettiin korkealla; pian kouluun pääsyä alettiin pitää etuoikeutena. 1930-luvulla ensimmäisten viiden kouluvuoden aikana oli niin suuri oppilastulva, että porraskäytävätkin piti ottaa luokkahuonekäyttöön. Tilan ahtauden takia kaikkia halukkaita ei voitu ottaa sisään.

Koulu tarjosi palvelujaan keskeytyksettä elokuuhun 1939 asti, jolloin se suljettiin ja pakkoluovutettiin Italian viranomaisille yhdessä Tafari Makonnenin sairaalan kanssa.

5.     Sudanin sisämaalähetys ja Abessinian raja-lähetys

Kymmenen uutta lähetystyöntekijää ei korvaa yhtä Lambieta

27. joulukuuta vuonna 1927 saapui 11 lähetyssaarnaajan seurue junalla Djiboutista Addis Abebaan. Heidän oli määrä tehdä työtä Sudanin[9] sisämaalähetyksen työntekijöinä (SIM) Etiopiassa; he olivat kotoisin eri maista ja eri tunnustuskunnista. Seurueeseen kuuluivat herra ja rva Rhoad, jotka olivat olleet Afrikan sisämaalähetyksen työssä Keniassa, pastori ja rva Rasmussen, jotka olivat olleet tanskalaisen lähetyksen palveluksessa Adenissa, presbyteerinen herra Clarence Duff, uusi lähetystyöntekijä, pastori Walter Ohman Yhdysvalloista ja Glen Cain Australiasta. Ryhmän johtaja oli tri Thomas Lambie, jota seurasivat hänen vaimonsa ja tyttärensä, Betty.

Tri Lambie oli ollut Amerikan presbyteerilähetyksen palveluksessa organisoimassa Tafari Makonnenin sairaalan ja tyttökoulun rakentamista Addis Abeban Guleleen. Mutta hän ei ollut iloinen siitä, että suuri osa lähetyksen varoista käytettiin pääkaupungin terveydenhuolto- ja kasvatustyöhön, mikä oli hallituksen vaatimus. Hän tunsi, että lähetyksen ensisijainen tehtävä oli viedä hyvää sanomaa pelastuksesta niille Etelä-Etiopiassa asuville ihmisille, jotka eivät olleet kuulleet Kristuksesta. Hän ehdotti Amerikan yhdistyneen presbyteerilähetyksen johtokunnalle, että hän saisi aloittaa työn Lounais-Etiopiassa. Johtokunta taas katsoi, etteivät resurssit riittäneet uuden hankkeen käynnistämiseen samassa maassa. Niinpä Lambien ollessa lomalla vuonna 1926 hän neuvotteli asiasta kiinnostuneiden englantilaisten ja yhdysvaltalaisten kristittyjen kanssa. Eri ryhmien ja yksityishenkilöiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen muodostettiin Abessinian raja-lähetys (AFM) Tämän uuden lähetysjärjestön tavoitteena oli evankelioida Etiopian rajaseutua. Asiasta neuvoteltiin eri lähetysjärjestöjen kanssa.[10] Viimein Abessinian raja-lähetys yhdistettiin SIM:iin. Paineen alla tri Lambie erosi Amerikan presbyteerilähetyksestä, jonka palveluksessa hän oli ollut 20 vuotta.

Yritykset työn aloittamiseksi provinsseissa

Vuonna 1927 siis ensimmäiset 11 lähetyssaarnaajaa saapuivat Addis Abebaan. Ensimmäisen Etiopiaan saapuneen lähetystyöseurueen tavoitteet on syytä mainita. Tavoitteissa mainittiin mm., että ”on välttämätöntä solmia Addis Abebassa yhteydet Abessinian hallitukseen ja sen virkailijoihin ja ostaa sekä lainata muuleja ja hevosia 20-25 $/kpl, jotta päästäisiin etelärajoille ja selviäisi, missä muhamettilaisuuden leviäminen uhkaa pahiten sekä missä orjakauppa on voimakkainta ja missä elävät ne ihmiset, jotka kaikkein mieluiten ottavat vastaan evankeliumin sanoman... On syytä sallia se, että Addis Abebaa pidetään toiminnan tukikohtana, josta lähdetään ja jonne palataan.” Esimerkiksi pankkiasiat voi hoitaa vain siellä. Postikaan ei kulje Addis Abebaa kauemmaksi. Mutta varsinaista lähetystyötä ei ole tarkoitus kohdistaa Addis Abebaan.

Saavuttuaan Etiopian pääkaupunkiin ensimmäiset SIM:n lähetit asettuivat taloon vastapäätä sairaalaa, jonka Lambie oli perustanut Guleleen. Alkoivat välttämättömät neuvottelut viranomaisten kanssa. Tri Lambien aikaisemmilla yhteyksillä hallitsijaan oli merkityksensä, mutta luvan saaminen etelään suuntautuvalle matkalle ja lähetystyön aloittamiselle siellä tarvittiin ortodoksisen kirkon ja keisarinna Zauditun hyväksyminen. Heidän taholtaan nousi kova vastustus. Kirkon vastustus, mikä pinnalta katsoen kohdistui lähetystyöntekijöihin, kallistui myös hallitsijaa vastaan, jota papit syyttivät viivyttelystä uuden patriarkan saamiseksi Aleksandriasta.  Uuden patriarkan oli määrä korvata abun Mateos, joka oli kuollut edellisenä vuonna. Tri Lambien, herra Rasmussenin ja herra Rhoadin oli esitettävä SIM:n oppi Debre Libanoksen luostarin priorin, echegen johdolla kokoontuneelle ainakin 50 papin kokoukselle. Echege oli Etiopian papiston vaikutusvaltaisin henkilö. Keskustelut lähetystyöntekijöiden opista ja opetuksista jatkuivat usean päivän ajan, mutta eivät päätyneet yhteisymmärrykseen eivätkä ratkaisuun. Viimein blattengeta Hirui Wolde Selassie, joka oli siihen aikaan ulkomaanasiain pääjohtaja, tarjosi lähetystyöntekijöille lupaa, joka antoi heille ”vapauden hengittää”, mutta ei erityistä lupaa lähetystyön aloittamiseen. Uranuurtajat lähtivät 7. maaliskuuta 1928 Addis Abebasta tavoitteenaan Jimma, mutta he joutuivatkin Kambatan Hosainaan, Wolamon Sodduun ja Sidamon Garbitchoon.

Päämaja Addiksessa

Rasmussenit asettuivat Addis Abebaan pitääkseen huolta välttämättömistä neuvotteluista ja liikeasioista. Heillä oli varmasti riittävästi työtä, sillä kahden ensimmäisen vuoden aikana, jolloin SIM vaikutti Etiopiassa, maahan saapui 22 lähetystyöntekijää, jotka tekivät työtä viidellä lähetysasemalla.[11] Aika ajoin Rasmussenit saivat apua vasta tulleilta uusilta lähetystyöntekijöiltä.

Toukokuussa 1930 tri Lambie lähti lomalle Amerikkaan jättäen kenttäjohtajan tehtävät herra George Rhoadille. SIM etsi yhä lähetyksen päämajan paikkaa Addis Abebasta. Niin monelle lähetystyöntekijälle kuin heitä oli, oli joskus vaikea löytää edes makuupaikka vuokratiloista. Välillä lähetystyöntekijöiden oli pystytettävä telttansa Rhoadin talon puutarhaan muun majapaikan puutteessa. Hra Rhoad oli löytänyt muutamia sopivia paikkoja, mutta viranomaiset eivät olleet valmiit tekemään mitään sitovia päätöksiä tri Lambien poissa ollessa. Ennen Italian miehitystä SIM tunnettiin yksinkertaisesti ”tri Lambien lähetyksenä”.

Vuona 1932 tapahtui uutta kehitystä. SIM aloitti toimintaa Addis Abebassa. Hra Rhoad oli poiminut kaksi paikkaa kaupungista, toisen päämajaa varten, joka sijaitsisi noin 5 km kaupunginkeskustasta Akaki-jokea vastapäätä olevalla kukkulalla[12], toinen 3 km eteenpäin etelään Furissa, jossa oli yli sadan aarin maapalsta; se oli sopiva paikka leprasairaalalle. Tri Lambien palattua lomaltaan saatiin muutamassa viikossa aikaan sopimukset molemmista paikoista.  

ALERTin leprasairaala

Rouva Lambie oli USA:n matkallaan ollut läheisessä yhteydessä Amerikan Lepralähetykseen, joka oli päättänyt antaa 5 000 dollaria vuodessa leprasairaalan vuosittaisiin käyttömenoihin. Sairaala oli päätetty rakentaa Addis Abeban laitamille. Rakennustyö käynnistettiin, ja pian aloitti Prinsessa Zennebe Workin muistosairaala (myöhemmin ALERT) toimintansa.

Homatchossa työssä ollut herra Eric Horn lähti Sidamosta ja yritti käynnistää Addis Abebassa työpajaa, johon kuuluisi kirjapaino.

Kaikki SIM:n lähetystyöntekijät eivät olleet ilahtuneita laajasta rakennustyöohjelmasta peläten, että laitostyö hukuttaa lähetystyön. Monia ei liioin miellyttänyt järjestön päämajan siirtäminen Wolamon Soddusta Addis Abebaan. Epäilemättä tämä oli poikkeama niistä tavoitteista ja periaatteista, jotka lähetysjärjestö oli ilmaissut vuonna 1927. Mutta oli kohdattava todellisuus. Addis Abeba oli Etiopian keskushallinnon kokouspaikka. Kaikki luvat, matkat maahan ja sieltä pois, pankki-, posti- ja kauppa-asiat, hampaiden hoito ym. oli hoidettava siellä. Vuoteen 1932 mennessä SIM/AFM:lla oli noin 50 ulkomaista työntekijää Etiopiassa; jokainen voi mielessään kuvitella, kuinka paljon neuvotteluja, suunnittelua ja kaupankäyntiä tämä merkitsi. Addis Abeban oli syytä olla lähetysjärjestön tukikohta ja päämajan sijaintipaikka, kuten tri Bingham[13] ehdotti jo vuonna 1930. Leprasairaalan ja kirjakaupan rakentaminen kaupunkiin ei merkinnyt nimenomaisesti lähetystyön aloittamista. Nopeasti kasvavaa kaupunkia ei pidetty ”lähetyskenttänä”.

Vuoteen 1937 SIM:n Etiopian lähetystyöntekijöiden määrä oli noussut jo noin sataan. Kastettujen etiopialaisten uskovien lukumäärä oli siihen aikaan korkeintaan 50 henkeä.

6. Saksalainen Hermannsburgin lähetys (GHM)

Louis Harmsin hengellinen perintö mielessä

Vain kolme päivän kuluttua tri Lambien ja hänen SIM/AFM -seurueensa saapumisesta Addis Abebaan tulivat

Kuvassa vas. Wassmann ja hänen tyttärensä sekä rva Wassmann, Müller, Dietrich W. junior, Bahlburg ja sisar Martha W . vuonna 1931

 ensimmäiset saksalaiset lähetystyöntekijät Etiopian pääkaupunkiin 30. joulukuuta 1927. He kuuluivat saksalaisen Hermannsburgin lähetykseen ja olivat pastori Hermann Bahlburg, pastori Dietrich Wassmann, herra Max Grühl, herra Hermann Grabe ja herra Adolf Müller. Ryhmä kohtasi rautatieasemalla joukon maassa asuvia saksalaisia, erään englantilaisen Britannian Raamattuseurasta ja yhden ruotsalaisen lähetystyöntekijän. Kaikki nämä vakuuttivat saksalaisille tukensa heidän tulevalle lähetystehtävälleen Etiopiassa. Kauan kaivattu haave oli toteutunut.

Hermannsburgin[14] lähetyksen perustajaa, Louis Harmsia, oli innoittanut J.L. Krapfin visiot ja tiedonannot. Harms oli lähettänyt lähetystyöntekijöitä Itä-Afrikan kautta ”gallojen” keskuuteen jo vuonna 1853, mutta yritys epäonnistui Sansibarin sulttaanin vastustuksen takia, ja lähetystyöntekijöiden oli siirryttävä Etelä-Afrikkaan. Toinen yritys tehtiin vuonna 1857. Sekin epäonnistui samoin kuin ruotsalaisten lähetystyöntekijöiden yritykset päästä oromojen alueelle Intian valtameren rannikolta käsin.

Joulukuussa vuonna 1927 Addis Abebaan saapuneet saksalaiset lähetystyöntekijät eivät olleet unohtaneet Louis Harmsin perintöä. Heidän päämääränään oli julistaa evankeliumia oromojen keskuudessa. Saksalainen tutkimusmatkailija Max Grühl oli käynyt Länsi-Etiopiassa vuosina 1925-26 ja oli ehdottanut Hermannsburgin lähetyksen johtokunnalle lähetystyön aloittamista Botor-vuorilla (Limu/Enarian alueella) Jimmasta pohjoiseen. Mutta Etiopian poliittinen tilanne oli vuoden 1928 alussa jännittynyt. Hallitsija Tafari Makonnen kohtasi paljon vastustusta eikä ortodoksisen papiston vaikutuksen alainen keisarinna Zauditu, ymmärrettävistä syistä, ollut halukas antamaan lupaa lähetystyölle edes niille alueille, jotka oli saavutettu Etiopian hallintovallan alaisuuteen Menelikin hallintoaikana. Tässä epävarmuuden tilassa Hermannsburgin uranuurtajat kohtasivat uuden haasteen.

Saksankielinen seurakunta syntyy

Saksan suurlähettiläs[15] oli kutsunut saksalaiset lähetystyöntekijät lähetystössä pidettyyn Uudenvuoden vastaanottoon. Siellä he kohtasivat noin sata Etiopiassa asuvaa ja työtä tekevää saksalaista. Pastori Bahlburg, joka oli ollut Saksassa sisälähetystyössä, tunsi, että myös Addis Abeban saksalaiset tarvitsivat Jumalan sanaa ja hengellistä hoitoa. Sitä paitsi häntä ja hänen työtovereitaan pyydettiin aloittamaan koulu saksalaisille lapsille. Bahlburg ei vastustanut ajatusta työn aloittamisesta saksalaisten keskuudessa. Siitä huolimatta, että rakennus kaipasi korjausta, lähetystyöntekijät muuttivat siihen asumaan ja ottivat itse hoitaakseen korjaustyöt.

GHM:n saksalaista seurakuntaa vartenvuokraama talo

Ensimmäinen saksankielinen jumalanpalvelus pidettiin 12. helmikuuta 1928 vuokratun rakennuksen ”yläsalissa”; sinne oli kutsuttu väkeä kaupungilta. 28 henkilöä osallistui jumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksen jälkeen yhdeksän aikuista merkittiin seurakunnan jäseniksi. Aloitettiin rippikouluopetus. 12. helmikuutta 1928 voidaan pitää Addis Abeban saksankielisen evankelisen seurakunnan syntymäpäivänä.

Viisi viikkoa myöhemmin koettiin, mitä hyötyä saksankielisestä seurakunnasta oli maassa aloitettavalle työlle. Etiopian hallitus oli kieltänyt GHM:N lähetystyöntekijöiltä matkustus- ja työluvan Botor-vuorille, koska se piti aluetta turvattomana. Tässä tilanteessa astui esiin kantiba Gebru Desta, joka oli nuoruudessaan ollut yhteydessä Chrischonan pyhiinvaeltajalähetteihin. Evankelisen vakaumuksensa ja alhaisen syntyperänsä tähden hän oli läpikäynyt monia myötä- ja vastoinkäymisiä hallituksen palveluksessa ja nyt hän asui Addis Abebassa. Gebru Desta puhui saksaa sujuvasti; hän oli tullut lähetystyöntekijöiden asuntoon osallistuakseen sunnuntaijumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelukseen jälkeen hän jäi lounaalle; lähetystyöntekijät kertoivat hänelle ongelmastaan, joka koski lähetystyön aloittamista oromojen keskuudessa. Gebru Desta, joka omisti kaksi gashaa maata Länsi-Wolleggan Airassa, tarjoisi GHM:lle mahdollisuutta ottaa tämä maapalsta käyttöön. Pastori Bahlburg ja muut ottivat tarjouksen mielihyvin vastaan.[16]

Addis Abeban saksankielinen seurakunta kasvoi vakaasti. Sunnuntaijumalanpalveluksia pidettiin säännöllisesti; sen lisäksi neljä henkilöä kastettiin, neljä konfirmoitiin ja kolme pariskuntaa vihittiin avioliittoon kahden vuoden aikana. Vuoteen 1930 mennessä seurakuntaan kuului 60 aikuista jäsentä ja 20 lasta. 12. helmikuuta vuonna 1930, kaksi vuotta ensimmäisen vuokratalossa vietetyn jumalanpalveluksen jälkeen pidettiin samassa paikassa seurakunnan kokous. Mainittuna päivänä hyväksyttiin seurakunnan perussääntö, valittiin ensimmäiset seurakunnan vanhimmat ja niin oli saksankielinen evankelinen seurakunta virallisesti perustettu.[17] GHM:n johtokunta lähetti erityisen onnittelukirjeen.

Seuraavina vuosina kirkossakäynti lisääntyi ja jäsenmäärä kasvoi. Tiedonanto maaliskuulta 1934 kertoo, että vuokratalon yläsali oli tupaten täynnä jumalanpalvelusten aikaan. Pääkaupungin saksalainen seurakunta ylläpiti erilaisia ohjelmia ja järjesti ”lähetysjuhlia” tiedottaakseen työstään ja saadakseen kannatusta uudelle työlleen Wolleggassa.[18]

Siirryttyään GHM:n tilaviin tiloihin Ketchenessä saksalaisesta seurakunnasta tuli hengellinen ja sosiaalinen keskus Saksasta, Sveitsistä, Itävallasta ja muista maista tulleille ihmisille.

Pian Addis Abebaan saapumisensa jälkeen Hermannsburgin lähetystyöntekijöiltä kysyttiin, eivätkö he voisi avata kaupunkiin saksalaista koulua ja ylläpitää sitä. Pitäen mielessä sitä, että myös lähetystyöntekijöiden lapset tarvitsevat kasvatusta, ajatusta ei voinut sellaisenaan hylätä. Mutta toisaalta oli ymmärrettävä, etteivät papit ja rakentajat voineet ottaa vastuuta koulun ylläpidosta muiden tehtäviensä lisäksi. Tarvittiin pätevä opettaja Saksasta. GHM:n johtokunta otti asiaan myönteisen kannan ja valitsi Heinrich Asmusin opettajaksi Addis Abebaan.[19] Asmus alkoi opiskella amharaa Hampurin yliopistossa. Hän saapui Addis Abebaan 27. syyskuuta 1928 yhdessä vaimonsa ja poikansa kanssa. GHM:n vuokraamassa talossa oli yksi huone varustettu luokkahuoneeksi. Saksalainen koulu aloitti toimintansa marraskuussa 1928. Koulun oppilaiden kansallisuuksia ajatellen olisi tosin sopivampaa puhua kansainvälisestä kuin saksalaisesta koulusta. Kahdestatoista oppilaasta vain seitsemän oli saksalaisia, kolme venäläisiä, yksi ranskalainen ja yksi ruotsalainen. Addis Abeban koulun nimenä oli Georg-Haccius -koulu.[20]

Opettaminen Georg-Haccius –koulussa ei ollut helppoa, koska melkein puolet oppilaista eivät osanneet saksaa tai heillä oli vaikeuksia ymmärtää kieltä. Vielä suurempi ongelma oli herra Asmuksen ja hänen vaimonsa terveydentila.[21] Aika ajoin opetus piti keskeyttää.  

Oma tontti Kechenestä

Saksalaisen koulun oppilasmäärä kasvoi sitä mukaa kuin tuli uusia ulkomaalaisia Etiopiaan. Näin tapahtui varsinkin negus Tafari Makonnenin tultua kruunatuksi keisari Haile Selassie I:ksi.

Koulun ainoaa opettajaa, Herra Asmusta, koettelivat valitettavasti jälleen terveysongelmat vuonna 1933. Aivokalvontulehdus yhdistyneenä silmiin ja päähän liittyviin ongelmiin pakottivat perheen lähtemään lopullisesti pois Etiopiasta. Saksan hallitus avusti Asmusin perheen matkakustannuksissa ja sijaisen rahoittamisessa. Elokuussa 1933 uusi opettaja nimeltä Heinrich Hammann lähetettiin Addikseen yhdessä perheensä kanssa. Hän opetti Georg-Haccius –koulussa syksyyn 1935 asti, jolloin Italia miehitti Etiopian. Herra Hammannin jälkeen GHM ei puoltanut ketään lähetettäväksi Addikseen opettajaksi. Kaksi kuukautta lähetystyöntekijöiden saapumisesta Addis Abebaan kävi ilmi, etteivät läheltä Pyhän Yrjön katedraalia vuokratut tilat riittäneet palvelemaan keskustoimiston, asuntojen, kirkon ja koulun tarpeita eivätkä tulevia projekteja, kuten orpokotia, klinikkaa tai raamattukoulua. Vuonna 1930 muuan saksalainen, joka omisti suuren kortteerin Kechenessa lähellä Medhane Alemin (Maailman Vapahtajan) kirkkoa, tarjosi tonttinsa myytäväksi. Paikka, jossa oli paljon puita, oli laajuudeltaan 36 000 m² ja kortteeriin kuului yksi suurehko rakennus sekä useita pienempiä taloja. Hintapyyntö oli kuitenkin lähetysjärjestölle liian korkea. Tässä tilanteessa löytyi odottamaton ratkaisu. Eräs saksalaista alkuperää oleva amerikkalainen tarjosi suurta rahasummaa orpokotia varten, joka oli tarkoitettu rakennettavaksi hänen kuolleen vaimonsa muistoksi. Hän suostui siihen, että lahjoitus käytettäisiin tontin ostoon. Elsassin luterilaiset lahjoittivat vielä puuttuvan osuuden, ja vielä yhden muun lahjoituksen turvin saatettiin ostaa Kecheneen kaunis pihapiiri. Saksalaisella Hermannsburgin lähetyksellä oli nyt oma tontti kaupungissa, joka saattoi palvella sekä lähetysjärjestön keskustoimistona ja kaikkien toimintojen keskuksena.

Lähetysaseman johtaja, pastori Hermann Bahlburg, ja rakentaja, herra Hermann Grabe vaimoineen, siirtyivät uudelle asemalle huhtikuussa 1931. Kahden kuukauden kuluttua heidän seuraansa liittyi herra Karl John. John oli koulutukseltaan diakoni ja hänet oli lähetetty Etiopiaan toimimaan lähetyksen hallintotyöntekijänä ja taloudenhoitajana. Näiden tehtävien lisäksi hän ahkeroi hengellisessä työssä ja nuorisotoiminnassa.

Orpokoti

Samana vuonna perustettiin GHM:n tontille orpokoti, joka avattiin virallisesti 25. kesäkuuta 1931.

Keisari Haile Selassie I lähetti tilaisuuteen edustajikseen ulkomaanasioiden pääjohtajan, blattengeta Hiruin, sisäasiainministeri, dejazmach Wolde Tsadikin, ja opetusministeri Sahlu Sedalun. Keisarin puolesta puheen pitänyt sisäasiainministeri sanoi, että keisari ja keisarinna Menen iloitsivat erityisesti siitä, että orpokodin etiopialaiset lapset saisivat opetusta käsitöissä ja yleisaineissa; he ilmaisivat toivovansa, että laitoksen työ kantaisi runsaan hedelmän. Addis Abeban orpokodin rakentamiseen saatiin 5 000 taalerin lahjoitus.

Orpokoti oli suunniteltu 12 orpolasta varten. Aluksi sisään otettiin kuitenkin, luultavasti tilanpuutteen takia, vain viisi orpoa. Myöhemmin orpokodin lasten lukumäärä nousi suuremmaksi kuin oli suunniteltu. Pastori Willy Schnack, joka oli vastuussa orpokodista, mainitsee vuoden 1933 toimintakertomuksessaan 13 lasta.

Seuraavina vuosina GHM suunnitteli laajentavansa Etiopian orpojen hoitoa ja kasvatusta Addis Abebassa. Tästä syystä alettiin pystyttää jykevää ja suurempaa rakennusta. Kun komean uudisrakennuksen perustus oli melkein valmis,[22] rakennustyö keskeytyi taloudellisista syistä ja toisen maailmansodan takia. Sodan jälkeen keisarinna Menen lahjoitti – erään seinäkirjoituksen[23] mukaan - yksityisiä varoja Ketchenen orpokodin rakennustyön loppuun saattamiseksi, joka oli valmis käyttöön vuonna 1956.  

Kansallisten työntekijöiden kouluttaminen

Pastori Schnack, joka oli tullut Etiopiaan vuonna 1930 nuorena pappina ja oli oppinut amharan kielen, ei vain opettanut lapsia ja korvannut pastori Bahlburgia saksalaisessa seurakunnassa jälkimmäisen viipyessä Saksassa yli vuoden, vaan alkoi lisäksi pitää amharankielisiä jumalanpalveluksia GHM:n pihapiirissä. Hän alkoi myös opettaa Raamattua ja pitää rippikoulua amharaksi. Vuonna 1932 ensimmäiset rippikoululaiset tunnustivat uskonsa Kristukseen. Heidät konfirmoitiin ja liitettiin saksalaisen seurakunnan jäseniksi. 13. maaliskuuta 1932 on GHM:lle merkittävä päivä, koska silloin eräs Hermannsburgin pappi konfirmoi muutamia etiopialaisia.[24]

Hermannsburgin lähetystyöntekijät huomasivat heti alussa, että kansalliset työtoverit olivat tärkeitä. Jotta saataisiin luotettavia ja hyvin varustettuja kansallisia työtovereita, heitä oli koulutettava. Tässä tarkoituksessa GHM avasi pienen seminaarin Addis Abebassa. Sen tarkoituksena oli kouluttaa nuoria miehiä opettajiksi ja evankelistoiksi. Pastori Willy Schnack oli vastuussa laitoksesta ja SEM:sta tullut etiopialainen Sebhatu, joka oli yksi ensimmäisistä vuonna 1932 konfirmoiduista, avusti häntä opetuksessa. Raportit eivät kerro, kuinka monta etiopialaista oli saanut koulutusta tässä koulussa tai seminaarissa, mutta se tiedetään, että esimerkiksi pastori Daffa Jammo, josta tuli myöhemmin EECMY:n Länsisynodin presidentti, sai raamattuopetusta tässä koulussa puolentoista vuoden ajan. Sekin tiedetään, että Goresta kotoisin oleva orpopoika Josef, joka oli konfirmoitu vuonna 1932 ja käynyt koulua Addis Abebassa palkattiin myöhemmin opettajaksi Länsi-Wolleggan Airaan. Toinen orpo, David, oli saksaakin opittuaan niin oppinut, että hän saattoi toimia tri Lüdersin tulkkina Illubbaborin Bedellessä; hänestä tuli myöhemmin terveydenhoitoapulainen.  

Terveydenhuoltotyö

Vuonna 1934 tapahtui eräs muu merkittävä asia GHM:n työssä. Eräs saksalainen diakonissa, sisar Eva Bartzsch, lähetettiin Addis Abebaan aloittamaan siellä terveydenhuoltotyön. Pääajatus ei ollut klinikan tai apteekin ylläpito lähetysaseman tiloissa, vaan vierailu potilaiden kodeissa ja hoitaa heitä siellä, olivatpa potilaat sitten saksalaisia tai etiopialaisia. Koska monet saksalaiset olivat poistuneet maasta Italian miehityksen jälkeen, sisar Evan työ kohdistui pääasiassa etiopialaisiin potilaisiin ja raskaina oleviin naisiin. Tämä merkitsi sitä, että hänen oli toimittava sairaanhoitajana ja kätilönä lähetysaseman ulkopuolella. Työ kukoisti; joka kuukausi hoidettiin 130-150 potilasta ja sen lisäksi synnytykset. Sisar Eva kutsui kotikäynneillään ihmisiä GHM:n lähetysasemalle myös pelkkiin ystävällismielisiin keskusteluihin sekä kuuntelemaan Raamatun opetusta ja saarnaa. Viimeisinä vuosinaan hänen mukanaan seurasi saksalainen nainen, sairaanhoitajaksi koulutettu rva Geikler, joka asui yhdessä puolisonsa kanssa GHM:n lähetysasemalla.

Pastori Hinrich Rathje

Nuori pappi Hinrich Ratje tuli Addis Abebaan yhdessä sisar Eva Bartzschin kanssa vuonna 1934. Hän oppi amharan kielen ja jatkoi pastori Willy Schnackin työtä, joka oli saanut siirron Wolleggaan vuonna 1933. Pastori Rathjelle yhteys etiopialaisiin oli työ, josta hän piti. Hän puhui alueella asuville ihmisille ja kutsui heitä GHM:n lähetysasemalla Ketchenessä pidettäviin hartaushetkiin ja jumalanpalveluksiin. Aluksi amharankielisiin sanajumalanpalveluksiin osallistui noin 20 henkeä.[25] Seuraavina vuosian kirkossakävijöiden määrä lisääntyi. Hengellisessä työssä miehensä apuna toiminut rva Grete Rathje on kertonut, että amharankielisiin jumalanpalveluksiin osallistui yli 50 henkeä. Hän on maininnut lisäksi, että monet lähellä sijaitsevan Medhane Alem –kirkon papit tulivat amharankielisiin jumalanpalveluksiin ja viipyivät sen jälkeen lähetysasemalla kysellen Raamatun sanomasta ja käyden ystävällisiä keskusteluja pastori Rathjen kanssa.

Sen lisäksi, että Ketchenen suuri pihapiiri palveli Addis Abeban saksankieltä puhuvia ihmisiä hengellisellä työllä ja opetuksella, se tarjosi orpokodin, seminaarin ja terveydenhoidollisten ja hengellisten toimintojen kautta monia tilaisuuksia yhteyksiin paikallisen väestön ja Wolleggan evankelisten uskovien kanssa. Fasistien maahantulon ja taloudellisista syistä johtuneen lähettien maastalähdön sekä muiden tekijöiden seurauksena Ketchenen työ tuli päätökseensä. Sinne ei syntynyt yhtäkään evankelista seurakuntaa.

Toisen maailmansodan jälkeen rakennettiin Addis Abeban Guleleen uusi GHM:n tukikohta ja työkeskus kaupunkityötä varten.

 

 

7.     Evankeliumin julistamisseura ulkomailla (Society for the Propagation of the Gospel in Foreign Parts – SPG[1])

Anglikaanisen seurakunnan kappalainen, pastori A.F. Matthew

Addis Abeban brittiläinen yhdyskunta käsitti vuonna 1920 13 henkeä, mihin lukuun ei lasketa afrikkalaista tai aasialaista alkuperää olevia henkilöitä; englantilaisen seurakunnan ja kirkon tarve ei ollut siis kovin ilmeinen. Seuraavan viiden vuoden aikana yhteisön lukumäärä kuitenkin kasvoi ja Britannian suurlähettiläs, Charles Bentinck, joka oli harras kirkonmies, oli valmis antamaan apuaan englantilaisen seurakunnan perustamiseksi Addis Abebaan. Vuonna 1925 otettiin yhteyttä Canterburryn arkkipiispaan ja seuraavana vuonna SPG oli löytänyt kappalaisen, pastori Ethelstan Cheesen, jota oli pyydetty toimimaan Addis Abebassa tilapäisesti kunnes hän jatkaisi evankelioimistyötään Somalimaassa.

Vuonna 1928 nimitettiin ensimmäinen vakinainen englantilainen kappalainen Addis Abebaan; hänen tehtävänään oli palvella Etiopian brittiläistä väestöä sekä kehittää ja säilyttää hyvät suhteet anglikaanisen kirkon ja Etiopian ortodoksisen kirkon välillä. Pastori A.F. Matthew aloitti vuoteen 1954 asti kestäneen työnsä vuonna 1928; työ keskeytyi vain Italian miehityksen aikana, jolloin hänen käskettiin poistua maasta.

Kun ”padreksi” kutsuttu pastori, saapui ensi kerran Addis Abebaan vuonna 1928, sunnuntain jumalanpalvelukset pidettiin Britannian lähetystössä Britannian suurlähettilään suosiollisella luvalla. Myöhemmin vuokrattiin lidj Imaniulta Imperial Hotellin (myöhemmin Itegue Menen –hotelli) vieressä oleva talo, jossa oli toiminut venäläinen ortodoksinen kirkko ennen Venäjän vallankumousta. Tämä rakennus toimi sekä kirkkona että padre Matthewn asuntona aina Italian miehitykseen asti.

Samalla tavalla kuin saksalainen seurakunta englantilainenkin seurakunta kasvoi ja padre vieraili ahkerasti myös Mulussa, Hararissa ja Dire Dawassa asuvien seurakuntalaisten luona.

Vaikka SPG ei halunnut olla mukaan minkäänlaisessa lähetystyössä Etiopiassa, kirkkoherra A.F. Matthew, joka oli kyvykäs raamatuntutkija, teki merkittävää työtä Raamatun amharankielisessä käännöstyössä.

8.     Raamattu-kirkollisten Lähetysseura (the Bible Churchmen’s Missionary Society – BCMS)

Ennen Italian miehitystä viimeinen Etiopiaan saapunut protestanttinen ryhmä oli Raamattu-kirkollisten lähetysseura. Herra Alfred Buxton, jolla oli ollut aikaisempina vuosina yhteys tri Lambieen, tuli Addis Abebaan vuonna 1934 yhdessä joidenkin Englannista kotoisin olevien kristittyjen kanssa. Tämän ryhmän ajatuksena ei ollut aloittaa lähetystyötä sen Etiopian alueella, jonka keisari Menelik II oli liittänyt valtakuntaansa, vaan tehdä työtä Etiopian ortodoksisen kirkon (EOK) sisällä.[2] Heidän tarkoituksenaan oli auttaa tätä vanhaa kirkkoa palaamaan takaisin raamatullisiin lähtökohtiinsa ja luoda kirkon jäseniin hengellistä elämää ja valmistaa heitä toimimaan Kristuksen todistajina Afrikan Sarven muslimimaailmassa. Kuten Peter Heyling ja 1800-luvun CMS:n lähetystyöntekijät, he yrittivät kannustaa ihmisiä lukemaan amharankielistä Raamattua ja innostaa pappeja käyttämään tätä kotimaista kieltä julistuksessaan toivoen, että tämän työn tuloksena olisi Jumalan tahdon syvällisempi ymmärtäminen. Raamattujen toimittamiselle ja jakelulle pantiin suuri paino. Britannian ja ulkomaiden raamattuseuran työyhteydessä toimivan herra Buxtonin hallussa oli kopioita amharankielisestä aakkostosta ja valikoima siihen sopivia raamatunlauseita, joita voitiin käyttää lukuharjoituksissa. Monet nuoret etiopialaiset, joiden oli marssittava sotarintamalle vuonna 1936, oli varustettu Raamatun osilla tai raamatunlauseilla.

Italian miehityksen myötä herra Buxtonin työ päättyi ja väliaikaisesti koko BCMS:n Etiopian työ keskeytyi. Toisen maailmansodan jälkeen kirjallisuustyö alkoi uudelleen, raamattukoulu avattiin Fichessä ja alkoi muutama muu BCMS:n ohjelma.

9.    Britannian ja Ulkomaiden Raamattuseura ( THE BRITISH AND FOREIGN BIBLE SOCIETY – (BFBS)

Ingeborg Lass-Westphal laskee vuonna 1935 BFBS:n Etiopian protestanttisiin lähetysjärjestöihin kuuluvaksi, vaikka Lontoon Raamattuseura oli kieltänyt antamasta mitään raamattuvarastoa käytettäväksi Addis Abebassa osana lähetystyötä. Kun Karl Cederqvist ehdotti vuonna 1904 raamattuvaraston avaamista ja SEM ehdotti, että yksi lähetystyöntekijä nimitettäisiin varaston hoitajaksi, ehdotukset torjuttiin. Torjumisen syy perustuu ras

Raamattuseuran myymälä (keltainen kyltti) Addiksen keskustassa vuonna 1997

 Makonnen Wolde Mikaelin vierailuun Lontoossa vuonna 1902. Kun ras vietiin raamattutaloon, hän julisti, että Raamattu ja lähetystyö on pidettävä visusti toisistaan erillään, jos kummallekaan aiotaan toivoa menestystä. Ennen vuotta 1913 BFBS ei tutkinut mahdollisuutta varaston avaamiseksi Addis Abebassa. Abun Mateos antoi luvan sillä ehdolla, ettei yksikään varaston työntekijä ”aiheuta saarnaamisella vastarinnan syntymistä”. Tällä ehdolla varasto avattiin vuonna 1915.

Raamattuseura avasi kaupan ja varaston Aradalla (nykyisin Piassaksi kutsutulla alueella). Työ ei merkinnyt vain Raamattujen myyntiä, vaan myös Raamatun ja sen osien kääntämistä ja julkaisemista. Johtajat säilyttivät suhteet kaikkiin Etiopiassa toimiviin kirkkoihin.

10.                   Kirkon juutalaislähetys (the Church Mission to the Jews – CMJ)

Beeta Israelin lähetys, josta usein käytetään nimitystä Falashalähetys, tuli Etiopiaan jo kauan ennen Addis Abeban perustamista. Lontoossa päämajaansa pitävä lähetysjärjestö, jonka työntekijät olivat saksalaisia ja sveitsiläisiä lähetystyöntekijöitä, aloitti työn lähellä Gondaria vuonna 1859.

Johtava käännynnäinen, josta tuli myöhemmin ”syntyperäisten puuhamiesten” johtaja ja innoittaja kääntymisestään alkaen aina vuonna 1890 tapahtuneeseen kuolemaansa asti, oli debtera Birru Webe. Birrun isä oli Beeta Israelin pappi; hän oli kutoja, jolla oli karjaa. Birru noudatti Beeta Israelin uskonnon paastonaikoja. Paikalliselta kristityltä debteralta hän oppi ge’ezinkielen’, ja vihdoin häntä itseäänkin kutsuttiin debteraksi. Vuonna 1860 hän joutui kosketuksiin pastori Martin Fladin kanssa. Erään CMJ:n lähetystyöntekijän kanssa käymänsä päivän kestävän väittelyn jälkeen hän kertoi tulleensa vakuuttuneeksi. Hän oli ensimmäisten vuonna 1862 kastettujen joukossa.

Vuonna 1868 keisari Teodros pidätti kaikki ulkomaalaiset ja työ päättyi. Poistuessaan maasta St. Chrischonan lähetystyöntekijät ottivat mukaansa useita etiopialaisia poikia, jotka olivat kasvaneet heidän kodeissaan. Gebru Desta, joka oli nimitetty vuonna 1896 Gondarin kantibaksi (pormestariksi), ja joka myöhemmin näytteli johtavaa osaa Addis Abebassa, oli yksi heistä. Martin ja Pauline Flad veivät mukanaan 18-vuotiaan Mikael Aregawin, joka oli ollut kasvattina heidän kodissaan.[3] Mikael kävi nelivuotisen lähetyskoulun ja palasi sitten M. Fladin ja muiden, St. Crischonassa opintonsa päättäneiden etiopialaisten kanssa kotimaahansa vuonna 1874. Keisari Johannes IV ei antanut Fladille lupaa tehdä työtä valtakunnassaan, mutta salli hänen kanssaan tulleiden etiopialaisten jatkaa falashoiden käännytystyötä. Mikael Aregawin ja muiden etiopialaisten hoitoon annettiin vanhat CMJ:n lähetysasemat; heitä avusti ja ohjasi debtera Birru. Birrun kuoleman jälkeen Mikael Aregawista tuli vuonna 1890 lähetysjärjestön ainoa johtaja ja - Rita Pankhurstin mukaan - hän oli Etiopian ensimmäinen protestanttinen lähetystyöntekijä. Hän jatkoi työtovereineen CMJ:n työtä.

CMJ:llä ei ollut Addis Abebassa tukikohtaa eikä päämajaa eikä järjestö aloittanut työtä pääkaupungissa. Kun Martin Fladin poika Friedrich vieraili Etiopiassa vuonna 1923, hän otti yhteyttä Addis Abebassa toimiviin SEM:n lähetystyöntekijöihin; herra ja rva Stjärne seurasivat häntä hänen matkallaan Begemdiriin.

Mikael Aregawin ja blattengeta Hiruin välillä oli läheinen ystävyyssuhde. Molemmat osallistuivat Uuden testamentin kääntämiseen nykyaikaiselle amharankielelle. Aleqa Mikael Aregawin kulkiessa Addiksen ohi vuonna 1924 blattengeta Hirui esitteli hänet ras Tafari Makonnenille, joka otti suosiollisesti vastaan vanhan Etiopian ja Euroopan välimiehen; ras Tafari antoi hänelle myös hieman taloudellista tukea.

Lupa työhön Beeta Israelin parissa Pohjois-Etiopiassa oli annettu sillä ehdolla, että käännynnäiset kastetaan Etiopian ortodoksisen kirkon jäseniksi. Tästä syystä ”kääntyneet” Beeta Israelin jäsenet pysyivät muodollisesti EOK:n jäseninä. CMJ väitti vuonna 1935 falashakristittyjen lukumääräksi 10 000, mikä merkitsi ylivoimaisesti suurinta ”evankelista” ryhmää koko maassa.

 

 



[1] Tämän lähetysjärjestön tarkoituksena ei ollut koskaan tehdä tavanomaista lähetystyötä Etiopiassa, vaan ainoastaan perustaa anglikaaninen seurakunta maassa asuvia ulkomaalaisia varten.

[2] Kun BCMS aloitti työn Etiopiassa, lähetysjärjestö julkisti ”yhdeksän kohdan” ohjelmansa. Ensimmäisessä kohdassa sanotaan: Toivomme, että kaikki etiopialaiset olisivat Etiopian ortodoksisen kirkon jäseniä.”

[3] Mikael Aregawi oli amharakristitty, ei Beeta Israelin perheeseen kuuluva.


[1] Mr. George lahjoitti tähän tarkoitukseen 75 000 $. Hallitsija lahjoitti tontin, josta osan maksoi AUPM.

[2] ”Marian viholliset” –nimitystä käytettiin ensimmäisen kerran keisari Zer’a Ja’ikobin aikana (1434-68) stefaniiteista, jotka kieltäytyivät kumartumasta ristin ja Marian kuvien edessä.

[3] Pastori Launhardt, joka muutti asumaan Gullelleen vuonna 1957, tietää alueen asukkaiden käyttäneen laitoksesta yhä nimeä tri ”Lambien sairaala”, vaikka silloin sillä oli käytössä virallisesti nimi Pasteur-instituutti. Myöhemmin se sai nimen ”Keskuslaboratorio ja tutkimusinstituutti”.

[4] He olivat Britannian ja Italian ministerit, Abessinian pankin kanadalainen johtaja sekä hallitsijan belgialainen neuvonantaja kreivi Colli.

[5] Teetä tarjottiin Lambien asunnossa sekä suuressa, tilaisuutta varten, pystytetyssä teltassa.

[6] Keräyksen tuotto, mihin sisältyi hallitsijan erityinen lahja ja Italian ministerin antelias shekki, nousi lähelle 4 000 US $:ia.

 

[7] Julkisen terveydenhuollon aate ei saavuttanut Etiopiaa ennen vuotta 1900. Aduan taistelun jälkeen Venäjän hallitus oli tarjonnut terveydenhuoltoa tuhansille haavoittuneille sotilaille. Kenraali Svedowin johtaman Venäjän Punaisen ristin lähetystön saavuttua Etiopiaan Menelik käski ras Makonnenia pidättämään heidät Hararissa. Hänen tätä asiaa koskeva kirjeensä Alfred Ilgille on hyvin mielenkiintoinen; kirjeeseen on vaikuttanut voimakkaasti keisarinna Taitu. Kirje sanoo: ”Venäläiset tulevat ja pelastavat kuuden seitsemän tuhannen sotilaan hengen; sitten he lähtevät pois; näistä tuhansista ei negukselle koidu suurtakaan menetystä, koska hänellä on käytössään miljoonia, mutta tämän seurauksena maaseudun väki alkaisi tottua terveydenhuoltoon, he alkaisivat ajatella sitä ja vaatia sen jälkeen samaa perusturvaa negukselta, joka ei kuitenkaan pystyisi sitä takaamaan.” Venäläinen ”armon lähetystö” sai luvan matkustaa Addis Abebaan vasta sen jälkeen, kun sveitsiläinen insinööri Alfred Ilg oli taivuttanut Menelikin myöntämään matkustusluvan Punaisen ristin yksikölle. Kun tri Charles Martin Worqneh palasi Etiopiaan vuonna 1900, hänelle kerrottiin, ettei siellä ole tarjota rahaa eikä työtä lääkärille. Menelik ei nähnyt tarvetta lääkärille, koska useat suurlähetystöt tarjosivat hänelle ja hänen hovilleen ilmaisen lääkintähuollon.

[8] Qelem Worq on Gebre Mikael Dagan tytär ja Gutama Rufon vaimo.

[9] ”Sudan” tarkoitti koko Saharan eteläpuolista vyöhykettä. Sanalla oli siihen aikaan maantieteellinen, ei poliittinen merkitys.

[10] Perustettiin Maailmanlaaja evankelioimisristiretki ( Worldwide Evangelisation Crysade, WEC), mutta asia eteni hitaasti WEC:ssa, liian hitaasti tri Lambien mielestä.

[11] On myös pidettävä mielessä, että keisarinna Zauditu kuoli 2. huhtikuuta 1930, ja että kuningas Tafari Makonnen kruunattiin keisari Haile I Sellasieksi 2. marraskuuta 1930.

[12] Kolfen tiellä nykyisen vanhan lentokentän alueella, jossa nyt sijaitsee Alankomaiden suurlähetystö.

[13] tri Rowland Bingham oli SIM:n pääjohtaja. Addis Abeban Kolfessa sijaitseva lähetystyöntekijöiden lasten koulu ja koulukoti sai nimensä hänen mukaansa, ”Bingham -akatemia”.

[14] Hermannsburg on yksi Pohjois-Saksan Alasaksissa sijaitseva kylä, jossa Louis Harms palveli pappina vuosina 1849-1865.

[15] Saksan suurlähettiläs oli nimeltään tri Prüfer. Pastori Bahlburgilla oli pitkä kokous tri Prüferin kanssa 2. tammikuuta 1928. Suurlähettiläs vakuutti antavansa lähetystyöntekijälle täyden tukensa työn aloittamiseksi pääkaupungissa ja myös oromojen keskuudessa tehtäville hankkeille. Tri Prüfer järjesti Bahlburgille myös tilaisuuden tavata hallitsijaa, mikä tapahtui 25. tammikuuta 1928. Tapaamisen tuloksena GHM:n lähetystyöntekijät saivat tuoda maahan kaikki matkatavaransa ilman tullia, mukaan lukien moottoripyörän.

[16] Tämä kokous, jossa Gebru Desta oli mukana, pidettiin 18. maaliskuuta 1928; sillä oli ratkaiseva merkitys GHM:n tulevalle työlle. Kun hallitus oli kieltänyt lähetystyöntekijöiltä matkustusluvan Airaan katsomaan vuokraamaansa maata, Gebru meni itse Bahlburgin kanssa ulkomaanasiain pääjohtajan luo; hän auttoi blattengeta Hiruille osoitettavan anomuksen sanamuodon laatimisessa. Tällä asiaan puuttumisella luvat viimein myönnettiin.

[17] Seurakunnan saksankielinen nimi oli Deutsche evangelisch-lutherische Christuskirche in Addis Abeba.

[18] Pastori Wassmann kävi Addis Abebassa vuonna 1934 viiden Wolleggassa viettämänsä työvuoden jälkeen ja huomasi kuinka suuri muutos oli nähtävissä viidessä vuodessa.

[19] Heinrich Asmus oli Dietrich Weissmannin morsiamen, myöhemmin vaimon, Marthan, eno.

[20] Pastori Haccius oli palvellut Hermannsburgin lähetystä apulaisjohtajana vuosina 1890-1916 sekä johtajana vuoteen 1926 asti.

[21] Herra Asmusta vaivasi vuonna 1929 paha punatauti eikä hän voinut opettaa kahteen kuukauteen. Rva Asmusta vaivasi malaria, punatauti ja sydänvaivat, jota Addis Abeban lääkärit eivät pystyneet hoitamaan tyydyttävästi. Hänet piti lähettää Saksaan, missä hän viipyi yli vuoden toipumassa.

[22] Martha, s. Wassmann muisteli 2. päivänä elokuuta 2001 pidetyssä suullisessa haastattelussa elävästi perustustöitä. Myös Dietrich Wassmann vahvisti, että orpokodin perustuksen seinät olivat valmiit hänen ollessaan siellä vuonna 1938.

[23] Amharaksi kirjoitettu seinäkirjoitus on nähtävissä rakennuksen sisäänkäynnin yllä.

[24] Konfirmoidut olivat nimeltään Tegegne, Sebhatu, David ja Josef. Tegegne oli oppinut saksaa ollessaan Saksassa ammattikoulussa. Hän oli seurannut Bahlburgia tämän maaseutumatkoilla. Hän oli saanut papilta katekismuksen, jota hän luki vapaa-aikanaan. Palattuaan pääkaupunkiin Tegegne ilmoitti halunsa päästä rippikouluun. Sebhatu oli saanut opetusta SEM:lta ja oli tullut GHM:iin vuonna 1930 toimiakseen opettajana. David ja Josef olivat kaksi orpopoikaa Goresta.

[25] Amharankieliset sanajumalanpalvelukset pidettiin sunnuntai-iltapäivisin klo 16.30 kirkkosalissa, jota käytettiin aamulla saksankielisiin jumalanpalveluksiin.

[1] Ichege on hyvin vaikutusvaltainen henkilö, sillä hän on Etiopian ortodoksisten luostarien esimies.

[2] Perinteisen, pappien johtaman kasvatusjärjestelmän tarkoituksena oli kouluttaa poikia erilaisiin EOK:n tehtäviin eikä tarjota yleissivistystä.

[3] Tehtävänä oli onnitella liittoutuneita menestyksestä suuressa sodassa, jakaa tarvikkeita sodan uhreille ja tutkia Etiopian mahdollisuutta päästä kehitteillä olevan Kansainliiton jäseneksi.

[4] Eritrean evankelinen liike oli alkanut ortodoksikirkon sisäisenä uudistusliikkeenä. Tämän liikkeen vaikutteet yhdistyivät hiljalleen ruotsalaisen lähetystyön Eritreassa aloittaman työn pohjalta syntyneeseen evankeliseen liikkeeseen.

[5] Vuosina 1900-1924 Etiopiassa toimi vain kaksi nykyaikaista hallituksen koulua, nimittäin Ecole Imperial Menelik (keisari Menelikin koulu) Addis Abebassa sekä Hararissa; molemmat oli perustettu vuonna 1908. Katoliset ja protestanttiset lähetysjärjestöt (Swedish Evangelical Mission, Souers de St. Vincent, Freres de St. Gabriel, Alliance Francaise, Lazarists, Swedish Mission Bible-True Friends, Adventists sekä United Presbyterians) ylläpitivät samoihin aikoihin kahdeksaa koulua Addis Abebassa. Haile Gabriel Dagne vertaa lähetyskouluja ortodoksisen kirkon kouluihin todeten: lähetyskoulut toivat loivat uutta pedagogiikan historiaa maassa. Lähetyskoulujen tavoitteena oli toteuttaa uskonnollisuus- ja tapakasvatusta itämaisen tapakulttuurin mukaan, kun taas perinteisten ortodoksikoulujen koulutus johdatti määrätyn kirkollisen tapakulttuurin noudattamiseen.

[6] Beete Saidan sairaala nimettiin uudelleen Haile Selassie I: sairaalaksi vapautuksen jälkeen vuonna 1941. Dergin aikana sairaala sai nimen Jekkatit 12 sairaala (viereisen aukion mukaan)

[7] On syytä mainita, että Addis Abeban Mekane Yesus seurakunta ei laske syntymävuodekseen vuotta 1921, vaan vuoden 1945.

[8] Eritrean evankelisen kirkon jäsen Gebre Selassie Tesfa Gaber oli yksi oromojen evankelisista pioneeriläheteistä. A. Svensson vihki hänet papiksi vuonna 1920 Asmarassa. Hän on tri Emmanuel Gebre Selassien isä; tri Emmanuelilla oli myöhemmin suuri rooli Addis Abeban Mekane Yesus -seurakunnassa ja EECMY:ssa.

[9] Wolleggan työn uranuurtajat olivat Eritrean evankelisia kristittyjä. He aloittivat työn Bojissa vuonna 1898. Vuonna 1904 Onesimos Nesib saapui Nekemteen ja aloitti siellä opetuksen. Vuonna 1919 AUPM:n lähetystyöntekijä tri Lambie aloitti lääkärin työn Saijossa. GHM aloitti työn Airassa vuonna 1928.

[10] Etiopian hallituksen tunnistamia protestanttisia tunnustuskuntia edustivat luterilaiset, presbyteerit, baptistit, seitsemännen päivän adventistit, anglikaanit, helluntailaiset, kuin myös Mekane Yesus –kirkon ja Kale hiwotin (Elämän sana) jäsenet sekä Meserete Kristos (Kristus-perustus) ja Mulu wongel (Täyden evankeliumin kirkko) ym.

[11]  Arénin mukaan he kohtasivat rautatieasemalla brittiläisen varakonsulin; Intian armeijan muuleilla ratsastavat sikhit saattoivat heidät SEM:n lähetysasemalle.

[12]  Ras Tafari Makonnen oli lahjoittanut rahaa tämä 20 000 m² suuruisen tontin hankkimiseen, joka ostettiin eräältä armenialaiselta.

[13] Muita opettajia, ja Stjärnen poissa ollessa johtajia, olivat pastori Hans Eriksson ja Eskil Johansson. Etiopialaisia opettajia ennen Italian miehitystä olivat qes Badimma, aleqa Redda Tsadik ja Emmanuel Gebre Selassie.

[14] SEM:n Entoton koulu avattiin uudelleen 1947, ja se kehittyi kahdeksanluokkaiseksi kouluksi, jossa oli lisäksi opettajainvalmistuslaitos. Koulussa opettivat sellaiset persoonallisuudet kuin Manfred Lundgren, Per Stjärne, Gustav ja rva Arén, Sven ja rva Rubenson sekä Stina Ljungberg.

[15] Tärkein hajaannuksen syynä ollut teologinen ongelma koski sanainspiraatiota ja eri alkuperää olevien tekstien tieteellinen tutkiminen. BV ymmärsi ongelman koskevan nimenomaan Raamatun auktoriteettia, ei sen tulkintaa. Vastakkainasettelua lisäsi vielä kysymys vapaudesta ja riippumattomuudesta Ruotsin kirkosta, mutta on myös myönnettävä, että silloinen SEM:n johtaja, professori A. Kolmodin oli itse osa ongelmaa.

[16] ”Muse Anton” tulee Monsieur (Mr.) Antonista. Ranska oli silloin eniten käytetty ulkomainen kieli.

[17] Useimmat katolisen lähetyksen koulut opettivat ranskaa vieraana kielenä.

[18] Ensimmäinen protestanttinen lähetyskoulu oli Karl Cederqvistin perustama ”englantilainen koulu”.

[19] Menelik II:n koulu avattiin 1908; siellä opetettiin vieraina kielinä ranskaa, englantia ja italiaa. Tafari Makonnenin koulu avattiin 25. huhtikuuta 1925. Tämän koulun tarkoituksena oli tarjota myös kaikista Etiopian osista tuleville nuorille nykyaikaisen sivistyksen edut yhdessä Addiksessa asuvien kanssa.

[20] Menen Asfaw, Wollon negus Mikaelin tyttärentytär ja lidj Ijasun sisarentytär, oli ras Tafari Makonnenin vaimo. Hänet kruunattiin kuningattareksi 2. marraskuuta 1930.

[21] Hänen sijastaan vihkiäisissä oli paikalla kruununprinssi.

[22] Hänet vihittiin myöhemmin papiksi. Hän meni naimisiin Anna-Lena Jönssonin kanssa.

[23] Peter Lundahlin virsikirja Jegubaee mezmuuraat (= kokouslauluja) sisälsi 40 virttä; se oli painettu St. Chrischonassa lähellä Baselia vuonna 1881.

[24] Tontti oli lähellä Ras Destan sairaalaa, paikalla, johon rakennettiin myöhemmin nykyinen uusi koulu ja kirkko.

[25] Josef Svensson oli omaksunut ensiaputaidot samoin kuin Karl Cederqvist.

[26] Vuonna 1944 Addis Abeba julistettiin hallituksen päätöksellä ”avoimeksi alueeksi”, jossa lähetysjärjestöt voivat opettaa ja saarnata oman tunnustuskuntansa mukaista kristillistä uskoa ilman rajoituksia.

[27] Ethiopian Union Mission

[28] Paikka sijaitsee Menelik II sairaalan ja Saksan suurlähetystön välissä.

[29] Toppenberg oli tavannut varakonsulin junassa matkalla Djibutista Addis Abebaan, kun kaikkien matkustajien oli vaihdettava junaa rikkoutuneen sillan takia. Brittiläinen diplomaatti oli saanut tontin ras Tafari Makonnenilta syntymäpäivälahjaksi. Hallitsijan suostuttua omaisuuden myyntiin se myytiin Adventistilähetykselle 6 000 $:lla.

[30] Toppenberg oli sitä ennen opettanut joitakin tyttöjä ja poikia kodissaan vuokratuissa taloissa.

[31] Kebenan tyttökoulua kutsuttiin myöhemmin Addis Abeban tyttöjen oppikouluksi, sittemmin Etiopian tyttöjen oppikouluksi ja vuodesta 1952 alkaen Kebenan lähetyksen kouluksi.

[32] Myös tämän koulun nimi vaihteli ajan myötä.

[33] Neuvoteltuaan vanhan aleqan kanssa Toppenberg päätti toimittaa kasteet salassa siinä pelossa, että julkinen kaste saattaisi herättää vastustusta. Lähetystön takana oli pieni vesiputous, jonka alla oli sopiva vesiallas. Välttääkseen herättämästä epäluuloja he päättivät tulla paikalle eri suunnista, korkeintaan kahden hengen ryhmissä. Kaste toimitettiin yöllä upottamalla. Luterilaisten ja presbyteerien ei ole tapana kastaa upottamalla tai uudestikastaa ortodoksisen kirkon entisiä jäseniä Etiopiassa.

[34] Keisarin palattua toukokuussa 1941 lähetyksen superintendentin vaimo Della Hanson, joka toimi palatsin avustajana, pyysi keisarilta sairaalan palautusta lähetykselle, mikä tapahtui siltä seisomalta.

[35] Nona vuosina Keisarinna Zauditun sairaalassa oli kolme lääkäriä ja kaikkiaan 143 työntekijää.

[36] Protestanttisten lähetysjärjestöjen keskeiset kohteliaisuussäännöt pyrkivät takaamaan sen, ettei mikään lähetysjärjestö aloita työtä alueella, jossa joku toinen evankelinen lähetysjärjestö jo toimii. Periaatteissa huomioitiin myös työn mahdollinen laajeneminen tulevaisuudessa, mikä ilmoitettiin kohteliaisuuskomitealle. Seitsemännen päivän adventistit eivät yleensä olleet kovin yhteistyöhaluisia kunnioittaakseen aluerajoja, toisten seurakuntien läsnäoloa tai toisten lähetysjärjestöjen tai kirkkojen toimintaa Etiopiassa.

Etiopia-materiaali    Etusivu