1.adv.            Lappeen kirkko 3.12.06

Matt 21:1-9

Virret: 2:1-3, 13:1, 135, 1, 15:1- , 4, 9, 60:1, 5-6.

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin

 1 Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan 2 ja sanoi heille: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. 3 Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian."

4 Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:

5 -- Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.

6 Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. 7 He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. 8 Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. 9 Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:

-- Hoosianna*, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!

 Avataan joulukalenterin ensimmäinen luukku: Mies ratsastaa aasilla kohti kaupungin porttia jossain eksoottisessa ympäristössä. Tämä ei ole vain joku outo ja tuntematon tapahtuma. Tämä on tapahtuma, jota kristillisessä perinteessä muistetaan joka vuosi kahteen kertaan.

Vanhoilla päivillään yksi tämän tapahtuman silminnäkijöistä, jonka kerrotaan mm. olleen lähetystyössä Etiopiassa, kirjoitti muistelmissaan myös tästä tapahtumasta. Hän oli Jeesuksen opetuslapsista se, joka oli melko oppinut ja aiemmin jopa rikas, mutta valitettavasti hän oli rötösherra – ansainnut omaisuutensa pettämällä ihmisiä ja toimimalla vieraan sortajavallan kätyrinä (= asiamiehenä, virkailijana). Häntä pidettiin isänmaanpetturina. Hän ei ollut onnellinen pettäessään; kuinka voisikaan! Kun Jeesus häntä kutsui kerran seuraansa hänen työpaikallaan tulliasemalla, hän ajatteli: nyt tai ei koskaan! Ja niin hän jätti tulliaseman kuin matkustaja hukkuvan laivan ja asettui Jeesuksen seuraajien joukkoon.

Hän menetti omaisuutensa ja rikkautensa, mutta sai tilalle puhtaan omantunnon, toivottavasti toisten ihmisten kunnioituksenkin. Niin tuli rikkaasta onnettomasta köhä onnellinen. Hänen nimensä oli Matteus, pitäisikö sanoa suomeksi Matti.

Näin Matti kirjoitti muistelmissaan: Yksi ihmeellinen tapaus elämäni vaiheissa oli se, kun tulimme Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Oli tosi sykähdyttävää saapua Öljymäelle, sille paikalle, josta kukkulan rinteeltä avautui ihana näkymä pyhään kaupunkiin Siionin vuorelle ja sen vieressä olevaan temppeliin. Väsynytkin matkaaja saa uuden voiman tämän kauniin näyn edessä. Loppumatka menee vaikka kontaten, olivatpa voimat kuinka heikot tahansa. Jeesus näytti kuitenkin ihan pirteältä ja hyvävoimaiselta, niin että ihmettelin suuresti, mitä varten hän oli hankkinut aasin ratsukseen mitätöntä loppumatkaa varten. En tosiaankaan ymmärtänyt tämän tempun tarkoitusta ennen kuin sitten paljon myöhemmin, sitten kun alkoivat muutkin käsittämättömät palat tässä Messias-palapelissä loksahtaa paikoilleen. Silloin ymmärsin, että Jeesuksen ratsastuksessa piti Kirjoitusten (eli profeettojen ennustusten) käymän toteen, kuten profeetta Sakarja kirjoittaa: ”Sanokaa tytär Siionille

(siis Jerusalemin kaupungin asukkaille): Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.”

Entisaikaan oli tapana, että Israelin kuningas tuli aasilla ratsastaen kaupunkiin voideltavaksi kuninkaaksi. Aasi merkitsi myös lempeyttä, hiljaisuutta ja rauhanomaisuutta. Meidän joukossamme oli kyllä muutamia, jotka olisivat mielellään ryhtyneet aseelliseen kapinaan ja kannattivat väkivaltaista kumousta. Jeesus asettui johdonmukaisesti rauhan puolelle. Hänen valtakuntansa oli Jumalan hallintavaltaa ihmismielissä, ei miekkojen kalistelua; hän sai aikaan sydänten vallankumouksia. Minun oli se helppo ymmärtää, sillä minun sydämessäni oli tapahtunut vallankumous. Jeesus oli tullut Herrakseni siitä päivästä alkaen, jolloin hän kutsui minut. Hän armahti minut ”valkokaulusryövärin”. Olin myyty mies – synnin orjasta tuli Jeesuksen palvelija, vapaaehtoisesti. Meidät kaikki valtasi outo hurma. Jeesuksen ratsastaessa aasilla aloimme laulaa kurkku suorana Psalmia 118: ”Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!”

Ihmisiä oli paljon tiellä ja tien varrella, ja he yhtyivät lauluun. Aasin selkään laitettiin vaatteita pehmikkeeksi ratsastajalle. Puista katkottiin oksia ja levitettiin tielle kuin kuninkaan valtaistuimellenousu -juhlissa. Hurmioon taisi yhtyä moni sellainenkin, joka muutama päivä myöhemmin yhtyi toiseen hurmiohuutoon, mikä oli ihan hirveätä: ristiin naulitse. Taisivatpa he tehdä sen tietämättään ja ymmärtämättään. Olihan meitä muitakin enemmän tai vähemmän ymmärtämättömiä. Myöhemmin meille valkeni Jeesuksen ratsastus Jerusalemiin kirkkaana totuutena: Tässä oli Jumalan valitsema Vapahtaja, Messias eli voideltu kuningas, joka tuli hallituskaupunkiinsa puhdistamaan Siionin vieraan jumalan palveluksesta ja turhista sekä tarpeettomista uhreista, jotka eivät voi ihmistä puhdistaa eikä pelastaa synnistä. Jeesus oli Daavidin Poika, syntynyt Betlehemissä, tunnetun, Jumalan valitseman, esi-isänsä kotikaupungissa. Laulumme hänelle oli ylistyshuuto ja rukous, jolla pyysimme häntä vapahtamaan meidät vieraiden sortajavaltojen orjuudesta. Nyttemmin olen tajunnut, että hän perusti Jumalan valtakunnan, kristillisen seurakunnan, jossa meillä on aina suora yhteys Jumalaan ja vapaus synnin orjuudesta. Ja ennen kaikkea uskomme siihen, että Kristus on myös kuoleman vallan voittaja. Niin kuin Jumala herätti Herran Jeesuksen kuolleista, niin hän on myös herättävä meidät kerran kuolon unesta uuteen elämään.

 

Näin Matti kertoi muistelmissaan. Kerrotaan, että hän kärsi marttyyrikuoleman uskonsa tähden. Ihmiset eivät ymmärtäneet eivätkä hyväksyneet julistusta tällaisesta vallasta, joka syrjäyttää ja suhteellistaa maalliset hallitukset. Sanoin edellä, että Herra Jeesus sai Matteuksessa aikaan sydämen vallankumouksen. Tänään viettää 50-vuotisjuhlaansa Etelä-Karjalan sydänpiiri. Sydänpiiri osallistuu myös tähän messuun. Ajatuksena on ymmärtääkseni se, että hengellinenkin sanoma tekee sydämelle hyvää. Väheksymättä ollenkaan niitä kaikkia toimenpiteitä, joilla yleinen terveydenhuolto tekee sydänsairauksien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi – mitä on myös pidettävä Jumalan tahdon mukaisena toimintana – mielenrauha ja uskon suoma ilo ja kirkollisen elämän suoma hiljaisuus, lepo sekä valoisa ja rohkaiseva tulevaisuuden toivo tekevät sydämelle hyvää.

Kristillisessä seurakunnassa on tullut tavaksi avata uusi kirkkovuosi muistelemalla Jeesuksen ratsastusta Jerusalemiin. Tämä ei ole pelkkää muistoa. Se on menneen tapahtuman nykyistymistä. Jeesus on luvannut olla aina kanssamme. Hän on luvannut olla siellä, missä vain kaksi tai kolmekin on kokoontunut hänen nimessään. Niinpä hän on läsnä meidän keskellämme vielä suuremmalla syyllä, kun meitä on enemmän.  Emme vain muistele Jeesuksen ratsastusta Jerusalemiin 2000 vuotta sitten. Messun alkukulkue, jossa ristiä seuraten astuttiin sisälle, on visuaalinen sovellus Jeesuksen tulosta opetuslastensa kanssa Jerusalemiin meidän olosuhteissamme. Hän tulee meidän keskellemme juuri tänään aloittaessamme uutta kirkkovuotta ja laulaessamme Hoosiannaa, millä laululla tunnustamme hänet Herraksemme. Hoosianna on uskontunnustus, jota ei pidä asettaa vastakohdaksi toiselle uskontunnustukselle, niin kuin muuten ansiokkaassa pääkirjoituksessa tämän päivän sanomalehdessä kuvattiin. Ikään kuin Hoosianna olisi miellettävä sellaiseksi uskontunnustukseksi, johon kaikki voimme epäilyksittä yhtyä; toinen uskontunnustus sen sijaan tunnustus, johon on vaikeampi yhtyä. Ei, samaa Jumalan pelastustekojen ylistämistä ne ovat. Ei niiden välille pidä tehdä eroa. Juhlikaamme kirkkovuoden avausta laulamalla Hoosianna-hymni.

Joulujakso    Postilla