Pyhän kolminaisuudenpäivä                                       Kirkko 29.5.88

2.vskJoh 15:1-9           LaPalaisten kirkkopyhä 29.5.94

Virret: 134, 135, 128, 445: 1-2, 180:1-, (451, 454, 339), 402:8

 

Jeesus sanoo:
»Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.»

 

Kotipuutarhan omistajat ovat jälleen tänä keväänä trimmanneet puutarhojansa kuntoon siinä kuin ammattiviljelijät. Jeesuksen käyttämä viinitarhavertaus oli hänen kuulijoilleen helposti ymmärrettävä, sillä yleisin kotipuutarhakasvi oli varmaan viiniköynnös. Meidän ei tarvitse muuta kuin muuttaa kasvin nimi, niin vertaus tulee meillekin ymmärrettäväksi. Toki pieniä eroja voi olla. Minä ajattelen omenapuuta.

Voimme sanoa viinivertaukseen rinnastaen, että 1) omenapuussa vain suoraan runkoon yhteydessä olevat oksat kantavat hedelmää. 2) Omenapuuta on hoidettava. 3) Omenapuun tarkoitus on tuottaa omenia.

Tämä raamatunkohta antaisi aihetta viettää puutarhanhoitajien tai yrityssaneeraajien kirkkopyhää. Eiköhän ainakin kotipuutarhanhoitajia olekin runsaasti paikalla? LaPalaisten jalkapalloilijoiden valmennukseen ei voitane soveltaa näitä kaikkia ohjeita, mutta yhtymäkohtia toki löytyy. Varsinkin kohdasta 2 ja 3 (?) Omenapuuta on hoidettava. Urheilijan on hoidettava kuntoansa. Sängyssä löhöävä, epäterveellistä ruokavaliota noudattava, harjoituksista lintsaava lapalainen ei voi menestyä. Urheilijat näyttävät joskus aliravituilta, köyhiltä opiskelijoilta, sillä he ovat joutuneet rääkkäämään itseään kidutukseen asti päästäkseen hyvään kuntoon.

Jeesus ei kuitenkaan ollut urheiluvalmentaja ettekä te ole tulleet kirkkoon saadaksenne hyviä urheiluvalmennusohjeita, vaan epäilemättä olette tulleet tänne Jeesuksen vertauksen varsinaista sovellutusta, uskonelämän hoitamista varten. Urheilijoille uskonelämän hoitaminen kuuluu henkisen valmennuksen puolelle.

Viinipuuvertaus on allegoria, siis vertauksen laji, jossa kaikilla yksityiskohdilla on vertauskuvallinen merkityksensä. Omenapuu ei siis sisällä niin paljon yksityiskohtia kuin viinipuu, mutta on meille tutumpi kasvi. Sen tähden rinnastan sen viinipuuhun ja totean vielä, että tästä vertauksesta löytyvät keskeiset yksityiskohdat, joista Jeesuksen sanat meitä tänään muistuttavat.

Puhumme nyt uskonelämästä, sen edellytyksistä, hoitamisesta ja tarkoituksesta.

1) Uskonelämän edellytykset

Tätä kohta ei siis voi suoraan soveltaa jalkapalloilijoihin. Korkeintaan voisi ajatella, että doping on pettävää. Vippaskonstit eivät auta. Ne tuottavat enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Ne koituvat elimistölle vahingoksi ajan mittaan. Uskonelämää ei hoideta vippaskonsteilla, ei korvaavilla toiminnoilla. Tarvitaan suora yhteys elämän lähteeseen. Lenkkipolulta voi hakea hyvää kuntosuoritusta ja mielen virkistystä, mutta ei syvempää Jumalan tuntemista. Siihen tarvitaan Jumalan sanan opastusta.

Vain suoraan runkoon kiinnitetty oksa kantaa hedelmää. Kristillistä uskoa ei voi olla, jos ei ole yhteyttä Jeesukseen. "Kyllähän minä Jumalaan uskon, mutta en tähän pappien ja laitoskirkon opettamaan Jumalaan, tai en ainakaan halua sitoutua kirkon opinkappaleisiin. Uskon vain omalla tavallani ja se on ihan yhtä hyvä tapa kuin jokin muu."

Nykyään tuntuu olevan muotia yksityistyminen, koskien myös uskoa ja uskontoa. Piispaltakin kysytään, mihin hän uskoo ja odotetaan kai vastaukseksi, että hän määrittelee uskonsa jollakin mielenkiintoisella, poikkeavalla tavalla. Satuin lukemaan juuri tällaisen piispa Rimpiläiselle osoitetun haastattelun (Naispappeuden kanssa tällä haastattelulla ei ollut mitään tekemistä). Haastattelijan pettymykseksi - niin luulen - piispa vastasi noudattaen yleisimmän eli katolisimman, Nikean uskontunnustuksen sanoja eikä esittänyt mitään henkilökohtaisia kirkon opista poikkeavia näkemyksiä. Siinä voi tietysti olla piispallista varovaisuutta, ettei häntä saada sanoista kiinni, mutta piispahan on myös opin puhtauden valvoja.

Miksi muuten on hienompaa uskoa omalla persoonallisella tavallaan kuin yhtyä kirkon perinteiseen uskoon siten kuin se on ilmoitettu Raamatussa? Minusta on luonnollista liittyä kirkon perinteiseen tunnustukseen, vaikka olen hieman jäävi puhumaan, sillä olenhan pappisvalassa sitoutunut tunnustukseen, eikä minulla siis ole vaihtoehtoja! Olen kuitenkin kiinnostunut tutkimaan kristillisen uskon perusteita ja kannatan tieteellisen tutkimuksen vapautta, mutta en sitä, että aina kääntää kantaansa tutkimuksen vaihtelevien tulosten mukaan. Harvoin tutkimukset kuitenkaan heiluttavat keskeisiä kristillisiä uskon perusteita. Kaiken kaikkiaan haluan muistuttaa siitä, että kristillinen usko edellyttää sitoutumista Kristukseen, mikä ei ole eri asia kuin sitoutua tunnustukseen. Mikäli usko on vain ylimalkaista Jumala-uskoa tai opettaja - Jeesuksen ihailemista, ei usko ole kristillistä uskoa, vaan jotain muuta, yleisuskonnollisuutta.

Viinipuuvertauksesta, jos allegorisoinnin suorittaa loppuun asti, voi tulla siihenkin johtopäätökseen, että sana ja sakramentit ovat oikean kristillisen uskon tuntomerkit niin kuin Augsburgin uskontunnustuksessa seurakunta määritellään. Jeesus korostaa näet Jumalan sanan merkitystä ja viini on toisaalta ehtoollisaine, niin että sakramentti sisältyy tähän opetukseen. Seurakunta 2000 -mietintö, jonka tarkoitus on terävöittää kirkon toimintaa pitkällä tähtäimellä, korostaa tarvetta määritellä kristillisen elämän perusteet ja sitoutuminen seurakunnan opetukseen.

Ei riitä, että oksa on villi verso, vaan sen täytyy olla suoraan runkoon kiinnitetty. On hieno, että joku ihminen voi johdattaa toisen Kristuksen luo, mutta mikäli on kysymys jatkuvasta ihmissidonnaisuudesta, niin silloin ei synny aitoa yhteyttä Kristukseen. Moni ihminen ei halua tulla todelliseksi kristityksi sen tähden, että joku hänen havaitsemansa uskova tekee luotaan työntävän vaikutuksen. Älä katso ihmiseen, älä hyvään äläkä huonoon! Katso yksin Kristukseen! Kiinnity ja juurru häneen!

Suora yhteys Kristukseen tarkoittaa myös lapsia, jotka kasvavat kristityssä perheessä. Vanhempien uskolla ei vielä tulla autuaaksi. Tarvitaan omakohtaista uskoa.

2) Uskonelämää on hoidettava siinä kuin omenapuuta tai viinipuuta. Hoitamaton puu kärsii, villiintyy tai muuten kantaa huonosti hedelmää. Näin on uskonelämän laita. Haluan vielä viitata Seurakunta 2000 -mietintöön. Siinä sanotaan uskonelämän hoitamisesta mm.: 1)Kristitty pitää huolta rukouselämästään (aamu- ja iltarukous, ruokarukous); 2) Elää yhteydessä kokoontuvaan seurakuntaan. 3) Omistaa Raamatun, virsikirjan ja katekismuksen (Omistaa -sana pitäisi vielä terävöittää niin, että käyttää sitä ahkerasti). 4) Osallistuu seurakunnan taloudellisen ja muun yhteisöllisen vastuun kantamiseen. Jalkapallo on muuten joukkuelaji. Pelaajalla täytyy olla yhteys joukkueeseensa. Sooloilevasta pelaajasta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Vertaisin tässä viimeisessä kohdassa seurakuntaa myös ammattiyhdistyksiin siten, että ammattiyhdistykseen liittymätön katsotaan siivellä eläjäksi tai loiseksi, koska hän nauttii samoista eduista kuin työtoverinsa, mutta ei osallistu ammattiyhdistysmaksuihin, joilla edut saadaan. Seurakunnan kohdalla moni perhe menettelee juuri näin, että perheen suurituloisin jäsen eroaa kirkosta vapautuakseen kirkollisverosta, joka on kirkon keskeinen ja sitä paitsi kaiken järjen mukaan oikeudenmukaisin mahdollinen varainkeruumenetelmä.

Uskonelämän hoitamisessa haluaisin kuitenkin korostaa ensin mainittua asiaa, siis rukousta. Rukous on kuin urheilijan keskittymistä suoritukseensa. On valitettavaa, että monen yksilön ja kodin elämässä on rukous kuollut. Rippikouludiakonimme valitti, että rippikoulun ryhmänjohtajillakin rukouselämä on heikkoa. Jos ei ole rukouselämää, ei ole aitoa kristillistä elämää eikä usko kasva. Jos ei usko kasva, niin se kuolee.

3) Uskonelämän tarkoitus.

Moni on saattanut tähänastista saarnaa kuunnellessaan ajatella, että onpa kaikki kovin sisäänlämpiävää. On mystistä yhteyttä Kristukseen, on uskon elämän hoitamista jne! Kirkko elää itselleen ja on käpertynyt itseensä. Kolmas kohta kumoaa tällaisen ajattelun. Kirkko ei ole olemassa itseään varten. Yksityinen kristitty ei ole olemassa itseään varten. Urheilu taitaa olla itse tarkoitus. Jos tavoitteena ei ole voitto, niin sitten hyvä ja iloinen mieli ja virkistynyt olo. Urheilun merkitykseen pitänee sovittaa Raamatun sanaa: "Ruumiin harjoituksesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä", 1 Tim. 4:8. Korkeintaan se hyöty on, että tuotetaan kunniaa kotipaikkakunnalle tai - huippu-urheilijoiden tapauksessa - isänmaalle. Omenapuun hoitaminenkaan ei näet ole itse tarkoitus. Puuta hoidetaan sitä varten, että se tuottaisi hedelmää. Varsinkin ammattiviljelijälle on elämän ja kuoleman eli toimentulokysymys se, että puutarha tuottaa hedelmää. Sekään ei riitä, että puu on kaunis katseltavaksi - emme puhu nyt mistään koristeomenapuusta! Puutarhan on tuotettava hedelmää. Kristityn tarkoitus on palvella toisia ihmisiä. Hedelmän kantaminen on rakkautta, siveellistä vaellusta, joka tarkoittaa, että välttyy tuottamasta toisille vahinkoa - se nyt vielä puuttuisi - ja toisten hyväksi tapahtuvaa toimintaa. Niin kuin usko on elämää Kristuksen yhteydessä, niin rakkaus on tämän uskon hedelmää.

Kun näin tehdään, silloin tuotetaan kunniaa Jumalalle. Vaikka kenenkään ei pidäkään kiinnittyä kristittyyn Kristuksen sijasta eikä pahastua esimerkiksi kelpaamattomaan kristittyyn, vaan katsoa yksin Kristukseen, niin omaa itseä on kyllä syytä tarkkailla, tuoko Jumalan nimelle kunniaa omalla elämällään vai tuottaako Jumalalle häpeää huonolla elämällään.

Tämä saarna on muodostunut aika lakihenkiseksi, siis ahdistavaksi. Täytyy olla yhteydessä Kristukseen, täytyy hoitaa uskonelämää, täytyy osoittaa uskoa rakkaudessa eli kantaa hedelmää. Uskonelämä on täynnä vaatimuksia. En halua kaikkia vaatimuksia poistaakaan, mutta ihan ensimmäiseen kohtaan sanon, että usko on lahjaa. "En voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen." Uskonelämän hoitaminen on puolestaan iloa. Jos menet hierottavaksi tai kylpylään hoitoon, niin et varmaan ajattele, että onpa ikävää, pelkkää vaatimusta! Tuskin kukaan näin nurjasti ajattelee. Sitä varten urheillaan, että olisi virkistyneempi olo ja pysyisi terveenä ja hyvävoimaisena. On pelkkää iloa urheilla - tai raskaiden tyhjennysharjoitusten jälkeen on kuitenkin reipas olo.

Toivon, että uskonelämän hoitaminenkin voitaisiin nähdä ja kokea näin: On suurenmoista, rauhoittavaa ja rentouttavaa olla Jumalan hoidossa.

Hedelmän kantaminen puolestaan on asia, johon hedelmäpuu itse hyvin vähän vaikuttaa. Kun on hedelmäpuu, niin tuottaa hedelmää. Hedelmistään puu tunnetaan.