22. sunnuntai helluntaista Morsiton kirkko (Etiopia) 16.11.1997

2.vsk  Matt. 16:1-4

 

Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: »Illalla te sanotte: 'Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa', ja aamulla: 'Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.' Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.» Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

 

Kuvittelen olevani yksi Jeesuksen opetuslapsista.

 

Minulla on ollut suurenmoinen onni ja etuoikeus olla Jeesuksen oppilas. En tahdo kehua enkä kerskailla sillä asialla. Olen täysin arvoton siihen, että Jeesus valitsi ja hyväksyi minut oppilaakseen. Minä olin suuri syntinen. Olin oman voiton tavoittelija ja toisten ihmisten häikäilemätön hyväksikäyttäjä. Olin epäisänmaallisena pidetty, koska tein töitä roomalaisten valloittajien piikkiin. Kun Jeesus kulki ohitseni, hän sanoi. "Seuraa minua". Olisin odottanut hänen sanovan: "Sinä sika, syntinen, tee parannus!" Mutta niin hän ei sanonut. Hän sanoi: "Seuraa minua!" Se sana, kutsu, yllätti minut. Se yllätti niin, että minä läksin siltä istumalta. Jos hän olisi sanonut "Tee parannus ja muuta tapasi!, niin en varmaan olisi lähtenyt minnekään, vaan olisin jatkanut syntistä, itsekästä elämääni, ihmisten pettämistä. Mutta koska hän sanoi "Seuraa minua" olin myyty mies. Tällä rakkaudellisella sanalla hän oli ostanut minut omakseen. Hän vapautti minut siitä kahleesta, joka oli sitonut minut entiseen elämääni. Tartuin minulle heitettyyn pelastusrenkaaseen, Jumalalle kiitos!

Koska hän valitsi minut seuraajakseen, tahdon julistaa hänen hyviä tekojaan. Jos sallitte, niin kerron nyt teille yhden tapauksen Jeesuksen, Herrani elämästä, siltä lyhyeltä ajalta, jonka sain olla hänen seurassaan.

Tapahtui niin, että kerran fariseukset ja saddukeukset pyysivät Jeesukselta merkkiä mukamas uskoakseen häneen. Kittiä kanssa! En tosin sitä silloin vielä täysin ymmärtänyt, mutta jälkeenpäin sitäkin selvemmin. Jeesuksella oli näet vastustajia. Ikävä sanoa, mutta kansamme uskonnolliset johtajat eivät tosi asiassa olleetkaan sitä, mitä he yrittivät näyttää olevansa, oikeiden uskovien perikuvia, puhtaita ja pyhiä Jumalan tahdon mukaisessa elämässä. Heidän suhtautumisensa Jeesukseen, Mestariimme, paljasti heidän olevan kieroja juonittelijoita ja kadehtijoita. Eivät he suinkaan vilpittömästi etsineet totuutta ja kyselleet merkkiä, koska heidän uskonsa olisi muka sellaista vaatinut. Se oli pelkkää Herran kiusaamista. Hänhän oli tehnyt merkkejä koko ajan, heidän silmiensä edessä, parantanut sairaita, tehnyt jopa valtavan ruokkimisihmeen, jossa valtava ihmisjoukko tuli ravituksi viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Jokainen järkevä ihminen tajusi, että Jeesus toimi jumalallisella voimalla. Mutta nämä jääräpäät - anteeksi vain suorapuheisuuteni - eivät tosi asiassa halunneet uskoa. Vaikka Jeesus olisi tehnyt heidän edessään mitä tahansa temppuja, he olisivat keksineet verukkeen olla uskomatta.

Jeesuksella olisi ollut aihetta suuttua fariseusten ja saddukeusten pyynnöstä, mutta hänpä vastasikin vain hyvin rauhallisesti, mutta terävän viisaasti. Jeesuksen sanat olivat kuin kaksiteräinen miekka, joka paljasti valehtelijoiden ja juonittelijoiden kujeet: "Illalla te sanotte:' tulee kaunis ilma, kun ruskottaa' ja aamulla: 'tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.' Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä." Tässä vaiheessa jo huomasin, että fariseusten niskat alkoivat punoittaa. Lopullinen niitti oli kuin tyrmäystipat: "Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki."

Se oli tosi paksusti sanottu. Ajatelkaa! Nämä olivat kansan uskonnollisia johtajia, jotka olivat omasta mielestään kaiken arvostelun yläpuolella. Sanat 'paha ja uskoton sukupolvi' viittasi kuitenkin juuri heihin. Eivät ne voineet viitata keihinkään muihin. Kansahan kunnioitti Jeesusta. He kuuntelivat hänen opetustaan ja imivät sitä itseensä kuin pesusieni vettä. He uskoivat hänen olevan Jumalan lähettiläs.

Iljettävintä, mitä voi olla, on uskonnon varjolla kieroilu ja hurskastelu. Jeesus ei kuvia kumartanut. Se, minkä luuli olevan hyvää, paljastui hänen tarkassa tutkistelussaan vilpilliseksi ja sai ansaitsemansa häpäisyn siltä seisomalta.

Tästä oli tietysti se seuraus, että Herran vastustajat alkoivat yhä kiihkeämmin miettiä, millä pääsisivät eroon tästä uskonnollisen eliitin juonittelun paljastajasta. Se johti Jeesuksen, Herramme, tuskien tielle, niin kuin varmaan kaikki tiedätte.

 

Silloin kun Jeesus puhui Joonan merkistä, jäimme me opetuslapset vähän ymmälle. Emme oikein ymmärtäneet hänen puhettaan. Mietimme sitä aina joskus keskenämme, että mitähän se mahtoi tarkoittaa. Meitä ihmetytti se, koska Joonahan ei tehnyt ihmeitä. Pelkällä saarnalla hän sai Niniven asukkaat tekemään parannuksen. Joona jopa yllättyi siitä, että kansa teki parannuksen niin helposti. Joona oli aivan ällistynyt. Hän luuli saarnaavansa umpikuuroille, vastentahtoisille kuulijoille ja joutuvansa kaiken päälle pakanoiden pilkaksi ja sylkykupiksi. Mutta tapahtuikin sinänsä ihmeiden ihme. Pelkkä lain saarna sai ihmiset hetkessä lakoamaan ja rukoilemaan Jumalan armoa.  Kun tätä mietimme, niin minä ehdotin: jospa Jeesus tarkoittaakin sitä, että Joona ei tehnyt mitään merkkiä. Kansa uskoi ilman ihmeitä pelkän saarnan ja teki parannuksen.

Emme keksineet asiaan myöhemmin sen parempaa selitystä. Mutta kun sitten Jeesukselle tapahtui se, minkä tiedätte, että hänet ristiinnaulittiin, niin Jumala herätti hänet kuolleista. Silloin ymmärsimme Joonan merkin vielä uudella tavalla. Niin kuin Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja yötä, mutta sitten Jumala pelasti hänet ihmeellisesti, samoin Jumala teki Jeesukselle. Jumala herätti hänet kuolleista. Tätä merkitystä emme voineet silloin ymmärtää yhtä vähän kuin Jeesuksen vastustajatkaan saattoivat sitä ymmärtää. Ehkä he jäivät pähkäilemään Jeesuksen arvoitusta, mikä kumman merkki se Joonan merkki oikein on. Samalla he tunsivat itsensä syvästi nöyryytetyiksi ja häpäistyiksi. Kansa varmaan nauroi heille, koska he eivät osanneet vastata mitään Jeesukselle. Hehän olivat oppineita ja kunnioitettuja hengellisiä johtajia, joiden kanssa ei kenenkään pitänyt pärjätä sanasodassa. Jeesus oli pistänyt heille jauhot suuhun.

Meille varmistui tämän tapahtuman myötä vakaumus, että Jeesus ei ole tavanomainen ihminen. Hän puhui Jumalan sanoja. Hän toimi jumalallisella vallalla. Kun vielä näimme Jumalan herättäneen hänen kuolleista hänen kärsimisensä jälkeen, tajusimme, että Jeesus oli kansamme odottama Messias. Hänessä profetiat täyttyivät. Hän lähetti meihin vielä Pyhän Henkensäkin, jotta olisimme hänen todistajiaan.

 

Mutta on yksi erityinen syy, miksi halusin kertoa teille tämän kertomuksen Joonan merkistä. On näet niin, että vieläkin on ihmisiä, jotka odottelevat merkkejä ja kiusaavat Jumalaa. Odotetaan, että Jumala tekisi vieläkin tuon tai tämän ihmeen. Odotetaan, että hän parantaisi tämän sairaan. Odotetaan kielilläpuhumista ja profetoimista. Ajatellaan, ettei Jumala toimi tässä seurakunnassa, jossa vain yksinkertaisesti uskotaan Jeesukseen. Minä sanon teille, että oikeaan uskoon riittää pelkkä turvautuminen Jumalan armoon Jeesuksessa. Ei tarvitse odotella ihmeitä eikä merkkejä eikä temppuja. Sellainen usko, joka odottelee merkkejä, jää aina vajaaksi. Se jää aina odottelemaan suurempia ihmeitä. Ei se tunne itseään koskaan tyydytetyksi. Älkää sen tähden myöskään kiertäkö puhujan perästä toisen puhujan perään. Älkää kiertäkö seurakunnasta toiseen! Uskokaa pelkkään todistuksen sanaan. Uskokaa kuivaan puheeseen. Kun siihen puheeseen sisältyy todistus Jeesuksen sovitustyöstä ja hänen kärsimyksestään ja kuolemastaan sekä hänen ylösnousemuksestaan, niin se riittää. Siinä on elämä. Iankaikkinen elämä.