Konfirmaatiopuhe Lappeenrannan kirkossa, Joh. 8: 1-11

 

Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: »Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?» He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: »Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.» Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: »Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?» »Ei, herra», nainen vastasi. Jeesus sanoi: »En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.»

 

Aviorikoksesta tavattu nainen: http://www.abcgallery.com/P/poussin/poussin87.html

Vasiliy Polenov. Christ and Woman Taken in Adultery. 1886-1887. Oil on canvas. The Tretyakov Gallery, Moscow, Russia.

Pyhän kirjamme kertomukset eivät ole vain kilttejä pyhäkoulutarinoita. On myös karmaisevia tapahtumia, jotka pitäisi varustaa K-18 -merkinnällä, mikäli ne filmattaisiin. Tosin tämä kertomus päättyy onnellisesti lynkkaustuomion jäädessä toteutumatta. Joku voi tietysti suhtautua näihin kertomuksiin satuina, jolloin ajateltaisiin, ettei näin voi todellisuudessa tapahtua. . Kuitenkin YK:n arvion mukaan joka vuosi tapetaan yli 5 000 naista kunnian vuoksi, lähinnä muslimimaissa. Lähin viime aikojen tapaus oli Ruotsissa, missä isä surmasi tyttärensä.

Meillä ei avionrikkojia kivitetä, ei edes pedofiilejä, vaikka tällä kohtaa on kyllä valpastuttu. Alaikäiseen kohdistuva hyväksikäyttö on rikos, joka vaatii tuomiota. Kuolemantuomiota ei maassamme kannateta, mutta jos joku vanhempi tietäisi lapselleen tehtävän väkivaltaa, tämä saattaisi jopa hyväksyä kuolemanrangaistuksen tässä tapauksessa. Jeesuskin kerran innostui (?) sanomaan lapselle väkivaltaa tekevästä: "Parempi olisi, että hänelle ripustettaisiin myllynkivi kaulaan ja heitettäisiin meren syvyyteen." Itärajan takana tällaisissa puuhissa liikkuvat suomalaismiehet ovat etsintäkuulutettuja. Tämä kaikki osoittaa sen, että moraalia ei ole katsottu tarpeettomaksi asiaksi sellaisenaan. Kyllä moraalia tarvitaan, mutta kiitos ei moralisoinnille.

Monet vanhemmat ovat lähettäneet lapsensa rippikouluun yhtenä toiveena ajatus, että nuori oppii rippikoulussa hyviä tapoja. Joku vanhemmista mainitsi vanhempien tilaisuudessa tiukan kurin tarpeen. Sehän alkaa taas ollakin muodissa, että lapsille asetetaan tiukat rajat. Tarvitaan rakkautta ja rajoja. Eiköhän rippikoulu niitä anna?  Kysymykseen voidaan vastata: kyllä. Ainakin yksi rippikoulun perustehtävistä on ohjata hyvään elämään ja ylläpitää moraalisia ihanteita, joihin tulee pyrkiä. Kaiken lisäksi usko vielä antaa voimaa taistella kiusauksia vastaan. Se on kuin rokotus, joka varjelee maailman pahuudelta.

Uskonnon alueella tässä moraalin vartioinnissa on usein menty toiseen äärimmäisyyteen. Uskosta on tullut etupäässä moraalin vartiointia. Vartioidaan enemmän toisten moraalia kuin omaa. Omat virheet peitetään ja annetaan se kuva, että ollaan nuhteettomia. Pahimmillaan toisilta vaaditaan moraalisten ihanteiden noudattamista, joita ei itse todella noudateta. Tämä on kaksinaismoraalia.

Moralisointi, toisten vikoileminen ja tuomitseminen on - niin pelkään - uskovien helmasynti. Nautitaan siitä, kun saadaan paheksua nykyajan jumalattomuutta ja siveettömyyttä. Itse ei olla hairahduttu samoihin rikkomuksiin. Ollaan vähän niin kuin parempia ihmisiä. Papeilta edellytetään kristillisissä piireissä synnin sanomista synniksi. Tuntuu niin hyvältä, kun synnintekijää soimataan. Päivän evankeliumi saattaa toisten ihmisten syntien kaivelijat noloon osaan. Kun yksi sormi osoittaa itsestä pois päin, ainakin kolme sormea osoittaa omaan itseen. Kristittyjen ei pidä liittyä niihin joukkolynkkaajiin, jotka vaativat synnintekijöiden päitä vadille. Rötösherrojen jahtaajia ja talousrikoksista epäiltyjen tuomitsijoita löytyy riittävästi muutenkin. Uusmoralismi on joukkoliike, joka tuomitsee henkilöitä ja mustaa heidän maineensa jo, ennen kuin heidän rikoksensa on oikeudessa tutkittu. Jos kristityt ovat etulinjassa vaatimassa rikollisten ja huligaanien tuomitsemista ja rangaistusten koventamista, niin ollaan kaukana evankeliumin viitoittamasta tiestä. Maailmalla on monta tuomaria, mutta vain yksi Vapahtaja. Ainutlaatuinen asia, mitä kirkko ja kristityt voivat tarjota kansallemme, on evankeliumi. Moraalisaarnoja osaavat muutkin pitää. Kristityiltä sopii odottaa Jeesuksen mallin mukaista toimintaa.

Liedon kirkon alttaritaulun aiheena on Jeesus ja langennut nainen. Tehtailija Lois Schnittin lahjoittaman taulun on maalannut Eero Järnefelt 1908.

 

Kaksi henkilöä tutkimassa taulua.

Millainen on Jeesuksen antama malli? Se on asettumista lähimmäisen rinnalle, heikon puolelle. Se on toivon ja rohkeuden valamista halveksittuihin ja tuomittuihin. Jumalanpalvelus alkaa tavallisesti synnintunnustuksella. Siinä asetumme samaan rintamaan syntisen naisen kanssa fariseuksen talossa ja ristin ryövärin kanssa. Se voi tuntua vähän liioittelulta, mutta mikäli olemme ymmärtäneet synnin totaalisuuden, tajuamme, että pahinta Jumalan edessä on ylpeys ja itseriittoisuus, rakkaudettomuus, armottomuus, tuomiomieli, välinpitämättömyys, ahneus ja juoruilu.

Jeesus kirjoitti maahan. Jotkut arvelevat, että se olisi ollut fariseusten syntilista. "Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisellä kivellä!" Siinäpä se on sanottu. Saman ajatuksen sanoo apostoli Paavali kirjeessään roomalaisille toisin sanoin: "Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja", Room. 2:1. Jeesus sanoo: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi!" Jumalalla yksin on valta tuomita. Jeesuksella on jumalallinen valta. Hänkin voisi tuomita, mutta hän armahtaa. Hän jopa kuolee syntisten ja jumalattomien puolesta.

Armahdetulle Jeesus sanoo: "Mene, äläkä enää tee syntiä." Jeesus ei ollut kiinnostunut vain siitä, millainen joku ihminen on ollut, vaan myös siitä, millainen hänestä voi tulla. Anteeksiantamus lienee usein tehokkain elämää uudistava voima. Se on sitä, että rakkaus tulee osakseni ilman omaa ansiotani. Hyvyys synnyttää hyvyyttä. Jeesus on anteeksi antaja. Hänen suhteensa ihmisiin on erilainen kuin fariseusten ja kirjanoppineiden. Nuo olivat toisten moraalin vartijoita, joilla oli halu tuomita syntinen nainen. Hän oli helppo saalis, kun ei tarvinnut raahata tuomiolle miestä, sitä toista, liekö varsinaista syntipukkia. Naisen syyttäjien ilkeänä taka-ajatuksena oli käyttää naista vain välikappaleena kuin mitättömänä esineenä Jeesuksen kiusaamiseksi, jolle he olivat kateellisia. Fariseukset katsoivat syntistä inho ja omahyväisyys mielessään. Jeesus katsoi naista säälin ja rakkauden silmin haluten auttaa häntä uuteen elämään.

Jeesus antoi haasteen uuteen elämään. Entinen on pyyhitty pois. Anna Jumalan voiman muuttaa elämäsi niin, ettet enää kulje vanhoja synnin teitä. Tämä ei ollut helppo anteeksianto, siis ei sellainen, jossa synnin merkitystä vähäteltäisiin. Jeesus osoittaa tien todelliseen uuteen moraaliin. Hän ei poista puhtaan elämän ihannetta, vaan edellyttää uutta elämää. Kristuksen armo on uudistanut monen ihmisen elämän tänäänkin. On nostanut katuojasta langenneen ja toivottoman tapauksen.

Tehtyä ei kuitenkaan saa täysin tekemättömäksi. Syntisestä elämästä jää synnin arvet, haavat, ikävät muistot, rikki menneet lähimmäissuhteet. Tämä niille, jotka ajattelevat, että nuoruuteen kuuluu kokea kaikki ja myös se, että elämä menee risaiseksi. Sitten vanhana tai aikuisena voi alkaa elää nuhteettomampaa elämää. Jos jotain tulet katumaan, niin juuri nuoruuden erehdyksiäsi, et niiden välttämistä! Jos kuitenkin elämässäsi käy köpelösti, niin sitten en sano "ähäkutti" enkä raasta sinua moralistien tuomittavaksi, vaan Jeesuksen, suuren Armahtajan eteen, että hän voisi sanoa armahduksen sanat, mistä saat voimaa uuteen elämään. Tekstiyhteyteen viitaten: särkynyt avioliiittokin voi uudistua ja seksuaalielämä tasapainottua, jos anteeksiannon jälkeen aloittaa uuden elämän Jumalan avulla.

Sinä, joka tunnet, että elämäsi ja tekosi ei kestä päivänvaloa ja pelkäät tuomiota, ota Jeesuksen sanat vastaan henkilökohtaisena anteeksiantamuksen sanana. Jeesus sanoo sinulle: "Monet voivat tuomita sinut, ehkä niin teet itsekin, mutta minä en sinua tuomitse. Lähde täältä armahdettuna, syntisi on anteeksi annettu."