20. sunnuntai helluntaista (pöytälaatikkosaarna 30.10.2011)

Joh. 9: 24–38

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: »Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.» Mies vastasi: »Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.» He kyselivät: »Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?» Mies vastasi: »Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?» He vastasivat hänelle pilkallisesti: »Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.» »Merkillistä», mies vastasi, »että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.» Silloin fariseukset sanoivat: »Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!» He ajoivat miehen ulos.
    Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: »Uskotko Ihmisen Poikaan?» »Herra, kuka hän on?» mies kysyi. »Sano, jotta voisin uskoa.» Jeesus sanoi: »Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.» »Minä uskon, Herra», mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Sokeus on yksi vaikeimpia kohtaloita, mitä ihminen voi kokea. Eräässä kouluhartaudessa oli puheeni aiheena kuuro mies, jonka Jeesus paransi. Totesin silloin, että kuurous on pahin ihmisen kohtaama vamma. Yksi koulun opettajista rypisti otsaansa hyvin harmistuneen näköisenä. Ei paljon puuttunut, että hän olisi keskeyttänyt puheeni ja sanonut, että ”kyllä nyt puhut palturia –pahinta on sokeus!” No, hän ei kuitenkaan tullut missään vaiheessa oikaisemaan minua. En halua tässäkään yhteydessä ruveta väittelemään, mikä on pahin ihmisen vamma. Se on joka tapauksessa sata varmaa, ettei kukaan halua tulla sokeaksi. Ja vanhemmiten sokeaksi tuleminen on toki ihan kauheaa, mutta sokeudessa pahinta sorttia voi olla se, että on syntynytkin sokeana. Ei ole koskaan nähnyt värejä, ei läheistensä kasvoja, ei kuvataidetta, ei voi katsella monia elokuviakaan, joissa ilmaisu on pääasiassa kuvallista. Sokeuttakin pahempi on tietysti kuurosokeus, mikä toki on hyvin poikkeuksellista.

Sokeiden parantaminen on vaikeaa. Lääketiede osaa yhtä ja toista, ihan uskomatontakin asiaa, mutta sokeuden parantaminen mennee yli lääketieteen mahdollisuuksien. Paremmin pystytään ehkäisemään näön heikkenemistä tai sen kehkeytymistä sokeudeksi. Sokeille voidaan keksiä monenlaisia apuneuvoja, jotka helpottavat heidän elämistään. Sokea voi lukea pistekirjoitusta, opiskella ja käydä töissä sekä ulkoilla, mikä usein tapahtuu opaskoiran avulla. Missään tapauksessa sokean ei tarvitse olla se avuton tien poskessa huutelija, jonka ainoa toimeentulon mahdollisuus on odotella lantteja, joita hyväntahtoiset ihmiset säälistä viskelevät. Tällainen kohtalo oli sokeilla Jeesuksen aikana. Kerjäläinen oli pelkkä vastaanottaja. Tai ehkei ihan: yhteiskunnassa, jossa almujen anto oli uskonnollinen hyve, tarvittiin kerjäläisiä, joita kohtaan sääliä voisi osoittaa. Tyydyttikö säälin kohteena eläminen kerjäläisiä, onkin sitten toinen kysymys. Nykyään ei tyydyttäisi. Jokainen haluaa olla yhteiskunnalle hyödyksi ja ansaita itse toimeentulonsa niillä taidoilla, mitä on oppinut. Ja sokeakin voi oppia. Jeesuksen parantamistyötä emme pysty kopioimaan. Meidän on tyytyminen siihen, että lääketiede käyttää Luojan ihmiselle antamaa viisautta kaikenlaisten sairauksien, myös silmävammojen torjumiseen ja parantamiseen. Ihmeitä toki saa odottaa ja ihmeitä tapahtuu, mutta en halua ruokkia katteettomia odotuksia.

Oma ongelmansa oli Jeesuksen aikaisessa asenteessa vammoihin. Sairauden oletettiin perustuvan syntiin. Se oli kymmeneen käskyyn liittyvä uhkausosa: joka ei pidä käskyjä, hän tulee kärsimään käskyjen rikkomuksista. Eikä tämä vielä riitä: Hän kärsii isiensä ja äitiensä rikkomuksista kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Syntymästään saakka sokeasta oli helppo tehdä johtopäätös, että jos hän on kerran ollut sokea jo syntyessään, silloin vamman aiheuttanut synti on vanhempien tai isovanhempien syytä. Puoskarit halusivat läksyttää sokeaa miestä tiukkaamalla, kuka oli hänen vammaansa syypää. Toivoisi, että näin armoton viattoman ihmisen syyllistäminen olisi jo historiaa, muttei valitettavasti ole. Joissakin uskonnollisissa piireissä katsotaan, että oikealla tavalla uskova – vai liekö oikeaan ryhmään kuuluva – ei voi sairastua. Menestysteologiaksi kutsutun katsomuksen mukaan usko varjelee sairauksilta ja onnettomuuksilta. Oikein uskovalla pyyhkii aina hyvin. Jo ajallisessa elämässä hänellä käy hyvin ja hän niittää vielä iankaikkisenkin voittopalkinnon. Tällainen usko on meidän kirkollemme vierasta ja ymmärrän sen olevan vierasta myös muille suurille kirkkokunnille.

Joissakin toisissa uskonnoissa saattaa olla syyllistävää käsitystä sairauksista. Intialaisessa uskonnollisuudessa jokainen niittää sitä, mitä on kylvänyt. Se on karman laki. Kun ajatusta puhtaaksi viljellään, niin sairasta ja köyhää on turha auttaa, koska hän kärsii edellisessä elämässään tehdyistä rikkomuksista. Jos häntä auttaa, niin ainoa hyvä motiivi auttamiseen on, että auttaja saa itselleen hyvää karmaa laupeudellaan. Mutta autettavan olotila ei kohene. Köyhän on vain kärsittävä töppäystensä seuraukset pidennetyllä aikataululla. Synti –sana on intialaisessa uskonnollisuudessa tuntematon.

Kristinuskon mukaan sairaudelle ja vammoille ei aina löydy syytä – joskus ne voivat olla itse aiheutettujakin, joskus ne ovat toisten ihmisten aiheuttamia, aina niille ei löydy syytä. Mutta sairaita voi ja tulee parantaa parhaan tietämyksen ja kyvyn mukaan. Heikkojen auttamisesta emme saa uskonnollisia suorituspisteitä, joilla voisimme turvata itsellemme parempaa taivasosuutta. Voimme saada kyllä hyvän mielen auttamisesta, mutta pohjimmiltaan asiassa on kyse lähimmäisen rakastamisen käskystä. Länsimaisen humanismin kielellä se tarkoittaa, että kaveria ei jätetä.

Päivän evankeliumi ei tyydy puhumaan vain fyysisestä sokeudesta. On myös vertauskuvallista sokeutta. Valistuksen aikana ymmärrettiin, että sivistys ja koulunkäynti johtaa ihmisiä pimeydestä valoon. Valistus on valaistusta. Niin kuin edellä sanotusta jo käy ilmi, niin tämä oli havaittavissa erityisesti lääketieteen alalla. On oivallettu, että monet sairaudet aiheutuvat niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin hygienian puutteesta. Kun ihmisiä valistetaan, heidän olosuhteensa korjaantuu. Tekninen vallankumous on tuonut kirjaimellisesti valoa. Savuttavien päreiden tilalle on tullut sähkölamppu, jonka valossa ei tarvitse enää silmiään rasittaa. Koulun käymisen valistus ei pelasta hengelliseltä sokeudelta. Monet oppineet tosin näkevät juuri uskonnossa pimeyden ja takapajuisuuden syyn. Tässä yhteydessä on tunnustettava, ettei uskonto aina ja ilman muuta tee ihmistä kaikissa asioissa osaavaksi tai viisaaksi. Hyväksi kasvattajaksi ei tulla pelkällä uskoontulon voimalla. Mutta hengellinen sokeus on fyysiseen sokeuteen verrattavaa puutetta. Uskon elämän aukeamista verrataan valaistumiseen, oivallukseen, että Jumala on minun auttajani ja elämäni sisältö – Psalmin sanoin ”hän on minun jalkaini lamppu”. Kristillisen uskon näkökulmasta Jumalanvoi kohdata nimenomaan Jeesuksen persoonassa. Evankeliumikertomus kuvaa humoristisin ilmaisuin sokean miehen kokemusta. Viisaat teologit edellyttävät, että oppimaton sokea kuvaisi Jeesuksen persoonaa teologisin määrein. Tämä ei osaa sanoa, kuka Jeesus on, mutta yhden asian hän osaa sanoa varmasti. Sen, että hän joka oli sokea, nyt näkee. Kristillinen usko ei ole filosofia, jossa valaistuminen vaatisi syviä uskonnollisia tietoja tai jatkuvaa mantrojen harjoittelua. Alkukirkossa riitti, kun tunnusti, että Jeesus Kristus on Herra. Meidän kirkossamme vaaditaan Vähä katekismus –nimisen pikku kirjasen opiskelemista jonkinlaisena kristityn vähimmäisoppimääränä, jonka pohjalta tietää riittävästi, mihin uskomalla tulee autuaaksi. Vähemmälläkin tiedolla voi tulla toimeen. Evankeliumikertomuksen sokealle selvisi kristillisen uskon ydin muutamien tuntien kokemusten kautta. Aluksi Jeesus oli hänelle tavallinen mies, sitten pikku hiljaa profeetta, mutta lopulta Jumalan mies ja Herra. Oppineisuus ei aina auta kristinuskon omaksumisessa. Jeesusta vastustaneet lainopettajat olivat teologeja, uskonopin spesialisteja. Kaiken järjen mukaan heidän olisi pitänyt ensimmäisenä uskoa Jeesukseen, mutta kristillinen usko ei perustu tietoon eikä järjellä ymmärtämiseen. Kristillinen usko on uskonsuhdetta Jeesukseen, luottamusta siihen, että Jumala on tullut meitä lähelle Jeesuksessa.

Jos evankeliumikertomusta pitäisi suuntaa antavana dogmatiikkana, voisi ajatella, että ihminen syntyy aina sokeana, Jumalasta tietämättömänä. Ihminen syntyy siis syntisenä. Hän elää pimeydessä, kunnes oppi tuntemaan Jeesuksen. Jeesuksen kohtaaminen merkitsee usein mullistavaa muutosta. Silloin löytää omalle elämälleen tarkoituksen. Silloin tulee sanomattoman hyvä olo. On kuin valo paistaisi risukasaan. Tähän valoon tullaan Jumalan sanan kuulemisen ja seurakuntayhteyden kautta.

Monissa virsissä synnin vaikutuksessa elämistä verrataan sokeuteen.  Näin sanotaan tutussa virressä 203:3:

Käyn sokeana luoksesi,
nyt aurinkona loista.
Aukaise minun silmäni,
pimeys niistä poista.
Henkesi valo sytytä,
suo sanas kynttiläksi
ja tahtoasi selitä,
tee minut näkeväksi.

 

Ruotsin kirkon virsikirjassa on amerikkalaiseen säveleen pohjautuva, päivän evankeliumin kertova virsi (RKV 231 –sama virsi on toki Tuomaslaulukirjassa), jonka englanninkieliset sanat vielä käännöstä paremmin kuvaavat sokean miehen riemullisesta Vapahtajan kohtaamisesta. Sokea ei enää iloitse vain fyysisen vamman poistumisesta. Suurempi ilo on nähdä auttajansa, jonka hän tunnistaa Jumalan lähettämäksi Vapahtajaksi. Hänessä on syntynyt usko. Sokea tunnustaa uskonsa. Lainaan virren suomennoksesta pari säkeistöä, jotka kuvaavat sokean uskoon liittyvää kokemusta:

1. Oi ihmeellistä armoa, sait kiinni eksyneen,

aukaisit silmät sokean, nyt katson Jeesukseen.

4. Hän ruokkii kaipaustani, ja toivoon vastataan.

On Herra itse kaikkeni taivaassa, päällä maan.

 

Helluntaijakso    Etusivu