3. sunnuntai helluntaista, pöytälaatikkosaarna

Luuk. 9: 57-62

Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: "Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin." Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi."
    Eräälle toiselle Jeesus sanoi: "Seuraa minua!" Tämä vastasi: "Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni." Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa."
    Vielä eräs toinen sanoi: "Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni." Hänelle Jeesus vastasi: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

Aatteen palolla on merkitystä ja sillä voi olla myös hintansa. Ja voi tätä maailmaa, jos ei olisi aatteita! Moni hyvä asia jäisi toteuttamatta, jos ei olisi ollut olemassa niitä intomielisiä nuoria miehiä tai naisia, jotka ovat taistelleet hyvän ja oikean asian puolesta. Joku on ehkä kärsinyt toimeentulostaan ja joutunut aikanaan käräjille aatteensa takia, mutta pitkässä juoksussa hän on saanut ainakin maineen palautuksen, mikäli on ajanut sellaista aatetta, jota on alettu pitää elämään kuuluvana luonnollisena asiana.

Kristillinen uskokin on koettu sellaiseksi aatteeksi, että sen puolesta kannatta elää ja vaikka kuollakin. En kyllä tarkoita ristiretkiä enkä konkistadorien valloituksia. Niissä kristinuskon puolesta taisteleminen meni överiksi. Mutta normaali lähetystyö, missä on parannettu kärsivien haavoja ja tehty työtä vaivoja säästelemättä lepraa tai jopa tarttuvia sairauksia sairastavien hyväksi, on kunniakasta maailman parantamista. Eikä sitä tehdä rahasta. Eikä sitä tehdä edes taivaallisen kruunun ja palkkion toivossa. Eikä pelkästä velvollisuuden tunnosta, vaan kiitollisuudesta. ”Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen, että yksi on kuollut kaikkien puolesta, ettemme enää eläisi itsellemme, vaan hänelle, joka on kuollut ja ylösnoussut tähtemme”, kirjoittaa apostoli Paavali korinttilaisille rohkaisten ja kannustaen heitä kristilliseen elämään.

Kun nykyään aatteiden palo on kuitenkin ollut vähenemään eikä lisääntymään päin, on myös kristillisen uskon vetovoima kääntynyt laskuun. Aika paljon tämä uskosta luopuminen taitaa korreloida hyvinvoinnin kanssa. Kun ihmisellä on kaikkea yllin kyllin, hän tuntee tulevansa toimeen omillaan eikä kaipaa elämäänsä mitään yliluonnollista selittäjää eikä tämän apua. Kirkosta eroaminen on tehty niin helpoksi, että sekin on vähentänyt kynnystä sanoutua irti isien uskosta ja siirtyä vapaille markkinoille, missä saa uskoa tai olla uskomatta mihinkään, ja vapautuu vielä uskonnollisen yhteisön jäsenverostakin. Jotkut ovat alkaneet vaatia, että kirkkoon liittymisestä on tehtävä yhtä helppoa kuin on siitä eroaminen. Ei muuta kuin nettiin paluuposti viesti, jossa ilmoittaa haluavansa kirkon jäseneksi ja saman tien on taas nimi rekisterissä.

Kuulostaa houkuttelevalta. Kristinuskon sanoma Jumalan armahtavasta rakkaudesta kaikkia kohtaan katsoo oikeuttavan julistukseen, jossa kaikki pääsevät taivaaseen ilman muuta eikä uskon katsota sisältävän mitään vaatimuksia eikä ehtoja. On vain Jumalan avara rakkaus, joka sulkee kaikki syliinsä. Tätä ajatusta omalla tavallaan varmaan markkinoi myös jokin vuosi sitten Helsingissä järjestetty ensin siunaus- ja sitten armo-kampanja vuonna 2005, jolla kirkon jäsenyyttä mainostettiin. Haluttiin muokata kirkon imagoa ihmisystävälliseksi ja houkuttelevaksi. Jotkut kokivat mainokset kuitenkin naiiveina ja halpahintaisina suostutteluina, joilla kirkko kosii kannatusta.

  Ainakin päivän evankeliumissa oleviin Jeesuksen kutsuihin verrattuna kirkon imagokampanja vaikutti heppoiselta. Jeesus ei suostuttele eikä edes kovasti innostu siitä, kun joku tulee hänen luoksensa ja ilmoittaa haluavansa seurata häntä. Matteuksen evankeliumi kaiken lisäksi kertoo, että se oli lainopettaja, joka oli Jeesukseen ihastunut ja halusi hänen seuraajakseen. Jos Jeesus olisi populisti, niin hän olisi tuntenut itsensä syvästi imarrelluksi voitettuaan puolellensa yhden henkilön vastustajiensa leiristä. Lainopettajathan ensimmäiseksi hyökkäsivät Jeesusta vastaan ja kritisoivat sekä hänen elämäänsä että opetustaan. Olisi luullut Jeesuksen heti antavan tällaiselle avainhenkilölle kunniapaikan riveissään ja vakuuttavan, että nyt lainopettaja on tehnyt hyvän päätöksen, siis ”tervetuloa uljaaseen joukkoomme. Olet valiohenkilö ja tulemme arvostamaan seuraasi. Saat taatusti kunniakkaan vakanssin yhteisöstämme.” Näin ei Jeesus sano. Hän ikään kuin kaataa vettä nuotioon todetessaan sarkastisesti, että ”ketuillakin on luolansa ja linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen pojalla ei ole paikkaa, mihin hän päänsä kallistaisi”. Jeesus ei torju tulijaa luotaan, mutta vielä vähemmän hän ihastuu ikihyväksi. Hän sanoo vain: ”saathan toki tulla seuraajakseni, mutta oletko nyt ihan varma siitä, mihin aiot ryhtyä? Jospa ottaisit tuumaustauon ja miettisit, oletko ihan kypsä tällaiseen päätökseen?” Voi olla, että Jeesuksessa oli sielunhoidollista viisautta ja kykyä nähdä intomieliseen nuorukaiseen, että hän on ihminen, joka helposti syttyy, mutta yhtä nopeasti sammuu. Jäitä hattuun silloinkin, kun on tekemässä hyvää päätöstä!

Sellaista johtopäätöstä ei varmaan pidä tehdä, etteikö Jeesuksen seuraan voi ihan hyvin ilmoittautua omasta aloitteestaankin, vaikka toinen mahdollisuus on, että Jeesus kutsuu seuraansa. Joissakin herrasmiesklubeissa on tapana, ettei niihin ilmoittauduta eikä haeta, vaan niihin kutsutaan. Klubin jäsen harkitsee tarkkaan, kenet hän voisi kutsua klubin uudeksi jäseneksi. Mutta klubiin liittyminen ei vielä ratkea siihen, että kutsuttu vastaa myöntävästi. On myös kysyttävä veljespiirin suostumusta jäseneksi ottamiseen. Jos yksikin veljespiirin jäsen ilmoittaa vastustavansa ehdokkaan ottamista veljespiiriin, homma kaatuu siihen. Näin voidaan toimia niin kauan, kun veljespiirillä on imua, kun siihen on tunkua. Mutta entä sitten kun maailma muuttuu, ja ihmiset alkavat karttaa sitoutumisia ja velvoitteita eivätkä siis ehdi tai jaksa osallistua veljespiirin toimintaan? Silloin on laskettava jäsenyyden kynnystä, ellei haluta klubin kuihtuvan luonnollisen poistuman myötä, mikä on elämän vääjäämätön kohtalo.

Jeesus ei laskenut jäsenyyden kynnystä. Hän ei mielistellyt. Hän ei kaivannut suurta seuraajien joukkoa. Hän ei kaivannut määrää, vaan edellytti myös laatua. Hän halusi sellaisia seuraajia, jotka ovat valmiita hieman panostamaan ja uhraamaan asian hyväksi. Kirkon jäsenyyttä ajatellen Jeesuksen toimintatavasta ei voida tehdä johtopäätöstä, että kirkosta eroamisen ehkäisemiseksi tai hillitsemiseksi pitäisi liittymisestä tehdä helpompaa. Hän ei kaivannut joukkoihinsa pelkkä numeraalista jonon jatkoa. Hän halusi, että joka on hänen seuraajansa, se myös noudattaa sellaista elämäntapaa ja liittyy sääntöihin, mitä tässä joukossa kulkeminen vaatii. Jäsenyydellä on väliä.

Opiskeluajaltani muistan opetusharjoittelun Kaisaniemen kansakoulussa. Erään teologitoverini tehtäväksi tuli pitää harjoitusoppitunti aiheesta, jossa Jeesus opetti, että ”helpompi kamelin on mennä neulansilmästä, kuin rikkaan päästä taivasten valtakuntaan”. Opiskelutoverini keksi ratkaisun: levennetään ja korotetaan vähän porttia, niin hyvinhän se kameli siitä mahtuu! Ratkaisu ei kuitenkaan tyydyttänyt opettajaa ja luulenpa, että moni muukin arvosteli harjoitusopettajan johtopäätöstä. Kirkon houkutus näyttää nykyään olevan se, että avarretaan taivasten valtakunnan porttia, niin ei pääse ahtaasta portista tulemaan kenellekään ongelma.

Näin ei Jeesus tee. Kun hän kutsuu yhden nuorukaisen seuraajakseen, joka haluaa ensin haudata isänsä, Jeesus sanoo tylyt sanat: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa!”  Syyllistyn nyt kyllä itse Jeesuksen sanojen lieventämiseen, kun sanon, ettei Jeesus sanonut näitä sanojaan akuutissa tilanteessa, jossa isä oli jo kuollut ja hautaus olisi luultavasti tänä samana päivänä, niin kuin lämpimissä maissa on tapana. Ei Jeesuksen seuraamisella nyt ihan niin kiire ollut, ei tässä eikä edellisessä tapauksessa. Itämainen tapakulttuuri vain edellytti sitä, ettei kutsusta kehdata kieltäydytä suoraan, vaan kiertoilmaisulla. Sama kulttuuri vallitsee tiettävästi Japanissa. Kun naapuria kutsutaan vaikka kirkkoon, tämä vastaa: ”Kiitos, pitää sitten tulla!” Mutta ei hän koskaan tule. Jeesuksen kutsuun kiertoilmaisulla esitetty vastaus, saattoi tarkoittaa, ettei isän kuolemasta ollut vielä mitään tietoa eikä isä edes ollut siinä iässä, että hänen kuolemaansa olisi voinut odottaa lähitulevaisuudessa. ”Isä” tarjosi kunniakkaan syyn kutsusta kieltäytymiseen. Jeesuksen vastauksen kovuus kuvaa sitä, että hänen seuraamisensa voi kyllä edellyttää irtiottoa joidenkin lähisuhteiden vaalimisesta. Sama ajatus ilmenee seuraavasta episodista, jossa nuorukainen pyytää lupaa hyvästijättöön kotiväelleen. Jeesuksen vastaus on kova, vaikkei hän suoranaisesti katsokaan miestä sopimattomaksi seuraajakseen. Päättäväisyys edellyttää joskus sitä, ettei vilkuile taakseen. Tulee melkein mieleen Sodoman tuho, jossa Lootin vaimo katsoi taakseen ja muuttui suolapatsaaksi. Tai Israelin kansa erämaavaelluksella. Ensiksi heillä oli ihan kauheat olot Egyptissä, ja kohta erämaavaelluksen aikana he kaipasivat kovasti takaisin Egyptin ”lihapatojen” ääreen. Jeesus ei kaipaa seuraansa suolapatsaita eikä muita menneen elämän haikailijoita.  Jeesuksen seuraaja ei ammenna menneisyydestä, vaan kurottautuu kohti tulevaisuutta.

Kaiken kaikkiaan: Jeesuksen seuraamisesta on kristityn elämässä kysymys. Jeesusta emme pysty imitoimaan eikä se ole tarkoituskaan. Mutta seuraaminen edellyttää joskus itsekieltäymystä ja haastavia tehtäviä. Kaikkein haastavinta on valvoa omaa elämäänsä, etten tekisi väärin enkä toimisi vastoin Jumalan tahtoa.

Kristilliselle seurakunnalle päivän evankeliumi sisältää viestin: seurakuntalaisille on annettava haasteita ja tehtäviä, että he kokisivat seurakunnan jäsenyyden mielekkääksi. Olemmeko valinneet väärän taktiikan: yritämme madaltaa kynnystä ja tehdä seurakunnan jäsenyyden mahdollisimman helpoksi – liian helpoksi ja haasteettomaksi? ”Saat tulla, saat olla, saat pullaa!” Hyvä, ettei kohta kolehdin sijasta makseta kirkkoon tulijoille tai tarjota jotain vastiketta viihdykkeeksi - kukkia. Ainakin kolehtia hävetään välillä, ikään kuin kolehti olisi papin tapa kerätä itselleen rahaa pohjattomaan kirstuunsa. Mutta sehän on seurakunnan vastaus Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen, vastaus, joka koituu usein kärsivien ihmisten hyväksi. Se haastaa meidät hyvän tekemiseen. Kuka nyt positiivisia haasteita pelkäisi? Moni nuori satsaa ainakin urheiluun, niin että trimmaa itseään ja harjoittelee väsymyksensä äärirajoille kehittyäkseen hyväksi urheilijaksi, lajinsa taitajaksi. Kirkossa voisi vähän jakaa tehtäviä. Moni mies ei tykkää siitä pelkästä istujan ja uskojan osasta, johon hänet istutetaan. Kun olisi vaikka puutyöpiiri, jossa saisi tehdä myyjäistuotteita tai pääsisi rakentamaan kirkkoa tai klinikkaa Senegaliin pelkällä ruokapalkalla – tai vaikka ilman palkkaa. Jumalanpalvelusuudistuksen tarkoituksena oli tehdä yhteisestä jumalanpalveluksesta seurakunnan juhla, jossa seurakuntalaisella on oma osansa, sellainen osa, jota pappi tai lukkari ei voi eikä saa häneltä riistää: lukea lukukappaleita, laulaa ja soittaa yksin tai musiikkiryhmän mukana, kantaa kolehtihaavia, toivottaa vierailijoita tervetulleiksi ja ojentaa heille virsikirjan. Jotkut seurakuntalaiset voivat myös avustaa ehtoollisen jaossa. Yksi seurakuntalainen voi kantaa kulkueessa ristiä, toinen kynttilää, kolmas Pyhää kirjaa. Joku voi avustaa rukouksessa. Silloin rukous nousee todella seurakunnan keskeltä eikä tule virkamiehen sisäluvun taidonnäytteenä tai –koetteena.

Jeesus ei kehota laskemaan rimaa kutsuessaan seuraajiaan. Hän nostaa rimaa. Mutta hän tekee kaiken miestä myöten. Niin ymmärrän. Jos joku on tosiaan yksinkertainen, heikko tai peräsi sairas, hänellä on paikka Jumalan lasten joukossa, vaikkei voi toisia enää kovin näkyvällä tavalla palvella. Mutta terve ja riski mies voi myös tehdä jotakin kirkossa ja palvella siten lähimmäisiään. Kenenkään uskon syvyyttä Jeesus ei kuitenkaan kysellyt eikä mitannut. Riittää se, että tahtoo seurata Herraa päämäärätietoisesti. Usko ei ole ehto, se on Herran seuraamisen seurannaisvaikutus.

Helluntaijakso    Etusivu