7. sunnuntai helluntaista    Rippikoulujumalanpalvelus 22.7.04

Matt. 5: 20-30

Jeesus sanoi:
»Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi.
Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen. Muuten hän saattaa luovuttaa sinut tuomarille ja tuomari vartijalle, ja niin sinut teljetään vankilaan. Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten.
Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.»

 

Jokaiselle on itsestään selvää, että lakeja ja sääntöjä tarvitaan yhteiselämän säätelemiseksi. Sellaista yhteiskuntaa ei voi ollakaan, missä ei säädettäisi lakeja. Muuten elämä menisi mullin mallin, jos jokainen saisi toimia, niin kuin itseä huvittaa tai minkä vain itse oikeaksi tuntee. Ei, kyllä siitä pitää yhdessä sopia, minkälainen toimintatapa on yleisesti hyväksyttävää.

Järjellämme ymmärrämme lain kaikin puolin hyväksi ja tarpeelliseksi asiaksi. Samalla se on meille ongelma. Se rajoittaa henkilökohtaista vapauttamme. Siksi noudatamme sitä (enemmän tai vähemmän) pitkin hampain.

Etsimme porsaanreikiä, kohtia, joita ei tarkkaan ottaen kielletä, vaikka ne voisi olettaa kielletyiksi. Etsitään myös rangaistuksen rajoja. Niitä haetaan usein eri oikeusasteista ehkä aina korkeimpaan oikeuteen asti, missä tehty ratkaisu muodostaa ennakkopäätöksen, josta voi päätellä, mitä seurauksia tietty rikkomus aiheuttaa.

Meillä on taipumus aina kokeilla sekä tietyn kielletyn toiminnan rajoja, että myös lain valvonnan rajoja. Kokeilemme, kuinka paljon lakia voi rikkoa tulematta kuitenkaan rangaistuksi. Näin teemme liikenteessä ajamalla ylinopeutta, jättämällä pysähtymättä stop-merkin eteen, kun muu liikenne ei näytä vaativan erityistä varovaisuutta, ajamalla holtitonta ylinopeutta yöaikaan, jolloin muu liikenne on hiljaista. Jätteitä kuskaamme läheiseen metsään, joskus eloperäistä jätettä ajatellen, että sinnehän se maatuu. Toiset kuskaavat romua, jopa ongelmajätettäkin perustellen toimintaansa mielessään sillä, että yhteiskunnan jätehuolto on veronmaksajalle kohtuuttoman hankalasti järjestettyä. Jätehuolto pitäisi olla helpommin saavutettavissa ja vähemmillä kustannuksilla hoidettavaa. Suurin syy jätteiden raahaamisesta metsään tai heittäminen järveen on kuitenkin se, että kiinni jäämisen riski on hyvin pieni. Jonkinasteinen pienrikollisuus on hyvin yleistä, tavaksi tullutta, asiassa kuin asiassa. Ensimmäinen syy siihen on omantuntomme venyvyys. Ajattelemme, ettei pienistä ylitsekäymisistä pitäisi kenenkään nipottaa. Toinen syy on luottamus siihen, ettei pieniä rikkomuksiamme kukaan lainvalvoja ehdi tai viitsi ajaa takaa. Kolmas syy on se, ettemme koe olevamme itse kaikesta vastuussa, vaan veronmaksajina katsomme, että yhteiskunnan pitäisi palvella meitä paremmin. Toivomme, että vain pahimmat rötöstelijät saatettaisiin edesvastuuseen, eivät pikkupummaajat, jotka pikkuvilppinsä vastapainoksi tekevät ahkerasti työtä ja ovat hyviä veronmaksajia, yhteiskunnalle hyödyllisiä kansalaisia.

Ongelma laista tulee silloin, kun katsotaan Jumalan lain olevan myös yhteiskunnallinen laki. Jeesuksen ajan uskonnolliset intoilijat katsoivat, että uskonnon ydin on lain tinkimättömässä noudattamisessa. Jos Israel noudattaisi Jumalan lakia pilkun tarkalleen, niin Messiaskin tulisi ja koittaisi onnen kulta-aika. Kansan onnettomuus on siinä, että se ei noudata Jumalan lakia. Eikä kansa edes tunne lakia, kuinka se siis voisi sitä noudattaa? Tämä uskonnollinen ryhmä oli ekspertti lain tutkimisessa äärimmäisiä piirtojaan myöten. Mikä ei laista käynyt selvästi ilmi, se piti selityksin sinne rustata ja järkeillä. Kun oikein innostuttiin laatimaan lain yksityiskohtaisia selityksiä, niin hiljalleen alkoi käydä niin, että metsä hävisi puilta. Lain ydin uhkasi hämärtyä. Lain noudattamisesta tuli lain kirjaimeen tuijottamista. Yksityiskohtaisia sääntöjä noudatettiin kyllä tarkkaan, mutta lain henki, lähimmäisen, toisen ihmisen huomioon ottaminen puhumattakaan rakastamisesta, unohtui.  Se näkyi näiden siveyspoliisien asennoitumisessa toisiin ihmisiin. He halveksivat kansaa, joka ei lakia noudattanut. He olivat hyvin itserakkaita ja omahyväisiä, omasta mielestään toisia, oppimattomia parempia ihmisiä ja Jumalalle kelvollisia. Jumalakin rakasti heitä, kun he noudattivat niin hyvin lakia. Jumala oli tyytymätön, jos ei peräti vihainen noille, jotka porsastelivat ja käyttäytyivät sopimattomasti.

Jotta himouskovainen olisi voinut täyttää kaiken lain, ei riittänyt se, että hän määritteli yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea lain noudattaminen vaati. Hän saattoi myös keksiä porsaanreikiä, joiden kautta lakia saattoi rikkoa joutumatta kuitenkaan kiinni rikkomuksesta. Siinä toimittiin niin kuin yksi opettaja koulussamme neuvoi: luntata saa, kunhan ei jää kiinni. Lainopettajat jakoivat käskyt kahteen osaan, niihin, jotka liittyivät Jumalaan ja niihin, jotka liittyivät toisiin ihmisiin. Kaikkein tärkeimpiä olivat käskyt, jotka liittyivät Jumalaan. Kun asetettiin Jumalaan liittyvät käskyt sopivasti vastakkain ihmissuhteisiin liittyvien käskyjen kanssa, saatettiin Jumalan tottelemisen varjolla laiminlyödä toisiin ihmisiin liittyvä käsky. Jeesus itse mainitsee omalta ajaltaan tällaisen esimerkin. Velvollisuutta pitää huolta ikääntyvistä vanhemmista eli neljättä käskyä saatettiin kiertää siten, että se, mikä olisi pitänyt käyttää vanhempien hyväksi, annettiinkin uhrilahjaksi Jumalalle. Tällä verukkeella saatettiin kieltäytyä huolehtimasta vanhemmista. Kun sapattina, pyhäpäivänä, oli kolmannen käskyn mukaan työnteko kielletty, niin sillä varjolla saatettiin kieltäytyä auttamasta pulaan joutunutta ihmistä tai eläintä.

 

Tämän päivän yhteiskunnista ankaraa lain tulkintaa löytyy islamilaisista yhteiskunnista, teokratioista. Koska Pyhässä kirjassa sanotaan, että varkaalta pitää katkaista käsi ja uskoton (avion rikkoja) kivittää, niin noudatetaan näitä ohjeita, joita on vaikea sovittaa nykyaikaiseen oikeustajuun. Jeesus toimi oman uskontonsa piirissä reformaattorina, joka kyseenalaisti Vanhan testamentin lain tulkinnan, vaikka hän ei halunnutkaan muutella Raamatun sanoja. Hän yritti vain kaivaa lain tulkinnassaan metsää puilta niin, että Jumalan varsinainen tahto kävisi ilmi.  Lain tulkinnassa on toimittava niin kuin yrityksessä: perustehtävä on pidettävä aina mielessä ja siihen on aina palattava. Jumalan alkuperäinen tahto on pidettävä aina mielessä. Jeesuksen mukaan Jumalan alkuperäinen tahto on rakkaus Jumalaan ja rakkaus toisiin ihmisiin. Lain perimmäisenä tarkoituksena ja motiivina on rakkaus. Kaikki, mikä lähtee rakkaudesta, on hyvää ja oikeaa. Kun rakkaus puuttuu, niin silloin lakia voidaan näennäisesti toteuttaa, mutta ei syvimmältään. Rakkauden puutteessa harjoitetaan kiertelyä ja näennäisyyttä. Rakkauden puutteessa pannaan painoa ulkonaisiin tekoihin, mutta sanat ja ajatukset unohdetaan, vaikka niistähän kaikki pahuus saa alkunsa. Rakkauden puutteessa ollaan kiinnostuneita teoista, ei laiminlyönneistä. Mikäli lain noudattamista pidetään uskonnollisena ansiona, niin kuin Jeesuksen aikana tapahtui, niin siitähän vasta oikein tekopyhyys sikiää. Jeesuksen opettama moraali, rakkauden laki on niin vaativa, että äärimmäiset vaatimukset edustavat jo hirtehishuumoria. Rakkauden asettamat vaatimukset ovat niin suuret, että jäsenet on katkottava ja silmät revittävä päästä välttyäkseen käskyjä rikkomasta. Jeesuksen neuvoja ei siis pidä ottaa kirjaimellisesti. Mieluummin ajatuskulkua voi jatkaa niin, että pääkin on  parasta leikata ja sydän revittävä irti, mistä sitten kuvittelemmekin pahojen ajatustemme sikiävän.

Jeesus joutui lain tulkinnassaan törmäyskurssille aikansa lainoppineita vastaan, kohtalokkain seurauksin. Esiin tulleiden epäkohtien korjaaminen vaati itsensä alttiiksi asettamista, joutumista napit vastakkain aikansa uskonnollisten johtajien, kansan kunnioittamien opettajien kanssa. Toisinajattelu ei sen ajan yhteiskunnassa yleensäkään ollut mahdollista. Suorasukainen ja profeetallinen esiintyminen saattoi johtaa puhujan pään vadille, mikä sanonta on jälkeenpäin keksitty; se viittaa Johannes Kastajaan, joka myös sanoi sen, mitä ajatteli, kohtalokkain seurauksin. Jeesus ei suostunut hiljaiseksi hiirulaiseksi eikä vääryyksien villaisella painajaksi yhteiskuntarauhan yhtä vähän kuin vaatimattomuuden nimissäkään. Hän kävi suoraan taisteluun epäkohtia vastaan. Jumalaa vastaan hän ei halunnut nousta; päinvastoin: hän halusi, että Jumalan tahtoa todella noudatettaisiin. Hän myös paljasti sen, että ihmisiä voi petkuttaa, Jumalaa ei. Jumalan puolelle asettuminen merkitsi ehkä jonkinlaista kriittisyyttä Moosesta, Israelin suurinta profeettaa ja Jumalan miestä kohtaan. Vastustajiensa tarpeettoman ärsyttämisen välttämiseksi Moosesta kohtaan esitetty kritiikki sisältyy kiertoilmaisuun: "Te olette kuulleet sanotuksi, muitta minä sanon teille." Pelkkä Moosekseen vetoaminen tai viittailu ei nyt riitä: on kerta kaikkiaan todettava, että tässä seisoo Jumalan tahdon tulkki, jonka takana Mooseskin jää kuolleiden historian henkilöiden joukkoon.

5. käskyn kohdalla Jeesus laski leikkiä juutalaisista oikeusasteista. Hänen opettamansa moraali ei ollut juutalaisissa oikeusasteissa, vaan yksi Jumalan tuomiolla mitattavissa. Viidettä ja kuudetta käskyä tulkitessaan Jeesus ulottaa käskyn rikkomisen koskemaan, ei vain ilmi tulleita tekoja, vaan myös sanoja ja ajatuksia. Tällainen totuudellisuus ei ollut juutalaisuudessa täysin uutta ja ainutlaatuista Jo psalminkirjoittaja kirjoitti näin: "Sinä tunnet minun ajatukseni kaukaa...totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka." Jeesuksen opetuksessa suhtautumisessa Jumalan lakiin nousi siis esille ihmisen syvimmät sisäiset motiivit ja vaikuttimet. Emme joudu tilille vain kaikkien nähtävinä olevista teoista, vaan myös sanoista ja ajatuksista. Moni voi tämän kuullessaan närkästyä. Jeesus tekee tulkinnallaan Jumalan tahdon noudattamisen mahdottomaksi. Kuka nyt pystyy sanojaan kontrolloimaan ajatuksista puhumattakaan? Jos Jeesuksen ohjeita pitäisi noudattaa, niin silloinhan kaikki osoittautuisimme lain rikkojiksi. Ei kukaan pysty hillitsemään ajatuksia. Luulen, että niin oli Jeesuksen tarkoituskin. Hän halusi yksinkertaisesti osoittaa, että äärimmäisen tunnontarkka Jumalan tahdon noudattaminen ei ole kenellekään mahdollista eikä lain noudattaminen siten voi olla pelastustie, Jumalalle kelpaamisen peruste. Pelastus pitää löytyä jostain muualta. Matteuksen evankeliumissa ei ehkä pelastustietä selitetä niin tarkkaan kuin miten olemme sen Paavalilta, kristikunnan ensimmäiseltä teologilta,  oppineet. Mutta Matteuksestakin käy ilmi, että ihmiselle pelastuminen on mahdotonta; vain Jumala voi pelastaa. Joudumme Jumalan edessä samalle viivalle, me kaikki julkisyntiset siinä kuin siivosellaisetkin, ulospäin nuhteettomilta näyttävät uskovat. Tutuimmassa ja ehkä yleisimmin käytetyssä synnintunnustuksessamme joudumme toteamaan: "Olemme tehneet syntiä ajatuksin ja sanoin, teoin ja laiminlyönnein...syntini tähden olen ansainnut ikuisen kadotuksen, jos tuomitse minut pyhyytesi ja vanhurskautesi mukaan." Jeesus julisti rajoittamatonta lähimmäisyyttä. Jumalan käskyjen suojeluksessa on jokainen ihminen kansallisuudesta, uskonnosta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta, Juuri se, jonka kanssa on vaikea tulla toimeen, riitapuoli, vihollinen, on veli.

Jeesus asetti ”lähimmäisen” uskonnon keskukseen, ”alttarin eteen”. Lähimmäis- ja jumalasuhde ovat erottamattomat. Niitä ei pidä asettaa toisiaan vastaan eikä toisiaan pois sulkeviksi. Uskonnonharjoitus, uhrin vieminen alttarille on keskeytettävä, jos on jotain hampaan kolossa lähimmäistä vastaan. Ensin on sovittava riita lähimmäisen kanssa ja vasta sitten astuttava Jumalan eteen. En tiedä liioittelenko, jos sanon, että usein juuri lähimmäiselle osoitettava palvelus on Jumalalle osoitettu teko. Mikään teko ei kuitenkaan riitä ansioksi Jumalan edessä eikä hänelle kelpaamisen perusteeksi. Jeesuksen käskyt eivät ole yhteiskunnallista lainsäädäntöä eikä niistä voi tehdä yhteiskunnallista lakia. Ne ovat sydämiimme piirrettyä omantunnon lakia. Ne osoittavat turmeltuneisuutemme ja ne ajavat meitä Kristuksen luo, että Jumala antaisi syntimme anteeksi.

 

Kun uutta katekismusta laadittiin, heräsi sellainenkin ajatus, että pitäisikö käskyt selityksineen jättää kokonaan pois. Eikö tämä ole kaikki sellaista luonnollista ja elämän omaa lakia, jonka jokainen tajuaa sisimmässään ilman sen kummempia selityksiä?  Päätettiin kuitenkin pysyä vanhassa järjestyksessä: ensin kerrotaan, mitä Jumala meiltä vaatii ja sitten se, mitä hän meille antaa. Lopuksi tulevat ne välineet, joiden kautta saamme omaksemme Jumalan lahjat.

Etusivu    Helluntaijakso