12. sunnuntai helluntaista                                  Lähdekallion leirikeskus 3.9.00

2.vsk Matt. 21:28-31   

Virret: 207, 174:1, 506, 532: 6-7, 409:1- , (289, 124), 309:1-2,5.

 

Jeesuksen puheet olivat usein provokatiivisia, ärsyttäviä. Ne ihastuttivat ja vihastuttivat. Nykyään ei kyllä kaiketi hämmästyttäisi, jos poika sanoisi isälleen, joka patistelee häntä töihin: ”Ei hotsita mennä!” Luultavasti Jeesuksen ajan Palestiinassa se ei tullut kuuloonkaan. Ei isälle voinut eikä saanut sanoa sillä tavalla. ”Kyllä isä” oli ainoa mahdollinen vastaus. Mutta tottelematon poika tosin saattoi lupauksensa jälkeen vitkutella, jos hänellä ei todella ollut aikomusta eikä intoa noudattaa isänsä tahtoa. Hän saattoi varmasti keksiä tekosyitä ja selityksiä jälkikäteen, miksi ei tehnyt, kuten lupasi. Siis sellainen vastaus, ettei tee, kuten isä tahtoo, oli mahdoton. Jos ei käsky tehonnut, isä saattoi ottaa remelin, pakotteen, jolla työhaluja voi herättää. Mikäli olisi isommasta koltiaisesta kysymys, isä saattoi osoittaa ulko-ovea ja uhata vaikka perinnöttömyydellä, jos pojan kurittomuus olisi vaatinut näin väkeviä otteita. Tuskinpa olisi vaatinut. Isä ei olisi jättänyt pojalleen valinnan vapautta. Mutta entäpä, kun puhumme Jumalasta Isänä? Hän toimii odottamattomalla ja yllättävällä tavalla, kuin tuhlaajapojan isä. Hän ei pakota poikaa tottelemaan itseänsä. Vain odottaa, että poika muuttaisi mieltään.

Jeesuksen esimerkkikertomus yllätti kuulijat. Ilman välihuutoja tuskin selvittiin kertomuksesta. ”Se rontti ansaitsee todella selkäsaunan”, saattoi joku, ei vain ajatella, vaan huutaa ääneen. Esimerkkikertomuksen toinen kärki, sanoisinko piikki, osui tavallisempiin Jumalan tahdon rikkojiin, niihin, jotka olivat omasta mielestään Jumalan tahdon esimerkillisiä noudattajia. Kysymyksessä on Jeesuksen puheen kuulijoina olleet kansan uskonnolliset johtajat, fariseukset ja kirjanoppineet. Pappejakin lienee joukossa. Sana ilmiselvästi sattui heihin. He olivat mielestään hyviä ja kunniallisia ihmisiä. He olivat niin hyviä, että heillä oli jopa varaa katsoa nenänvartta pitkin alaspäin toisiin, varsinkin julkisyntisiin, jollaisina pidettiin erityisesti kahta ihmisryhmää, veronkantajia ja langenneita naisia. Kuka vain saattoi aina tuntea itsensä ihan hyväksi ihmiseksi, kun vertasi itseään näihin kahteen ryhmään. Toiset heistä olivat isänmaanpettureita, jotka veljeilivät pakanoiden kanssa. Toiset taas naisia, jotka olivat elämän onnettomien sattumusten takia ajautuneet huonoille teille. Sanon, että ”onnettomien sattumusten takia ajautuneet huonoille teille”, koska minun on vaikea uskoa, että he olisivat suostuneet myymään kunniallisuuttaan edes rahasta. Tässä asiassa patriarkaalinen yhteiskunta luultavasti vieritti miehisen halun syyn naisten niskoille. Naista pidettiin viettelijänä, olisiko samalla lailla kuin tänä päivänä islamilaisissa maissa, joissa naista vaaditaan hunnuttautumaan, ettei miehissä heräisi haluja. Toki muslimit kääntävät tarkoituksen pyhemmäksi, haluksi varjella ja suojella naista, joka on aina jonkun toisen omaisuutta, joko isänsä tai miehensä.

Voitte arvata, että Jeesuksen kuulijoissa esimerkkikertomus aiheutti tosiaan närkästystä. Hän saattoi huonoon valoon kansansa uskonnolliset johtajat ja herätti epäluottamusta heihin. Hän oli oikea kiusankappale heidän näkökulmastaan. Julkisyntisten puolella taas Jeesuksen sanat herättivät toivoa. He eivät olleetkaan toivottomia tapauksia. Heillä oli mahdollisuus saavuttaa Jumalan Isän hyväksyntä, jos he katuisivat virheitään ja syntejään. Heillä olisi uuden alun mahdollisuus. Jos ihminen kääntyy ja palaa takaisin, niin hänen virheensä annetaan anteeksi. Jeesus julistaa katumusta, kääntymystä ja anteeksiantamusta. Kyllä juutalaisuuskin sitä julisti, mutta pahoilla teillä kulkenut sai silti aina kantaa toisen luokan uskovaisuuden leimaa. Hän oli merkitty mies ja nainen elämänsä loppuun asti. Kääntymällä saattoi palata Jumalan luo. Mutta paheellista elämää harrastanut joutui Jumalan valtakunnassa ilman muuta takapenkkiin, sivurooliin. Hänen oli syytä aina kulkea noloissaan ja pää kumarassa, syyllisyys kasvoilta heijastuen.

 

Jeesuksen mukaan ei tarvinnut kantaa syyllisyyttä anteeksiantamuksen jälkeen. Kääntynyt katuva pääsi Jumalan valtakunnan etupenkkiin. Jumala iloitsi enemmän yhdestä kääntyneestä kuin kymmenestä hurskaasta. Hurskastelijaa Jeesus ei sijoittanut edes takapenkkiin Jumalan valtakunnassa. Hurskastelijan oli parempi jäädä kokonaan ulkopuolelle, sillä hänhän ei myönnä vääryyttä ja puutteellisuutta itsessään. Hän pystyy kenties pettämään toisia ihmisiä ja itseäänkin, mutta Jumalaa hän ei pysty pettämään. Jumala näkee tällaisen ylpeän ja omahyväisen sydämeen ja tajuaa, millainen petturi tämä on. Jumalaa ällöttää omahyväinen ihminen, joka kukkoilee Jumalan nimissä, halveksii toisia ja on olevinaan niin jumalinen, niin mahdottoman jumalinen. Eikä ole paljoa muuta kuin teeskentelijä ja siivosyntinen.

Kehen Jeesuksen esimerkkikertomuksen kärki osuu tänään? Se osuu kaikkeen ylpeyteen, omahyväisyyteen ja oikeassa olemiseen. Se osuu suoritususkonnollisuuteen, jossa tahallisesti tai tahattomasti annetaan arvoa uskonnollisille ansioille. Uskonnollisesta aktiivisuudestakaan ei saa tulla suorituspisteiden keruun muoto, niin mielelläni kuin minäkin toivon maallikkojen seurakunnallista toimeliaisuutta. Ja välillä kun kirkossa tuntuu olevan kovin vähän väkeä, tekisi melkein mieli jakaa seurakuntalaisille vanhat pyhäkoulutaulut, joihin voisi liimata osallistumismerkkinsä, kaloja verkkoon, omenia puihin tms. Lasten seurakunnallista osallistumistahan aktivoidaan näillä keinoilla, jotka eivät nykyajan lapsiin enää kovin hyvin tehoa. Mutta aikuisten kohdalle tämä ei sovi, ja se voisi antaa helposti väärän viestin, että Jumalan hyväksyntä pitää jotenkin ansaita.

Päivän evankeliumi panee meidät pienelle paikalle. Se panee meidät samaan riviin tai ehkä hieman takaperoiseen riviin: ensimmäiseksi pääsee kääntymykseen tullut irstailija, rikollinen petturi, viimeiseksi joutuu se, joka on elänyt kieli keskellä suuta yrittäen noudattaa melko tunnollisesti Jumalan tahtoa. Mutta kyllä hänkin tähän Isän siunattavien jonoon pääsee. Päivän evankeliumi älköön antako kenellekään aihetta ajatella, että syntisellä elämällä voisi kääntymyksen kautta päästä sen jonon etupäähän, jossa Jumala omiaan siunaa.

 

Pietismissä eli viidennessä herätysliikkeessä, jota me täällä Lähdekalliolla luultavasti edustamme, on tapana luokitella ihmisiä uskoviksi ja maailman ihmisiksi. Raja näiden kahden ryhmän välillä on jyrkkä. Ymmärrän rajanvedon siitä näkökulmasta, että Jumalan tahdon mukaan eläminen on niin hyvä asia, ettei sitä kannata jättää puolitiehen eikä horjua kahdenlaisen elämäntavan välillä. Kyllä Jumalan tahdon tielle kannattaa lähteä kokosydämisesti. Mutta katsoisin Jeesuksen varoituksen sanan kohdistuvan meihin, mikäli rajanvetomme antaa aihetta ylenkatsoa rajan huonommalle puolelle jääneitä ja mikäli ylpeys, myös hengellinen ylpeys, saa tuntemaan meidät toisia paremmiksi.

 

Onko Jumalalla sitten ketään niin erinomaista poikaa, ihannelasta, että tämä sekä lupaa toimia Jumalan tahdon mukaan, että vielä tekee sen. Ei taida olla kuin yksi vaan: Jeesus Kristus. Hän on ollut kaikessa kiusattu niin kuin mekin, mutta hän ei langennut, vaan toteutti Jumalan tahtoa kärsimykseen ja ristinkuolemaan asti. Hän on samaa olemusta kuin Isä. Häneen Jumala on niin mielistynyt, että on hänet korottanut korkealle ja antanut vallan tuomita eläviä ja kuolleita.

Rukous: Isä, me olemme sinun lapsiasi, niin myöntäjät kuin kieltäjätkin. Auta meitä, jotka kutsumme itseämme uskoviksi, näkemään laiminlyöntimme. Opeta meitä näkemään sinun tahtosi tekijät oman ryhmämme ulkopuolellakin. Me kaikki olemme kaukana ihanteesta, jonka olet Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa meille asettanut. Vaikuta meissä todellinen muutos. Aamen.