19. sunnuntai helluntaista, Ruotsinpyhtään kirkko 11.10.09

Kirkon lähetyspyhä 2009.

Virret: 537: 1-5, 729, (mahdollinen vastausvirsi 191: 4-5), 448, 402: 1- , (228, 452), 103: 6-7

Joh. 13: 31-35

Kun Juudas oli mennyt, Jeesus sanoi: »Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä. Ja kun Jumala on hänessä kirkastunut, on Jumala myös itsessään kirkastava hänet, ja Jumala tekee sen aivan pian. Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.»

Miltähän mahtaisi tuntua, jos emme tänään istuisikaan Ruotsinpyhtään kirkossa, vaan paljon etelämpänä Hosainan kirkossa Addis Abebasta 230 km etelälounaaseen. Olisimme siis Etiopiassa. Onko joku käynyt Etiopiassa? No, Afrikassa ainakin? Itä-Afrikka kuuluu samaan aikavyöhykkeeseen kuin Suomi. Siellä ollaan siis koolla samaan kellonaikaan. Jumalanpalvelukseen vaeltaa väkeä nelijonossa, siis paljon. 400 hengen kirkko on täynnä? Ainahan se on täynnä. Kirkkoon tultaessa nuoret miesavustajat ohjaavat kirkkoväkeä istumaan. Penkit täytetään yleensä järjestyksessä ja sen jälkeen tiivistetään. Suomalaisessa kulttuurissa me yritämme istua sen verran etäällä vierustoverista, ettei oikein kättelemään yltäisi. Etiopiassa istumme selkänojattomissa penkeissä kuin sardiinit purkissa. Pappi, pastori Zacheus, on esitellyt seurakunnalle, ei itsensä ja avustajansa, vaan kirkkoon saapuneet vieraat. Laulut lauletaan ulkoa, ei kirjasta. Ne ovat kertosäkeellä varustettuja ylistyslauluja. Laulua säestetään kitaralla. Kuorokin on tietysti paikalla, mutta sen ei tarvitse tukea seurakunnan laulua, sillä seurakunta osaa laulaa ilman tukea.

Ulkona kukkivat kauniit keltaiset ristinkukat, jotka muistuttavat siitä, että tähän vuodenaikaan on juuri vietetty yhtä suurimmista ortodoksisen kirkon juhlaa, Kristuksen aidon ristin löytämisen juhlaa. On alkanut uusi vuosi, 2002. Sadekausi on vaihtunut kuivaksi kaudeksi.

Palasin Etiopiasta 11 vuotta sitten pappisseminaarin rehtorin tehtävästä. Muuten olen kuitenkin viime aikoina tutkinut Etiopiaa niin paljon, että olen yrittänyt ottaa selvän kaikesta siitä, mitä tähän asti en ole tiennyt enkä ole ehtinyt ottaa selvää. Vierailuni Ruotsinpyhtään seurakunnassa johtuu siitä, että tänään vietämme seurakunnan lähetyspyhää. Joku voinee huomauttaa, että eikö olisi syytä viettää lähetyspyhää joka sunnuntai vai onko lähetysasia niin harvinainen ja erikoinen asia, että riittää kun kerran vuodessa viettää sellaista.  No, toki lähetysasia nouse esille lähes joka pyhä, mutta silti on hyvä nimikoida aiheelle joku erityinen sunnuntai. Ja kun se tapahtuu kaikissa maamme seurakunnissa samaan aikaan, se lisää asian julkisuusarvoa. Jokainen seurakunta voi viettää lähetyspyhää haluamallaan tavalla. Kun nyt vietämme kuitenkin lähetystyön sataviisikymmenvuotista juhlavuotta, on ehdotettu, että niin monessa kirkossa kuin mahdollista, saarnaisi lähetystyöntekijä. Ruotsinpyhtään seurakunta toimi nopeasti ja soitti minulle varauksen jo kevättalvella, heti kun asiasta oli päätetty. Muuten minulla ei ole Ruotsinpyhtäälle mitään yhteyksiä. Sen verran täytyy kuitenkin todeta, että sodan aikana isovanhempani äidin puolelta olivat Pyhtäällä sotaa paossa, kun Kotkaa pommitettiin jatkuvasti. Isovanhempieni kotitalo kuitenkin säästyi sodan tuholta.

Lähetystyöhön olen lähtenyt, kun asia oli minulle tullut läheiseksi aikanaan Lappeenrannan seurakunnan nuorten lähetyspiirissä ja kun opiskeluaikanani lappeenrantalaisten yliopisto-opiskelijoiden rukouspiirissä rukoiltiin myös sen puolesta, että minulle löytyisi sopiva työpaikka saatuani opiskelut päätökseen. Silloin oli juuri menossa hakuaika kevään lähetyskurssille.  Yksi opiskelutoverini mainitsi asiasta, jolloin se kolahti minuun siltä istumalta. Soitin Suomen Lähetysseuraan ja kysyin, olisiko tällaiselle keltanokalle mitään osaa lähetystyössä. Sain kehotuksen hakeutua kurssille, mikä alkoi psykologisilla testeillä. Siihen aikaan testit olivat huomattavasti harvemmin käytössä kuin nykyään. Aluksi minua suunniteltiin Israeliin, mutta paikka vaihtui pian Etiopiaan, jossa oli juuri solmittu yhteistyösopimus paikallisen kirkon ja Suomen Lähetysseuran kesken. Vuoden kuluttua lähetyskurssin alkamisesta olin jo Etiopiassa aviopuolisoni kanssa, jonka olin lähetyskurssin aikana itselleni kihlannut. Olimme niiden kahden lähettiperheen joukossa, jotka aloittivat Suomen Lähetysseuran työn Etiopiassa. Toisella lähettipariskunnalla oli jo aiemmin kokemusta lähetystyöstä. He olivat olleet työssä Tansaniassa ja aloittivat nyt siis uudella työalueella. Kokemuksella oli kuitenkin suuri merkitys. Minä taas puolisoni kanssa edustin keltanokkia. Aloitimme kokonaan uuden ja oudon uran. Vuonna -69 olimme kielikoulussa ja vuoden 70 alusta siirryimme työhön meille osoitetulle alueelle Hosaina –nimiseen, silloin ehkä 20 000 asukkaan kaupunkiin Addis Abebasta 230 km etelälounaaseen. Siitä tulee nyt kuluneeksi 40 vuotta. Elämme siis Suomen Lähetysseuran Etiopian 40- vuotisjuhlavuotta samalla kun vietämme koko kirkkomme 150-vuotisjuhlavuotta.

Minun tehtävänäni Etiopiassa oli raamattukoulutyö, mikä tarkoitti seurakunnan työntekijöiden kouluttamista. Oli tietysti suuri puute, että minulta puuttui kokemus seurakuntatyöstä sekä Suomesta että Etiopiasta. Mutta kai se nyt sentään tyhjää parempi oli, että joku yleensä jotain opettaa. Olin vielä 10 vuotta sitten aloittamassa samassa paikassa pappisseminaaria, kun Mekane Yesus-kirkon pappiskoulutusta hajautettiin eri puolille maata ja Addis Abebassa koulutuksen tasoa nostettiin. Toimin alkuvuosina myös kirkon taloudenhoitajana, missä astuin alalle, joka minulle oli aiemmin tuntematonta. Lähetystyössä joutuu joskus vastaamaan ennalta arvaamattomiin haasteisiin ja astumaan suurempiin saappaisiin kuin mihin edellytykset riittävät. Taloudenhoito veti minut mukaan kirkon ylimpään päätöksentekoon, siis kirkon hallintoon. Työtä se teetti valtavasti, mutta samalla antoi perspektiiviä seurakuntien johtamiseen. Siihenhän minä raamattukoulussakin seminaarista puhumattakaan pyrin, että oppilaista tulisi toimellisia seurakuntiensa johtajia, jotka hallitsevat myös kirkollisen opin ja elämän perustan, sen, mikä Pyhästä kirjasta löytyy.

Etiopian kirkon jäsenmäärän kasvu kertoo omaa kieltänsä työn tuloksellisuudesta. Kambatan kirkon jäsenmäärä on kasvanut 40 vuodessa 20 000:sta 360 000:een. Koko kirkon kasvu on 50 vuodessa noussut 20 000:sta yli viiden miljoonan. Taloudellisesti kirkko on köyhä eikä palkallisten täystoimisten työntekijöiden lukumäärä riitä paljon mihinkään, mutta kirkon vahvuus on 350 000:een (Kambatassa 30 000) kasvanut vapaaehtoisten työntekijöiden lukumäärä. Olisikohan siinä kirkon kasvun salaisuus?

Mikähän sanoma sopisi viestittää tämän päivän evankeliumista Etiopiassa? No, eihän se tietenkään poikkea paljon suomalaisesta. Sanoma on kaikille sama, mutta jonkin verran kulttuuriympäristön erilaisuus voi johtaa erilaisiin painotuksiin. Etiopiassa ihmiset ovat kuitenkin paljon jumalisempia vai sanoisinko hurskaampia kuin suomalaiset. Rakkauden kaksoiskäskykään ei ole etiopialaisessa kulttuurissa ihan outo asia. Sekin on luonnollinen laki, vaikka luulen, että usein on helpompi noudattaa muodollisesti käskyjä kuin oikeasti rakastaa lähimmäistään. Uusi katekismuksemme toteaa, että ”rakkauden vaatimus tunnetaan kaikissa uskonnoissa ja kulttuureissa. Ihminen ymmärtää, että käskyissä on ilmaistuna elämän oma laki.” Parhaimmillaan ihminen voi olla varastamatta toisen omaisuutta, mutta jos hän rakastaisi, hän ei vain pidättäytyisi varkaudesta, vaan jakaisi anteliaasti omastaan toisille, tarvitseville. Tämä pätee sekä etiopialaiseen että suomalaiseen. Ehkä se kolahtaa enemmän meihin suomalaisiin, sillä meillä on etiopialaiseen verrattuna enemmän sitä, mistä jakaa. Katekismuksemme toteaa edelleen, että ”kukaan meistä ei kykene täyttämään Jumalan vaatimusta, vaikka sydämemme tunnustaakin sen oikeaksi. Jokin meissä vastustaa Jumalan rakastavaa tahtoa. Hyvää tehdessämmekin etsimme omaa etuamme. Ellei meillä ole luottamusta Jumalaan, hyvyyden lähteeseen, huolehdimme ennen muuta omasta hyvinvoinnistamme. Silloin suhteet toisiin ihmisiin turmeltuvat.” Ja lopuksi katekismus sanoo: ”Käskyt osoittavat meille, että elämämme tärkein ja perustavin asia on usko Jumalaan.”

Johanneksen evankeliumissa ei muuten mainita ollenkaan kymmeniä käskyjä. Johanneksen evankeliumi tekee juuri niin kuin Jeesus Matteuksen mukaan opetti, se pelkistää käskyt rakkauden käskyyn. Jeesus sanoo: ”Anna teille uuden käskyn, rakastakaa toisianne.” Miten niin uuden? Jeesuksen antama uusi käsky on siitä erikoinen, että se alkaa aina toteamuksella, että Jumala on rakastanut ensin. Vanha käsky oli kaiverrettu kivitauluihin. Jeesuksen antama uusi käsky on kirjoitettu sydämiin. Vanha käsky korosti väärän välttämistä ja oikein tekemistä. Uusi käsky painottaa oikeassa suhteessa olemista: olemista Jeesuksessa, pysymistä Rakkaudessa. Ensin on human being (inhimillinen oleminen), sitten vasta human doing (ihumaani oleminen). Rakastamisen perustana on Jumalan teko. Joka rakastaa, se noudattaa kaikkia käskyjä. Rakastamalla kaikki käskyt tulevat täytetyiksi. Kirkkoisä Augustinus onkin kiteyttänyt asian näin: ”Rakasta – ja tee sitten, mitä tahdot!”

Jeesus rakasti oppilaitaan uhraten itsensä. Hänen rakkaudellaan ei ollut rajaa, mihin asti hän olisi voinut rakastaa. Mehän tavallisesti asetamme rajat rakkaudellemme. Kolehtiin panemme korkeintaan viisi euroa ja mukinaa jaksamme kuunnella viisitoista minuuttia, sitten pimahdamme. Jeesukselle uhri merkitsi tietä ristille. Jos hän olisi etsinyt viime kädessä omaa onneaan, risti olisi ollut ehdottomasti liikaa. Mikään kohtuus ei voinut vaatia viattoman sijaiskärsimystä. Kärsimyksessään Jeesus kirkastui. Johanneksen evankeliumin kirkastusvuori on Golgata. Kun Juudas lähti ulos illalliselta, alkoi Jeesuksen kirkastuminen, kulku kohti kärsimystä.

Jeesus rakasti oppilaitaan ymmärtäen heitä. Hän tunsi oppilaansa läpikotaisin. Hän tiesi heistä kaiken. Hän tunsi heidän heikkoutensa. Todellinen rakkaus on sitä, että vaikka tuntee rakkautensa vastaanottajan heikkoudet, jopa sen millainen hän on pahimmillaan, rakastaa silti. Sellaisia ihmisiä lienee helppo rakastaa, joiden kanssa olemme hyvin vähän tekemisissä. Silloin kun tapaamme heidät, kohtaamme heidät parhaimmillaan. Seurusteleva parikin näyttää itsestä parhaimmat puolensa. Sitten kun asetutaan elämään yhdessä, nähdään myös kumppanin ylösnouseminen väärällä jalalla ja kärsivällisyyden loppuminen heikkona hetkenä. Sanotaan, että rakkaus on sokeaa. Se ei taida olla rakkautta, vaan ihastumista. Rakkaus on sitä, että toisen heikkouksien havaitseminenkaan ei aiheuta rakkauden lopahtamista. Rakkaus ei siis perustu illuusioihin, kauniisiin kuvitelmiin unelmien prinssistä tai prinsessasta, vaan siihen, että prinssi on paljastunut sammakoksi, mutta hän pysyy yhä rakkauden kohteena. Rakkaus ei rakasta toista vain silloin, kun hän näyttäytyy parhaimmillaan, vaan aina. Englanninkielisessä avioliittoon vihkimisen kaavassa luvataan rakastaa mm. for better and for worse. Suomeksihan se on käännetty hyvinä ja pahoina päivinä, mutta se tarkoittaa kumppanin rakastamista silloinkin, kun hän on mörkkinä ja ilkeilijänä eikä vain silloin kun hän esiintyy aurinkoisena ja rakastettavana.

Jeesus rakasti oppilaitaan anteeksi antaen. Oppilasjoukon johtaja oli kieltävä hänet, yksi vilpertti oli kavaltava hänet. Kaikki olivat hylkäämässä hänet ja jättämässä hänet oman onnensa nojaan hädän hetkellä. He olivat sokeita ja tylyjä, ymmärtämättömiä ja hitaita oppimaan. Kaiken kruunaamaksi lopuksi he osoittautuivat vielä raukkamaisiksi pelkureiksi. Mutta Jeesus antoi anteeksi. Pietarillekin hän antoi anteeksi Galilean järven rannalla kolmella kysymyksellään, joilla hän kuittasi kolmen kiellon anteeksi annetuiksi. Juudakselle Jeesus olisi varmasti antanut anteeksi, mutta hän ei palannut enää Herran luo. Hän tuomitsi itse itsensä. Me olemme heikkoluontoisia. Usein loukkaamme pahimmin niitä, jotka eniten rakastavat meitä. Kestävän rakkauden on pohjauduttava anteeksiantamukseen.

Meidän rakkautemme on vajavaista, Jeesuksen rakkaus jumalallista, siis täydellistä.

Helluntaijakso    Etusivu