24. sunnuntaina helluntaista, Isänpäivä, Lappeen kirkko 11.11.07

Virret: 545: 1-4, 130, 460, 310: 8, 215: 1- , 465, 503, 449: 1-2.

 Matt. 22: 15-22  

Fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: »Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?» Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: »Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne.» He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: »Kenen kuva ja nimi siinä on?» »Keisarin», he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: »Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.» Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.

 

Hyvät Jumalan kuviksi luodot luontokappaleet, ihmiset

 

Aika moni ihminen on jonkun toisen näköinen. Minun veljeäni sanottiin pienestä pitäen isänsä näköiseksi. Minulla taas on isäni ääni ,ja erityisesti yhdellä pojallani puolestaan on minun ääneni. Puhelimessa puhuttaessa voi erehtyä. Joskus minulle soitettaessa poikani vastasi ja soittaja, luullen minun olevan puhelimessa – alkoi nopeasti selittää asiaa ennen kuin hän poikani hämmentyneistä vastauksista hoksaa puhuvansa eri henkilön kanssa kuin oli tarkoitus.

Nyt puhun kuitenkin näöstä. Kastekodissa käydessäni taidan liian usein arvotella, kumman näköinen lapsi on, äidin tai isän. Mutta joskus yhdennäköisyys on  selvästi havaittavissa. Kenen näköinen sinä olet? Isänpäivän kunniaksi sallinette minun kysyä: Kuka luulee olevansa ainakin vähän isänsä näköinen? Se on hyvin luonnollista, että vanhempiesi piirteet heijastuvat sinusta. Siitä sinut tunnetaan vanhempiesi lapseksi.

Tämän päivän evankeliumi puhuu kuvasta rahassa. Entisaikaan oli kolikoissa etupäässä hallitsijan kuva, Jeesuksen ajan kolikoissa Rooman keisarin kuva. Se oli denari-niminen euro, joka oli voimassa Egyptistä Englantiin ja Espanjaan asti, koko Euroopassa sama raha, jopa hieman Aasian ja Afrikan puolelle asti. Tässä (kädessäni olevassa) etiopialaisessa rahassa on keisarin kuva.  Toisella puolella on Juudan leijona, millä nimellä Haile Selassieta kunnioitettiin. Denarissa oli keisarin kuvan lisäksi selite pontefex maximus, joka tarkoittaa ylipappia. Keisari oli siis myös korkein uskonnollinen auktoriteetti. Keisarivallalta se periytyi Rooman valtakunnassa paaville. Hänestä tuli korkein maallisen ja kirkollisen vallan haltija. Minulle tuli Rahapajalta tarjous, muistolyönti maailman kalleimmasta rahasta, 20 US  dollarin kolikko vuodelta 1933. Kolikossa on kuvattuna Vapauden jumalattaren patsas. Uskonnollinen symboli viittaa rahaan jumalallisena mahtina, mitä se ihan oikeasti näyttää meille olevan, mutta epäilemättä kristillisestä vaikutuksesta kolikon toisella puolella on sanat In God we trust (Jumalaan me turvaamme), muistuttamassa siitä, että oikeasti rahalla pitäisi olla meille vain välinearvo.

Jeesuksella oli erikoinen taito muuntaa vastustajiensa kiusaavat kysymykset vastaiskuiksi, jotka saivat nämä hölmistyneiksi ja hiljaisiksi. Näin verorahaepisodissakin. Kiusaajille oli kiusallista kaivaa jumalana palvotun keisarin kuvalla varustettua arvoesinettä taskustaan. ”Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.”

”Antakaa siis keisarille, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu.” Ottakoon keisari rahansa, hänen painamansahan se on. Toisaalta rahakin on Jumalalta. Viime kädessä kaikki  kuuluu Jumalalle. Keisari siinä kuin rahakin kuuluvat Jumalan vallan alle. Itse asiassa vastauksen toinen osa on huomattavasti ensimmäistä osaa tärkeämpi: Antakaa Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu. Ihminen itse kuuluu Jumalalle. Raamatun alkulehdillä sanotaan, että Jumala loi ihmisen kuvaksensa, kaltaiseksensa. Ihminen on siis Jumalan kuva. Se ei tarkoita, että Jumala olisi ulkonäöltään ihmisen kaltainen, vaan että ihminen on olento, joka voi olla yhteydessä luojaansa. Jumala puhuu ihmiselle sanassaan ilmoittaen tahtonsa ja ihminen puhuu Jumalalle rukouksessa. Ihminen on vastuusuhteessa Jumalalle hänen tahtonsa noudattamisesta. Jumala on Isä, jonka puoleen ihminen, sinä ja minä, voi kääntyä, ja niin tulee tehdä. Jumala on Isämme ennen kaikkia isiä; hän on varsinainen Isä, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa (Ef. 3:15). Kuulumme Jumalalle ja olemme hänen omiaan. Voisi sanoa, että olemme kahdessakin merkityksessä hänen omia lapsiaan 1) luomisen perusteella, 2) kasteen perusteella. Kastettaessa yllemme piirrettiin ristinmerkki, kun kastava pappi lausui: ”ota pyhä ristinmerkki kasvoihisi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen.” Lunastaa tarkoittaa ostaa omakseen Se on sama sana, jota käytettiin ostettaessa orja vapaaksi. Kun Jumala on luonut meidät omakseen ja Jeesus ostanut vapaaksi, niin olemme kaksinkertaisella vakuudella hänen lapsiaan ja hänen omiaan. Niin kuin rahassa on perimmäisen omistajansa kuva, niin meihin on painettu Jumalan kuva, omistusmerkki, kasteessa. Rippikoulukirjassa kastetta verrataan vesileimaan. Nykyisissä setelirahoissa on vesileima, joka tekee niiden väärentämisen hyvin vaikeaksi. Kaste on vesileima, Jumalan kuvan merkki, meihin painettuna. Sen tähden Pietari sanoo kirjeessään kristityistä: ”te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on kutsunut pimeydestä ihmeelliseen valoonsa”(1 Piet. 2:9).

Jumalan omat ovat siis kutsutut tehtävään, tuomaan elämällään kunniaa Jumalalle, ei häpeää. Vähän samaan tapaan kuin on arkielämässä. Jos lapset rehvastelevat, puhuvat rumia, varastelevat tms., niin eiköhän ihmiset kysele, kenenkähän lapsia nuo hunsvotit ovat. Eikö niille ole opetettu kotona mitään tapoja? Jumalan lapsista voidaan sanoa, että he tuovat kunniaa Isälleen. Isän ei tarvitse hävetä lapsiaan. Jumalalla riittää kyllä rakkautta tuhmillekin lapsilleen, mutta ei hän toivo, että  sellaisia olisimme. Vanhemman jättämä jälki lapseen ei liity vain ulkonäköön ja ääneen. Sekä geneettiset että ympäristövaikutukset jättävät jäljen lapseen. Tavallisesti lapsen kasvattamisella tarkoitetaan vanhempien tietoista pyrkimystä vaikuttaa lapseen. Mutta vanhemman vaikutus ei tyhjenny tietoiseen vaikutukseen. Myös se, mitä olemme, jättävät jäljen lapseen. Meidän olemuksemme voi huutaa enemmän kuin tuhat sanaa. Lutherilla oli tiukka isä, hyvin ankara. Pojalle syntyi käsitys Jumalasta, että Jumala on ankara tuomari, jolta ei armoa herkästi tipu. Jumala rankaisee ihmistä pahoista teoistaan. Luther yritti luostarikilvoituksellaan hyvittä ankaran Jumalan vaatimukset olemalla kiltti Jumalan lapsi. Mutta hän huomasi, ettei hän siihen pystynyt. Yritys ansaita Jumalan rakkaus täydellisyydellä nuhteettomuudella oli itsepetosta. Jumalaa ei voinut pettää. Raamatusta Luther löysi totuuden, että oikea Jumala onkin erilainen kuin se Jumala, jonka hän oli mielikuvassaan muokannut omasta isästään saamansa käsityksen perusteella. Niinpä hän kirjoitti katekismukseensakin tämän tärkeän Jumalakuvaa koskevan määritelmän: Kun puhumme Jumalasta isänä, niin tarkoitamme sitä, että ”Jumala rakastaa meitä niin kuin paras mahdollinen isä.” Aina ei pidä kuitenkaan yksiviivaisesti syyllistää vanhempia lastensa kolttosista. Esimerkiksi ajatellen Jokelan koulussa tapahtunutta tragediaa meillä ei ole mitään oikeutta tuomita vanhempia, eikä varsinkaan heitä tuntematta. Omaa kasvatustamme ajatellen tekee mieleni sanoa, että liian sallivalla kasvatuksella saattaa olla vielä tuhoisammat seuraukset kuin liian ankaralla. Jos lapsi ei ole kohdannut rajoja, hän kokeilee rajoja yhä kovemmilla panoksilla, eikö viimein joku kerro missä on sallitun rajat. Tai lapsi ei ole kokenut pettymyksiä lapsena, koska hän on aina saanut sen, mitä on halunnut. Kun vaatimukset kasvavat ja aikuisena ei saa enää sitä, mitä haluaa, ei ole harjaantunut pettymysten kohtaamiseen. Tuota siis lapsillesi ajoissa pettymyksiä. Kestä urheasti se, että pettymysten tuottaminen tuottaa itsellesi kipua. Ole rakastava isä, mutta älä liian pehmeä kasvattaja.

Jumalan lapset tunnistetaan lisäksi siitä, että rahakin kuuluu hänelle. Raha on Jumalan, meidän haltuumme uskottu, hyvää käyttöä varten. Jumala haluaa erityisesti , että käytämme 1/10 rahoistamme lähimmäisten hyväksi ja 1/7  ajastamme Jumalaa varten. Sitä varten nyt  vietämme pyhäpäivää ja olemme kirkossa. Kotien iltarukoukset ja ruokarukouksetkin kuuluvat tähän Jumalalle omistettuun ajankäyttökiintiöön. Kolehti ja verot edustavat sitä kiintiötä, jossa annamme osan rahastamme Jumalan käyttöön. Ei siis tarvitse olla kysymys nimenomaan kirkollisverostamme; osa yhteiskunnallisista veroistammekin menevät hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen ja siinä mielessä lähimmäistemme hyväksi. Jumalan kuvina meidän ilonamme ja velvollisuutenamme on palvella Jumalaa sekä rahallisena uhraamisena lähimmäisten hyväksi että antaa aikaamme hengellisen elämän hoitamiseen.

Helluntaijakso   Etusivu