1. Evankeliumin Ääni 2. Melka Kunture 3. Gurage 4. Joen pohjalla ja kukkulalla
5. Belleessa 6. Heto 40 vuotta sitten 7. Hosaina 1 8. Hosaina 2

3. GURAGE

Mieleen jääneitä paikkoja tien varrelta ovat mm. Bui (alla olevassa kuvassa auton ikkunasta) ja Kella. Bui taisi olla se paikka, jossa poikkesimme kahvilassa vuonna -81. Autosta ulos astuessamme tupsahti tuhat ja sata kärpästä päin naamaa. Paikkakuntalaisten silmät olivat jo täynnä kärpäsiä. Make kauhistui huomattuaan kärpästen määrän. Kuinka täällä voi elää? Jälkimmäisessä paikassa sattui ikävä onnettomuus. Olimme juuri ostaneet uuden 'lantsikan'. Ajoimme kahdella autolla peräkkäin niin, että Kaarlo ajoi edeltä lantsikka, jossa minä oli kyydissä pelkääjän paikalla. Takana tuli Hannu Martila Toyota Pick-upillaan. Kellassa edellämme ajanut bussi kääntyi tien syrjään, johon ilman muuta luulimme sen pysähtyvän, mutta katsos kummaa: saman tien se jo kääntyi vasemmalle takaisin tielle ja poukkasi lantsikan kylkeen. Kolaroituaan bussin kuljettaja viisaana miehenä laittoi autoonsa vilkun päällä osoittaen jälkikäteen kääntymistään. Meitä se enää auttanut, mutta poliisia se auttoi kovasti!

Kohta tullaan Butajiraan, jota ennen kääntyy tie itään Zwaihin. Sinne on risteyksestä matkaa 50 km. Butajira sijaitsee keskellä Gurage-maata, joka on keskiylängön eteläpäässä olevaa vuoristoaluetta. Etiopian viidenneksi suurin etninen ja kielellinen ryhmä, gurage, on sukua pohjoisten ylänköjen amaroille. Sillä on kaukaiset yhteydet amaroiden kristillisiin perinteisiin, mitä todistaa mm. Adadi Mariamin kallioon louhittu kirkko.

Guraget joutuivat Ahmed Gragnin aikana eristyksiin amaroista. Näin gurage kulttuuri kehittyi itsenäisesti, kunnes se 1800-luvulla palasi taas kosketuksiin sukulaiskulttuurinsa kanssa. Nykyään gurage on saareke keskellä oromoja ja muita heimoja, jotka eivät ole sille sukua. Guraget ovat uskonnoltaan ortodokseja, mutta osa heistä on kääntynyt muslimeiksi. Gurageiden sosiaalinen struktuuri on erikoinen sikäli, että taloudellisia rooleja eivät määrää kasti, luokka tai suku (gender). Gurageilla on erikoinen suhde watta- eli fugaheimoon, joka on omaksunut guragen kielen ja tavat. Fugilla on kolminainen rooli käsityöläisinä, metsästäjinä ja meedioina gurageyhteisön keskellä. Wattat ovat vastuussa guragetalojen keskipylväiden pystyttämisestä, jotka ovat mehiläiskekorakenteita, samanlaisia kuin Soddun ympäristöstä ja muualla Wolaitassa. Guragien pääperiaate on, että ”joutilaisuus on syntiä, työ on avain menestykseen, epäonnistuminen maan parantamisessa on huonoa maanviljelyä eikä siitä pidä syyttää henkiä.” Varmaan tällä sanonnalla yhtä lailla kuin alueen sijainnilla lähellä Addis Abebaa on yhteyttä siihen, että pääkaupungissa on paljon gurageja ja heidät tunnetaan teollisuustyöntekijöinä, terävä-älyisinä liikemiehinä ja myös akateemisesta menestyksestään.

Butajiraan on paljon julkista liikennettä. Kaupunki on miellyttävän vihreä, joskaan ei erityisen innostava pikku kaupunki, jossa on odottamattoman hyvä valikoima edullisia majoituspalveluja. Butajiraa ympäröivä vehreä ylänkö on viehättävä, ja ympäristössä onkin paljon nähtävää sille, jonka aikataulu antaa myöten. Butajirasta lähtee tie rotkolaaksoon – Zwaihin on matkaa 50 km . Hiljattain päällystetty päätie vie Hosainan kautta Sodduun.

Kaupunki sijaitsee 2100 m korkeudessa. Kaupungissa on sähköt, puhelin ja postipalvelu. Viikoittainen markkinapäivä on perjantai. Merkittävä maamerkki kaupungin etelälaidalla on pyhä lähde, joka on omistettu Tekle Haimanotille.

Kaupungin väkiluku on noin 40 000 (v. 2005). Kaupungin perustaja lähetyssaarnaaja Pere Azaiz ei löytänyt sieltä mitään vuonna 1926. Vuonna 1935 saksalainen etnografinen retkikunta tullessaan kaupunkiin havaitsi kaupungilla olevan selvä suunnitelma suorine katuineen ja aukioineen. Siitä oli nopeasti tullut Gurage -kansan hallintokeskus. Ras Desta Damtew vangittiin 24.2.1937 pienessä Eijan kylässä, josta hänet tuotiin Butajiraan. Pintapuolisen oikeudenkäynnin jälkeen hänet teloitettiin saman päivän iltana. Itä-Afrikan sodan toisena osapuolena toiminut brittiläinen tarkkailujoukko havaitsi etiopialaisten sotaurhojen hajottaneen italialaisten asemat, minkä seurauksena sekä Britannian että Etiopian liput vedettiin kaupungin salkoihin 21.4.1941.

Guragevuoristo kohoa 3700 m korkeuteen valtatien pohjoispuolella. Butajiran eteläpuolella olevan joen yli rakennettu silta ei ole vielä valmis lentokuvassa. Bussillakin tuli matkustettua muutaman kerran Hosainaan – ettei totuus unohtuisi. Auton pysähtyessä myyjät tulevat kaupustelemaan hedelmiä ja muuta purtavaa. Makella oli bussissa aika ahtaat oltavat.

Butajiran vesijohto on samanlainen kuin Hosainassa. Pikku hiljaa kaupunkiin on asennettu vesipisteet, josta vettä voi laskea hanasta. Tämä ei tarkoita vielä sitä, että vesi tulisi keittiön hanasta.

Butajiran länsipuolella kohoavat Guragevuoret aina 3700 m korkeuteen.

Tulipa matka kuljettua useita kertoja myös bussilla. Sen on halpa ja mielenkiintoinen kyyti, mutta toki väsyttävä. Bussi on tavallisesti viimeistä paikkaa myöten täynnä. Joskus bussi uupuu matkan varrelle, syystä tai toisesta. Mutta aina se on saatu korjattua, ja matka on taas jatkunut. Kaikkosen Heikki on myös ratsastanut Addiksesta Hosainaan. Sitä temppua minä en ole tehnyt,. Moottoripyörällä olen kerran ajanut matkan.

Butajiran molemmin puolin olivat sillat vielä rakentamatta 70-luvun vaihteessa. Tämä kuva on Hosainan puoleiselta joelta. Oikealla rinteessä näkyy Butajiran vesihuoltoa: pojat vierittävät tynnyreissä joen vettä kaupunkilaisten juomavedeksi.

Lentokoneesta katsottuna maasto on kuin tilkkutäkki, pieniä peltotilkkuja ja vihannesviljelmiä ruohomajojen ympärillä.

Areshetan

Butajirasta Hosainaan johtavalta tieltä on vain lyhyt poikkeama Areshetanin kraatterijärvelle. Havaitsin ensimmäisen kerran kraatterijärven lentokoneesta. Sitten huomasin, että se on melko lähellä maantietä. Sen jälkeen tietä pitkin kulkiessamme poikkesimme lentokoneesta täsmentämässäni paikasta järven suuntaan. Järveä ei tielle näy eikä suuremmin edes kraatterin reunaa, sillä se ei kohoa paljonkaan muuta maastoa korkeammalle. Mutta kun sitä tietää odottaa, silloin sen voi myös havaita. Areshetan sijaitsee n. 10 km Butajirasta etelään ja 4 km ennen Kibetiä. Paikallinen väestö pelkää halkaisijaltaan 400 m levyistä tuliperäistä kraatteria – siitä nimi Areshetan (= Paholaisen järvi).  Järveltä voi kävellä paikallisen oppaan avulla lähistöllä sijaitsevaan Ainegen luolaan, jonka on pyhä muslimimiehen hallinnassa; haudalla lienee jotain yhteyttä Sof Omarin hautoihin Balessa tai toiseen järveen, jota kutsutaan nimellä Tinnishu Abbaija (= pikku Abbaija).

Kibet on Siltin väestön pääkaupunki. Lentokoneesta voi hyvin nähdä Siltin ruohokattoisia majoja kuin sieniä metsässä. Siltin alue tunnetaan myös useista keskiaikaisista pylväistään, jotka muistuttavat muodoltaan ja koristelultaan Tiijan pylväitä, mutta ovat vielä niitäkin koristeellisempia. Valitettavasti arkeologit ovat siirtäneet parhaat pylväät Addis Abebaan eikä tiettävästi ole olemassa muuta Tiijan laajuista steelakenttää. Kivipylväät ovat mielenkiintoinen ilmiö siitä huolimatta, että niiden päät on katkaistu. Niitä kutsutaan nimellä asano-kivet. Tällainen pylväs sijaitsee suuren viikunapuun alla lähellä hiljattain rakennettua moskeijaa 500 m itään Hosiannan tieltä Ketigorassa, joka sijaitsee 8 km etelään Kibetistä, josta avautuu näkymä Saida-järvelle. Siellä on myös kuuden steelan ryhmä, joiden päät on katkaistu tai ne ovat rapistuneet Waziran kylässä vain 1 km päässä Kibetistä sivutiellä, jonka tienviittaa osoittaa Wollega Siddist Elementary Schoolia.

Vuonna -81 Areshetanissa koko perhe ja vieraamme Aino Uolamo, Merjan täti ja Maija Alvi, Merjan sisko.

Joen ylityspaikassa bussi lähti ensinnä liikkeelle, minkä jälkeen mekin uskaltauduimme kylmään kylpyyn. Mutta juutuimme kiinni mutaan. Eipä siinä muuta kuin lapiohommiin toivoen, ettei uusi sade pääse yllättämään.

Seuraava    Etusivu