Riemumessu     Lappeenrannan kirkko 31.05.2000

Luuk. 4: 16-21

 

Kotikaupunki torjuu Jeesuksen

16 Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, 17 ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: 18 -- Herran henki on minun ylläni,

sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,

julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen 19 ja julistamaan Herran riemuvuotta.

20 Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. 21 Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen."

 

Vietämme riemumessua. Onko riemuun aihetta vai yritetäänkö vain pitää hauskaa ilman, että siihen on mitään järkevää syytä?

Aika usein ilonpidolle ei ole sen kummempaa syytä. Otetaan vain elämä rennosti, vitsaillaan ja hullutellaan. Jonkun mielestä ilonpito vaatii kyllä pikkaisen ilolientä tunnelmaa nostattamaan. Selvin päin muistaa aina ahdistavan todellisuuden. Mitä enemmän 'maistissa', sitä hauskemmalta elämä tuntuu. Joidenkin ilonpito menee vähän 'överiksi', katkotaan kaupungin istuttamia uusia lehtipuita, kaadetaan puhelinkioskeja ja vaatekeräyskojuja, vieraillaan tyhjillä kesähuviloilla. Jos ei nautittavaa löydy, niin sotketaan ainakin paikat. Filippiinien tietokonenörtillä oli hauskaa, kun hän sai loveletterillään koko maailman sekaisin. Clinton repi hiuksiaan ja Tony Blair oli raivopäänä. Putin ei ollut millänsäkään. Venäjää ei tietokonevirheet hetkauta. Kaikki on jo valmiiksi ihan sekaisin. Putin tyytyi siihen, että jaetaan maa seitsemään hallintoalueeseen, pannaan sinne jokaiseen oma mies, joka syrjäyttää kansan valitseman johtajan. Hajota ja hallitse – se opittiin koulun penkillä historian tunnilla.

Tästä tulee ihan creizi saarna, jos jatkan ilottelua siitä, miten maailma saadaan sekaisin. Kuka keksii sen, miten maailma saadaan järjestykseen ja ojennukseen? Tässä tullaan tosi vakaviin kysymyksiin. Maailman parantamisessa tarvitaan pikkaisen idealismia. Hullut vievät maailmaa eteenpäin, viisaat pitävät sitä pystyssä. Uskonnot taitavat edustaa maailman parantamisessa tätä aatepuolta. Politiikasta on aate kuollut. Se kuopattiin sosialismin romahtaessa viime vuosituhannen lopulla. Uskonnolla ei ole ollut lupaa puuttua politiikkaan, ei ennen, vielä vähemmän jatkossa. Tähän lestiin evankelisluterilainen uskonto onkin perinteisesti tyytynyt ryppyilemättä, ja moni muukin hallitusvallan suosiota tavoitteleva uskonto. Nyt, kun yhtenäiskulttuurimme alkaa olla lopullisesti purettu, kirkko yrittää ottaa omia askeleitaan suostumatta myötäilemään vallitsevaa ideologiaa.

Riemuvuoden ideologinen perusta on Raamatun opetus kerran 50 vuodessa toteutettavasta vallankumouksesta. Silloin orjat vapautetaan, velkojien maat palautetaan alkuperäisille omistajilleen, ylivelkaantuneet vapautetaan veloistaan. Riemuvuosijulistus on vapautuksen teologiaa. Se alkoi Israelin profeetoista, jotka näkivät kuinka rikkaat rikastuivat ja köyhiä sorrettiin. Monet joutuivat elinikäisiksi velkaorjiksi. Profeettojen julistuksen mukaan ainakaan kenenkään israelilaisen ei pidä olla orja eikä sorrettu. Ehkä profeettojen julistuksessa ei vielä näy ylikansallinen solidaarisuus. Mutta oman kansan jäsenen tulee olla vapaa, omillaan toimeentuleva ja työkyvyttömänäkin ihmisarvon ansaitseva vähintään lähiyhteisönsä huolenpidon kohde.

Kun Mooseksen laki myöhemmin kirjattiin, itse asiassa paljon Moosesta myöhäisempikin profeetallisen julistuksen pohjalta noussut lainsäädäntö sisällytettiin Mooseksen lakiin, jonka piti taata ihanneyhteiskunta kansalle, jolta itse asiassa puuttui koko maa. Heillä oli oma Siperiansa, Babylonia, jonne heidät oli pakkosiirretty. Siperia opetti: se pani miettimään, millainen paikka tämä maailma pitäisi olla, jos haluttaisiin sen olevan sellainen, millaiseksi Jumala on sen tarkoittanut. Laadittiin tulevan teokratian perustuslaki. Sitä ei jaettu joka talouteen, mutta erityinen synagogakoulujärjestelmä alkoi istuttaa kansan mieliin Jumalan tahdon mukaista lakia. Tilaisuutta lain toimenpanemiseksi ei tainnut tulla. Teokratiakin epäonnistui sinä lyhyenä aikana, kun sitä päästiin pienessä kansallisvaltiossa kokeilemaan. Sitten tuli Rooma, joka perusti uuden ’siperiansa kapinoivalle kansalle. Rooman vallan aikana astui Nasaretin synagogan saarnatuoliin kotikylän poika, joka suolsi suustaan uskomatonta profeetallista tekstiä. Kuinka tavallinen puusepän poika uskaltaa ryhtyä koko maailman parantajaksi, vallankumoukselliseksi? Kotikaupunki hylkäsi oman poikansa. 2000 vuodessa puusepän pojasta on tullut merkkihenkilö. Kaksi miljardia ihmistä vannoo enemmän tai vähemmän hänen nimessään. Suurin kristillinen kirkko, yli yhden miljardin jäsenen roomalaiskatolinen kirkko on pitänyt kiinni riemuvuosikäytännöstä, jossa määräajoin erityisesti juhlitaan kristinuskon voittokulkua. Vuonna 2000, vuosiluku, joka lasketaan Vapahtajamme Jeesuksen syntymästä, kaikki suuret kirkkokunnat ovat ryhtyneet yhteistoimiin: vietetään ekumeeninen, kaikkia kristittyjä yhdistävä riemuvuosi, joka alkaa adventista eli joulun odotuksesta vuonna 1999 vuoden 2001 pääsiäiseen. Silloin kristityt viettävät pääsiäistä samaan aikaan. Olisi toivottavaa, että yhteistyö ja yksituumaisuus jatkuisivat, niin että aina jatkossa vietettäisiin pääsiäistä yhtaikaa.

Kirkkojen riemuvuosiohjelma ei rajoitu vain kirkollisiin manöövereihin. Halutaan vaikuttaa koko maailmaan. Uskonto ei ole vain mielen sisäinen asia. Uskonto on toivon antaja, motivaation synnyttäjä uuteen toimintaan. Ei tyydytä vain siihen, että maailma menee eteenpäin, miten nyt sattuu menemään. Hommaan täytyy saada tavallinen talonpoikaisjärki mukaan ja itsekkyyden, yksityisen ja ryhmä-sellaisen sijaan on saatava kansainvälinen solidaarisuus. Maailmamme on yksi. Olemme kaikki riippuvaisia toisistamme planeetallamme, joka on käynyt yhä ahtaammaksi paikaksi asua. Kirkot yhdessä omilla aivoillaan ajattelevien kansalaisjärjestöjen kanssa on ryhtynyt hankkeeseen vapauttaa Vapahtajamme syntymän 2000 - vuotissyntymäpäivän kunniaksi kurjistuneet kehitysmaat veloistaan, joita ne eivät missään tapauksessa pystykään koskaan maksamaan takaisin. Sitä paitsi rikkaiden teollisuusmaiden korkosaatavat ovat ylittäneet annetun kehitysavun määrän, eli tosiasiallisesti raha virtaa kehitysmaista teollisuusmaihin päin eikä päinvastoin. Kansainvälinen eriarvoisuus tällä menolla vain kasvaa. Koottiin valtava adressi, jolla maailman mahtavia, ennen kaikkea G-7 maita, yritetään saada järkiinsä.

Suomessa velkaongelma on toteutunut mikrokosmisissa puitteissa edelliseen verrattuna, kun lamavuosina työttömiksi joutuneet tai terveytensä menettäneet ihmiset, yksityiset kansalaiset ovat joutuneet koko loppuelämäkseen velkaorjiksi, useimmiten ilman omaa syytään. He ovat onnettomien olosuhteiden johdosta syrjäytyneitä ja elämänuskonsa sekä –toivonsa menettäneitä. Parhaillaan kootaan kirjaa, tarinoita ylivelkaantuneilta, joille toivotaan myötätuntoa yhteiskunnan päättäjiltä. Herran rukouksen 5. rukouksen ekumeeninen sanamuoto kuuluu: anna meille anteeksi meidän velkamme niin kuin mekin annamme velallisillemme.

Riemuvuoden alkajaisiksi vuosi sitten kirkkomme piispat julkaisivat puheenvuoron Kohti yhteistä hyvää. Puheenvuoron tarkoitus oli kiinnittää poliittisten päättäjien huomio siihen, että hyvinvointivaltiota ei saa rapauttaa puhtaalla markkinataloudella, jonka seurauksena kansamme on jakautumassa A- ja B-kansalaisiin. Toisilla mene hyvin ja jatkossa vielä paremmin, toisilla taas huonosti ja jatkossa vielä huonommin. Näin ei pidä olla. Poliittisella päätöksenteolla on jaettava hyvinvointia kaikkien osaksi ja pidettävä huoli myös niistä, jotka eivät kerta kaikkiaan pärjää. Hyvinvointiyhteiskunnassa heikonkin tulee olla yhteisen huolenpidon kohde. Sen verran itsekkyyttä tässäkin ajattelussa on mukana, että halutaan välttää tilanne, jossa köyhät eivät enää suostu olemaan kyykyssä, vaan järkyttävät yhteiskunnan perusturvallisuutta nousemalla kapinaan.

Toinen kirkkomme piispojen puheenvuoro oli Eettisen sijoittamisen ohjeet, joilla haluttiin ilmoittaa, että kirkko kieltäytyy sijoittamasta varojaan kohteisiin, joissa tapahtuu ihmisten riistoa tai joiden avulla ylläpidetään väkivaltaa. Esimerkkeinä lapsityövoiman käyttö kehitysmaissa ja sotatarviketeollisuus.

Molemmista hankkeista kirkko on saanut rajusti nenälleen. Ainakin ne koirat ovat älähtäneet, joihin on kalikka kalahtanut.

Jos sallitte, niin mainitsen vielä kolmannen piispoilta lähteneen riemuvuosi-aloitteen. Sen mukaan seurakuntien olisi riemuvuonna myönnettävä talousarviovaroistaan entisen kahden prosentin lisäksi yksi ylimääräinen prosentti lahjana lähetystyölle ja Kirkon Ulkomaanavulle. Ihan lopullista tulosta piispojen vetoomuksesta ei vielä ole tiedossa, mutta suuri osa seurakunnista on ottanut haasteen myönteisesti vastaan. Lappeenrannan seurakunta antoi kuitenkin vetoomukselle tylyn vastaanoton. Määrärahaamme pienennettiin, siis tätä prosenttimääräistä osuutta. Tällä tarkoitan, että parannuksenteossa meille on käymässä kuin körttiläisille, jotka laulavat virressä: ”on vielä tekemättä mun parannuksein.” Kirkon toiminnalta kaivaa uskottavuutta se, ettei kaikista hyvistä lupauksista ja vetoomuksista, mitä toisille julistetaan, pidetä itse kiinni.

Olipa niin tai näin, riemuvuosi antaa aihetta todelliseen riemuun silloin, kun köyhien ja onnettomien hyväksi ryhdytään rakentamaan uuttaa, oikeudenmukaista maailmaa. Ilo on varsinkin syrjäytyneiden puolella. Viime kädessä koko maapallomme pelastamiseksi onnen ja ilon kakku on yhteinen. Parhaimmalle se maistuu, kun sitä jaetaan kaikille.

Hyvät Nuoret, vetoan teihin, että tulette käyttämään intomielisen voimanne ja tarmonne maailman tekemiseksi paremmaksi paikaksi asua. Tämä on myös Jumalan tahdon mukaista toimintaa. Jeesus sanoo: ”Ei jokainen, joka sanoo Herra, Herra, pääse Jumalan valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.”