1. sunnuntai loppiaisesta 12.1.2014 (pöytälaatikkosaarna)

 

Joh. 1: 29–34

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”
    Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

 

Kaste on kristillisen kirkon tunnusmerkki. Se erottaa kristinuskon muista uskonnoista. Kristinusko ei ole etninen usko, jossa kansallisuus määrää uskonnon, kuten juutalaisuudessa tai hindulaisuudessa tai muissa idän uskonnoissa. Eurooppaa ja Amerikkaa on tosin pitkään kutsuttu kristityiksi maanosiksi, koska suurin osa niiden väestöstä on kristittyjä, mutta tarkkaan ottaen kristityksi ei synnytä. Kristityksi tullaan kasteessa. Tätä tosiasiaa hämärtää lapsikastekäytäntö, jonka mukaan kaste sijoittuu hyvin lähelle syntymää. Tämä ei tarkoita, että lapsikasteessa olisi mitään vikaa. Väärä mielikuva kehittyy kristillisyyden tietoisuuden heikentymisestä. Lapsikasteen vastapainoksi tarvitaan hyvä kristinopin opetus. Jos ei kouluopetus pysty tähän tarpeeseen vastaamaan, niin kristillisen kirkon oman kasteopetuksen, jota tavallisesti rippikouluksi kutsutaan, on se tehtävä.

Kasteen merkitystä korostavia kirkkovuoden pyhiä ei taida olla kuin tämä yksi, jota tänään vietetään. Joulun ja loppiaisen suurten pyhien varjossa tämä pyhä ei ole saanut arvoistaan asemaa. Onhan kysymyksessä vanhakirkollinen joulu, jota myös epifaniaksi kutsutaan. Nimi epifania tarkoittaa valon juhlaa; se tarkoittaa oikean uskon ja tiedon valkeuden antamista ihmisille. Raamatun mukaan Jumala ilmestyi kolmiyhteisenä Jeesuksen kasteen yhteydessä, jossa Jeesusta kastettaessa (Poika) taivaasta kuului ääni ”Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt” (Isä) ja Pyhä Henki ilmestyi kyyhkysen muodossa. Idän kirkoissa epifaniaa vietetään korkealla profiililla. Sille annetaan yhtä suuri merkitys kuin meidän joulullemme. Olen ollut näkemässä kastejuhlan viettämistä Addis Abebassa usean kerran. Spektaakkelimaisen juhlava kulkue johtaa kansan keskustasta suurelle aukiolle, jossa vietetään veden pyhittämisen juhlaa. Tämä juhla muistuttaa Jeesuksen kasteesta. Monelle on varmaan tutumpi kotimaamme itäisen kirkon tai Venäjän ortodoksisen kirkon vedenpyhittämisjuhlat.

 

Johannes Kastaja on Genovan suojelija.

Lappeenrannan kirkon, nyttemmin käytöstä poistetuissa punavalkoisissa messukasukoissa oli Pyhän Hengen vertauskuva kyyhkynen ja Kristusta kuvaava voitonlippua kantava karitsa.

Kuva on vuodelta 1976, jolloin asetettiin virkaan kirkkoherra ja kappalainen.

Kirkkovuoden suuressa kastejuhlassa muistetaan siis Jeesuksen kastetta. Se on kristillisen kasteen perusta. Kun kysytään, mistä kristillinen kaste on saanut alkunsa, niin siihen on vastattava: Johanneksen kasteesta. Juutalaisuudessa oli jo aiemmin tunnettu rituaalisia pesuja, joissa ihminen puhdistui rituaalisesti. Hänen ei tarvinnut muuttua mieleltään. Proselyytti eli pakanuudesta kääntynyt otettiin kasteessa juutalaiseksi. Juutalaisilla taas uskonnon edellyttämä merkki oli ympärileikkaus. Totuuden nimessä on tosin sanottava, että se on yleinen seemiläinen ja Lähi-idän kansojen kulttuurinen käytäntö. Johannes Kastaja oli juutalaisen papin poika, joka omaksui omaperäisen, valtavirran juutalaisuudesta poikkeavan käytännön: hän kastoi ihmisiä kasteella, joka edellytti katumusta eli mielenmuutosta. Rituaalit eivät riitä. Ihmisen pitää luopua paheellisesta ja jumalattomasta elämästä. Näin julisti Johannes. Hänen julistuksellaan saattoi olla liittymäkohta hänen omaan askeettiseen elämäänsä. Kun serkkupoika Jeesus tuli Johanneksen kastettavaksi, hän esteli. Jeesus oli sovelias Jumalalle ilman julkista ilmoitusta mielenmuutoksesta. Kun Jeesus kuitenkin vaati saada tulla kastetuksi, Johannes suostui siihen viimein. Johannes ei nähnyt syytä siihen, miksi Jeesus olisi pitänyt kastaa, koska tämä oli hänen mielestään viaton, vailla puhdistautumisen tarvetta. Mutta päivän evankeliumissa olevat Johanneksen sanat – olipa hän sitten itse selvillä sanojensa profeetallisesta merkityksestä tai ei – paljastavat syyn Jeesuksen kasteeseen: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Jeesusta ei kastettu hänen omien syntiensä tähden, vaan koko maailman synnin tähden. Synti –sana on yksikössä. Synti ei ole yksittäisiä tekoja, vaan se on olemuksellista vieraantumista Jumalasta. Ainakin Johanneksen evankeliumissa maailma kuvataan Jumalalle vihamielisenä todellisuutena. Maailma vieroksuu ja vihaa Jumalaa. Mutta Jumala ei maksa pottua pottuina, vaan Jumala rakastaa maailmaa ja haluaa pelastaa sen. Jeesus on Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Tämän päivän kuulijoille puhe Jumalan Karitsasta taitaa kuulostaa melkoiselta heprealta. Joku kysyy, eikö sitä voisi korvata jollakin nykyajalle sopivalla termillä. Voisi ehkä korvatakin, mutta raamatunkäännös pitäisi muuttaa ja koko kristillinen symboliikka korvata toisilla kuvilla, joiden merkitys pian saattaisi jäädä yhtä vieraaksi kuin vanha kaanaankieli. Niinpä kristilliseen uskoon on pakko hyväksyä uskonnon lukutaidon opetus. Se auttaa meitä huomattavasti, kun vaikkapa astumme johonkin eteläeurooppalaiseen katedraaliin, jonka porstuassa meitä jo odottaa luonnollisessa koossa oleva Kastajaa, Jeesusta ja kyyhkystä esittävä patsas. Jumalan Karitsan teologinen symboliikka kuuluu kristillisen uskon perusoppimäärään, olkoonkin että symbolin yksityiskohtaisesta ymmärtämisestä ei aina löydy sopua. Jumalan Karitsa viittaa ensiksi juutalaisten ensimmäiseen pääsiäiseen eli exodukseen, jolloin juutalaiset pelastuivat Jumalan lähettämältä vitsaukselta sivelemällä karitsan verta ovenpieliin. Tuhon enkeli tunnisti juutalaiset verimerkistä. Lampaasta tuli sittemmin juutalaisen pääsiäisen yleisin ja arvokkain uhrieläin. Uskonnon keskiössä oli eläinuhri, jolla sovitettiin ihmisten syntejä. Apostoli Paavalin mukaan jatkossa ei tarvita kuitenkaan muita uhreja kuin Jeesus. ”Hän on meidän pääsiäislampaamme” (1 Kor. 5:7).

Papin poikana Johannes tiesi hyvin, että joka aamu ja ilta Jerusalemin temppelissä uhrattiin lammas sovitusuhrina. Tämä käytäntö jatkui aina temppelin tuhoamiseen asti vuonna 70.

Profeettojen kirjoissa, erityisesti Jesajassa, löytyy kuvauksia Herran kärsivästä palvelijasta, joka joutuu syyttään uhratuksi ”kuin Karitsa teurastajainsa edessä”. Tästä Jesajan kirjan luvusta 53 tuli kristillisen kirkon merkittävin profetia, minkä valossa Jeesuksen merkitys tulkittiin. Kristillinen kirkko säilytti siis juurensa Vanhassa liitossa, mutta tulkitsi Jumalan liittoa kansansa kanssa uudella tavalla. Muuta uhria ei tarvita enää kuin Jeesus, ja Jumala ei ole vain juutalainen heimojumala, vaan kaikki Jeesukseen uskovat muodostavat uuden Jumalan kansan.

Jeesuksen ajan juutalaisille oli tuttu myös yksi myöhempi Jumalan Karista –sovellus. Reilut sata vuotta ennen ajanlaskun alkua juutalaiset vapaustaistelijat, makkabealaiset käyttivät sarvellista lammasta suuren valloittajan, jumalallisen voiton symbolina. Tässä kuvassa lammas ei enää edustakaan heikkoa ja avutonta uhria, vaan mahtavaa voittajaa. Kristillisessä kuvastossa tämä Kristus –symboli näkyy usein kirkkotekstiileissä voiton lippua kantavana lampaana.

Raamatun viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys on ottanut Jumalan karitsa –symbolin kirjansa yleisimmäksi Jeesusta kuvaavaksi attribuutiksi. Symbolia käytetään kirjassa 29 kertaa.

Johannekselle Jeesus oli vähintään puoli tuttu sukulainen, mutta Jeesuksen todellinen merkitys valkeni hänelle ajan kuluessa: ’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”

Toinen kristillisen uskon keskeinen vertauskuva tulee esille Jeesusta kastettaessa: kyyhkynen. Kyyhkysen vertauskuvallinen merkitys on nykyaikanakin helppo ymmärtää.

Olympiakisojen tai muiden suurten juhlien avajaisissa voidaan nähdä suurten kyyhkysparvien vapauttaminen vertauskuvana vietettävän juhlan merkityksestä. Kyyhkysestä on tullut rauhan ja kansojen välisen veljeyden symboli. Juuri sellaisena on nähtävä myös Jeesuksen merkitys. Hän on kansojen vapauttaja. Hän ei ole haukka, saalistava petolintu, vaan kyyhky, joka on väkivallattomuuden merkki. Palestiinalaisessa kulttuurissa kyyhkynen oli pyhä lintu. Sitä ei metsästetty eikä syöty. Luomiskertomuksessa Raamattu kertoo, miten Jumalan henki liikkui vetten yllä. Samaa ajatusta juutalaiset rabbit kehittivät edelleen sanomalla, että Jumalan henki liiteli kuin kyyhkynen alkukaaoksen yllä saaden aikaan järjestystä ja kauneutta. Karitsa ja kyyhky olivat israelilaisten uhrieläimiä. Jeesus ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä uhriksi monen edestä. Tähän tehtävään Jeesus vihkiytyi Jordanin kasteessa. Jeesuksen kaste oli siis eri asia kuin meidän kasteemme. Jeesus sai kasteessa vihkimyksen jumalallisen tehtäväänsä. Pyhä Henki itse kyyhkysen hahmossa vahvisti Jeesuksen mission. Kasteessa Pyhä Henki tuli Jeesuksen ylle. Jeesusta kastettaessa eivät vielä olleet tuttuja myöhemmän kristillisen teologian opinmääreet. Juutalaisille Pyhä Henki merkitsi voiman antajaa. Henki ja tuuli ovatkin synonyymeja. Tuuli liikuutta myllyä ja laivaa. Henki merkitsee myös elämää, henki tekee ihmisestä elävän olennon ja antaa merkityksen ja tarkoituksen elämälle. Henki on osa jumaluutta tai oikeammin pitäisi sanoa että Henki on Jumala. Jumalan Henki on enemmän kuin mitä ihmistoiminnalla voi saada aikaan. Israelin profeetat olivat Jumalan Hengen välikappaleita. He julistivat kansalle jumalallista totuutta. Hengen avulla myös ihmiset saattoivat tunnista totuuden. Kun Henki tuli kasteessa Jeesukseen, niin Henki tuli Häneen hyvin ainutlaatuisella tavalla. Monilla ihmisillä on hengellisiä kokemuksia, joka ilmenevät erikoislaatuisina henkitekoina. Mutta henki ei tule kehenkään muuhun samalla tavalla kuin Jeesukseen. Henki asettui asumaan Jeesukseen. Näin evankelista Johannes kuvaa asian. Jumalan mieli ja voima otti Jeesuksessa asuinsijan.

Kreikankielinen kastetta tarkoittava sana tarkoittaa upottamista. Se on niin kuin lanka tai vaate upotetaan värjäysaineeseen tai puu kyllästetään kyllästysaineella tai laiva sukeltaa aaltojen sekaan. Kun Jumalan Henki tulee ihmiseen, niin koko ihminen täyttyy Hengellä. Elämä valaistuu. Alkaa ymmärtää hengellistä elämää, alkaa ymmärtää jumalallisia asioita. Jumalallinen viisaus ja valo valaisevat ihmistä. Elämä vahvistuu. Meihin ei tule vain kykyä ymmärtää sitä mikä on hyvää ja oikein, vaan myös voimaa sen toteuttamiseen. Henki ei vapauta kärsimyksistä, mutta antaa voimaa kohdata ne. Elämä puhdistuu Hengen vaikutuksesta. Uusi testamentti kuvaa Jeesuksen kastetta tulikasteeksi. Tuli puhdistaa kuonan ja saastan. Alhaiset ajatukset ja mielikuvat palavat pois.

Pyhällä Hengellä kastettuna Jeesus oli se, joka itse kastaa Pyhällä Hengellä. Näin syntyi kristillinen kaste, kaste vedellä ja Pyhällä Hengellä. Kristillinen kaste määrittää meidän hengellistä elämäämme. Tiituksen kirjeessä sanotaan kasteesta, että se on uudestisyntymisen pesu, josta Hengen uudistus alkaa (Tiit. 3:5). Kasteessa synnytään Jumalan lapsiksi.

Apostolit viittaavat kasteeseen, kun he haluavat rohkaista ja lohduttaa kristittyjä. Kun oma usko tuntui heikolta ja olemattomalta, oli hyvä tietää että pelastus ei perustu siihen mitä itse on ja mihin itse kykenee. Jumala itse on synnyttänyt kristityt uudestaan elävään toivoon (1 Piet. 1:3). Uudessa testamentissa kaste on ihmisen järkeilyn ja oman uskonnollisuuden vastakohta, jotakin selkeää, turvallista ja varmaa. Joka uskoo ja on kastettu, pelastuu (Mark. 16:16). Kaste antaa uuden elämän Jumalan lapsena, mutta myös kutsuu elämään sitä todeksi.



Etusivu    Joulujakso