Jumalanpalvelus/Ehtoollisrukous Merimieskirkkopiiri 15.4.02

 

Ehtoollisrukous lienee yksi messun pitkästyttävimmistä osista! Se kuulostanee liturgialta sanan siinä merkityksessä, ettei siitä ymmärrä paljoakaan ja se on niin juhlallista kirkollista kieltä, että tukka nousee pystyyn. Kaikkein kauheinta lienee se, että tätä rukousta ei lyhennetty jumalanpalvelusuudistuksessa, vaan pidennettiin.

En ehkä osaa vakuuttavasti perustella tämän rukouksen tarpeellisuutta kaikessa juhlallisuudessaan, mutta minusta on tarpeellista jokaisen kirkonkävijän ymmärtää tämän rukouksen merkitys.  Koska jumalanpalvelukseen on lisätty nimenomaan rukousta, niin tässä kohtaa rukouksen lisäys tuntuu.

Ehtoollisrukous on moniosainen vanhakirkollinen rukous, jonka keskusaihe on kiitos ja ylistys (siitä nimi eukaristinen = kiitos, ehtoollinen rukous). Tavallisen tossuntallaajan mielestä Jumalaa voi kiittää terveydestä, hyvinvoinnista ja jokapäiväisestä leivästä ja jos jotain vielä puuttuu, niin se on lottovoitto. Sitä rukoillaan pyyntörukouksessa. Mikään näistä rukousaiheista ei sisälly eukaristiseen rukoukseen. Vaikka ne meidän mielestämme ovat niin maailman tärkeimpiä aiheita. Rukouksessa kiitetään yksin Jumalan pelastustyöstä, siitä, jossa hän on lunastanut meille taivasosan Jeesuksen kautta. Oma suu on lähempänä kuin kontin suu –ajatusta mukaillen Jumalan pelastustyö on meistä liian kaukana ja liian abstrakti aihe. Jumalan pelastustekojen muistamisesta käytetään kreikankielistä nimitystä anamnesis = muistaminen.

Rukous alkaa ehtoollisvuorolaulusta, jatkuu prefaation eli valmistavan rukouksen, Pyhä -hymnin ja asetussanojen sekä päätösylistyksen kautta seurakunnan kolminkertaiseen aamen –vastaukseen.

Koska ehtoollisrukouksessa valmistaudutaan sakramenttiin, siinä ylennetään sydämet Jumalan puoleen; sama kehotus edeltää kasteessa asetussanojen lukemista.  Sydämet ylennetään kaikkien pyhien kanssa; tässä kohtaa alttarikaiteen ympyrä ikään kuin sulkeutuu: taisteleva seurakunta yhtyy perille päässeiden ylistykseen taivaallisella hääaterialla. Ylistys kattaa Jumalan pelastavat teot luomisesta Vapahtajan kärsimykseen ja kuolemaan sekä riemullisesta ylösnousemuksesta aina uuden taivaan ja maan luomiseen. Ylistyksen keskuksessa ovat ehtoollisen asetussanat, joilla ehtoollinen pyhitetään. Asetussanat ovat rukouksen olennaisin osa, jota ei voi jättää pois, vaikka kaikki muu siitä lyhennettäisiin. Ilman asetussanoja ei ehtoollisaineista tule Kristuksen ruumis ja veri. Katoliselta ajalta on jäänyt kansan mieliin asetussanojen latinankielinen ydin ”hoc est corpus meum = tämä on minun ruumiini” hiukan savolaistuneessa muodossa taikasanoiksi hokkuspokkus. Katolisessa messussa ymmärrettiinkin tässä kohdassa tapahtuvan taikatemppu, jossa tavallinen leipä ja viini muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Ehkä papin ristinmerkin tekevä kädenliike hokkuspokkuksen kohdalla on vielä korostanut, missä kohtaa taikuus tapahtuu. Luterilainen kirkko on pidättynyt tarkemmin selittämästä ehtoollisen mysteeriä, mutta torjuu ehtoollisen ymmärtämisen vain kuvaannolliseksi toimitukseksi. Luterilaisuus ei tässä kohtaa poikkea katolisesta uskosta. Uskomme Jumalan inkarnoitumisen tarkoittavan myös sitä, että hän voi olla läsnä materiassa, ehtoollisaineissa, jos ja kun hän niin haluaa tehdä. Taikasanoihin liitetty lisäys filiokkus ei periydy ehtoollisesta, vaan Nikean uskontunnustuksesta, sen länsimaisesta versiosta, jonka mukaan Pyhä Henki lähtee sekä Isästä että Pojasta. Idän kirkko pysyy uskontunnustuksen alkuperäisessä sanamuodossa: Pyhä Henki lähtee Isästä.

Ehtoollisosan aloittava vuorolaulu on liturgin ja seurakunnan vuorolaulua, joka siirtää sakramenttiin. Vuorolaulun säveliä on vain yksi. Jokaisessa sarjassa käytetään siis samaa säveltä. Jatkossa seuraavan prefaationkin pappi voi laulaa. On suositeltavaa, että pappi laulaisi sen, sillä se ei suinkaan ole vain valmistusta seuraavan laulettavaan Pyhä –hymniin, vaan se on jo ylistystä Prefaatiorukouksen alku ja päätös on joka pyhä samanlainen, keskiosalle sen sijaan on useita kirkkovuoden ajankohdan mukaisia sanamuotoja. Siinä kohtaa kaikki rukoukset ovat samansisältöisiä, että ne johdattavat ylistämään Jumalaa enkelien ja kaikkien pyhien kanssa. Se tapahtuu Pyhä –hymnissä, joka lauletaan seisten. Siitä on ensi viikolla vielä erillinen opetusjakso.

Pyhä –hymniä, Sanctusta seuraava rukous on varsinaisesti se osio, johon jumalanpalvelusuudistus on vaikuttanut. Aiemmin mentiin Sanctuksesta suoraan asetussanoihin, jonka jälkeen seurasi välittömästi Isä meidän rukous. Tällainen varhaiskirkollisen liturgian typistäminen ei ole kestänyt aikamme jumalanpalvelusuudistajien kritiikkiä. Asetussanoja tulee ympäröidä rukous, jossa on sekä Jumalan pelastustekojen muistamista, josta jo edellä oli puhe että myös epikleesiä eli Pyhän Hengen avuksi huutamista. Tämä rukouksen osio varmaan tuntuu liian pitkältä ja informatiiviselta. Rukoukselle onkin useita vaihtoehtoja, niin ettei Jumalan pelastustekoja joka kerta lueta kaikkia, vaan kaikkien neljän vaihtoehdon summaan voi sanoa sisältyvän melko tyhjentävä luettelo Jumalan kaikista pelastusteoista. Perhemessulle on vielä yksi vaihtoehto, mutta se on luonnollisesti lyhyt.

Pyhän Hengen avuksi huutamisessa on kaksi sisältöä, joista toinen aiheuttaa pikkasen teologisia nielemisvaikeuksia. Selvää on se, että Pyhää Henkeä huudetaan avuksi ihmiselle, joka on arvoton vastaanottamaan Jumalan pyhiä salaisuuksia, mutta että Pyhää Henkeä pyydetään tulemaan ehtoollisaineisiin pyhittämään ne, ei oikein sulatu helposti. Luterilaisen uskon mukaan rukouksemme ei vaikuta ehtoollisaineisiin, vaan Jumalan sana, eli asetussanat. Kirkolliskokous hyväksyi yhden epikleesivaihtoehdon, jossa rukoillaan Pyhää Henkeä siunaamaan ehtoollisaineet sillä ajatuksella, että sanat viittaavat seuraaviin asetussanoihin eikä niin, että rukouksella olisi tämä vaikutus.

Kaikkiin ehtoollisrukouksiin voidaan liittää rukouslause, jonka perustana on 1. Kor. 11:26: ”Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herraan kuolemaa, siihen asti, kun hän tulee.” Yhteisesti lausuttuna tai laulettuna se korostaa ehtoollista yhteyden ateriana.

Ehtoollisrukouksen päätössanoihin voivat kaikki ehtoollisavustajat yhtyä yhteen ääneen liturgin kanssa: ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä kuuluu sinulle, kaikkivaltias Isä, Pyhän Hengen yhteydessä kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti. Tämä käytäntö luonnollisesti edellyttää sen Jumalanpalvelusoppaan ohjeen noudattamista, että avustajat tulevat alttarille ennen koko ehtoollisrukouksen alkua eikä vasta Isä meidän –rukouksen jälkeen niin kuin seurakunnassamme on edelleen tapana, koska pappien päähän ei mahdu ajatus, mitä varten kaikkien pitäisi olla siellä koko ajan.

Kaiken kukkuraksi seurakunnan vastaus tähän rukoukseen kuuluu Aamen, kolminkertaisesti laulettuna tai ainakin kerran lausuttuna. Kolminkertainen aamen kuuluu jumalanpalveluksen kaikkein keskeisimpiin kohtiin.