Jumalanpalvelus – siunaus ja lähettäminen       v. 134, 584

 

Kohderyhmä: aikuiset

 

Seurakuntamme jumalanpalveluskasvatusaiheena tällä viikolla on siunaus ja lähettäminen. Siunauksella tarkoitan loppusiunausta. Jp nimittäin myös alkaa siunauksella. Alkusiunaushan alkaa sanoilla Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Loppusiunaus päättyy tasan samoihin sanoihin ja molempiin kuuluu näkyvänä merkkinä ristinmerkki. Ristinmerkin tekeminen voi meitä oudoksuttaa, mutta se on tullut käyttöön yhä enemmän. Nuoriso on hyvin omaksunut ristinmerkin käytön. Ortodoksisessa ja roomalaiskatolisessa kirkossa ristinmerkin käyttö on lähes äidinmaidosta imetty tapa. Se on siis syvälle juurtunut. Useimpiin länsimaisiin kieliin sana ’siunaus’ on välittynyt latinan kielestä. Tämän sanan alkuperäinen sisältö on ’merkki’. Siunattu ihminen on merkitty ihminen. < ruotsin välsigna. Erityisesti meidän yllemme on piirretty ristinmerkki kasteen yhteydessä: ”Ota pyhä ristin merkki kasvoihisi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut sinut opetuslapsekseen.” Risti on siunauksen merkki. Se piirretään yllemme kasteessa.

Siunaaminen merkitsee Jumalan huomaan jättämistä. Se ei ole jonkinlaisen onnen ja menestyksen toivottamista, vaan se on paljon enemmän. Se on asioitten ja ihmisten jättämistä Jumalan haltuun. Siunauksen suojassa meitä saatetaan jumalanpalveluksesta elämän arkeen. Jumala siunaa seurakunnan nimensä suojaan ja näin varustaa sen rakkauden töihin.

Katekismus/HERRAN SIUNAUS 43

Elämme joka päivä Jumalan siunauksen varassa. Hänen hyvyytensä ja armonsa ympäröi meidät. Herra varjelee elämämme, vaikka emme hänen rakkautensa teitä aina tunnekaan. Hän antaa meille sisäisen rauhan, joka kantaa elämän rikkinäisyydenkin keskellä. Jumalan siunauksen turvissa voimme kerran myös kuolla.

Kun siunaamme toisiamme tai pyydämme siunausta itsellemme, voimme luottaa siihen, että kolmiyhteinen Jumala kääntyy meidän puoleemme ja on meidän kanssamme.

 

Raamatussa on monenlaisia siunaussanoja. Oman kirkkomme jumalanpalveluksessa on ollut tapana käyttää Aaronin siunausta (4 Moos. 6:24-256). Uuden käsikirjan kaikissa jumalanpalveluskaavoissa on tämä siunaus. Siunauksen päätössanojen yhteydessä ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” liturgi tekee ristinmerkin. Seurakunta voi tehdä samoin itselleen liturgin tehdessä merkin seurakuntaan päin. Seurakunta seisoo siunauksen aikana ja ottaa sen vastaan laulamalla kolminkertaisen aamenen. Nämä loppusanat erottavat kristillisen siunauksen aaronilaisesta, vanhatestamentillisesta siunauksesta.

Uuden raamatunkäännöksen mukaisesti siunauksessa on ”valistaa” sanan tilalla ”kirkastaa”. Sanan muuttaminen on kielellinen. Valista on vanhahtava ilmaus. Nykyään sanottaisiin tietysti valaista, mutta se on kovin arkinen. Kirkastamisessa on hengellinen vivahde. 4. Mooseksenkirjassa käytetään yksikköä ”Herra siunatkoon sinua”. Tekstiyhteydestä käy kuitenkin ilmi, että siunaus kohdistetaan koko Israelin kansaan: ”Herra sanoi Moosekselle: ’Sano Aaronille ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin, lausukaa sille näin’.” (4 Moos. 6: 22-23). Siksi on perusteltua että vuoden 1968 käsikirjan tavoin messun kaavassa käytetään edelleen monikkomuotoa. Muutoin olisi vaarana, että siunauksen yhteisöllinen luonne hämärtyy. Jotkut sanovatkin: Kristillinen seurakunta: Herra siunatkoon sinua…

Liturgi lausuu tai laulaa siunauksen, jonka srk ottaa vastaan aamenella. Siunaus tapahtuu kuorista keskeltä, alttarilta tai lukupulpetista. Siunauksen sävelmä on Jumalanpalvelusten kirjassa. Niiden lisäksi voidaan käyttää muutakin siunauksen rukousluonteeseen soveltuvaa sävelmää. Liturgi voi myös levittää kätensä siunauksen merkiksi. Papeille ja seurakuntalaisille on annettava aikaa symbolikielen sisäistämiseen, omaksumiseen ja käyttöön ottamiseen.

Aaronin siunaus jakautuu kolmeen osaan. Vanhastaan kolme osaa on ymmärretty viittaavan kolminaisuus ajatteluun. Siunata ja varjella on Kaitselmukseen eli ensimmäiseen uskonkohtaan viittaavia sanoja. Kirkastaa ja olla armollinen on toiseen uskonkohtaan liittyviä Vapahtajan sovitustyötä hyvin luonnehtivia sanoja. Jumalan opimme tuntemaan läheisesti vasta Jeesuksen opetuksessa ja persoonassa. Todelliset armon kasvot >Jumala näyttää meille Jeesuksessa. Kolmas uskonkohta vielä syventää Vapahtajan työtä Hän tulee meitä vielä lähemmän. Hän kääntää kasvonsa meidän puoleemme ja antaa rauhan. Se on Pyhän Hengen työtä.

Jumalan siunauksen saattelemina meidät lähetetään maailmaan, elämän arkeen. Jumalanpalvelus on sisään ja uloshengitystä. Hengittäminen on elämän ehto. Myös hengelliseen elämään kuuluu hengitys, jos aiotaan pysyä hengellisesti hengissä. Tätä hengitystä on toistuva kokoontuminen ja lähteminen. Kokoonnumme pyytämään ja saamaan Jumalalta voimaa ja opastusta elämän ongelmiin. Sitä tarvitaan tehtävää varten, johon meidät on jo kasteessa kutsuttu: toimimaan Kristuksen todistajina maailmassa. Kovin kauan emme kestä maailmassa palavina, vaan mukaudumme tämän maailmanajan mukaan ja hengellinen elämä alkaa tökkiä. Sitä varten on aina säännöllisesti palattava tankkaamaan ja virkistymään Jumalan sanan lähteelle, että jaksaisi palata virkistyneenä elämän arkeen. Nyt kun sunnuntaista on tehty kaupantekopäivä, niin ihmiset tykkäävät, että heidät on vapautettu kirkon holhouksesta ja saa vapaasti mennä kauppaan. Eihän se asia niin ole. Juuri ainainen kaupankäynti sitoo ihmisen. Hän menettää vapautensa. Sunnuntaikin on uhrattu menemisen, työn ja kiireen alttarille. Erityisesti pienituloiset kaupan työntekijät kärsivät vähentyneestä vapaa-ajasta, joka ei osu perheen yhteiseen vapaa-aikaan. Sunnuntaikaupankäynti on ovela paholaisen juoni. Kaupankäynnin jumala hyppyyttää ihmisiä, jotka kyllä voivat nauttiakin shoppailusta, mutta ajatukset ovat koko ajan kiinni turhassa materiassa, ”silmäin pyynnissä”.

Seurakunta siis lähetetään siunauksen saattelemana arkeen todistamaan Herrastaan sanoin ja teoin. Lähettäminen ilmentää konkreettisella tavalla sitä, että koko jumalanpalvelus on luonteeltaan missionaarinen. Tämä näkyy myös Rooman seurakunnan päätökseen jo varhaisessa vaiheessa mukaan tulleesta latinankielisestä kehotuksesta ”Ite, missa est.” Se tarkoittaa hieman vapaasti suomennettuna: ”Menkää, teidät on lähetetty.” Lähettäminen kuuluu diakonin tehtävässä toimivalle.

On tärkeää, että jumalanpalveluksen missionaarisuus, johon ei ole aiemmin kirkossamme kiinnitetty paljoakaan huomiota, on nostettu käsikirjauudistuksessa selkeästi esille. Sille on annettu myös konkreettinen muoto siten, että siunaukseen voi liittyä lähettäminen, joka kuului väliaikaisessa käytössä olleeseen perhejumalanpalveluksen kaavaan. Messun lähettämissanat kuuluvat: L/E Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten. Sanajumalanpalveluksen ja viikkomessun kaavassa on myös pitempi vaihtoehtoinen muoto: L/E Lähtekää rauhassa. Olkaa rohkeat, pitäkää hyvästä kiinni, [älkää vastatko pahaan pahalla. Rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja, auttakaa sorrettuja,] kunnioittakaa kaikkia ihmisiä. Rakastakaa ja palvelkaa Herraa Pyhän Hengen voimassa iloiten.

Jumalanpalveluksen päättymiselle on itse asiassa monta eri vaihtoehtoa. Aiemmin olemme tottuneet siihen, että jumalanpalvelus päättyy virteen. Nyt korostetaan sitä, että se voi päättyä siunaukseen ja lähettämiseen. Lähettämiskehotus lausutaan aina välittömästi ennen lähtemistä. Mahdolliseen ristikulkueeseen on tarkoitus seurakunnan tulla mukaan, eli ristikulkueen jälkeen seurakunta ei enää jää istumaan kirkkoon, vaan seuraa ristiä siltä seisomalta. Jos ei ole ristikulkuetta, niin sitten tietysti usein istutaan ja kuunnellaan vielä innostava päätössoitto. Päätössoitto voi myös olla ristikulkueen aikana. Päätösmusiikki on mielellään kiitosaiheista. Siinä voi kuulua myös kirkkovuoden jokin keskeinen teema tai pyhäpäivän aihe.