Evankeliumi ja saarna

Laitoshartaus; virret 205, 475, 451.

Usein jumalanpalveluksesta puhutaan saarnan kuulemisena. Uskonpuhdistuksen kirkossa saarna on noussut niin keskeiseen asemaan, että kaikki muu on ”liturgiaa”; muu on ikään kuin turhaa löpinää. Lapsuudessani muistan, että osa kirkossa kävijöitä poistui saarnan jälkeen. He kuuntelivat saarnan, mutta eivät osallistuneet ehtoolliseen. Vai halusivatko he olla osallistumatta kolehtiin?

Jos jumalanpalvelus on nyt jossain kohdin uudistunut tai ainakin ollut tarkoitus uudistaa, niin se on tässä kohtaa. Jumalanpalvelus ei ole pelkkä saarna eikä liturgia ole löpinää. Jumalanpalvelus on olemukseltaan rukousta, jos sitä yhdellä sanalla pitäisi määritellä, ja liturgia on todella melkein pelkkää rukousta eli siis täyttä asiaa.

Saarnaa edeltää evankeliumin lukeminen. Evankeliumi on keskeinen Jumalan sana, siinä kuuluu Jeesuksen ääni. Raamatun lukemista on monipuolistettu, mutta evankeliumille on annettu korostettu merkitys. Kun epistolatekstin tilalle ovat tulleet Vanhan ja Uuden testamentin lukukappaleen lukemiset, niin ne kuunnellaan istuen.  Se ei tarkoita Raamatun sanan arvovallan vähenemistä näiden lukukappaleiden osalta, vaan pitkät lukukappaleet halutaan rauhoittaa, joten istutaan ja kuunnellaan hiljentyen. Evankeliumi sen sijaan kuunnellaan seisten. Näin tehden seurakunta korostaa pelastushistorian ja Raamatun keskusta, Kristusta. Evankeliumi luetaan alttarilta, lukupulpetista tai saarnatuolista. Evankeliumin lukemista voi edeltää ja seurata seurakunnan tai kuoron laulama halleluja-laulu, joita on oma vaihtoehtonsa jokaiselle sävelmäsarjalle, 4. sävelmäsarjalle kaksikin vaihtoehtoa. Hallelujalauluun voi myös liittää hallelujasäkeen, jonka laulaa esilaulaja tai kuoro. Tätä vaihtoehtoa meillä ei olla vielä tiettävästi käytetty. Hallelujasäkeetkin liittyvät uuden virsikirjan liitteestä. Hallelujasäettä ei toisteta, jos ja kun halleluja toistetaan vielä evankeliumin lukemisen jälkeen. Paastonaikana hallelujaa ei lauleta. Sen tilalla voi olla psalmilause. Muutoinkin halleluja-laulun tilalla voi olla muu sopiva sävelmä tai virrensäkeistö tai –säe. Välittömästi lukemisen jälkeen voi tulla vastaussanat: E/E Tämä on pyhä evankeliumi. S Ylistys sinulle, Kristus.

Lauletaan 2.sarjan hallelujalaulu (pelkän harjoituksen vuoksi, vaikka nyt onkin paastonaika). 4.paas. psalmilause kuuluu: Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken, mikä elää (Ps. 145: 15-16).

Vastaussanatkin voidaan laulaa. Virsikirjan liitteessä löytyy sävel. Esilaulajana voi olla muukin kuin lukija. Lukija voi myös päättää lukemisen sanoihin: Tämä on pyhä evankeliumi, jota seuraa halleluja.

Evankeliumi tai sen osa voidaan myös laulaa. Evankeliumin lukemisen yhteydessä voidaan käyttää ristikulkuetta.

Saarnaa ennen seurakunta voi laulaa virren, jossa se pyytää Pyhän Hengen lahjaa kuullakseen oikein Jumalan sanaa. Tämän ns. saarnavirren tulee olla lyhyt ja ytimekäs. Virren sijasta voidaan käyttää muuta musiikkia. Saarnavirren ei ole tarkoitus olla perinteinen saarnavirsi, josta puhuja tunnistetaan. Saarnavirsihän voi jäädä myös pois, koska virsi on sisennettynä. Tästä minä olen saanut pyyhkeitä, että olen jättänyt saarnavirren pois. Silloin uusi messu oli vasta koekäytössä.

 

No saarna nyt sentään kai on säilyttänyt asemansa ja merkityksensä messussa? Koska ehtoollisen vietto on lisääntynyt ja ihmisten elämä on tullut kiireisemmäksi ja lyhytjännitteisemmäksi, saarnaakin on lyhennetty. Saarnan merkitystä ei siis mitata puheen pituudella, vaan sillä että puhujan tarkoitus on puhua sakramentaalista sanaa, ts. Jumala itse puhuu saarnaajan kautta (2 Kor. 5:20). Siten saarna on evankeliumin elävä ääni, joka lahjoittaa pelastuksen uskossa vastaanotettavaksi. Jeesuksen saarna Nasaretin synagogassa kiteyttää saarnan tarkoituksen: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen” (Luuk. 4:21).

Saarna ei viittaa itsensä ulkopuolelle, vaan se itse on pelastuksen välittäjä, armonväline. Saarnaa kuunnellessaan seurakunta tulee osalliseksi Jumalan kaikista pelastusteoista. Saarna liittyy kiinteästi monimuotoiseen raamatuntekstien, seurakunnan tunnustuksen ja ylistyksen sekä rukouksen kokonaisuuteen. Sillä tulee olla myös yhteys ”näkyvään sanaan”, ehtoollisen sakramenttiin.

Saarna seuraa kirkon vanhaan tapaan välittömästi pyhien kirjoitusten lukemista. Raamatuntekstien järjestystä ei ole syytä muuttaa, vaikka saarnattaisiinkin muusta kuin evankeliumista. Saarna pidetään vuorossa olevan vuosikerran evankeliumista tai jommastakummasta lukukappaleesta.. Ensisijaisesti tulee saarnata evankeliumista. Evankeliumi tulee ottaa huomioon silloinkin, kun saarnataan lukukappaleesta. Jälkimmäisellä on näet yhteys edelliseen. Jumalanpalveluksen kokonaisuutta ajatellen on luontevaa, että liturgi saarnaa. On myös mahdollista, että avustava pappi saarnaa. Kirkkoherra voi yksittäistapauksessa kutsua evankelisluterilaisen kirkon konfirmoidun, kristillisestä vakaumuksesta tunnetun jäsenen saarnaamaan jumalanpalveluksessa (saarnalupatutkinnosta ei enää puhuta mitään).

Saarna pidetään saarnatuolista, lukupulpetista tai muusta sopivasta paikasta. Saarna voidaan päättää rukoukseen. Yleisempi tapa on ymmärtää uskontunnustus seurakunnan vastaukseksi saarnaan. Virsikin voi olla seurakunnan vastaus kuultuun saarnaan.  Mikäli saarnaa seuraa yhteinen rippi, on suositeltavaa, että sen toimittaa avustava pappi lukupulpetista.

 

Vaikka saarnan on tarkoitus olla sakramentaalinen puhe eikä mitä tahansa pakinaa, on se kuitenkin puheviestinnän lakien mukaista puhetta.. Saarna on valmistettava kunnolla. Se pitää kirjoittaa. Saarnatuoliin pitäisi tulla kuitenkin mukanaan vain pelkkä luonnos kirjoitetusta tekstistä. Silloin voi katsella kuulijoitaan silmiin. Saarna ei ole paperista lukemista, vaan puhuttelua. Kuulijat vaistoavat, että saarnaaja on tosissaan.. Hänen puhettaan on kuunneltava, ja siihen on otettava kantaa. Saarnaaja julistaa: Näin sanoo Herra. Sana keeryks tarkoittaa airutta. Saarnaa merkitsevä sana homilia tarkoitta tuttavallista keskustelua.

Olisi tärkeää, että saarnaaja saisi palautetta puheestaan. Jos ei oma vaimo anna, niin sitten vaikka jumalanpalveluksesta vastaava vastuuryhmä voisi ottaa sen tehtäväkseen. Vastuuryhmä voi myös valmistella saarnaa etukäteen puhujan kanssa. Sellaiset saarnat, joita on alettu valmistaa vasta lauantai-iltana pitäisi kieltää (Tapio Lampinen). Saarnaa valmistellaan rukoillen. Saarnaajan on kuunneltava sekä Jumalaa että lähimmäisten iloa ja murheita. Saarna syntyy siis vuorovaikutuksesta kuulijoiden kanssa.

Saarnaan kuuluu sekä lakia että evankeliumia. Lakia saarnattaessa saarnaaja ei saa asettua lain yläpuolelle, vaan syntisenä kuulijoiden rinnalle. Usko voi syntyä vain evankeliumin saarnasta. Saarnaaja saa olla siinä onnellisessa asemassa, että hän vastaanottaa itse ensin ilosanoman ennen kuin hän jakaa sen toisille. Kun sana on koskettanut itseä, voi se koskettaa toisiakin.