Katekismus/Rukous 42.

 

Laitoshartaudet 13-14.11.01 

 

Virret: 194: 1-4, 228:1,4, 313:5-7.

Tämän viikon ohjelmassamme on sen opettaminen, mitä tarkoittaa RUKOUS Katekismuksessa.

Rukouksen alaotsikkona on vielä samat sanat kuin mitä te olette aikananne rippikoulussa oppineet: Sydämen puhetta Jumalan kanssa.

 

Rukous on ihmisen tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä.

Olisikohan tämä vähän sama asia kuin miten elämme yhteydessä toisiin ihmisiin: kommunikoimalla. Kun olemme kosketuksissa toisiin ihmisiin, me juttelemme. Jokaisella on juttelemisen tarvetta. Välillä tuntuu, että juttelijoita on enemmän kuin kuuntelijoita. Paras yhteys on sellaisten ihmisten välillä, jotka kommunikoivat vastavuoroisesti. Kuunteleminen on minun mielestäni paljon raskaampaa kuin jutteleminen. Se käy ihan työstä. Papilta ainakin edellytetään vähintään yhtä paljon jos enemmänkin kuuntelemisen kuin puhumisen taitoa. Monilla vanhoilla ja yksinäisillä ihmisillä on kauhea tarve puhua, mutta samalla suuri vaikeus löytää kuuntelijaa. Ihmisellä on tarve puhua ajatuksiaan, varsinkin purkaa huoliaan. Jos ilon aihetta löytyy, niin kai niitäkin jaetaan. Moni vanha ihminen ainakin mielellään iloitsee lapsistaan, jos siihen aihetta ilmaantuu ehkä kehuu silloinkin, kun aihetta ei oikein olisi, mutta toivoisi, että lapsi olisi sellainen kuin millaiseksi hänet kuvaa.

Tätä se rukouskin pohjimmiltaan, ihan samaa, vain suhteessa Jumalaan. Kerromme Jumalalle ajatuksistamme, huolistamme, pyydämme lapsillemme sitä, mitä toivoisimme heissä ilmenevän. Jumala on hyvä kuuntelija. Sitä joku voi valittaakin, että Jumala tyytyy liikaa kuuntelijan osaan. Ehkä tässä kohtaa tosiaan kommunikointimme Jumalan kanssa eroaa toisille ihmisille puhumisesta. Joku saattaa kokea, että Jumala on mykkä. Toivoisi, että hänen kuuntelunsa olisi vähän aktiivisempaa. Jotkut ihmiset kyllä puhuvat Jumalalle ja kuulevat Jumalan ääneen hyvin suoraan, niin että kuulevat ihan Jumalan sanovan heille jotain, siis suoraan kuin taivaallisena puheena. Mutta en minä sitä laittaisi keskivertokristityn mitaksi. Tavallisen kristityn mitta on se, että minä puhun Jumalalle rukouksessa ja Jumala puhuu minulle kirjoitetussa sanassaan, Raamatussa.

 

Rukous on yhtä luonnollinen ja välttämätön hengelliselle elämälle kuin hengitys ruumiille.

Voi sanoa, että rukoilemisesta hengellisen elämän aitous tunnistetaan. Ihminen, joka ei rukoile, ei elä hengellistä elämää. Hän voi kyllä olla nimellisesti kristitty ja hän voi kunnioittaa uskonnollisia tapoja. Voi sitä olla vaikka pappikin: lukee rukouksia. Siitä piispa varoittaa meitä. Eivät rukoukset ole lukukappaleita. Rukous pitää rukoilla eikä lukea. Piispa sanoo, että hän erottaa kyllä papin, joka lukee rukouksen papista, joka todella rukoilee. No, hengityksen välttämättömyydenhän jokainen tietää. Ei tarvitse kauan pidätellä hengitystään, kun on pakko hengittää. Veden alla tämä kokemus on yleisimmin aistittavissa. Jos on puoli minuuttia veden alla, niin taitaa tulla jo kiire hengittämään. Sitä paitsi veteen mentäessä on jo vedettävä runsaasti ilmaa keuhkoihin. Raamatun sana rukoilkaa lakkaamatta viitannee siihen, että elämme koko ajan elämäämme Jumalan edessä. Lakkaamatta rukoileminen ei kuitenkaan tarkoittane sitä, että koko ajan keskitytään sanoin rukoilemiseen, vielä vähemmän sitä, että pyöritellään rukousnauhaa ikään kuin antaen sellaisen vaikutelman, että koko ajan meistä kohoaa paljon rukouksia. Tällainen rukouselämä voi hiukan muistuttaa tiibetiläisten rukousmyllyjä, joissa määrän uskotaan korvaavan laadun. Jotkut pitävät myös mantrojen lausumista tärkeänä. Mantra on tosin hindulainen käsite. Kristillisessä traditiossa ns. Jeesus rukous yhtä lailla kuin Herran rukouskin voi tulla hokemaksi. Jeesus rukous on erityisesti ortodoksien käyttämä rukoustapa: toistetaan rukousta Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Tällaisellekin rukoustavalle voi olla hyviä perusteita, koska siinä ei kaadeta Jumalan eteen toiveiden tynnyriä, vaan rukoillaan lyhyesti ytimekkäästi se oleellinen, mikä määrittää meitä suhteessamme Jumalaan. Jumala kyllä tietää meidän kaikki tarpeemme. Niitä ei tarvitse luetella. Mutta Jeesus  varottaa hokemasta rukouksia; se on hänestä pakanallisen rukouksen tuntomerkki.

 

Tekstikehys: 5. Kaiken läpi loistat.
Herra, valollasi
kosketa nyt kasvojani.
Kukka seisoo hiljaa,
lehdet liikahtavat,
auringossa aukeavat.
Hoida näin sinuun päin,
totuudellisuuteen,
yksinkertaisuuteen.
Rukous voi olla sanatonta huokausta, tutun rukouksen lukemista tai vapaata puhetta Jumalalle. Tämä ajatus huokauksesta tulee apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille. Siinä hän nimenomaan opettaa, ettei rukous aina tarvitse sanoja. Rukous on kääntymistä Jumalan puoleen. Sitä kuvaa parhaiten virsi 194

Niin kuin kukka kääntää terälehtensä aurinkoa, valoa kohti, niin rukous on kääntymistä Jumalan puoleen. Sanoja ei välttämättä tarvita.

Rukous voidaan lukea kirjasta tai rukoilla vapaasti. Joissakin kristillisissä piireissä pidetään tärkeänä vapaata rukousta. Katsotaan, ettei luettu rukous ole ollenkaan aito rukous. Meidän kirkossamme ei ajatella näin. Meillä tunnetaan, että jos kaikki rukous on vapaata, niin rukous muuttuu aika kaavamaiseksi, yksitoikkoiseksi, joskus itsekkääksikin. Rukouskirja avaa näkemään rukoilemisen aiheita laajemmasta perspektiivistä. Kirkkomme jumalanpalvelusrukoukset ovat valmiiksi muotoiltuja, olipa kyseessä synnintunnustus, päivän rukous tai yhteinen esirukous. On monia erilaisia rukousvaihtoehtoja, mutta toivotaan, että rukous aina muokattaisiin aidoksi ja seurakunnan tarpeista kohoavaksi rukoukseksi, ei valmiina kirjoitettu litania.

 

Voimme rukoilla yksin, toisten kanssa tai yhdessä koko seurakunnan kanssa.

Jeesus kehotti vuorisaarnassaan välttämään julkisia rukouksia, koska niistä oli tullut hänen ympäristössään näyttelytavaraa. Näyttävillä rukouksilla haettiin ihmisten kiitosta. Siinä ei ollut kysymys ollenkaan rukoilemisesta, vaan oman hurskauden esittelystä. Sellaiseen ei meillä monikaan erehdy, paitsi joissakin herätysliikkeissä, joissa kilpaillaan jumalisuuden määrässä. Kertomuksellaan fariseuksesta ja publikaanista Jeesus jyrkin sanoin tuomitsee rukouksen, joka on pelkkää hurskauden näytöstä ja epäaitoa rukousta. Rukouspiiri toimii silloin, kun sellaisessa rukoillaan aidosti ilman pakkoa ja ilman esiintymisen halua. Yhdessä seurakunnan kanssa rukous on hallittua, etukäteen suunniteltua. Rukouksen liika pituus pyritään karsimaan, koska ihminen putoaa rukouksen kelkasta aika äkisti. Rukous, jossa sydän ei ole mukana, ei ole rukous. Seurakunnan rukousaiheita voi jättää kirkon eteisessä olevaan rukouslaatikkoon. Laatikon kyljessä sanotaan, että rukousaiheiden puolesta luetaan jossakin edessä olevassa jumalanpalveluksessa. Ei voida 100%:sti vakuuttaa, ett tässä minuutin päässä alkavassa jp.ssa rukoillaan kaikkien jätettyjen aiheiden puolesta. Joskus meillä nimittäin käytetään sattuneesta syystä sellaisia rukouksia, ettei niihin voi lisätä vapaita rukouksia. Esim. paastonaikana käytettävä litania-rukous on sellainen. Se on muuten hyvin monipuolinen ja koskettava rukous. Kaikki aiheet eivät siihen mahdu, mutta siihen mahtuu monta sellaista asiaa, mitä muista rukouksista puuttuu.

 

Rukouksessa pyydämme apua itsellemme tai toisille ja kiitämme saamistamme lahjoista. Pohjimmiltaan rukous kai onkin pelkkää kiittämistä, sillä Jumalahan tietää meidän tarpeemme, niin ettei niitä ainakaan hänen takiansa kannata esitellä monisanaisesti. Seurakunnan yhteinen esirukous alkaa joskus kehotuksella: rukoilkaamme yhteisten asioiden ja toinen toistemme puolesta. Siinä on jo vähän vivahdetta Herran rukoukseen, joka rukoillaan monikon ens. persoonassa. Rukous ei voi eikä saa olla vain yksikön ens. persoonassa esitettävää toiveiden tynnyriä, ehkä ei ollenkaan toiveiden tynnyriä.

 

Rukous on myös Jumalan kunnioittamista, hänen kaikkivaltiutensa tunnustamista ja pysähtymistä hänen tutkivan ja rakastavan katseensa alle. Nykyään on taas ruvettu korostamaan rukousta Jumalan palvontana. Virsikirjassamme on uusiakin virsiä, joissa ei pyydetä maallisia tarpeita ei edes levitellä maailman hätää eikä edes herätyksen tarvetta tässä jumalattomassa maailmassa, niin hyviä ja tarpeellisia rukousaiheita kuin nekin ovat. Ehtoollisvirsi 228 on esimerkki tällaisesta Jumalan palvonnasta. ja ylistämisestä. Siinä on jätetty tämä matonen maailma ihan unohduksiin ja kurottaudutaan enkeleiden kanssa taivaan korkeuksiin ylistämään Jumalaa. Jumalanpalveluksen Kyrie, Gloria, Sanctus ja Agnus Dei ovat myös Jumalan ylistämistä. Niistä on tehtykin pitkiä sävelteoksia, joissa toistetaan samoja sanoja moneen kertaan, mutta sävelkieli vaihtuu koko ajan. Otetaan käyttöön Jumalan luoman sävelkielen koko repertuaari. Muutamat säveltäjät ovat onnistuneet niin hyvin, että sävelteosta voidaan pitää jopa 5. evankeliumina, Raamatun sanaan verrattavana todistuksena Kristuksen suuruudesta. Jumalanpalvelusten kirjan uudet joulu- ja pääsiäisrukoukset ovat myös esimerkkejä Jumalan palvonnasta.

 

Lapsena opittu iltarukous auttaa turvautumaan Jumalaan läpi elämän. Lapsi ei välttämättä aina ymmärrä rukouksesta paljon mitään, mutta hän voi kokea rukoilemisen turvallisuutta antavaksi varsinkin silloin, kun vanhemmalla on aikaa rukoilla iltarukousta yhdessä lapsen kanssa. Iltarukous voi olla linkki myöhemmälle uskonelämän heräämiselle omakohtaiseksi uskoksi.  Se on kuin siemen, joka itää ja puhkeaa joskus kukkaan.

 

Myös aamu- ja ruokarukoukset ovat arkielämän pieniä jumalanpalveluksia. Päivän alkaessa kiitämme Jumalaa yön varjeluksesta ja pyydämme hänen siunaustaan tehtäviimme. Aterialla kiitämme Jumalaa hänen hyvyydestään. Illalla pyydämme anteeksi syntejämme ja jätämme itsemme ja toinen toisemme Jumalan haltuun.

Entisaikaan pidettiin näitä hetkirukouksia säännölliseen rukouselämään kuuluvina asioina. Luther kehotti vielä liittämään rukoukseen ristinmerkin tekemisen, joka viime aikoina tullut taas uudelleen käyttöön. Ristinmerkin tekemisellä on myös ekumeeninen merkitys: se yhdistyy kristittyjä toisiinsa maailmanlaajasti. Ristinmerkki on lyhyt ja ytimekäs siinä kuin visuaalinen rukous, eräänlainen uskon julkinen tunnustaminen: uskon koko elämäni Jumalan haltuun, ajatukseni, tunteeni ja tekoni. Ristinmerkkihän tehdään päästä/otsasta sydänalaan ja olkapäästä toiseen. Olkapäistä lähtee liikkeelle kätten toiminta.