Katekismus/Ehtoollisen lahja 38, Savonk. 34 2.10.01

184:3-7, 220, 451

Ehtoollisesta katekismuksessa kolme kohtaa. Ensimmäinen Herran Pyhä Ehtoollinen esittelee ehtoollisen asettamisen ja toteaa sen tarkoittavan Kristuksen todellista läsnäoloa pyhässä ateriassa. Alttari esitellään Jumalan läsnäolon ja ehtoollisen viettämisen paikkana. 

Toisessa kohdassa Ehtoollisen lahja esitellään ehtoollisen motiivit: muisto, syntien anteeksi saaminen, yhteys Kristukseen ja toisiimme sekä taivaalliseen hääateriaan. Ehtoollisessa sana yhdistyy aineeseen, joka otetaan uskolla vastaan.

Kolmas kohta kertoo ehtoollisen merkityksen. Vaikka ehtoollinen otetaan uskolla (luottamuksella) vastaan, sen merkitys perustuu Kristuksen työhön. Vastaanottajan ei tarvitse pinnistellä, mutta kylläkin tutkia itseänsä ja mennä nöyrällä mielellä ehtoolliselle. Ehtoollinen kuuluu kaikille kastetuille ja varsinkin konfirmoiduille, koska he ymmärtävät sen merkityksen. Kristus kutsuu pöytäänsä syntisiä.

Jumalanpalvelusuudistus on tuonut ehtoollisen ihan uudella tavalla seurakuntaelämän ja jumalanpalveluksen keskukseen. Valistuksen ja pietismin vaikutuksesta ehtoollisesta tuli tarpeetonta mystiikkaa tai niin suurta vastaanottajan hurskautta vaativa toimi, etteivät ihmiset katsoneet olevansa ateriaan kelvollisia kuin ehkä kerran vuodessa tai korkeintaan kerran kuukaudessa. Rippikirjoituskäytäntö teki myös ehtoolliselle osallistumisen hankalaksi, kun sinne piti etukäteen ilmoittautua (se oli vähän kuin rautateiden paikkalippu-uudistus).  Ehtoolliselle ilmoittauduttiin vain sen minimin verran kuin viivan saaminen kirkonkirjojen rekisteriin vuosittain vaati. Nyt on ”edistys”-Suomessa siirrytty jokaviikkoiseen ehtoolliseen ja kaikkein takapajuisimmassa osassa seurakuntia ehkä vietetään vieläkin ehtoollista vain kerran kuussa, mutta ei takuulla enää sen harvemmin. Uudistus epäilemättä pyrki siihen, että ehtoollista vietettäisiin varhaiskirkolliseen tapaan joka viikko ainakin pääjumalanpalveluksessa. Pääjumalanpalvelusta kutsutaan nimellä messu, sekä sanan ytimekkyyden ja lyhyyden että myös yhtenäisen kirkon aikaan vallitsevaan käytäntöön perustuen, jota ei Lutherkaan kumonnut.

Kohta 38 EHTOOLLISEN LAHJA

  1. Muistaminen

Sehän on selvää, että ehtoollisella muistetaan sitä Jeesuksen viimeistä yötä, jona hänet kavallettiin. Ehtoolliselle valmistavaa rukousta kutsutaan anamneesiksi. Tämä kreikankielinen sana tarkoittaa muistamista. Rukoukselle on uudessa käsikirjassa monta vaihtoehtoa. Jokaisessa rukouksessa on lueteltu hieman erilaisia kiitosmotiiveja. Ensimmäinen vaihtoehto ylistää Jumalaa elämän antajana ja kiittää Jeesusta, jonka Jumala lähetti ihmisenä maailmaan lunastaakseen meidät ristinuhrillaan. Muistetaan ennen kaikkea Jeesuksen kuolemaa, ylösnousemusta ja taivaaseen astumista, hänen paluutaan unohtamatta.

Toisessakin vaihtoehdossa otetaan muistelulle vauhtia luomisesta ja sitten muistetaan Abrahamia ja profeettoja, mihin jatkumoon kuuluu Jeesuksen lähettäminen ajan täyttyessä. Muistetaan Jeesuksen uhria, ylösnousemusta ja paluuta.

Lisäksi on pari kolme vaihtoehtoa, viikko- (eli arki-)messua varten kuin myös perhemessua varten lyhyempi ja yksinkertaisempi muistelurukous. Kaikille vaihtoehdoille on yhteistä srk:n vastaus muistorukoukseen, vastaus, joka on hakasuluissa eli se voidaan jättää pois. Meillä se on myös toistaiseksi jätetty pois, mikä ei kyllä tee ollenkaan oikeutta asialle. Kaikkein tärkeintähän olisi, että srk vastaisi muistelevansa Jeesusta. Vastaus kuuluu: ”Me julistamme hänen kuolemaansa. Me todistamme hänen ylösnousemustaan. Me odotamme hänen tulemistaan kunniassa. Srk voi myös laulaa repliikkinsä. Toistaiseksi se onnistunee vain silloin kun jp:ssa on kuoro. Mutta jos on kuoro, niin silloin on vaarana, että seurakunta vain kuuntelee kuoron esilaulua eikä hoksaa itse yhtyä lauluun.

Tämän muistorukouksen merkitys on tosi tärkeää mainita, ettei vain kukaan luule, että rukous on välttämätön paha, kaanaankielinen krumeluuri, jonka intomieliset liturgikot ovat virittäneet.

2.      Syntien anteeksisaaminen. Tämä motiivi käy hyvin ilmi ehtoollisen asetussanoista.: …”ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne… malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi.” Sama ajatus tulee esille myös muistorukouksessa. Siinä viitataan Kristuksen ristinuhriin. Roomalaiskatolisiin verrattuna meidän ehtoollisemme ei ole Jeesuksen uhrin veretön toistaminen, vaan ainutkertaisen Golgatan uhrin nykyistyminen. Katolinen kirkko satsaa enemmän ehtoollisaineiden muuttumiseen ja tekee ongelman käytetyistä ehtoollisaineista, jotka vaativat erityisen säilytysastian ym. Muuten meillä on äitikirkkomme kanssa yhtenevä näkemys Kristuksen todellisesta läsnäolosta ehtoollisessa. Reformoidussa kirkossa ja siis useissa vapaakirkoissa Kristus on kyllä todellisesti läsnä hengessä, mutta ei ehtoollisaineissa. Jumala ei siis inkarnoidu siunattuihin ehtoollisaineisiin. Koko ehtoollistapahtuma saa kuvaannollisen merkityksen. Jumalan sana ei vaikuta mitään ehtoollisaineissa, vaan ainoastaan uskovassa. Meille ehtoollinen on kuitenkin sakramentti, kuten kastekin. Jumalan sana sitoutuu näkyvään aineeseen. Yksi ehtoolliskutsu –vaihtoehto sanoo: ”Tulkaa, ottakaa vastaan Kristuksen ruumis. Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä.” Se, että Kristus on läsnä ehtoollisaineissa ei estä käyttämästä leipänä srk:n itse leipomaa leipää luonnottoman ja steriilin öylätin sijasta.

Eikö syntejä sitten saa anteeksi muuten kuin ehtoollisessa? Totta kai saa! Sekä julistetussa sanassa että ripin synninpäästössä, mutta näkyvän aineen on tarkoitus tehdä anteeksisaamisen uskominen helpommaksi ja konkreettisemmaksi. ”Niin totta kuin olen nauttinut tämän leivän ja viinin, niin totisesti on syntini annettu anteeksi.”

3.      Ehtoollinen yhdistää meidät Kristukseen ja toisiimme kuin myös jo perille päässeihin taivaan hääaterialla.

Koska Kristus on uskomme mukaan reaalisesti läsnä ehtoollisaineissa, tulemme oikein konkreettisesti osallisiksi Kristuksesta. Hän tulee ravinnoksi meissä. Ehtoollinen on kuitenkin hengellisen elämän syntymistä ja vahvistumista meissä. Meillekin ehtoollinen on hengellinen ateria, kuten reformoiduille. Me emme kuitenkaan ajattele missään tapauksessa, että pystyisimme vahvistamaan uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme omin ponnistuksin, teoin ja suorituksin. Ei, jos hengellisessä elämässämme ylipäänsä tapahtuu jotain kasvua ja vahvistumista, niin se on kaikki Kristuksen vaikutusta meissä. Tähän vaikutukseen on laskettava myös Pyhän ehtoollisen viettäminen. Emme pyhity yrittämällä tulla paremmiksi ihmisiksi tai yrittämällä ainakin näyttää paremmilta tai noudattamalla joitain hurskaita tapoja.  Olemme tekoinemme sekä ilman niitä aina yhtä kelvottomia syntisiä. Omien tekojen esille tuominen on samaa kuin oman kehun haiseminen. Vaikka ihmisiä pystyisi hämäämäänkin, Jumalaa ei voi pettää. Mitä Jumala sanoisi tärkeilevälle ihmiselle? Ehkä hän sanoisi: ”Älä turhenna pullistelullasi minun voimani vaikutusta!”

Ehtoollinen yhdistää meitä tosiin kristittyihin. Jos ehtoollisen vieton yhteydessä olisi käytössä rauhantervehdys, mihin uusi jumalanpalvelusjärjestys antaa mahdollisuuden, tämä yhteys konkretisoituisi jo kättelyssä. Kyseessä on sitä paitsi jo varhaiskirkon ajalta periytyvä käytäntö, jonka pyhä kirja mainitsee. Kristittyjen hajaannusta kuvaa kiusallisimmin tosiasia, etteivät kristilliset kirkot hyväksy toistensa ehtoollista tai siis toisten kirkkojen jäseniä oman kirkkonsa ehtoollisaterialle. Monissa ekumeenisissa kokouksissa keskinäinen yhdessäolo Jumalan sanan lukemisineen ja Jumalan ylistämisineen päättyy ateriayhteyden puuttumiseen. Raamatullisessa perinteessä juuri ateriayhteys vahvisti eripuraisten ihmisten keskinäisen yhteyden. Ateriat olivat parhaimmillaan liiton aterioita.

Yhteys edesmenneisiin kristittyihin sukupolviin kuvastuu kirkkomme arkkitehtuurissa puoliympyrän muotoisessa alttarikaiteessa. Näkyvä puoli kuvaa taistelevaa seurakuntaa, meitä, näkymätön puoli riemuitsevaa, perille päässyttä seurakuntaa, edesmenneitä kristittyjä esivanhempiamme, joiden jatkumo alkaa Kristuksen apostoleista. Se ennakoi myös taivaallista juhla-ateriaa, johon ensimmäisessä ehtoolliskutsun vaihtoehtoisessa sanamuodossa viitataan: ”Autuaat ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle.” Oikeastaan tätä ateriaa ei vietetä vain pelastuneiden ihmisten joukolla, vaan koko taivaan joukon ja kaikkien pyhien enkelien kanssa, keitä he sitten ovatkin. Tätä ilmentää ennen kaikkea Pyhä-hymni, joka edeltää ehtoollisen viettoa.