Satutäti lapsen ehdoilla

Jens Andersen: Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä. WSOY 2015. 435 s.

Astrid Lindgrenin kirjallinen tuotanto alkoi juuri syntymäni aikoihin, joten muistan jo lapsuudestani hänet tunnettuna ruotsalaisena satukirjailijana.  Peppi Pitkätossu, niin kuin muutamat muutkin kirjat edustivat kuitenkin enemmän tyttöjen maailmaa, niin etteivät ne kuuluneet minun keskeisimpään kirjastooni. Eikä aikuisiällä enää tullut luetuksi lastenkirjoja. Kun Lindgrenin teoksia myöhemmin filmattiin elokuviksi, kelpasivat lämminhenkiset filmit hyvin pienten lasten isän katsottaviksi. Erityisesti ovat jääneet mieleeni Vaahteramäen Eemelin metkut ja Saariston lapset. Elokuvista tosin aina sanotaan, etteivät ne tavoita kirjojen henkeä ja Astrid Lindgren itse painotti kovasti kirjojen lukemista. Elokuvakulttuuri passivoi lapsia.

Siitä ei kuitenkaan ole kahta sanaa, etteikö Lindgren olisi tullut tunnetuksi aikamme, ellei koko tähänastisen historian, merkittävimpien lastenkirjailijoiden joukkoon. Tanskalaisen Jens Andersenin kirjoittama elämäkerta on toinen kirjailijaa tutkiva elämäkerta. Kirja paljastaa muuten tunnetuksi tulleen, mutta yksityiselämästään tuntemattomaksi jääneen henkilön tarinan. Lindgrenin lapsuus Smoolannissa sijaitsevan Vimmerbyn kaupungin Näsin maataloustilalla luo taustan tulevissa kirjoissa esiintyville hahmoille sekä kirjojen tapahtumaympäristölle. Omia lapsia lastenkirjailijalla oli vain kaksi, mutta elämä heidän kanssaan antoi epäilemättä todellisuudentuntua kirjallisille fiktioille. Myötätuntoa yksinäisiä ja syrjäytyneitä lapsia kohtaan sai omakohtaisen kokemuksen avioliiton ulkopuolella syntyneestä esikoisesta, jonka kirjailijaäiti joutui luovuttamaan ensimmäisiksi elinvuosikseen sijaisäidin hoitoon Tanskaan. Nuoren tytön varhainen ja odottamaton raskaus oli seurausta silloisessa maailmassa vallinneesta seksuaalielämän tabukulttuurista, jossa tyttö ei tarkalleen ottaen ymmärtänyt, mitä seurauksia seksikontaktista voi syntyä. Eikä ollut tajua siitä, millaista elämä on naiselle, joka synnyttää avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen.  Lapsen isä, Vimmerby tidningin konttoripäällikkö oli naimisissa ja käytti härskisti hyväksi toimituksessa työskentelevän tyttöapulaisen kokemattomuutta. Vallitsevassa kulttuurissa nainen joutui kuitenkin kantamaan miehen häikäilemättömyydestä johtuneet seuraukset. Kun tyttö, joka ei edes rakastanut hyväksikäyttäjäänsä, meni myöhemmin naimisiin Tukholman Kungliga Automobilklubbenin konttoripäällikön Sture Lindgrenin, kanssa, hän haki poikansa kotiin. Perheeseen syntyi tytär. Äiti saattoi testata kirjallisia luomuksiaan omilla lapsillaan.

Yrittäessään tarjota ensimmäistä kirjaansa suurelle kustantajalle Bonnierille kustantaja, pidettyään kirjailijaa tarpeettoman kauan jännityksessä, ilmoitti kieltäytyvänsä kustantamisesta. Konkurssikypsä pienkustantamo Rabén & Sjögren ilmoitti sitten kustantavansa kirjan, joka oli ansainnut lastenkirjallisuuskilpailun toisen palkinnon. Lindgrenin seuraavasta teoksesta Peppi Pitkätossusta, jonka kirjailija oli kirjoittanut tyttärelleen 10-vuotislahjaksi, tulikin sitten jymymenestys, joka pelasti pienkustantamon talouden. Myöhemmät suurkustantamon kosinnat eivät enää pehmittäneet kirjailijan mieltä. Hän jatkoi yhteistyötä sen kustantamon kanssa, jonka kanssa yhteistyö oli aloitettu. Suomennettuina Lindgrenin teoksia ilmestyi seuraavan neljän vuosikymmenen aikana 32 kappaletta. Teoksia käännettiin lisäksi 75 muulle kielelle. Aluksi nälkätaiteilijana esiintyneestä kirjailijasta tuli upporikas ja kuuluisa menestyskirjailija, joka saattoi jakaa varojaan runsaasti myös hyväntekeväisyyteen, minkä hän koki myös elämänsä tarkoitukseksi. Muussa mielessä elämä osoittautui kyllä turhuudeksi ja varsinkin rikkaus osoittautui katoavaiseksi.

Kirjan alaotsikosta Tämä päivä, yksi elämä käy ilmi kirjailijan yksi keskeinen filosofinen näkemys: Elämää ei eletä menneisyydessä eikä tulevaisuutta murehtimalla vaan iloitsemalla tästä päivästä ja sen tuomasta mahdollisuuksista. Hetkessä elämisen taito ei tietenkään ole mikään uusi keksintö, mutta nykymaailmassa se lienee yhä enemmän hukkaantuva taito. Kesähuvilallaan Furusundissa, Tukholman saaristossa, kirjailija saattoi viettää hetkiä yksin ja hiljaisuudessa, ainakin sen jälkeen kun lapset ja lastenlapset olivat kasvaneet isoiksi. Ihmisseuran sijasta läsnä oli kuitenkin kaunis pohjoismainen saaristoluonto ja sen eläimet.

70-luvlta alkaen kirjailijan elämään tuli kirjailijan työn lisäksi uusi ulottuvuus, osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kun kirjailijan verot nousivat 102 %:iin, oli aina sosiaalidemokraatiksi itsensä mieltäneen kirjailijan pakko kysyä, kuinka pitkälle hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa pitää mennä. 40 vuotta vallankahvassa istuneen sosiaalidemokraattisen puolueen oli viimein väistyttävä ja tähän vallankumoukseen oli vahvasti vaikuttamassa terävästä kynästään ja ajattelustaan tunnettu lastenkirjailija. 10 vuoden kuluttua kirjailija sai aiheen uudelle yhteiskunnalliselle debatille, kun hän alkoi puolustaa eläinten oikeuksia ja ympäristöystävällisen energian käyttöä. Kirjailija peri voiton tässäkin taistelussa, joka oli samalla feminististä taistelua miehistä valtakulttuuria vastaan. Naispappeudesta käyty kiista poltti myös kirjailijan pinnan. Ainakaan hän ei voinut kotiseudullaan Smoolannissa toteutuneen äänestyspäätöksen jälkeen enää kirjoittaa paikalliseen seurakuntalehteen häneltä pyydettyä kirjoitusta. Olihan juuri päätetty, että ”nainen vaietkoon seurakunnassa.”

Astrid Lindgreniltä kysyttiin joskus hänen uskoaan Jumalaan. Hän myönsi pitkään eläneensä lapsenuskossaan järkähtämättömästi, mutta tullessaan vanhemmiten epävarmemmaksi eikä uskalla sanoa uskovansa. Mutta asia ei liioin osoittaudu ihan yksinkertaiseksi, joten hän välillä epäilleen epäuskoansa, koska kaikki on elämässä luotu niin tarkoituksenmukaiseksi. Lindgrenin usko ei varmaan ollut kovin dogmaattisesti ladattu. Siinä ilmeni ennemminkin kristillisestä elämänlaadusta tunnettu lapsiystävällisyys, positiivinen elämänasenne, myötätunto orpoja ja kovaosaisia kohtaan, taistelu hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta.  Sen sijaan mikäli kristillisyys ymmärretään kovana kurina, aikuisten oikeassa olona, tärkeilynä, ahdasmielisenä moraalina ja kaksinaismoralismina, niin sellaiselle ei ollut Astrid Lindgrenin ajattelussa sijaa. Perinteisesti kristillisestä satujen kertojasta hän poikkesi siinä, ettei hän halunnut saduillaan tarkoitushakuisesti opettaa lapsia. Mieltäessään itsensä vapaaksi kasvattajaksi hän ei halunnut ohjata lapsia säännöillä. Tärkeintä oli ehdollistamaton rakkaus lapsia kohtaan. Tuhma lapsikin on rakkauden vajauksesta kärsivä lapsi.

 Etusivu    Kirja-arvioinnit