Suomen historiaa katolisin silmin

Emil Anton: Katolisempi kuin luulit. Aikamatkoja Suomen historiaan. Kirjapaja 2017. 160 s.

Sen olen ennenkin sanonut, että on hyödyllistä katsoa asiaa ulkopuolelta, erilaisesta näkökulmasta. Näin voi suhteellistaa oman oppimansa ja sisäistämänsä näkemyksen toiseen kokemustapaan. Tämä on tärkeää siksi, että oma katsantokanta nousee usein muiden yläpuolelle ’ainoaksi oikeaksi’ näkemykseksi, mikä johtuu vain siitä psykologisesta tosiasiasta, että omaa katsomusta on tarkoituksenmukaista pönkittää näkemällä toisissa vain huonot puolet ja omassa kaikki hyvät. Sitä on niin kuin olevinaan hieman parempi kuin muut.

Tietysti voi epäillä, että saman tekee Emil Anton: katolilaisena hän vetää asiat aina siihen suuntaan, että katolisuus on parhainta, edistyksellisintä ja uskottavinta uskontoa ja kulttuuria. Väitöskirjaansa valmisteleva teologian ja filosofian maisteri on irakilaisen isänsä uskonnon mukaan mukaan kastettu katoliseksi. Oman todistuksensa mukaan hän käynyt 16-vuotiaasta alkaen katolisessa messussa joka viikko. Katolista taustaa tasapainottaa suomalaisesta luterilaisesta pappissuvusta oleva äiti, jonka ansiosta pojalle on tarve ottaa huomioon molempien vanhempien kulttuuriset ja uskonnolliset taustat. Molempien edut, ehkä heikkoudet tai yksipuolisuudetkin, on tunnistettava ja luotava oma näkemys. Näyttää vähän siltä, että teesistä ja antiteesistä muodostuu synteesi: kirjoittaja näkee kahden vaikuttajansa näkemyksissä paljon yhteistä eikä pidä osapuolia toisiaan vastakkaisina, vaan saman kristinuskon julistajina. Ehkä hän sen verran vetää katolisuuteen päin, että hän ei pidä katolisuutta marginaalisena eikä epäilyttävänä uskonnollisena näkemyksenä niin kuin voisi olettaa monen tavallisen suomalaisen käsittävän.

Kirjoittajan varsinainen oivallus on se, että katolisuus on jäänyt Suomessa vähän piiloon ja taka-alalle eikä pintaa tarvitse edes raaputtaa, kun suomalaisen uskon ja kulttuurin taustalla nousee vahvana katolinen menneisyys. Katolinen usko on vallinnut Suomessa liki pitäen yhtä kauan kuin protestanttinen eikä Suomen kirkko torjunut katolisuutta niin yhtäkkisesti ja kerta kaikkiaan kuin Keski-Euroopan protestantit. Sitä paitsi luterilainen usko edustaa loppujen lopuksi melko pientä muutosta katoliseen verrattuna eikä Luther halunnut perustaa omaa kirkkokuntaa, vaan ainoastaan reformoida, uudistaa sitä sisältä päin. Reformaatio syntyi mielipiteiden kärjistymisestä, polarisoitumisesta, joka johti reilujen ja avointen oppikeskustelujen sijasta harhaoppituomioihin puolin ja toisin. 2000-luvun vaihteessa ympyrä on sulkeutunut. Vuonna 1999 osapuolet päätyivät pitkien oppikeskustelujen jälkeen purkamaan tuomionsa. Tämä ei ollut mikään pelkkä hyvän tahdon ele, jossa keskeisen opin merkitystä olisi vähätelty, vaan itse asiassa, reformaation aiheuttaneessa kiistakysymyksessä, syntisen vanhurskauttamista koskevassa opinkäsityksessä löydetty yhteinen näkemys. Kirkkojen välisen yhteyden tiellä on vielä monia erottavia tekijöitä, kuten virkakäsitys, paavin primaatti, pyhimysten kunnioittaminen, pappien selibaatti, naispappeus ja sakramenttiteologia.

Emil Anton kertaa Suomen historiaa ja osoittaa, kuinka vahvat juuret katolinen usko on jättänyt Suomen maaperään. Kun protestanttisuus usein kehuskelee äidinkielen käyttöön otolla ja kristillisellä kirjallisuudella, ohitetaan se tosiasia, että tietyt keskeiset kristilliset lukukappaleet opittiin jo katolisella ajalla suomeksi ja ainakin keskiaikaisilla piispoilla oli valtavat kirjastot jo ennen kirjapainotaidon keksimistä. Kirjat eivät tietenkään voineet olla painettuja ennen kirjapainotaidon keksimistä. Tämä tosiasia vain lisää katolisen ajan kirjallisuuden painoarvoa. Käsin kopioituja kirjojakin oli tuotu Suomeen valtava määrä. Sääntökunnat lakkautettiin Suomessa nopeasti reformaation myötä, mutta nykyään on ymmärretty, kuinka kulttuurisesti valtava merkitys on ollut erityisesti dominikaaneilla ja birgittalaisilla, joille on löytynyt viime vuosisadalla jatkajia. Agricolan Aapiskirja sisälsi samoja aineksia, joita oli ennestään olemassa katolilaisilla, kuten katolinen katekismus pienin muutoksin ja nimipäivä- eli pyhäinpäiväkalenteri.  Katoliset tavat ja vaikutukset eivät poistuneet vielä 1500-luvulla. Juhana III yritti jopa palauttaa takaisin katolisen uskon, mutta ei ihan entisenlaisena vain hieman korjailtuna. Paavi tyrmäsi tämän yrityksen. Juhana III ei siis ollut paavin talutusnyörissä, vaan itsenäinen ruhtinas, joka halusi vaikuttaa oman alueensa uskonnosta – ’cuius regio, eius religio’ –periaatteella.  Historian ironiaa on se, että protestanttisen uskonnon voimakkaan puolustajan, Kustaa II Aadolfin tytär, Kristiina, kääntyi katolilaiseksi. Tätä historian ironiaa ulotltuu kyllä moneen muuhunkin episodiin. Ironiaa sisältyy pietististen herätysliikkeidenkin toimintaan. Katolis- protestanttisia piirteitä löytyy niin evankelisista kuin körttiläisistäkin ja Paavo Ruotsalainen itse pitää eräässä saarnassaan Lars Levi Laestadiusta piilokatolilaisena! Viime aikoina sekä evankelisuus että viides liike ovat lähentyneet katolisuutta. Perussanoma jopa käänsi paavi Benedictus XVI Jeesus-trilogian toisen ja kolmannen osan suomeksi ja Timo Junkkaala julkaisi artikkelikokoelman Euangelium Benedictum, joka arvioi luterilaisuuden ja katolisuuden suhdetta. Katoliset kirjoittajat ovat rohkeasti ja näyttävästi osallistuneet uusateismia vastaan taistelevaan apologetiikkaan. Potentiaalia siis riittää katolisella puolella.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on erinomainen päivitys Suomen kirkkohistoriaan lyhyessä ja hauskassa muodossa. Jokaisen luvun jälkeen on luku- ja meno- kuin myös taidevinkkejä. Lukuvinkit syventävät historian tuntemusta. Menovinkit kuljettavat keskiaikaisille tapahtumapaikoille, joista osa on ollut avoimesti nähtävillä, mutta ihmiset ovat mahdollisesti kävelleet ohi. Myös arkeologia on paljastanut uutta tietoa, joka on museoitu sopiviksi käyntikohteiksi. Kirjoittaja on itse harrastanut kotimaan matkailua juuri tässä merkityksessä, että hän on nähnyt keskiaikaiset kohteet keskellä tämän päivän Suomea. On myös taidevinkkejä, erityisesti suomalaisen taiteen kultakauden kuvanveistoa ja maalauksia, jotka ovat tallentaneet Suomen keskiaikaista ja uuden ajan historiaa.

Kirja on hienosti toimitettu ja vähän kuvitettukin. Alaviitteet ja kirjallisuusluettelo täydentävät kirjan painoarvoa tieteellisyyteen pyrkivällä tarkkuudellaan. Yhden kirjoitusvirheen epäilen löytäneeni: Pyhän Henrikin kyynärvarren sivulla (s. 14) tarkoitettaneen sirua?

Kirjan julkaiseminen ajoittuu Suomen 100. ja reformaation 500. juhlavuoteen. Se siis juhlistaa Suomen historiaa kahden merkittävän historian käänteen puitteissa. Olisinpa valinnut tämän kirjan vuoden kristilliseksi kirjaksi, jos minulta olisi kysytty.

Etusivu    Kirja-arvioinnit