Aadamin ja Abrahamin kotimaa

Emil Anton: Kahden virran maa. Sivilisaation ja kristinuskon irakilainen tarina. Kirjapaja 2020. 288 s.

Teol. tri Emil Anton on tutustunut isänsä puolelta irakilaisiin sukujuuriinsa. Siitä taisikin tulla perusteellisempi ja haasteellisempi tutkimusmatka kuin mitä tutkija osasi aavistaakaan. On mentävä aivan Aadamiin asti. Tällä määrittelyllä ei kyllä mennä mihinkään neanderthalilaisiin tai afrikkalaishumanoidien historiaan, vaan raamatunhistoriaan. Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Eedenin puutarhasta lähti joki, joka jakautui neljäksi haaraksi. Kaksi niistä olivat Eufrat ja Tigris (1. Moos. 2:10-14). Irakin Qurnassa sijaitsee vanha kuollut puu, jota pidetään ”Aadamin puuna”, hyvän ja pahantiedon puuna. Se on sekä kristittyjen että muslimien pyhiinvaelluskohde. Raamatullista esihistoriaa (1 Moos 1-11) ei tietenkään voida pitää luonnontieteellisen historiatutkimuksen jäljittämisenä. Kertomuksen myyttinen luonne palvelee juutalaisen Jumala-uskon selvittämistä. Koko ihmiskunnan historia on yhteistä. Luomistapahtuman kuvaus tähdentää babylonialaisista (siis anakronistisesti Irakin) luomiskertomuksista poiketen monoteistisen tai ainakin monolatrisen jumalakäsityksen asettamista polyteismin sijaan.

Varhaisin irakilainen kulttuuri on sumerilaista. Sen tunnettu historia ulottuu 5000 vuoden päähän. Silloin keksittiin kirjoitustaito Irakin Urukissa. Varhaisinta hieroglyfejä muistuttavaa kuvakirjoitusta seurasi nuolenpää- eli kiilakirjoitus 2800-2700 eKr. Raamatunhistorian tutkimukseen on vaikuttanut merkittävästi 1800-luvulla löytynyt sumerilainen Gilgamesh-eepos, joka muistuttaa Raamatun vedenpaisumuskertomusta (1. Moos. 6-9). Löytö aiheutti aikanaan kiivaaksi tunnetun Bibel-Babel-kiistan, jossa väiteltiin siitä, kumpi oli toisen mallina. Irakin eteläosasta löytyy myös Google map:issakin Eufrat-joen haaralla havaittava Baabelin torni (porraspyramidi tai temppelitorni), josta vain rauniot ovat jäljellä.

Esihistorian jälkeen Raamattu siirtyy dokumentoituun historiaan, joskaan Abrahamista ei ole Raamatun (ja sitä seuranneen Koraanin) lisäksi muuta dokumenttia. Abraham oli lähtöisin ”Kaldean Urista” (1. Moos 11:31), josta tuli Sumerin ykköskaupunki aiemman Urukin sijaan. Ei-seemiläisten sumerien lisäksi Mesopotamiassa asui seemiläisiä akkadilaisia, joiden keskuudesta nousi 2300-luvulla eKr. ensimmäinen hallitsija, joka pystyi luomaan koko Kaksoisvirranmaan käsittäneen valtakunnan. Hän oli Sargon (lisänimeltä Suuri). Hänen lapsuudestaan kerrotaan tarinaa, joka muistuttaa Mooseksen lapsuuskertomusta. Antonin mukaan Sargon muistuttaa raamatunhistoriassa Nooan pojanpojaksi esiteltyä Nimrodia, ”ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä” (1. Moos. 10:8).

Sumerin ja Akkadin historiaa voi nähdä British Museumissa Lontoossa Ja Pergamon-museossa Berliinissä. Suurvaltojen arkeologiset löydöt siirtyivät Babyloniasta Eurooppaan ja osa myös Yhdysvaltoihin. Siirtomaa-ajan suurvallat katsoivat oikeudekseen omistaa kaiken sen, mitä he olivat löytäneet. Ehkä oli myös hyvä niin, sillä kun Isis tuli, saivat muinaismuistot kyytiä totaalisen hävityksen muodossa. Tämä tapahtui vasta muutama vuosi sitten. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että muinainen sumeri oli inhimillisen sivilisaation kehto. Suomalainen assyrologi Simo Parpola hämmästytti maailmaa vuonna 2016 ilmestyneessä sumerin etymologisessa sanakirjassaan väitteellä, että sumerin kielen läheinen sukulainen oli vuosille 4500-3350 ajoittuva uralilainen kantasuomi. Professori Janne Saarikivi lopetti kritiikillään suomalaisten ennenaikaisen ilon.

Sumerilaisvallan lopun jälkeen ei Kaksoisvirranmaassa ollut kahteen sataan vuoteen yhtenäistä valtakuntaa. Maa jakautui useisiin pienempiin kuningaskuntiin. Näihin lukeutuivat myös vähäpätöiset Assur ja Babylon, joista kehittyivät myöhemmät raamatunhistoriastakin tunnetut suurvallat. Yksi Babylonin kuningaskunnan hallitsija oli Abrahamin aikainen Hammurabi toisen vuosituhannen alussa eKr. Hammurabin laki muistuttaa Mooseksen lakia. Babylonialaiselta ajalta on peräisin Enuma elish –niminen luomiskertomus, jota on verrattu Raamatun luomiskertomukseen. Juutalaisen kaksoisvaltion syntymistä seurasi molempien valtioiden häviäminen kansojen kartalta, kun Israel pakkosiirrettiin vuonna 722 eKr. Assyriaan ja tilalle siirrettiin ”puoli-irakilaisia” assyrialaisia. Israeliin syntyi sekakansa samarialaiset, jotka edustivat Jeesuksen aikana juutalaisten halveksimia vääräoppisia. Samarialaisia on olemassa yhä edelleen Garissimin vuoren ympäristössä, jossa on sijainnut heidän pyhä paikkansa. Kuningas Sanheribin aikana 700-600 -luvun vaihteessa eKr. Assyrian pääkaupungiksi tuli Ninive. Raamatun mukaan 700-luvun alkupuolella on elänyt profeetta Joona, joka saarnasi niniveläisille parannusta. Historiallisesti  tarina ei ole tosi. Silloin ei vielä Ninive ollut pääkaupunki eikä maassa ollut kuningasta eikä kansan massakatumuksesta ole mitään tietoa. Profeetat Nahum ja Sefanja julistavat Niniven tuhoa.

Eteläinen juutalaisvaltio, Juuda, joutui pakkosiirretyksi Babyloniaan, kun uuden maailmanvallan kuningas Nebukadnessar hyökkäsi Jerusalemiin ja tuhosi sen temppelin vuonna 587/586.Osa kansaa, heidän mukanaan profeetta Jeremia, pakkosiirrettiin Egyptiin. Jeremiaan nimiin on merkitty Raamatun Valitusvirret, joka on itkuvirsi hävitetylle Jerusalemille. Babylonialaiset valloittivat Jerusalemin Nebkadnessarin johdolla vuonna 587/586 ja Juudan kansan eliitti siirrettiin Babyloniaan. Psalmien kirja kertoo tuosta ajasta murheellista tarinaa  Babylonin virtojen varsilla itkemisestä, mutta se ei antane asiasta koko kuvaa. Kotipaikka, Jerusalem oli menetetty ja temppeli tuhottu. Babyloniassa syntyi kuitenkin juutalainen uskonto. Oli pakko muotoilla uskon sisältö ja merkitys uudelleen. Näihin aikoihin vaikutti profeetta Hesekiel ja tähän aikaan sijoittuu myös profeetta Daniel, vaikka itse teos ajoittuu vasta seleukidiajalle toiselle vuosisadalle eKr. Valtakunnat ja hallitsijat vaihtuivat niin kuin Danielin kirjassakin kerrotaan. Oli persialaisia, kreikkalaisia (Makedonia), syyrialaisia (seleukidit) ja roomalaisia. Aramean kieli, Jeesuksen äidinkieli, oli yksi valtakielistä. Myöhäisimmät Heprealaisen Raamatun kirjat on arameaksi. Aramea on Syyriassa ja Irakissa vielä puhuttu kieli, tosin jakautuneina moniin murteisiin. Idän ”messiaslaisista” eli kristityistä tuli uuden arameankielisen kulttuurin vaalijoita seuraavaksi 2000 vuodeksi. Kaksoisvirranmaan kohtaamista Kristuksen kanssa kuvaa Matteuksen evankeliumin tarina ”idän tietäjistä” jotka ilmeisesti olivat parthilais-babylonialaisia  astrologeja.

Anton näkee, että Vanhan testamentin profeettojen ennustukset toteutuivat huonosti, mutta Abrahamille ja hänen Assyriasta ja Babylonian pakkosiirtolaisuudesta kärsiville jälkeläisille annetut lupaukset toteutuivat vihdoin Kristuksessa. Varhaisjuutalainen pyhien kirjoitusten tulkinta oli kristologista, ja siksi usein typologista ja allegorista. Apostoli Paavalin mukaan Abrahamin todellisia jälkeläisiä ovat ne, jotka uskovat ylösnousseeseen Jeesukseen. Jumala katsoi Abrahamin vanhurskaaksi siksi, että hän uskoi Jumalan lupaukseen – jo ennen ympärileikkausta. Kristittyjen ei tarvitse noudattaa Tooraa ollaksemme Jumalan ystäviä.

Emil Anton kuva Mesopotamiassa vaikuttaneita uskonnollisia virtauksia, zarathustralaisuutta, markionilaisuutta, manikealaisuutta ja mandealaisuutta. Hän kertoo kristinuskon leviämisestä ja vaikutuksesta Syyriassa. Toisen vuosisadan alussa vaikutti kirkkoisä Ignatius Antiokialainen. Antiokiasta oli noin 300 km matka Edessaan Eufrat joen toiselle puolelle. Siellä asui etevä teologi Bardaisan 2. vuosisadan loppupuolella. Kuningas Abgarin kerrotaan olleen suoranaisesti kirjeenvaihdossa Jeesuksen kanssa. Apostoli Addai (Taddeus) lähetettiin parantamaan kuningas sairaudestaan. Edessassa säilytettiin Jeesuksen kuvaa, josta myöhemmin käytettiin nimeä ”käsittätehty” ja mandylion. Se inspiroi bysanttilaista ikoniperinnettä. Kuva siirrettiin Konstantinopoliin, josta se ristiretkeläisten myötä katosi. Ellei se sitten ole sama kuin Torinon käärinliina?

Kristologinen kiista aiheutti 400-luvulla hajaannuksen kristikunnassa. Konstantinopolin patriarkka Nestorios tuomittiin harhaoppiseksi. Idän kirkossa vaikutti Theodoros Mopsuestilainen (k. 428), jonka oppilaita oli ollut Nestorios. Kirkkoisä Efraim Syyrialaisen perintöön liitetty Edessan koulu tunnettiin itäsyyrialaisten takia ”persialaisten kouluna”. Antiokialaisen koulukunnan isänä pidetyn Diodoros Tarsolaisen ja Theodoroksen ystäviin kuului arvostettu kirkkoisä Johannes Krysostomos. Nestorioksen takia Antiokialaisen koulukunnan isätkin leimautuivat yksiluonto-oppiin taipuvaisten silmissä nestoriolaisiksi. Ovatko luterilaisetkin nestoriolaisia, kysyy Anton ilkikurisesti (?) luterilaisten Maria-käsitystä jäljittäessään. Idän kirkosta tuli joka tapauksessa jatkossa nestoriolainen. Kirkko harjoitti laajaa lähetystyötä, joka levisi aina Kiinaan asti ja vaikutti siellä, kunnes kiinalaiset karkottivat lähetystyöntekijät pois.

Irakin ensimmäinen historiallinen kirkko oli Seleukia-Ktesifonin patriarkan johtama idän kirkko, josta tuli kristologisten kiistojen seurauksena ”nestoriolainen”. Kristologiset kiistat toivat alueelle myös toisen kirkon, nimittäin Syyriasta Persiaan levinneen jakobiittisen eli syyrialaisortodoksisen kirkon, joka edusti miafysitismia (yksiluonto-oppi). Monofysitismi, jota edusti erityisesti Euthykes-niminen munkki, on Antonin mukaan syytä rajoittaa vain Khalkedonin kirkolliskokouksessa harhaoppiseksi tuomittuun kristikunnan osaan. Käytännössä itämaiset eli orientaaliset kirkot edustavat nykyään kaikki miafysitismiä. Niiden kristologinen rajanveto on niin hiuksenhieno, että roomalaiskatolinen kirkko laati yhteisen julistuksen syyrialaisortodoksisen kirkon kanssa vuonna 1984 ja idän assyrialaisen kirkon kanssa vuonna 1994. Ne löytyvät suomenkielisinä käännöksinä Antonin teoksen liitteinä.

On huomattava, että ennen islamin syntyä Syyria ja Mesopotamia siinä kuin nykyään Turkkina tunnettu Vähä-Aasiakin oli kristillisen kirkon vahvoja alueita. Vain viisi vuotta Muhammedin (k. 632) kuoleman jälkeen arabit olivat jo päihittäneet Rooman ja Persian armeijat. Seuraavina vuosina he ottivat haltuunsa koko Syyrian ja Mesopotamian. Tänä päivänä irakilaiset ovat pääasiassa arabeja ja muslimeja. Irakilla on myös olennainen asema sekä shiialaisen että sunnilaisen islamin synnyssä. Millaista kristittyjen elämä oli muslimivallan alla, siitä tietokirjailija antaa seikkaperäisen kuvan. Arabialais-islamilainen kulttuuri oli korkeatasoista, olipa kysymys matematiikasta, filosofiasta, astronomiasta, lääketieteestä, optiikasta ym., joita kaikkia kutsuttiin yhdellä nimellä falsafa. Näiltä ajoilta kerrotaan itäsyyrialaisista mystikoista Iisak Niniveläisestä (tai Syyrialaisesta, n. 613-700) ja Johannes Viiniköynnöksestä (n. 690-780).

Uusi käänne historiassa oli mongolien maailmanvalloitus. Mongolien hallitsema alue ulottui Koreasta Keski-Eurooppaan. Mongolikausi merkitsi aluksi Irakin kristityille helpotusta, kun jizya-vero poistettiin ja kirkkoja sai taas rakentaa. Idän kirkon Kiina-missiokin nousi uuteen kukoistukseen. Toiveikkaan 1200-luvun jälkeen 1300-luku oli Irakin kristityille katastrofaalinen. Islamin omaksuneet Persian ilkaanit palauttivat jizya-veron ja dhimmien elämää säätelevät lait. Mongolivallan alla Irakin muslimiväestö oli joutunut kokemaan ennennäkemätöntä nöyryytystä, mutta nyt rooli vaihtuivat.

Kirja päättyy modernin historian kuvaukseen. Idän kirkot jakautuivat yhä useampiin yhteisöihin. Näistä kirkoista Anton on ottanut tarkan selvän, mutta lukijan on vaikea pysyä perässä. Nyt ainakin tietää, mistä tieto löytyy. Sekä idän kirkko että syyrialaisortodoksinen kirkko jakautuivat kahteen tai useampaan haaraan. Länsisyyriassa oli syyrialaisortodoksinen ja syyrialaiskatolinen kirkko, itäsyyriassa idän assyrialainen, vanha idän kirkko ja kaldealaiskatolinen kirkko. 1400-luvulla osmanien valta vahvistui niin, että se alkoi uhata koko Bysantin yli tuhatvuotisen historian olemassaoloa. 1530-1540-luvuilla osmanit ottivat Irakin haltuunsa, ja heidän valtakautensa kesti maassa ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Ensimmäisen maailmansodan aikana tapahtui kaksi osmanien toimittamaa kansanmurhaa, armenialaisten ja assyrialaisten. Sotien välisenä aikana, jolloin perustettiin moderni Irak, vahvistui assyrialainen kansallinen identiteetti. Uskonnollisia vähemmistöjä olivat muun muassa kristityt, juutalaiset, jesidit ja mandealaiset. Etnisesti 80 % oli arabeja, minkä lisäksi oli kurdeja, turkmeeneja, persialaisia ja assyrialaisia. Arabia korvasi turkin maan virallisena kielenä.

Surullista historiaa on ollut uuden vuosituhannen alku. Saddam Husseinin syrjäyttämisen piti olla uuden valoisamman kauden alku, mutta toisin kävi. Amerikkalaiset jättivät Irakiin sotilaallisen tyhjiön, jonka täyttivät ääri-islamilaiset liikkeet, al-Qaida ja Isis. Irakin kristityt joutuivat pakenemaan omasta maastaan. Monet ovat asettuneet Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin. Vuonna 2015 Suomi sai osansa. Suomessa luullaan, että kaikki Irakin pakolaiset ovat muslimeja, vaikka heissä on myös kristittyjä. Maahanmuuttoviranomaisten on puolestaan vaikea uskoa, että irakilaismuslimien kääntyminen kristityiksi olisi aitoa. Voihan joukkoon toki mahtua niitäkin, joiden kääntyminen johtuu halusta saada oleskelulupa, mutta voisiko suomalainen ymmärtää sen, mihin vaaraan oikeasti muslimista kristityksi kääntynyt joutuu muslimien silmissä, oli hänen kääntymisensä sitten enemmän tai vähemmän aitoa?

Runsas alaviiteosasto kertoo kirjan tarkasta dokumentoinnista ja n. 150 kirjaa käsittävästä kirjallisuusluettelosta voi vielä hakea lisätietoa, jos haluaa tarkemmin tutustua asiaan. Sanastosta löytyy tarpeellinen selvitys käytetystä terminologiasta ja kannen sisäsivuilla olevista kartoista kirjassa mainitut tapahtumapaikat. Emil Anton ei ole selvittänyt vain omia sukujuuriaan, vaan meille tuttua raamatunhistoriaa ja maahamme saapuneiden Irakin pakolaisten taustoja.

Etusivu    Kirja-arvioinnit