Tavallisen tallaajan pyhiinvaellus

Birgitta Björn: Onnellisesti perille. Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan. BoD 2017.

 

Viime vuosikymmenillä nykyaikaisista pyhiinvaelluksista on tullut suosittu matkailun muoto. Tämä on terveellinen ja edullinen tapa vierailla mielenkiintoisissa paikoissa. Kotimaassakin on pyhiinvaellusreittejä, mutta monen mieli tekee vähän vieraampiin olosuhteisiin. Nykyään on kehitteillä Ruotsin halki kulkeva Pyhän Olavin reitti Selångerista Trondheimiin. Suosituin reitti kuitenkin lienee ranskalainen pyhiinvaellusreitti Pyreneiltä Santiago de Compostelaan. Suurimpia kaupunkeja reitin varrella ovat Pamplona ja Leon. Espanjan halki kulkee useampiakin reittejä kohti Santiagoa.  Voittaakohan tämä Espanjan pyhiinvaellus jopa perinteiset ykköset, Jerusalemin ja Rooman?

Olen minäkin toki käynyt sekä Jerusalemissa että Roomassa, mutta en siinä mielessä pyhiinvaelluksella, että matkanteko olisi tapahtunut pidemmän pätkän apostolin kyydillä (tai vaihtoehtoisesti pyöräillen tai ratsastaen). Santiagossa olen käynyt Leonista alkaen siten, että osa matkasta käveltiin ja osa kuljettiin tilausbussilla, joka kuljetti koko matkan tavaroita mukana. Pyhiinvaelluksen kunniakirjaa en tällä tavalla onnistunut saamaan, mutta matkan luonteen ja pienen kokemuksen aidosta pyhiinvaelluksesta siinä onnistuin saamaan. Pääsimme osallistumaan joihinkin messuihin, joita pidettiin reitin varrella ja lopuksi Santiagon katedraalissa pidettyyn päätösmessuun. Kevennetyllä versiolla jäi kokematta pyhiinvaelluksen karvaampi puoli, hiertyneet jalat, loukkaantumiset, univaikeudet äänekkäissä albergoissa ja keskeyttämisaikomuksen mieleen tulemisen yli voimien käyvän uupumuksen takia. Kaiken tämän on kuitenkin monen muun matkaajan joukossa kokenut Birgitta Björn miehensä kanssa, jonka sai houkuteltua matkaan auttamaan tavaroiden kantamisessa. Onnellisesti perille

Birgitta kertoo saaneensa päähänpiston pyhiinvaelluksesta, jonka hän tahtoi toteuttaa, mikäli hän saisi miehensä matkakumppaniksi. Kirjoittaja vähättelee omaa fyysistä kuntoaan. Hän epäilee voimiensa kestävyyttä eikä valmistautuminen matkaan suju ollenkaan sen mukaan kuin pitäisi. Lääkärikin suosittelee matka-aikomuksen hylkäämistä epäillen potilaansa kuntoa ja kykyä selviytyä matkasta. Olo kuitenkin paranee hieman ennen matkaa, ja muutama 10-15 km pituinen kävelylenkki tulee tehtyä, tosin ilman täyspakkausta. Varustelultaan Birgitta täyttää kuitenkin kaikki vaatimukset. Hän on laatinut listan matkalla tarvittavista varusteista, jossa on ehkä sen verran ylimääräistäkin lastia, että osasta siitä voi luopua jo matkan varrella, joko lähettämällä tavaraa Suomen tai Santiagossa sijaitsevaan matkatavarasäilytykseen. Matkan päätyttyä kirjoittaja toteaa vain yhden puutteen varustuksessa: lämmin yöasu, jota olisi voinut tarpeen tullen käyttää myös vaeltaessa.

Matka alkoi Espanjan puoleisesta aloituspisteestä, Roncesvalleista, Pyreneiltä. Päivittäin kulku etenee vähimmillään 5 km, pisimmillään 30 km päivämatkan. Etukäteissuunnitelmasta poiketen hän kantaa osan matkavarusteistaan itse rinkassaan. Rinkan sijaintia selässä täytyy välillä vähän säätää ja jalkoja säästellä, mutta matkan varrelle sattuu joku ”paska päivä”, jolloin alkaa nousta epäilys, kannattaako matkaa enää jatkaa. Levon jälkeen näyttää kuitenkin olo kohentuvan sen verran riittävästi, että matka taas jatkuu vähän kuin heikoille jäille mentäessä, kokeillen.

Kirjoittaja selostaa matkaansa päiväkirjan muodossa. Hän kertoo jokaisen päivän matkareitin yöpymispaikkoineen, merkittävine kylineen, matkan pituuksin ja lämpötiloin. Matka ajoittuu toukokuun puolivälistä kesäkuun loppuun eli yhteensä viisi viikkoa. Aluksi lämpötilat ovat kolean puolella vaihtuen viimeistään juhannuksen tienoilla helteisiin oloihin. Välillä sataa, sitten paistaa. Yöt ovat usein viileitä ja varusteet märät. Matkan varrella tutustuu moniin kanssavaeltajiin. Se onkin matkan parhaita puolia. Vaeltajatuttavuuksia kertyy tällä pariskunnalla pari kolme kymmentä, monista eri maista, ei vain Euroopasta, vaan myös Amerikasta ja Kaukoidästä.  Kanssakäyminen tapahtuu ymmärtääkseni englannin kielellä. Matkakumppanuus on merkittävä asia. Joidenkin matkailijoiden kanssa vaihdetaan osoitetietojakin; muutamien kanssa jäi vaihtamatta, vaikka ehkä olisi pitänyt. Matkakumppaneista tulee ystäviä, kun autetaan pulassa olevaa, ja niitähän tällaisella matkalla kertyy. Kenellä on jalka hiertynyt, kenellä joku muu vaiva. Kumppanien joukosta löytyy sairaanhoitajaa ja fysioterapeutteja, jotka pystyvät ja ovat halukkaita auttamaan ammatillisella tietotaidollaan. Varsinkin ruokailuhetket ovat kohtaamispaikkoja, joissa ystävyyssuhteita solmitaan. Näissä tilanteissa tulee myös esille se, millä motiivilla matkaan on lähdetty. Melko harvalla se näyttäisi olevan uskonnollinen motiivi eli se alkuperäisidea, johon pyhiinvaellus perustuu. Ehkä katolinen kirkkokaan ei enää motivoi ihmisiä lähtemään pyhiinvaellukselle sovittamaan omia tai isäntänsä syntejä (tarkkaan ottaen hyvitystekoja). Ihminen lähtee liikkeelle lähinnä kohentaakseen terveyttään reippaalla vaelluksella ja tutustuakseen kanssavaeltajiin ja heidän tapoihinsa. Tietysti tutustutaan myös Espanjaan ja sen ystävällisiin ihmisiin. Espanjalaiset osoittautuvat todella hyväntuulisiksi ja suopeiksi ihmisiksi. Ruokaa ja makupaloja jaetaan välillä ilmaiseksi, välillä vapaaehtoista maksua vastaan. Majoituspaikat ovat edullisimmillaan melkein ilmaisia. Jos paikat ovat täynnä, majoitetaan myös koteihin.

Protestanttisella kirkolla ei ole pyhiinvaellusmotiivia, ellei sellaiseksi nykyään lasketa hiljaisuuden liikettä, jossa vetäydytään hektisestä elämänmenosta sivuun ja totutellaan elämään läsnä meneillään olevassa hetkessä. Siihen pyhiinvaellus tarjoaa tilaisuuden. Osallistuminen reitin varrella olevissa kirkoissa pidettäviin rukoushetkiin tuo myös hengellisen ulottuvuuden vaellukseen. Birgitta kumppaneineen näyttää osallistuvan myös hartaushetkiin, vaikkei hän omista hengellisistä tunteistaan muuten kerro mitään eikä liioin elämästään. Tässä pyhiinvaelluksessa on se hyvä puoli, että hengellinen ulottuvuus on koko ajan läsnä, mutta siihen ei houkuteta eikä tuputeta. Matkamiehen hengen tilaa ei udella. Se taitaa sopia aika hyvin monelle suomalaiselle tavalliselle tallaajalle. Matkalla oppii huomaamaan, miten vähällä tulee toimeen. Kotiin tullessa huomaa kaiken sen ylimääräisen ja tarpeettoman krääsän, jota koti on pullollaan. Tekee mieli heittää turhaa tavaraa pois. Ihminen tulee toimeen sillä, mitä hän pystyy selässään kantamaan.

Etusivu    Kirja-arvioinnit