Perinteestä poikkeavaa Raamatun selitystä

Marcus J. Borg: Kristinuskon sydän. Uudelleen löydetty usko. Tomas von Martens 2016. 279 s.

Marcus J. Borg (1942-2015) oli ruotsalaiset sukujuuret omaava pohjoisamerikkalainen raamatuntutkija. Hänet tunnettiin akateemisissa ja kirkollisissa piireissä progressiivisen teologian edustajana. Progressiivinen teologia on vaihtoehto perinteiselle kristinuskon tulkinnalle, jota leimaa konservatiivisuus ja kirjaimellinen raamatuntulkinta. Se on uusi paradigma, joka on syntynyt kristinuskon kohtaamisesta modernin ja postmodernin maailman kanssa. Tämä teologia ottaa vakavasti uudet luonnontieteet, tieteellisen historian tutkimuksen, uskonnollisen pluralismin ja kulttuurisen moneuden. Miksi historiaa ja teologiaa pitää tulkita uudelleen? Koska maailma on muuttunut eikä perinteinen uskonnollinen ymmärrys enää saa vastakaikua tämän päivän ihmisissä. Suurimpana ongelmana ovat Borgin mukaan opilliset totuusväittämät, joihin nykyajan ihminen ei jaksa uskoa. Itse asiassa opilliset totuusväittämät ovat vasta valistuksen esiin nostamia tulkintoja, joissa uskosta on tehty enemmän pään kuin sydämen asia. Totuusväittämien puolustaminen on johtanut fundamentalistiseen Raamatun tulkintaan, jossa puolustetaan Raamatun jumalallista arvovaltaa ja erehtymättömyyttä. Vastakkainasettelussa Raamatun historiallisia kuvauksia ja luonnontieteellisiä näkemyksiä pidetään tieteellisen tutkimuksen vaihtoehtoina. Raamattu on oikeassa ja tiede väärässä tai päinvastoin.

Suurissa kirkoissa on pääsääntöisesti luovuttu tällaisesta raamattukäsityksestä. Raamattu ei sovi historian eikä luonnontieteen oppikirjaksi. Raamattu ei tulisi myöskään käyttää uskonnollisten totuusväittämien oppikirjana. Monet Raamatun opetukset ovat metaforia. Vertausten kieli on uskon äidinkieli. Raamattu on kyllä totta, mutta ei aina ehkä siinä perusmerkityksessä, millaisena totuus ymmärretään, siis tieteellisenä totuutena. Progressiivinen teologia sitoutuu Raamattuun ja ymmärtää, että Jumala on todellinen ja Jeesus on uskomme keskeinen henkilö, jumaluuden persoona. Raamattu on uskomme keskeinen lähde, mutta se ei ole uskon kohde. Kun Raamattua tulkitaan metaforisesti, ei tarvitse hirttäytyä siihen, että kaikki on tapahtunut kirjaimellisesti Raamatussa kerrotulla tavalla.  Ei ole kysymys siitä, mitä tapahtui, vaan mitä kertomukset tarkoittavat. Borg pitää Raamattua suoranaisesti sakramenttina, välikappaleena, jonka kautta pyhä tulee läsnä olevaksi.

Usko Jumalaan liittyy uskonnolliseen maailmankatsomukseen, jonka mukaan on olemassa jotain Enemmän kuin mitä arkipäivän kokemus ja tieteellinen tutkimus paljastaa. Vaihtoehtoinen maailmankatsomus on uskonnoton, materialistinen maailmankatsomus. Sen mukaan ei ole olemassa mitään enempää kuin luonnossa havaitsemamme materia ja energia. Valistuksen aikana uskonnollinen maailmankatsomus muotoutui teismiksi. Sen mukaan Jumalan ja maailmankaikkeuden välillä on perustava ero. Jumalan on taivaassa, tuonpuoleisuudessa. Jumala voi pistäytyä välillä tämänpuoleisuudessa ja tehdä luonnonlaeista poikkeavia tekoja, mutta pääsääntöisesti hän pysyy taivaassaan. Viime aikoina merkittäväksi näkemykseksi on muodostunut panenteismiksi kutsuttu näkemys. Maailmankaikkeus ei ole erillään Jumalasta, vaan Jumalassa. Tämä näkemys Jumalasta löytyy jo Raamatusta, esimerkiksi apostoli Paavalin sanoista Apostolien teoissa: ”Jumalassa me elämme, olemme ja liikumme”. Jumalaa ei kuitenkaan samaisteta maailmankaikkeuteen, mikä käsitys on nimeltään panteismi. Nykyajan ihmisen Jumalaan uskomisen vaikeus on siinä, että hänen uskonsa takana oleva jumalakäsitys on teismi.

Millainen Jumala on? Kiinnostunut henkilökohtaisista hyveistäsi, lainlaatija ja tuomari, vaatimusten ja palkkioiden Jumala, taivaan ja helvetin Jumala, etninen Jumala, pääosin kiva, välinpitämätön vain myötätuntoinen, yhteiskunnallisuuden oikeudenmukaisuuden puolustaja? Borgin mukaan Jumalan luonnetta vastaavat sanat rakkaus ja oikeudenmukaisuus.

Jeesus on Borgille Jumalan metafora ja sakramentti. Jeesus on siis Jumalan sydän. Ilman häntä ei voi tuntea Jumalaa. Raamattua lukiessa tulee kuitenkin ymmärtämisen vaikeus, kun Jeesuksen lausumat itsestään ymmärretään hänen esittämikseen. Nouseva paradigma tulkitsee Raamatun kristologisen kielen pääsiäisen jälkeiseksi kristologiaksi. Se on syntynyt kristillisen seurakunnan piirissä. Silloin annettiin Jeesukselle se merkitys, jota evankeliumeissa kuvataan. Historiallinen Jeesus oli juutalainen mystikko, parantaja, viisauden opettaja, yhteiskunnallinen profeetta ja hänen nimeään kannattavan liikkeen perustaja. Jeesuksen kuolema on varhaisessa paradigmassa tulkittu pääosin latinalaisen sovitusopin mukaan uhrikuolemaksi. Nousevan paradigman mukaan Jeesuksen kuolemalla oli myös yhteiskunnallista ja poliittista merkitystä, hengellisen uudistumisen lähde ja Jumalan ihmisrakkauden ilmentymä, mutta myös uhrikuolema.

Kirjan toinen osa esittelee kristillistä elämää uudelleen tulkittuna. Uudestisyntyminen on keskeinen Uuden testamentin ajatus. Meillä viidennen herätysliikkeen tavaramerkiksi muodostunut uskoontulon synonyymi on UT:ssa itse asiassa hyvin vähän käytetty ilmaus, mutta kielikuvana se on ylösnousemisen ja uudistumisen synonyymi. Se on kristillisen elämän tarkoitus. Uudestisyntymisestä alkaa uusi elämä, joka on rakkauden ja myötätunnon kasvamista.

Sitten tarkastellaan Jumalan valtakuntaa oikeudenmukaisuuden sydämenä. On huomattava, että Jumalan valtakunta on etupäässä tämänpuoleinen termi eikä tuonpuoleinen ”taivasten” valtakunta, jollaista Matteus käyttää evankeliumissaan juutalaisuudessa yleisen kiertoilmaisun muodossa.  Sekä Heprealainen Raamattu (juutalaisten käyttämä nimitys pyhästä kirjastaan) että Uusi testamentti esittävät Jumalan oikeudenmukaisuuden puolustajana. Kristilliseen elämänkatsomukseen kuuluu uudistuminen sekä henkilökohtaisella että poliittisella tasolla.

Kaksi metaforaa, ”avoimet sydämet” ja ”ohuet paikat” kertovat, mikä on olennaisinta kristillisyydelle. Ne viittaavat nousevan paradigman ajatukseen suhteeseen avautuvasta ja ihmistä uudistavasta kristillisestä elämästä. Ohuiden paikkojen metafora on peräisin kelttiläisestä kristillisyydestä. Se tarkoittaa Jumalan läheisyyden, hänen Henkensä vaikutuksen kokemista. Synti ja pelastus ovat voimakkaasti ladattuja ilmaisuja. Borg joutuu rankalla kädellä oikomaan näihin sanoihin liittyviä latauksia, jotka ovat kaventaneet kristillistä ymmärrystä Jumalan pelastuksesta. Uskonelämää on hoidettava. Tästä asiasta Borg käyttää ilmausta hengellisyyden harjoittaminen. Entisen hartaudenharjoitukseen verrattuna ei ero näytä kovin suurelta, mutta oikeudenmukaisuuden puolustaminen saa ehkä perinteestä poikkeavan korostuksen.

Kirjan viimeisessä luvussa kerrotaan kristinuskon suhteesta muihin uskontoihin ja korostetaan pluralistista lähestymistapaa. Jumala ei ole sitoutunut vain yhteen uskontoon. Jokaisella uskonnolla on oma tapansa kuvata ihmisen suhdetta Jumalaan. Toinen tapa ei ole toista parempi. Tämän näkemyksen myötä putoaa viimein monelta lukijalta luottamus kirjan sanomaan. Luulen, että kristinuskon totuuskäsityksestä ei perinteinen kristikansa ole Suomessa valmis luopumaan. Toisaalta ne, jotka eivät usko niin kuin kirkko opettaa, allekirjoittavat kevyesti Borgin käsityksen uskonnoista. Ja kristikansankin olisi syytä kunnioittaa toisin uskovia ja välttyä tuomitsemasta ja halveksimasta heitä. Kulttuurien yhteentörmäystä ei pidä manata esiin eksklusiivisilla korostuksilla. Borgille riittää kristinusko. Hän ei haikaile muista uskonnoista parempaa ja oikeampaa uskomisen tapaa.

Kirjan on kääntänyt suomeksi Puijon kappalainen, TT Kari Kuula ja esipuheen on kirjoittanut Kuopion piispa emeritus Wille Riekkinen, molemmat maamme eturivin eksegeettejä ja varmaan hieman kallellaan nousevalle paradigmalle. Se, mikä yhdelle on myrkkyä, voi olla toiselle kokemus, että jos Raamattua voi noinkin ymmärtää, niin tuohon yhteisöön haluan mielelläni kuulua.

Etusivu    Kirja-arvioinnit