Suhde ei toimi itsestään

Pekka Hämäläinen: Hyvä parisuhde. Minerva 2010. 259 s.

Nuoruudenystäväni Pekka Hämäläinen jaksaa suoltaa kirjoja ainakin kirja/vuosi –tahtia. Kirjoittaminen näyttää kyllä käyvän helposti, vaikka luulen sen silti olevan aikamoinen voimain ponnistus. Kirja kirjoittaminenkin saattaa koetella parisuhdetta, mutta tässä tapauksessa luulen vaimolta löytyvän ymmärtäväisyyttä. Kustantaja pyysi kirjoittajaa kokoamaan entiset opit uuteen kirjaan ja lisäämään niihin mahdollisesti kerääntynyttä uutta aineistoa. Pekka ryhtyi työhön, mutta totesi, ettei yli vuosikymmenen takaista aineistoa enää voisi käyttää sellaisenaan. Ajatustapa on ehtinyt kypsyä toisenlaiseksi, joten parasta kirjoittaa kaikki aineisto uudelleen. Näin oli varmasti viisasta menetellä. Voihan sitä silti käyttää samoja esimerkkikertomuksia ja samaa kokemusmateriaalia uudelleen. Näin tiettävästi syntyi tämä perhe-elämän opas, jonka nimessä ei enää ole viitettä sellaiseen perhemuotoon, joka rajaa lukijoiden joukkoa perinteisen avioliiton solmineisiin. Nykyään ei kuitenkaan institutionalisoitu avioliitto ole muodissa, mutta parisuhteen ongelmat ovat samanlaisia perhemuodosta riippumatta. Siispä otsikkona on hyvä parisuhde.

Kaiken perustana olevasta välittämisestä kertovan johdantoluvun jälkeen kirja jakautuu kahteen osaan. Ensiksi esitellään ”patologisoituneita” käsityksiä parisuhteesta ja kumotaan kaikki virheelliset käsitykset vakuuttavin perustein. Tämä kuuluu vähän samaan sarjaan vuonna 2013 tuotetun elokuvan kanssa, jonka nimi oli 21 tapaa pilata avioliitto. Pekalla näitä tapoja näyttää olevan 18. Pääkohdin ilmeisesti samat asiat. Kirjan toinen puoli käsittelee parisuhteen myönteistä kehittämistä, siis edellisen osan kääntöpuolta. Parisuhteen karikoiden lisäksi on tiedostettava rakentava etenemistapa.

Parisuhteen yhtenä perustavana ongelmana lienee se ajatus, että luonto se ”tikanpojan puuhun vetää”. Kaikki luonnistuu itsestään. Ei tähän asiaan tarvita kirjoja eikä opiskelua yhtä vähän kuin parisuhdekurssejakaan. Tämä käsitys on sukua toisen väärinkäsityksen kanssa, ettei parisuhteen eteen tarvitse nähdä vaivaa. Pekan mielestä on outoa, että autoa vartenkin tarvitaan ajokortti, jonka eteen on tehtävä työtä ja siitä on maksettava tuntuvasti eikä asia ole sen kummempi kuin kyky kuljettaa ajoneuvoa pitkin tietä. Mutta kun on kysymys ihmisen koko elämää koskeva elämän tärkein päätös solmia elämän kestävä parisuhde, niin siihen saa mennä täysin valmistautumatta. Onhan sitä saatu jonkinlainen parisuhteen malli omasta lapsuuskodista. Eiköhän sillä opilla pärjää? Mutta onko siitä opittu hyvä vai huono malli? Onkohan kumppanin kodissa opittu ihan erilainen parisuhdemalli? Tässä sovitetaan kuitenkin yhteen kaksi uutta palasta.

Yksi suhteen koetinkivistä on tappioiden kesto. Monilla näyttää olevan perusoletuksena, että parisuhde toimii hyvin. Vihkikysymyksestä otetaan huomioon vain se toinen puoli, ”myötäkäyminen”. Vastoinkäymiset ignoorataan. Mutta tuskin on olemassa parisuhdetta, jossa ei kohdattaisi vastoinkäymisiä. Parhaimmillaan vastoinkäymiset eivät Pekan positiivisen ajattelutavan mukaan ole suhdetta horjuttavia, vaan niitä vahvistavia koettelemuksia. Niistä voi oppia paljon. Tämän perustelun takana on kirjoittajan vahva kokemus, jossa hän on tullut kotikasvatuksessaan nollatuksi ja nolatuksi. Koulukin meni osittain tästä syystä vähän penkin alle. Kun kirjoittaja sai napanuoransa katkaistua vanhempiensa suhteen, hän on pärjännyt parhaiten juuri omillaan. Tämä pätee myös parisuhteeseen. Edes perheneuvoja ei voi sanella, kuinka jossain parisuhteessa toimitaan. Suhde ei saa olla ulkoa ohjattu. Jokaisen parin on itse tehtävä päätökset, kuinka toimitaan ja samalla kannettava vastuu toimistaan.

Pekan vahvuus on rohkaiseva ja humoristinen kerronta sekä itsensä paneminen likoon kokonaan. Vaikeuksilta välttymistä ei luvata, mutta niistä selviytymistä kyllä. Esimerkkikertomukset keventävät lukemista ja havainnollistavat opetusta.

Etusivu    Kirja-arvioinnit