Vihapuhetta Raamatussa?

Minna Heimola: Raamattu ja rasismi. Suomen Eksegeettinen Seura 2016. 135 s.

Tässä teoksessa perehdytään rasismin historiaan. Siitähän on aina lähdettävä liikkeelle, että katsotaan historiaan ja otetaan oppia. Toinen asia on sitten se, että vihapuheesta on tullut ajankohtainen puheenaihe. Varsinkin Perussuomalaisiin kuuluvat henkilöt, jopa kansanedustajat ovat saaneet tuomioita vihapuheesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vihapuhe on ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Vihapuhe on rasismin eli rotusyrjinnän kasvualusta. Rasismi on uskomus, jonka mukaan joku ihmistoru on ylivertainen toiseen rotuun verrattuna.  Tämän uskomuksen joku ihminen on siis toista ihmistä parempi ihonvärinsä, kasvonpirteidensä tai hiustensa vuoksi. Rasismiin voi liittyä halveksitun rodun tai etnisen ryhmän kulttuurin, tapojen tai uskomusten halveksimista.

Minna Heimola tarkastelee Raamattua ja sen vaikutushistoriaa. Millä tavalla Raamatussa käsitellään muukalaisvihaa ja kuinka sitä on tulkittu aikojen saatossa? Tutkijan mukaan Raamattua voidaan tulkita ihan vastakkaisilla tavoilla, se joko oikeuttaa muukalaisvihaan tai sitten kieltää sen. Tässä on paljolti kysymys raamattunäkemyksestä. Varsinkin kirjaimellisesti Raamattua tulkitseva vetää sieltä johtopäätökset, että rotuerottelulle on olemassa perusteet. Toki siinäkin vaaditaan tulkitsijalle ”linssit” eli tulkintahorisontin, jossa vastakkaisilta näkemyksiltä ummistetaan silmät. Luterilainen tulkintaperinne on tähän päivään asti taipunut tulkintaperinteeseen, jossa tulkinnan avaimena on tietty periaate. Suhtautumisessa muukalaisiin periaatteena on rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö.

Tutkimus käsittelee mustaa ihoa syntisyyden vertauskuvana, Haamin ja Kainin syntejä, Etelä-Afrikan Apartheid-politiikkaa, Yhdysvaltojen ja Afrikan mustien teologien näkemyksiä, Amerikan alkuperäiskansojen kohtaloa ja kolonialismia, antisemitismiä ja sionismia, valkoisen rodun hegemoniaa Yhdysvalloissa, Jehovan todistajien rotukäsityksiä, suomalaisten ryssävihaa ja saamelaisten sortoa.

Raamatun alkulehdillä ensimmäinen rotuerotteluun johtanut kohta on luomiskertomus, jota on yleisesti käytetty perusteena ihmisten eriarvoisuuteen. Ihmiselle on annettu tehtävä vallita maata. Maanviljelyskulttuurin on katsottu olevan metsästys- ja paimentolaiskulttuuria korkeammalla tasolla ja antavan oikeuden vallankäyttöön. Ääriliikkeet, Christian Identity ja Aryan Nation, menevät tulkinnoissaan uuteen ulottuvuuteen: luomiskertomuksen ”kedon eläimet” tulkitaan ei-valkoisiksi ihmisiksi. Tässä tulkinnassa erotellaan siis kaksi luomikertomusta erillisiksi luomisiksi.

Veljesmurhaaja Kainin katseen synkistyminen on tulkittu tummaihoisuuden merkiksi. Kainin merkki on siis nähty alempiarvoisen ihmisryhmän merkkinä, vaikka Raamatun mukaan se on annettu hänen suojelemisekseen. Nooan pojista Kanaan on kirottu. Hänen ymmärretään olevan tummaihoisten rodun kantaisä samoin kuin hänen isänsä Haam. Babylonin tornin hajottaminen on tulkittu Jumalan tarkoitukseksi asettaa ihmiset toisistaan erilleen. Helluntain ihme, erikielisten yhteisymmärrys tulkitaan kuitenkin edellisen kohdan valossa, että eri kielisille pitää olla eri seurakunta. Tarkoitushakuisuus hallitsee siis rotuerottelua tukevaa raamatuntulkintaa. Abrahamin vaimon Sarain orjatartansa Hagaria ja tämän poikaa Ismaelia kohtaan kohdistava syrjintä nähdään oikeutettuna ja Jumalan määräämänä kohtalona.

Exodus ja Kanaanin maan valloitus ovat kohtalokkaita raamatunkohtia. Exodus on ennen kaikkea orjuuden vastustajien vapausjulistus, Kanaanin valloitus sen sijaan kolonialismin perusteksti. Mooseksen nubialainen vaimo on rotuerottelun puolustajille kauhistus. Mutta ainahan valkoinen rotu on katsonut oikeudekseen käyttää mustaihoisia seksuaalisesti hyväkseen. Laulujen laulussakin esiintyy tummaihoinen kaunotar. Laulujen laulua on perinteisesti tulkittu allegoriana. En tiedä, päästäänkö tällä tulkinnalla tummaihoisesta naisesta eroon, mutta fokus ainakin siirtyy naisesta Jumalan ja Israelin kansan suhteeseen. Sodoman seksuaaliseksi hurjasteluksi perinteisesti ymmärretty raamatunkohta ei ole sisällytetty tähän kirjaan. Nykytutkimuksen mukaan Sodoman synti oli muukalaisuusvihamielisyys, ja se olisi siis ansainnut tulla huomioon otetuksi.

Uudessa testamentissa löytyy monia kohtia, joita voi tarvittaessa käyttää vihapuheen puolustamiseksi. Siihen käy Matteuksen kertomus Jeesuksen tuomitsemisesta – kansa pyytää: ”tulkoon hänen verensä meidän ja lastemme päälle.” Johanneksen evankeliumin vihapuhe antaa antisemitismille vahvat sytykkeet. Evankeliumi syyllistää juutalaisia Jeesuksen tuomitsemisesta. Juutalaisten isä on Saatana eikä Abraham. Viimeaikaisessa eksegetiikassa on kiinnitetty huomiota evankeliumien välittämään vihapuheeseen. Evankeliumien viesti on käännettävä uudelle kielelle. Jeesus yhtä vähän kuin Paavalikaan eivät kiellä orjuutta, vaan hyväksyvät vallitsevat olosuhteet mukisematta. Karanneen orjan Onesimoksen palauttaminen isännälleen osoittaa orjuuden puolustajille käytännön esimerkin orjien oikeutetusta kohtalosta. Paavalin tunnettu lause ”Kristuksessa ei ole orjaa eikä vapaata” on orjuuden vastustajien magna charta.

Jos pelkästään Raamatun tulkinnoilla tehdään äänestys rasismista ja orjuudesta, niin voi hyvinkin olla, että skin headit voittavat. Niin paljon on Raamatulla perusteltu rotuerottelua. Mutta, kuten edellä sanottu, mikäli tulkintaperiaatteena on kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky, vaaka kallistuu eittämättä kaiken vihapuheen tuomitsevaksi. Mihin me käytämme Raamattua, päähän lyömiseen ja vihapuheen perustelemiseen vai muukalaisten kohtelemiseen samalla tavalla kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan?

Kaino toivomus olisi ollut raamatunkohta- ja henkilöstöhakemisto.

Etusivu    Kirja-arvioinnit