Mitä totuutta etsivän olisi hyvä tietää?

 

Jaakko Heinimäki: Kerettiläisen käsikirja. Mitä harhaoppiseksi haluavan olisi syytä tietää. Kirjapaja 2015.

 

Jaakko Heinimäki markkinoi uskonoppia tavalliselle tallaajalle. Sen voi jo ymmärtää otsikosta. Hän härnää ja provosoi, on ilkikurinen ja vitsaileva, kaukana kaikesta pönöttämisestä. ”Harhaoppiseksi haluava” - haluaako joku sitä? Jos vaikka ilmoittaa uskovansa toisin kuin kirkko opettaa, niin ilmeisesti silloin haluaa olla harhaoppinen. Tosiuskovaisuus kuulostaakin paljon kammottavammalta kuin dogmeista vapaa itse valittu vakaumus.

Vaikka Heinimäki heittää välillä hilpeää herjaa, hän pysyy hyvin dogmihistorian vakavassa dispositiossa. Käydään läpi kirkkohistorian tunnetuimmat harhaopit ja päädytään lopuksi siihen, etteivät nämä harhaopit ole vain menneisyyttä, vaan elävää todellisuutta yhä tänä päivänä. Ehkä ne ovat vähän muuttaneet muotoaan ajan saatossa, mutta ydin on sama. Kaikki harhaopit eivät ole kovin suuria harhoja. Skismat eivät ole lainkaan opillisia harhoja. Ne ovat kirkollisia valtataisteluja, joiden seurauksena kirkko on jakautunut eri poppoihin. Ne ovat oikeassa olemisia, mikä tarkoittaa, että muut ovat väärässä. Siitä voi olla seurauksena myös erilaisia opillisia näkemyksiä. Harhaoppi on aina valtauoman luoma määritelmä toisin uskovista kristityistä. Kumpi on harhaa, sen määrää luultavimmin enemmistöaseman saanut kristillinen kanta. Jossain tilanteessa keisarikin voi vaikuttaa oikean kannan määrittelyyn. Näin teki keisari Konstantinus asettuessaan donatolaiskiistassa Caecilianuksen puolelle. Keisarin mukana tuli väkivallankäyttö mukaan harhaoppisten suitsimiseen.LastenKeskus : Kerettiläisen käsikirja : 9789522881007

Helposti voi tulla sellainen käsitys, että harhaoppisia ovat enimmäkseen uskossaan epävarmat tai tiedoiltaan puutteelliset henkilöt. Heinimäki osoittaa, että usein harhaoppisiksi osoittautuvat tosiuskovat, jotka ovat uskossaan hyvin varmoja ja mielipiteissään ankaria ja tuomitsevia. Tässä onkin varmaan tämän kirjan pointti. Nyt täytyy jokaisen olla tarkkana, ettei vain lankea harhaoppiin. Tämä on kaita salmi, jossa toisella puolella vaanii Skylla, toisella Kharybdis. Nykyajan gnostilaisuutta on tapa jakaa kirkkokansa eri tasoisiin uskovaisiin, joista tosikristityillä on parempaa tietoa Jumalasta kuin tapakristityillä. Lukija ymmärtäköön, ettei tässä puhuta enää varhaisesta gnostilaisuudesta, vaan aatteen nykyaikaisesta sovelluksesta.

Mihin harhaoppisten ryhmään kuuluvat ne raamatuntutkijat, jotka luokittelevat Uudessa testamentissa olevia Jeesuksen sanoja autenttisiin ja Jeesuksen suuhun myöhemmin sepitettyiin seurakunnan traditiokerrostumiin? He ovat markionilaisia, sillä Markion retusoi Raamatun uuteen uskoon tekemällä siitä oman karsitun versionsa. Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että Markionin aikana Raamatun kirjojen ohjeellinen luettelo oli vielä kaukana lopullisesta muodostaan.

Areiolaisuus oli 300-luvulla voimakkain ja laajin harhaopiksi määritelty kristinuskon tulkinta. Sille suora jatke on islam, joka tosin on saanut paljon vaikutteita juutalaisuudesta ja kristillisestä doketismista, joka on jo oma erillinen harhaoppinsa. Nykyajan areiolaisia ovat Jehovan todistajat, jotka eivät hyväksy kolminaisuusoppia.

Jos doketistit eivät pidä Kristusta täytenä ihmisenä, nestoriolaiset taas eivät pidä häntä täytenä Jumalana. Tästä kehkeytyi mariologinen kiista, onko Jeesuksen äiti Kristuksensynnyttäjä vai Jumalansynnyttäjä? Nestorios edusti edellistä kantaa, joka tuli tuomituksi. Heinimäki arvelee, että Nestorioksen harhaoppisyytös voitaisiin perua, kun Khalkedonin päätöksestä livenneet Kristuksen yhtä ja jakamatonta luontoa kannattavat itämaiset ortodoksiset kirkotkin hyväksytään Kirkkojen maailmanneuvoston kirkkoperheeseen.

Donatolaisten skisma toistuu nykyään Luthersäätiössä, jonka mukaan luopiokirkko on sekä moraalisesti että henkisesti väljähtänyt, joten harhaoppisille piispoille ei tarvitse osoittaa lojaalisuutta. ”Vahvaa” kristillisyyttä edustavat donatolaisten tapaan pelagiolaiset, joiden mukaan oikeiden kristittyjen tulee olla moraaliltaan moitteettomia ja uskossaan vahvoja. Pelastuminen tapahtuu armosta, kunhan ihminen ensin hoitaa oman osansa pelastumisessa.

 

Heinimäki tekee rohkean vedon tuodessaan harhaoppien sovellukset tähän päivään. Hän ei halua heittää dogmeja romukoppaan, vaikka tietääkin niiden aiheuttaneen paljon riitoja ja jopa väkivaltaisia uskonvainoja. Dogmit ovat syntyneet siitä tarpeesta, että totuutta on aina etsittävä ja se on määriteltävä. Piispan virka on tarkoitettu varjelemaan kirkon yhtenäisyyttä.

Etusivu    Kirja-arvioinnit