Älä halveksi tapakulttuuria

Jaakko Heinimäki & Kaisa Kariranta: Tapakristityn tyylikirja. Miten elää ja kuolla kristillisesti. Kirjapaja 2016. 207 s.

 

Tarvitaan jutustelukielellä kirjoitettua ytimekästä, mielellään vielä hauskasti kuvitettua kirjaa, joka kertoo, millaista kristityn elämä on. Näin ovat päätelleet tietokirjailija Jaakko Heinimäki ja Helsingin piispan erityisavustaja Kaisa Kariranta. Välillä kieli poskella kirjoitetussa opaskirjassa kristityn rimaa ei ole tarkoitus nostaa kovin korkealle. Häntä ei tituleerata uskovaiseksi eikä kuvata muullakaan rasitteisella ilmauksella. Perinteinen pietistinen sisäpiirihurskaus on hyllytetty ja luotu hyvin armollinen kristityn ihmisen prototyyppi, jossa ihmisen uskoa ei loppujen lopuksi mitata hänen hurskaalla elämällään. Tärkeää ei ole ihminen itse, vaan Kristus, joka on ottanut ihmisen omakseen.

Perinteisesti sisäistä elämää korostavan uskon vastapainoksi kelpuutetaan tapakristillisyys uskomisen malliksi. ”Varjele sinä tapaa, niin tapa varjelee sinua.” Siinä on toden totta perää, että sisäistä hurskautta korostanut pietismi meni tapojen väheksymisessä tarpeettoman pitkälle. Ristinmerkkien ja kumartamisten hylkäämisellä sekä kuvataiteen ja säännöllisten rukoushetkien väheksymisellä on kristillisestä elämästä tehty niin sisäistä, ettei sitä missään näy. Valitettavasti tapojen karttamisella on kristillinen elämä kuollut. Tietysti tästä asiasta voisi kiistellä, onko tavalla taipumus jäädä vain kuolleeksi muotomenoksi, vai voiko tapa juuri pitää hengissä liian vaativaksi koettua uskonelämää. Jos joku odottaa tältä kirjalta sitä, että se ottaa etäisyyttä perinteiseen kristilliseen dogmatiikkaan ja edustaa modernia kansanhurskautta, jossa jokainen saa valita vapaasti uskonsa sisällön, pettyy. Vain muoto muuttuu, ei sisältö. Jälkimmäinen tulee näkyväksi.

Monella on nykyään mahdollisuus vierailla Etelä-Euroopassa ja nähdä, mitä vaikutuksia tapakulttuurin säilyttämisellä on saatu aikaan. Kirkoissa käydään ahkerasti ja ne ovat auki koko päivän. Kirkon arvokas esineistö on avoimesti kaikkien nähtävissä – ja kähvellettävissä, mutta siitä päätellen, että tapa jatkuu, ilkivaltaa pyhiin esineisiin nähden ei tehdä. Kaduillakin on pyhäinkuvia ilman, että kukaan vahingoittaa niitä.  Myönnän kyllä, että tämä tapakulttuuri saattaa mennä vähän överiksi liiankin pyhimysmateriaalin kanssa. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että se mikä on silmissä, iskostuu myös mieliin.

Opaskirjassa otetaan näin ollen mallia myös katolisesta kulttuurista. Avilan Teresan ja Mestari Eckhartin mystiikat ovat ihan mielenkiintoisia esimerkkejä katolisesta hurskauselämästä, mutta taitavat olla tavalliselle tapakristitylle juuri niitä sisäisen uskonelämän malleja, joita hän vierastaa. Samaa voi sanoa meitä lähempänä olevasta ortodoksisesta kulttuurista. Ortodoksinen kotialttari edustaa sitoutunutta ja näkyvää uskonharjoitusta, jonka veroista on vaikea markkinoida luterilaiseen kotiin. Hyvää ekumeniakasvatusta tämä kuitenkin on ja esimerkki tapahurskaudesta, jonka merkitystä on tarpeetonta ja mahdotonta väheksyä. Jos mennään muslimimaihin tai kauemmas itään suurten maailmanuskontojen maihin, mihin Suomesta tehdään paljon turistimatkoja, voi havainnoida näkyvää uskonharjoitusta, joka tuntuu oudolta, mutta pohjimmiltaan siinä on meillekin tuttuja muodollisia uskonelämän elementtejä. Islamilaisen kulttuurin oudot tavat osoittautuvat tarkemmalla perehtymisellä vanhoiksi kristillisiksi tavoiksi, kuten rukousmaton käyttö.

Uskonelämän hoito, johon kuuluvat rukoileminen, kirkossa käyminen, Raamatun lukeminen ja virsien laulaminen (tai lukeminen), saavat oppaassa laajan huomion. Uskonelämää on hoidettava, jotta se säilyisi. Tapojen vieroksuja voi muuten huomata, että myös sisäistetyksi uskonelämäksikin tarkoitetut käytännöt muuttuvat loppujen lopuksi tavoiksi. Tavoista emme siis pääse eroon. Tehkäämme siis niistä hyve.

Tämä kirja sopii hyvin Reformaation juhlavuoteen, koska reformaatio ei tarkoittanut kaiken vanhan hylkäämistä, vielä vähemmän kristikunnan jakautumista. Sitä paitsi nykyinen luterilaisuus on hylännyt paljon tapoja, joista Luther kyllä piti kiinni, esimerkiksi ristinmerkin teko.

Etusivu    Kirja-arvioinnit