Etsintä johti uskonelämään

 

Tommy Hellsten: Tähän olen tullut. Kirja merkityksen löytämisestä. Kirjapaja 2016.

Tommy Hellsten on tullut tunnetuksi erityisesti kirjoistaan Virtahepo olohuoneessa: Läheisriippuvuus ja sisäisen lapsen kohtaaminen (1991) sekä Saat sen mistä luovut (2000). Kun tekijä on suoltanut kirjoja keskimääräinen kirja/vuosi, on käsillä oleva kirja hänen 26. kirjansa. Vieläkö löytyy uutta sanottavaa vai meneekö kerrottava jo toiston puolelle? Varmaan ei toistoa voi kokonaan välttää, ei myöskään tämän uuden kirjan sisällä. Kirjoittaja kertoo aluksi laatineensa tarkan disposition, mutta huomanneensa, ettei kirjoittaminen oikein sujunut tämän kaavan mukaan. Hän päätti olla seuraamatta dispositiota ja edetä vain luku kerrallaan. Jokaista lukua varten hän asettui ikään kuin häntä korkeamman sanelijan käyttöön ja tilitti intuitiivisesti mieleen nousseet asiat. Tätä viimeistä kirjaansa kirjoittaja pitää tärkeimpänä kirjanaan. Jää nähtäväksi, miten lukijat ottavat vastaan tämän teoksen. Kun kirjoittajalla on laaja fanien joukko, jotka ovat myös osallistuneet hänen järjestämiinsä koulutustilaisuuksiin ja terapiaistuntoihin, on kirjailijalla varmasti uskollinen lukijakuntansa. Mutta löytääkö hän vielä uusia lukijoita, sopii kysyä.

Käsillä oleva kirja poikkeaa edellisistä hengelliseen elämään keskittymisessä. Tähän asti kirjat on luokiteltu kirjaston luokituksessa psykologiaan tai elämäntaitoon liittyviksi. Nyt kirja on selkeästi uskonnon kategorian alle. Kirjoittaja itse haluaa kuitenkin mieluummin puhua hengellisyydestä kuin uskonnosta. Uskonto voi joskus muodostuu hengellisyyden viholliseksi. Uskonto muodostuu helposti oikeasta opista kiivailuksi ja toisten käännyttämiseksi. Hellsten on itse joutunut juuri fundamentalistiuskovien taholta epäilyksen kohteeksi, onko hänen uskonsa oikeaa ja aitoa. Ehkä kirjoittajan käyttämä psykologian kieli vahvistaa arvostelijoiden käsitystä siitä, ettei kirjoittaja taida olla ihan oikeassa uskossa, kun hän ei tyydy perinteiseen kristinuskovaisten sanastoon. Tässäkin kirjassa Hellsten käyttää mielellään psykologista sanastoa kuvamaan hengellistä elämää. On egoa, tietoisuutta ja addiktia. Miksi kirjoittaja käyttää tavallisesta uskon kielestä poikkeavaa kieltä? Sen tähden, että hän haluaa kirjoittaa tavallisille ihmisille, sellaisille, jotka panevat kirjan pois kädestään, jos huomaavat sen hartauskirjaksi. Voi olla toki niin, että tämänkin kirjan laittaa pois kädestään joku sellainen, jolle perinteisesti uskovaisuudesta on huonoja kokemuksia. Mutta kirjoittaja luottaa siihen, että hengellisen elämän tarve on jokaisessa ihmisessä. Jokaisella ihmisellä on halua löytää elämälleen merkitystä. Keskeiset kristilliset käsitteet, häpeä, armo ja rakkaus ovat kaikille tuttua elämän todellisuutta.  Jokaisella on myös kokemusta siitä, että ympäristö ruokkii addiktioissa elämistä. Jokaisella on myös kokemusta pelossa elämisestä ja kirjoittaja haluaa ohjata etsivää polulle, jossa ihminen voittaa pelkonsa. Kirjoittaja ei opasta ihmistä uskonnon pariin, vaan hengelliseen elämän. Ihminen ei löydä Jumalaa ulkopuoleltaan, vaan sisimmästään. Kun ihminen on yhteydessä sydämeensä, hän kokee yhteyttä Jumalaan. Ihmisessä oleva ego voi kuitenkin tehdä hengellisyydestä uskontoa. Hengellisyys on egon torjumista myös uskonnon alalla. Kun ego murtuu, tilalle tulee nöyryys. Ihminen saa yhteyden sydämeensä, joka suostuu syntymään uudesti. Kuuliaisuus on Hellstenille tärkeä asia. Jumala koettelee kuuliaisuuttamme. Kirjoittaja kertoo Jumalasta ja Jeesuksesta sekä myös pahan vallasta. Kun ihminen ei tunnista tekojaan pahoiksi, hän antaa pahalle vallan.

Hellstenillä on kipeä kokemus siitä, kuinka hän nuorena meni etsimään kotiseurakuntansa kirkkoherralta apua hengelliseen hätäänsä. Vaati suurta rohkeutta astua kirkkoherran silmien alle esittämään asiaansa. Muutaman ajatuksen vaihdettuaan nuoren miehen kanssa kirkkoherra katosi kelloaan ja ilmoitti, että nyt hänellä on tärkeämpää tekemistä. Tämän kokemuksen jälkeen Hellsten lähti vielä opiskelemaan teologiaa, mutta ei perinteisellä kirkollisella harrastuneisuudella, vaan uhmamielellä ja kriittisellä asenteella.  Yksi kirjan luku käsittelee hyvin erikoisella tavalla Hellstenin kirkkokriittisyyttä. Olisi ollut mielenkiintoista lukea hänen ajatuksiaan siitä, millä tavalla hän toivoisi kirkon muuttuvan ja vastaavan paremmin ajan haasteisiin.

Hellsten kirjoittaa avoimesti, jopa paljastavasti omasta elämästään alkaen nuoruuden törttöilyistään ja naisseikkailuistaan. Ennen kaikkea hän kertoo addiktioistaan, tupakasta ja alkoholista. Addiktioista pääsee eroon vasta, kun tunnustaa oman voimattomuutensa. Kun haluaa päästä riippuvuudestaan eroon, ei pidä jäädä odottelemaan huomista. On toimittava nyt ja tässä.

Etusivu    Kirja-arvioinnit