Piispa emerituksen sana painaa vielä

Eero Huovinen: Parhain päin. Kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta. WSOY 2017. 471 s.

Kurssitoverini Eero jaksaa ”kirjoitella”. Hänelle näyttää kelpaavan tuo ”kirjoittaa”-sanan vaatimattomampi muotokin. Mutta tutkimusta hän ei enää tee sanan siinä merkityksessä kuin kysyjät odottavat. Eero on antanut itselleen luvan vetäytyä suorittamisen oravanpyörästä vaatimattomampaan fundeeraamiseen. Vajaa 500-sivuinen kirja kertoo kuitenkin siitä, että puhetta / kirjoituksia on piisannut. Teos on kokoelma eri tilanteisiin laadittuja puheita, kirjoituksia, artikkeleja ja pakinoita. Professorilla on aina jonkinasteinen tutkiva ote aiheeseensa. Saarnoissaan hän on pyrkinyt kuitenkin niin suureen yksinkertaisuuteen, että 7-vuotias lapsikin voi puheen ymmärtää.

Teos alkaa radiossa pidetyistä Taustapeili-aamuhartauksista. Nämä ovat olleet mielenkiintoisia aamuhartauksia, kun ei ole kysymys vain ”es regnet” –hartauspuheesta, vaan omaan elämään jääneistä muistoista, joita sopii toisillekin jakaa. Eeron ikäisillä ihmisillähän on muutenkin taipumusta heittäytyä muistoihin. Radiohartaus tietysti edellyttää aina hengellistä antia, mutta löysää puhetta ei sovi suoltaa. Eikä itseään pidä kehua. Parhaimmillaan tällainen hartaus lienee silloin, kun osaa nauraa itselleen. Eeron puheille luonteenomaista on se, että hän etsii aina evankeliumin. Tiukoinkaan saarna ei tyydy lain vaatimusten erittelyyn, vaan hyvä sanoma on aina löydettävä – kaikki on käännettävä parhain päin.

Mielenkiintoinen luku on se, jossa kirjoittaja kertoo kohtaamistaan ihmisistä. Nämä eivät ole hartauksia ollenkaan, mutta joku niistä voi kyllä olla osa siunauspuhetta.  Eero osaa arvostaa työtovereitaan ja ystäviään. Uskon, että hänen rinnallaan ja tukenaan on ollutkin todella erinomaisia kollegoja. En ihmettelisi sitä, että piispa katselisi nenänvartta alaspäin alaisiaan, mutta näistä kirjoituksista saa ihan vastakkaisen käsityksen. Piispa tarvitsee kipeästi osaavia apulaisia, jotka pärjäisivät hyvin ihan itsenäisinä toimijoina. Melkein kaikki esitellyt henkilöt ovat minullekin tuttuja, mutta henkilökohtaiseen kosketukseen olen joutunut, siis päässyt, vain Leino Hassisen ja Tapio Saranevan kanssa. Kaikkein erikoisin piispan kehunnan kohde on Esko Seppänen. Kaksi monin tavoin erilaisen taustan omaavaa ja taatusti melkein vastakkaisia maailmankatsomuksia edustavaa henkilöä  on kohdannut toisensa. He käyvät keskenään keskustelua vaikeasta ja varsinkin Esko Seppäselle kipeästä aiheesta, eutanasiasta. Molempien argumentit ovat vahvoja. Voi olla, että poikansa kipuja kärsinyt Esko toimii tunteella. Se merkitsee tässä tapauksessa sitä, että eutanasia pitäisi sallia. Piispa ei heittäydy vain järjen ja oikeaoppisuuden vietäväksi, mutta argumentoi vastapuolta sielunhoidollisesti kunnioittaen: eutanasia voisi toki olla jollekin ihmiselle armollinen tapa päästää hänet kärsimyksistään, mutta ongelmia tulisi siitä, että asiasta tehtäisiin  lakiin kirjattu yleinen sääntö.

Eutanasia on myös teologisesti merkittävä kysymys. Sama koskee avioliittoa, joka nyt haluttaisiin laajentaa myös samaa sukupuolta olevia pareja koskevaksi asiaksi. Eero on joutunut jarrumieheksi. Pääsi kuitenkin eduskunnan kuultavaksi ja esitti asian järkeen käyvästi argumentoiden. Tasa-arvosta ei pidä tinkiä, mutta vaatiiko se sitä, että avioliiton käsitettä pitää laajentaa? Eero ehdotti eduskunnalle, että laadittaisiin selvitys siitä, mitä avioliitolla on historiallisesti ja kulttuurisesti tarkoitettu ja mitä sillä nykyään tarkoitetaan. Näyttää siltä, että kaikki ovat jo valinneet kantansa. Selvitystä ei siis tarvita.

Piispa emeritusta kutsutaan vielä saarnaamaan. Puhetaidon tunnustuksen saanut piispa taitaa saarnata mielellään. Piispan saarnat tunnistaa juuri sitä, että hän pyrkii yksinkertaisuuteen. Saarna ei ole puhujan oppineisuuden demonstraatio. Puhuja keskittyy usein vain yhteen asiaan, jopa vain yhteen sanaan. Egérthe on pääsiäistä kuvaava sana, poikkeuksellisesti tosin vieraskielinen, mutta kieltämättä saarna jää mieleen ja oppii ainakin yhden sanan kreikkaa. Piispa ei tunteita kohottele, ei tyrkytä uskoa eikä yritä järjellä vakuutella, vaikka argumentoikin sanottavansa. Uskon ratkaisun vaatiminen on hänelle täysin vieras kristilliseen viestintään liitetty toimintatapa. Evankelinen liike on hänen lapsuutensa hengellinen koti. Hän onkin säilyttänyt luultavasti juuri sen evankelisen uskon, jonka hän on lapsuudesta perinyt. Nykyinen opillista tiukkuutta edustava eksklusiivinen liike on sulkenut hänet pois omasta hengellisestä kodistaan. Elämä on opettanut, että pitää ymmärtää myös toisia uskon tulkintoja ja kokemisen tapoja.

Tästä tullaankin sitten ekumeniaan, joka on piispan vahvinta osaamisaluetta. Eero Huovinen on kirkkomme eturivin ykkönen ekumeenisessa vuoropuhelussa. Tärkein ekumeeninen kanssakäyminen käydään roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Reformaation alkuperäinen tarkoitus ei ollut hajaannus ja eriseuraisuus, vaan alkuperäisessä uskonyhteydessä pysyminen. Mitä tuo alkuperäinen nyt sitten onkaan? Reformaatiossa molemmat osapuolet ajautuivat jyrkkiin lausuntoihin ja toistensa tuomitsemiseen. Sille emme mahda mitään, mutta nyt on yritettävä pienin askelin palauttaa yhteys takaisin. Pienin askelin sen takia, että mitään kestävää oikotietä, hyppäystä, ei ole saavutettavissa. Ehtoollisyhteys on yksi tärkeimmistä tavoitteista. Tunnettu tosiasia on se, että ehtoollisvieraanvaraisuutta ainakin  luterilaiset käyttävät hyväksi, mutta emme voi ohittaa katolisen kirkon vaatimuksia, että tavoitteeseen pitää edetä pidempää reittiä, yhteistä virkakäsitystä etsien ja paavin asemasta sopien.

Eero ei tykkää siitä, että yhteyteen pyritään totuuskysymyksen kiertäen. Tämä koskee myös kirkon moniäänisyyttä. Piispat ovat laatineet kuusi teesiä otsikolla ”Kutsu yhteyteen.” Eeron mielestä piispat ohittavat kokonaan totuuskysymyksen. Nyt pitää vain ymmärtää ja sietää vastakkaisia mielipiteitä ja tyytyä siihen, että yksimielisyyteen emme pääse. Annetaanko psykologisten asenteiden estää todellisen yhteyden etsiminen?

Eläkepiispan puheisiin ja kirjoituksiin voi suhtautua vähän ylimielisesti – siis luulen, että moni tekee niin. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että hänen sanoillaan on yhä merkitystä. Jos  ei tätä kirjaa halua hankkia, koska se ei enää mahdu hyllyyn, niin tee kuin minä: varaa se lainastosta.

Etusivu    Kirja-arvioinnit