Onko Raamattu sotaisa teos?

Sota, rauha ja Raamattu. Toimittaneet Niko Huttunen ja Nina Nikki. Suomen Eksegeettisen seuran julkaisuja. 260 s.

Helmikuussa 2016 Suomen Eksegeettinen Seura järjesti Eksegeettisen päivän yllä olevasta aiheesta. Huomattava osa kirjan artikkeleista pohjautuu päivän aikana pidettyihin esitelmiin. Aihe on hyvin ajankohtainen, mikä voi hieman yllättää. Luulisi näet eksegetiikan keskittyvän vanhojen käsikirjoitusten hengellisen sanoman tutkimiseen. Raamatuntutkimus palvelisi siis lähinnä kirkon julistusta.

Ajankohtaisuutta sodan ja rauhan aiheeseen on tuonut Neuvostoliiton ja marxilaisuuden romahtaminen. Aika surkuhupaisaa on, että raamatullis-apokalyptisille näkemyksille perustunut lopunajan ihanneyhteiskuntaa odottanut  maailmankatsomus romahti. Kaiken muunhan piti romahtaa, mutta sen periä voiton. Tuhoutuneen kommunistiyhteiskunnan jälkeen voiton peri Yhdysvaltojen hegemonia, pax americana. Senkin aika alkaa olla ohi. Venäjä on alkanut uhota.  Lähi-idän maat ovat kaaoksessa. Islamiin uskoon pohjaava terrorismi uhkaa maailmanrauhaa. Länsimaissa Raamattu on ollut sotia ja rauhanpyrkimyksiä motivoiva tekijä. Siitä on ollut aihetta molempiin. Onkohan Raamattu ihan oikeasti sotainen kirja(kokoelma)? Miten Raamattua on tulkittu ja miten sitä ehkä olisi pitänyt tulkita?

Teos jakautuu neljään osaan, joista ensimmäiset artikkelit liittyvät Vanhaan testamenttiin, seuraava jakso, varhaisjuutalaisuuteen, sitten Uuden testamentin maailmaan ja lopuksi myöhempiin raamatuntulkintoihin. Vanhan testamentin sotaretoriikka on nykyään antanut monille aiheen pitää Raamattua hyvin sotaisena kirjana. Ääriesimerkkeinä on Luvatun maan valloitus Joosuan johdolla ja kehotukset vihkiä tietyt kaupungit tuhon omiksi. Kaikki pitää tappaa, ei vain viimeiseen mieheen, vaan naiseen ja lapseen asti. Vanhan testamentin tuhoisaa vaikutushistoriaa ei voi kieltää, mutta totuuden nimessä on huomattava, ettei Vanhan testamentin määräyksiä koskaan varsinaisesti toteutettu. Sodan raakuuksiin kehottavat kirjat on kirjoitettu paljon sen jälkeen, kun kuvattujen asioiden piti tapahtua. Eivätkä ne tapahtuneet kuvatulla tavalla silloin eivätkä myöhemminkään. Deuteronomistiselle historiankirjoitukselle oli ominaista, että Israelin kansan kova kohtalo johtui Israelin, sekä kansan että sen johtajien tottelemattomuudesta. Jumala rankaisi kansaansa. Tätä motiivia on käytetty paljon myös viime vuosisadan Suomen sotia selittävänä tekijänä. Selitys voi sopia hengelliseen herätyssanomaan, mutta selitys ei tunnu uskottavalta.

Pekkä Särkiön kirjoittama sodan etiikka esittelevä artikkeli on tärkeä aihe. Jo Vanhassa testamentissa on aineksia sellaisen etiikan luomiseksi, jossa sodan tuhovaikutuksia pitää minimoida. Ei ole mitään järkeä tuhota kaikkea, jos sillä ei ole merkitystä sodan voittamisen kannalta. Sota raaistaa, minkä seurauksena julmuus ja tuhoaminen paisuu niin suureksi, että kaikki ovat häviäjiä.

Niko Huttunen esittelee sotilaita varhaiskristillisyydessä kirjan toisessa jaksossa. Se on tosi mielenkiintoista, että monet sotilaiksi nimitetyt henkilöt toimivat itse asiassa poliisitehtävissä. Tämä koskee myös Uutta testamenttia. Sadanpäämies taisikin olla nimismies eikä sodanpäämies eli sotilaallisessa tehtävässä toimiva kapteeni. Sadanpäämiehistä puheen olleen on jännittävää havaita, että kun sotilaita kuvataan evankeliumeissa usein raaoiksi ja tunteettomiksi, niin sadanpäämiehet osoittautuvat rauhan turvaajiksi ja uskonnolliselle julistukselle myötämielisiksi henkilöiksi. 

Kirjan neljännessä osassa Timo Nisula käy läpi kirkkoisä Augustinuksen saarnoja, mitä ne kertovat sodasta ja sotilaista. Käsitys Augustinuksesta oikeutetun sodan teorian esittäjänä osoittautuu perusteettomaksi. Niko Huttunen tarkastelee Raamatun käyttöä Suomen itsenäisyyden ajan sodissa. Tätä aihetta onkin viime aikoina tutkittu paljon, mm. Jouni Tilli. Kansalaissotaan asti voimakkaasti vaikuttanut beckiläisyys omasi hyvin vanhatestamentillista henkeä, mikä tarkoittaa julmuutta Jumalan nimissä. Talvi- ja jatkosodan aikana sota tulkittiin aika paljon oikeutetuksi puolustussodaksi ja lopulta tappion siintäessä edessä alkoi vaikuttaa deuteronimistinen historian selitys. Suomi oli Jumalan valittu kansa, jota Jumala joutuu nyt rankaisemaan. Suomen kohtalo rinnastuu usein Israeliin. Tästä teemasta päädytäänkin lopuksi suomalaiseen sionismin tukemiseen Amerikan Yhdysvaltojen jälkeen olemme hyvänä kakkosena tukemassa Israelin valtion kehitystä. Israelia ei saa arvostella poliittisena toimijana, sillä se on Jumalan valittu kansa. Raamatun profetiat toteutuvat ja se vahvistaa meidän uskoamme Raamattuun kirjana, joka kuvaa sitä, mikä lopunaikoina tulee tapahtumaan. Eksegeesi voi valitettavasti mennä hieman villiksi ja tavoitehakuiseksi. Rauhaa sillä ei kyllä saada aikaiseksi Lähi-itään eli Levanttiin, millä nimellä Palestiinaa ja sen naapurivaltioita kutsutaan. Tuleeko Raamattua käytettyä vihan ja ennakkoluulojen lietsomiseen rauhan rakentamisen sijasta? Kun erityisesti Ilmestyskirja on antanut aihetta apokalyptisiin pohdintoihin, jotka liittyvät myös Israeliin, on hyvä lukea Ismo Dunderbergin Ilmestyskirjaa koskeva selitys. Tavallisesti luullaan, että Ilmestyskirjan seurakuntien ongelma oli kristittyjen vaino, mutta se olikin kristittyjen liiallinen mukautuminen maailmaan.

Otsikon kysymykseen on vastattava, että Raamattu on tosiaan hyvin sotaisa teos, mutta kaikki ei ole aina ihan sitä, miltä se näyttää.

Etusivu    Kirja-arvioinnit