Juutalaissota ja orastava varhaiskristillisyys

Pauli Huuhtanen: Temppeli liekeissä. Kesuura Oy 2018. 199 s.

TT, dosentti Pauli Huuhtanen on kirjoittanut puoliksi fiktiivisen romaanin aiheesta johon hän perehtynyt tieteellisessä tutkimustyössään. Romaani on julkaistu postuumisti. Huuhtanen on kääntänyt Flavius Josefuksen Juutalaissodan historian. Josefus, syntyjään Josef ben Mathitjahu, (n.37 Jerusalem - n.100 Rooma), oli merkittävä ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttanut juutalainen historioitsija. Josefuskin osallistui Roomaa vastaan suunnattuun kapinaan, mutta hän antautui häpeällisesti roomalaisille. Kapinalliset olivat päättäneet ryhtyä joukkoitsemurhaan siten, että yksi kerrallaan arvotaan, kuka surmataan. Viimeinen eloon jäävä tekee sitten itsemurhan. Viimeinen eloon jäänyt oli Josefus. Hän päättikin itsemurhan sijasta antautua. On sanomattakin selvää, että näin kunniaton petturi menettää luottamuksensa juutalaisten silmissä. Josefus yritti kuitenkin kapinan aikana vaikuttaa Jerusalemin puolustajiin, että nämä antautuisivat roomalaisille eivätkä kävisi turhaa taistelua, jonka lopputulos kyllä tiedetään. Isänmaan ja nimenomaan pyhien paikkojen puolustajille Josefuksen suostutukset olivat petturin puheita, joille ei louskautettu korvaa. Niin siinä sitten kävi, että muutamassa vuodessa vuonna 66 aloitettu kapina kukistettiin. Molemminpuoliset tappiot olivat valtavat. Kuka ei kuollut miekkaan ja nuoleen, kuoli nälkään tai aliravitsemuksesta aiheutuneeseen sairauteen. Jotkut toki päättivät päivänsä omakätisesti. Roomalaiset yrittivät koko ajan suostutella juutalaisia antautumaan lupaamalla kevyitä rauhanehtoja ja temppelin säästämistä. Juutalaisille ei käynyt muu kuin kaikki tai ei mitään. Niinpä sitten temppeli hävitettiin ja temppelin kallisarvoiset esineet kuljetettiin sotapäällikkö Tituksen triumfikulkueessa Roomaan juutalaisten vankien mukana. Pahimmat kapinanjohtajat vietiin kulkueessa Roomaan, minkä jälkeen heidät teloitettiin. Pienemmät tekijät teloitettiin Jerusalemissa. Osa kansaa vietiin orjiksi. Muutamat onnistuivat pakenemaan. Triumfikulkue on kuvattu Tituksen riemukaareen.

Jerusalemista pakoon päässeisiin kuului myös Jeesuksen opetuslapsi Simon Kananeus. Tässä kohtaa kirjailija on jo siirtynyt fiktiiviselle alueelle, ei siltä osin, etteikö Simon olisi kuulunut Jeesuksen opetuslapsiin, mutta että hän osallistui juutalaiskapinaan. Kirjassa mainitaan Jeesuksen opetuslapsista myös Tuomas Didymos ja Taddeus. Tuomas esitetään gnostilaisuuteen taipuvana valtavirran kristinuskosta poikkeavana isienkin uskon, juutalaisuuden, hylkääjänä. Simon kuuluu lisänimensä mukaisesti kiivailijoihin eli selootteihin. Sodan keskellä hän kuitenkin ottaa etäisyyttä kannattamaansa väkivaltaiseen kapinaan ja onnistuu juonella pelastamaan nahkansa. Hän käy vielä sodan päätösvaiheessa kotiseudultaan Galileasta Jerusalemissa teeskennellen olevansa sokea, joten hän säästyy roomalaisten väkivallalta, mutta saa selville sodan loppuvaiheet. Jeesuksen opetukset ovat jättäneet häneen jälkensä ja hän on kiinnostunut Jeesuksen opetuspuheista, jotka ovat jo löytäneet kirjallisen muotonsa 60-luvun lopulla. Markuksen evankeliumikin on jo tulollaan, mutta se ei ehdi vielä Simonin käsiin.

Teoksen henkilögalleria on sotapäällikkökeisarien Vespasianuksen ja hänen poikansa Tituksen sekä tunnettujen prokuraattorien ja kapinajohtajien osalta historiallista tietoa. Merkittäviä kapinallisjohtajia ovat Simon Bar Giora, Giskhalasta kotoisin oleva Johannes ja Eleazar ben Simon. Heidän lisäkseen on muitakin kapinallisryhmiä, jotka käyvät keskinäistä taistelua vallasta, mutta pahimman vaaran hetkellä yhdistävät voimansa yhteistä vihollista vastaan. Juutalaisten patrioottisuutta ja fanaattisuutta ei käy epäileminen. Mutta ehkä tämä viimeiseen mieheen kaatumisen spartalaishenkisyys oli tarpeetonta ja järjetöntä. Menee jossittelun puolelle, jos arvaan, että juutalaiset olisivat saaneet pitää uskontonsa ja temppelinsä, jos olisivat olleet sovittelevampia.

Jeesuksen opetuslasten mainitseminen juutalaissodan yhteydessä on hyvin mielenkiintoinen veto. Olen aina kuvitellut, että Simon Kananeus oli selootti jo saadessaan kutsun opetuslapseksi. Tästä teoksesta saa käsityksen, että jälkimaailma eli evankeliumien kirjoittajat tunsivat hänet seloottina. Voihan se olla niinkin. Paavalikin tunnetaan teoksessa, tosin Saul Tarsolaisen nimellä. UT:n kaanoniin kuuluva historiakirja Apostolien teot ei  toisesta luvusta eteenpäin tunne muita Jeesuksen historiallisia opetuslapsia kuin Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen. Ja loppujen lopuksi Apostolien tekojen päähenkilöksi nousee henkilö, joka ei varmaan ole historiallista Jeesusta edes tavannut. Huomiota herättää se, että kahdestatoista oppilaasta yhdeksän hävisi kuin tuhka tuuleen. Kirkollinen perimätieto astuu sitten kuvaan löytäen kristillisestä lähetyshistoriasta myös niiden opetuslasten tekoja, joita Apostolien teot eivät tunne. Perimätiedon historiallista todenperäisyyttä on vaikea verifioida, koska dokumentoitua todistusaineistoa ei ole.

Juutalaissodalla ei kristillisen kirkon kannalta ollut suurta merkitystä. Eikä se juutalaisuuttakaan vielä pyyhkäissyt pois Palestiinan kartalta. Tähän tarkoitukseen tarvittiin vielä juutalaiskapina 115-117 jKr. ja toinen juutalaissota 135 jKr.

Etusivu    Kirja-arvioinnit