Häpeätahra kristikunnan historiassa

Kurt Villads Jensen: Ristiretket. Turun Historiallinen Yhdistys 2019. 306 s.

Kristikunnan suurta häpeätahraa ei mielellään muistele. Ei voi millään puolustella sitä, että kristityt ryhtyivät väkivaltaiseen toimintaan vallatakseen pyhiä paikkoja. Ei, vaikka islamilaiset valtiot olivat ne aikanaan alistaneet valtaansa väkivalloin. Koston ajatuskin on hyvin vastenmielinen ja kristinuskon sanoman vastainen. Häveliäisyys ei kuitenkaan saa merkitä yritystä asian painamiseksi villaisella ja vähättely, ettei meidän enää tarvitse kantaa häpeää esi-isiemme synneistä. Ei kai ainakaan meidän suomalaisten tarvitse kantaa häpeää asioista, joihin olemme olleet hyvin marginaalisesti osallisia, jos ollenkaan. Ei varmaan, mutta kristinuskon tunnustajina meidän on kysyttävä, kuinka on mahdollista, että kristityt ovat osallistuneet tällaiseen väkivaltaan. Tanskalaisen tutkijan, Jensenin näkemys on, että keskiajan teologeilla oli hyvä ymmärrys Raamatusta. He ymmärsivät, että turvallisuuden tähden oli taisteltava. Heillä oli vahva käsitys siitä, että taistelussa kuolleesta tuli marttyyri ja hän pääsi suoraan taivaaseen. Ihmisillä oli velvollisuus taistella pahaa vastaan. Harhaoppeja ei pitänyt sallia. Kerettiläisyys ja pakanuus ymmärrettiin keskiajalla tarttuviksi taudeiksi, joita vastaan piti taistella. Uskonnonvapaus oli tuntematon käsite.

Ristiretkiä on selitetty taloudellisilla syillä, perintöoikeuden muuttumisella ja sosiaalisella jännityksellä Euroopan maissa sekä kahden kulttuurin, kristittyjen ja muslimien, väliseksi yhteentörmäykseksi. Viime mainitusta syystä kirjoittaja toteaa, että keskiajalla sodat ja liittolaisuudet vaihtelivat yli uskontorajojen. Huomattavasti useampia sotia käytiin kristittyjen kesken kuin kristittyjen ja muslimien välillä. Ja näin on edelleen.

Ensimmäinen ristiretki, jonka synnytti paavi Urbanus II:n saarna Clermontin kirkolliskokouksessa Ranskassa vuonna 1095, merkitsi uuden aikakauden alkua. Vuoden 1100 tienoilla alkoi läntisen Euroopan valtava ekspansio – sotilaallinen, taloudellinen ja intellektuaalinen – joka muutti Euroopan perinpohjaisesti ja loi pohjan modernille maailmalle. Keskiajalla ristiretkiä ei kritisoitu. Ristiretkien päämääränä oli koko ajan Jerusalemin turvaaminen, tai Pyhän maan menettämisen jälkeen, vuodesta 1291 lähtien, Jerusalemin takaisinvaltaus. 1700-luvun valistusaika ja yleinen epäluulo uskontoa kohtaan johtivat valistusfilosofien terävään kritiikkiin ristiretkiä vastaan.

Moderni tutkimus on nostanut esiin uskon ja ideologiset seikat ristiretkien taustalla olleiksi voimiksi. Vuoden 1990 jälkeen yhä useammat historioitsijat ovat alkaneet ymmärtää ristiretket läntisessä Euroopassa yhtäkkiä tapahtuneena mentaalisena muutoksena, eräänlaisena herätysliikkeenä. Tämä synnytti lukuisia tutkimuksia keskiaikaisesta teologiasta ja sodasta, kääntymisestä ja aneista, mutta myös siitä, miten ristiretkeläisiä ylipuhuttiin lähtemään matkaan.

Ristiretkiä esittelevä kirja antaa kattavan kuvan koko ristiretkiajasta. Mukaan on luettu Pyhän maan valtaamiseen tarkoitettujen ristiretkien lisäksi taistelut koko Palestiinassa Syyriaa myöten, mongoleja vastaan käydyt sodat, Espanjan reconquista, Pohjois-Afrikkaan suuntautuneet invaasiot, Böömin hussilaisia vastaan suunnatut taistelut ja Itämeren ristiretket, jotka ulottuivat Baltiaan, Suomeen ja Venäjälle asti. Venäläisetkin laskettiin pakanoiksi. Ristiretket ovat sotahistoriaa ja yleistä historiaa kuin myös kirkkohistoriaa. Suomeen suuntautuvat ristiretket ovat tässä Turun Historiallisen Yhdistyksen toimittamassa laajennettu versio Jensenin kirjoittamaan alkuperäislaitokseen verrattuna, joka ilmestyi vuonna 2005. Kirjan kuvituskin on alkuperäisteosta laajempi. Kansikuvaksi on valittu osuvasti otos piispa Henrikin sarkofagista, Nousiaisten kirkossa.

Välimeren rannoille suunnistava turisti etsii itselleen lämpöä ja lepoa, mutta törmää vääjäämättä myös lomakohteensa historiaan, jossa merkittävää osaa ovat näytelleet ristiretket. Monet samat henkilönimet esiintyvät Euroopan valtioiden historiassa kuin Välimeren saarien ja Pyhän Maan historiassa. Euroopan valtioiden rajat eivät vastanneet nykyisiä. Paavin vaikutusvalta oli nykyistä suurempi. Paavit olivat ristiretkien sponsoreita ja aatteellisia innoittajia. Aneet olivat merkittävä voimakeino, jolla vaikutettiin kuninkaisiin ja heidän sotajoukkoihinsa. Ristiretkeläinen sai synnit anteeksi tai sai ainakin lyhennettyä kiirastulen rangaistusta paavin julistamaa anetta vastaan. Kaikki kuninkaat eivät aina kulkeneet paavin talutusnuorassa, vaan toimivat usein omapäisesti, jopa paavin kiroustuomion alaisina. Myös paavit tulevat vastaan Keski-Euroopan turistille monina veistoksina ja kuvina matkaoppaan lisäksi. Kun Suomessa on linnoja yhden tai kahden käden sormin laskettava määrä, Keski-Euroopassa linnoja on niin runsaasti, että yhdestä linnasta näkyy jo seuraava. Linnat olivat alun perin puolustustarkoitukseen rakennettuja linnoituksia. Käytännössä niistä tuli myös sillanpääasemia uusiin valloituskohteisiin.

Merkittäviä vaikuttajia ristiretkibuumiin olivat luostarit. Jo ensimmäistä ristiretkeä alettiin kutsua liikkuvaksi luostariksi. Erityisesti sisterssiläismunkki Bernhard Clairvauxlainen oli ahkera ristiretkiaatteen agitaattori. Benediktiineistä dominikaaneihin loikannut doctor angelicus Tuomas Akvinolainen perusteli teologisesti ristiretki-ideologian teoksessaan Summa contra gentiles. Näistä henkilöistä ja monista muista henkilöistä ja merkittävistä tapahtumista tai asioista on tietoiskulaatikko, joka tiivistää asiakokonaisuuden tehokkaaksi tietopaketiksi. Ristiretkiä varten perustettiin ihan omia sääntökuntiansa, joita kutsuttiin ritarisääntökunniksi. Näitä olivat Temppeliherrat ja Johanniitat, joita kutsuttiin myöhemmin maltalaisiksi, koska he siirsivät päämajansa Kyprokselta Maltalle. Saksalainen ritarikunta osallistui myös Pyhän maan valloitusretkiin, Kalparitarit sen sijaan vaikuttivat etupäässä Baltiassa. Kuten tunnettua, Temppeliherrojen ritarikunta lakkautettiin paavillisella päätöksellä ja ritarikunnan omaisuus siirrettiin Johanniitoille.

Kirja vyöryttää esille valtavan määrän nimiä ja historian tapahtumia. Kaikkea ei toki tarvitse muistaa. Lukemalla kaiken läpi saa kokonaiskuvan ristiretkistä, jonka jäljet ovat yhä edelleen näkyvissä erityisesti Palestiinassa, mutta myös ympäri Eurooppaa.

Etusivu    Kirja-arvioinnit