Luther – reformaattori vai uskonpuhdistaja?

 

Timo Junkkaala: Oikein väärin ymmärretty Luther. Perussanoma 2017. 256 sivua.

 

Reformaation juhlavuonna on hyvä syy palata Lutheriin ja pohtia hänen ajatteluaan ja opetustaan. Yksi näkökulma on miettiä sitä, missä Lutheria on ymmärretty ja tulkittu väärin. On asioita, joita perustellaan Lutherin ajatuksilla, mutta ne eivät olekaan Lutherin ajatuksia. Joskus on ihan viatonta viitata Lutherin ajatuksiin kuten tutussa sanonnassa: ”Jos huomenna tulisi maailmanloppu, tänään istuttaisin omenapuun.” Ongelmana on tällöin vain se, ettei Lutherin kirjoituksista löydy tällaista sanontaa. Lauselman sisällön voisi ehkä allekirjoittaa henkilö, jonka nimiin se on pantu. Mutta kun Lutheria väitetään ilon pilaajaksi tai työhulluuden eli luterilaisen työmoraalin esikuvaksi, on Lutheria taidettu ymmärtää väärin.

Timo Junkkaala ryhmittelee Lutherista esiintyvät väärinkäytökset neljään koriin, 1) tavallisimmat (väärin)käsitykset, 2) Elämäkertaan liittyviä (virheellisiä) väitteitä, 3) Pyhää Henkeä ja armonvälineitä koskevia (väärin)käsityksiä ja 4) Muita (myös teologien esittämiä, mutta silti vääriä) väittämiä. Junkkaalan esitys perustuu vankkaan teologiseen asiantuntemukseen ja perusteelliseen Lutherin kirjoitusten tutkimiseen. Harvassa Lutherista kertovassa kirjassa on näin runsaasti aitoja Lutherin sitaatteja. Kirja on siis lukijalle oivallinen tilaisuus perehtyä Lutherin ajatteluun, siihen, mitä Luther todella sanoi. Virkakollegat voivat tietysti luulla osaavansa ja tietävänsä Lutherista jo kaiken, muta kun kirjoittaja selvästi osoittaa yhden lukunsa kollegoilleen, hän selvästi esittää papistolle haasteen. Lukekaapa tarkkaan Lutherinne!

Pieni epäilys kyllä syntyy, että kirjoittajalla vaikuttaa näkemyksiin kirkkopoliittinen asennoituminen. Tämä tulee esille mm. kirjoittajan naispappeudesta edustamaan näkemykseen: Luther ei hyväksynyt naispappeutta. Eipä kai, kun ei asia silloin ollut millään lailla tapetilla. Ei ollut pappiskoulutusta saaneita naisia eikä kukaan muukaan ollut ehdottanut naispappeutta eikä kukaan nainen varmaan edes ehdottanut hakevansa pappeutta. Luther kehotti kuitenkin palaamaan Raamattuun. Raamatusta on luettava ne periaatteet, joiden mukaan toimitaan. Lutherin ajattelua on, että virkakäsitys ei kuulu muuttumattoman evankeliumin piiriin vaan toiseen koriin, rakkauden alueelle, asioihin, joita voidaan tilanteen muuttuessa arvioida uudelleen. Naispappeutta voi perustella Raamatulla. Sitä voi myös vastustaa Raamatulla. Aikanaan Luther kallistui sen käsityksen puoleen, että naispappeus ei ole Raamatun mukaista. Entäs kun Paavali lähetti terveisiä apostoliksi nimittämälleen naiselle, Juniaalle, Roomalaiskirjeessä (Room. 16:7)? Luther tosin saattoi pitää häntä miehenä.

Homoseksuaalisuus on myös asia, jonka Luther torjui. Hän perusti torjuvan kantansa Roomalaiskirjeeseen, joka ymmärtää homoseksuaalisen käyttäytymisen luonnonvastaiseksi holtittomaksi sukupuolimoraaliksi. Entäs jos homoseksuaalisuus onkin luontoon kuuluva poikkeuksellinen ilmiö, joka ei ole holtitonta moraalia, vaan aitoa kiintymystä ja välittämistä? Lutherin avioliittokäsityskin oli sellainen, että avioliitto on maallinen asia, ei sakramentti. Omana aikanaan Lutherilla oli hyvä syy torjua homoseksuaalien avioliitto. Tarkempi Raamatun tutkiminen olisi uudessa tilanteessa saattanut johtaa Lutherin toiseen johtopäätökseen. Lutherin lain ja evankeliumin erottamisen mukaan seksuaalielämä kuuluu juuri sille maallisen elämän ja etiikan alueelle, jonka kysymykset ratkaistaan ns. kultaisen säännön tai rakkauden kaksoiskäskyn mukaan inhimillisen järjen avulla.

Junkkaalan mukaan reformaatiota tulee nimittää yhä edelleen uskonpuhdistukseksi toisin kuin reformaation juhlavuonna on päätetty. Päätös perustui ajatukseen, että suomen kieltä lukuun ottamatta useissa tunnetuissa Euroopan kielissä uskonpuhdistusta kutsutaan reformaatioksi. Vaikka se on vieraskielinen sana, niin suomi voi tässä tapauksessa käyttää lainasanaa, joka yhdistää sen yleisesti tunnettuun ilmaisuun. Tarkoituksena on ollut myös edistää ekumeenista kanssakäymistä provosoimatta katolista kirkkoa, jolle uskonpuhdistus sana tuo mieleen ajatuksen katolisen kirkon uskosta vääränä oppina. Juurihan on allekirjoitettu katolisen kirkon kanssa käydyissä oppikeskusteluissa asiakirja (Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista 1999), jossa todetaan, että oppikeskustelussa on päästy yhteisymmärrykseen vanhurskauttamisesta eivätkä Lutherin aikaiset oppituomiot enää ole voimassa. Junkkaala kyllä kritisoi toisaalla oppikeskustelujen tuloksella syntynyttä asiakirjaa. Allekirjoittamisen jälkeen katolinen kirkko on uudessa katekismuksessaan esittänyt jälleen sitä käsitystä vanhurskauttamisesta, josta se irtisanoutui asiakirjan allekirjoittamisessa. Näin olleen Junkkaala käyttää tekstissään johdonmukaisesti sanaa uskonpuhdistus reformaation sijasta. Tämä tiukka linja sopii hyvin kirkkopolitiikkaan, mutta kirkkopolitiikka voisi harjoittaa myös rauhanomaisemmin. Lutheriin kyllä sopii hyvin tiukkalinjaisuus. Sitä ei käy kiistäminen, että Lutherin kritiikki aikansa katolista kirkkoa kohtaan oli armotonta. Junkkaalan kielenkäyttö on pehmoilua Lutherin rinnalla. Kirkossamme vallitsee selvästi polarisaatio, joka jakaa kirkkoamme kahteen leiriin. Junkkaala asettuu selvästi piispojen vetämää valtavirtaa vastaan.

Homoseksuaalisuudessa piispojen enemmistö asettunee kuitenkin Junkkaalan puolelle. Kirkon yhtenäisyys on tavoite, joka voittanee painoarvossa ihmisoikeuskysymyksen, jos tasa-arvoinen avioliitto sellaiseksi ymmärretään. Mitähän kirkolliskokous päättää?

Etusivu    Kirja-arvioinnit