Pauliina Kainulainen: Suuren järven syvä hengitys. Luontosuhde ja kokonainen mieli. Kirjapaja 2019. 336 s.

Euroopan unionin Suomen puheenjohtajakaudella ilmastonmuutoksen torjunta on agendalla ensimmäisenä. Jää nähtäväksi, mihin tässä asiassa päästään, mutta asia on kuitenkin käsiteltävänä. Vaikea sanoa, kuinka monella on suoranainen ilmastoahdistus. Maapallon kestävyys on joutunut koetukselle, kun ihminen ahneudessaan levittää saasteita ilmakehään. Ihmiselle ei mikään tunnu riittävän, ei ainakaan niille, jotka ovat tulotasossaan ylittäneet kohtuuden, eikä niille, jotka ylikuluttavat maapallon resursseja. Suomen ylikulutuspäivä oli Kainulaisen mukaan tänä vuonna 3. huhtikuuta (WWF laskee päivän elokuuhun). Siihen päivään mennessä Suomen ekologinen jalanjälki ylitti maapallon biokapasiteetin.

Kainulainen kuuluu niihin harvoihin (?) suomalaisiin teologeihin, joka on perehtynyt voimakkaasti ympäristönsuojeluun teologisena kysymyksenä. Luontorakkaus on vaikuttanut jopa tutkijan jumalakuvaan. Kyseessä on panenteistinen jumalakuva, mikä tarkoittaa, että Jumala on läsnä kaikessa luomakunnassaan kuitenkaan samaistumatta siihen. Panenteismi eroaa panteismistä siinä, että ensin mainitun mukaan Jumala on riittävästi persoona kyetäkseen rakastamaan ja olemaan ihmisen rakkauden kohde. Panenteismi saa ruumiillisen ilmauksensa ihmisen hengityksessä, jossa sisäinen ja ulkoinen ovat jatkuvassa elävässä yhteydessä. Jumalan syvyys, luovat ja kaoottiset alkuvedet, herättävät pyhää kunnioitusta. Jumala on käsittämättömän syvä, esikäsitteellinen todellisuus. Silti häntä, jumalallista ykseydellisyyttä, saa kaivata.

Ihminen löytää ykseydellisen ja tyynen mielen muuttamalla mielensä, kuten Jeesus kehotti ihmisiä parannukseen. Syvää tietoa saa kristillisen viisausperinteen lisäksi  suomalaisesta, kotoperäisestä maailmankatsomuksesta. Syvällä on voiman, ilon ja sisäisen rauhan lähteet. Siellä on kohdattavissa Pyhä. Tutkijalla on suuri rakkaus luontoon. Oma kotijärvimaisema, olipa se sitten Rasvankijärvi syntymäkotikunnassa Tervossa, Höytiäinen tai Pielinen myöhemmillä asuinpaikkakunnilla Pohjois-Karjalassa, on syöpynyt mieleen pyhänä ympäristönä, jossa sielu lepää järvessä ja sitä ympäröivissä metsissä. Ei ihme, että tutkija on liittynyt ympäristöliikkeisiin ja kohtuutta vaativiin yhteisöihin (www.kohtuusvaarassa.com, www.kohtuusliike.fi), joissa on siirrytty sanoista tekoihin. Luontoaktivistit ovat järjestäneet mielenosoituksia ja vaikuttaneet poliittiseen päätöksentekoon, niin ettei kaivoslupia myönnetä liian kevein perustein suomalaiseen herkästi haavoittuvaan ympäristöön eikä sallita avohakkuita, vaan metsiä tulee hoitaa jatkuvapeitteisen kasvatuksen menetelmillä. Tutkija kirjoittaa suuren järven syvästä hengityksestä, millä kuvalla on biologinen taustailmiönsä, suurten järvien kausittainen vedenpinnan korkeuden vaihtelu. Rantojen asukkaat voivat kokea veden korkeuden vaihtelun harmillisena asiana, mutta tosiasiassa luonnolle, rantapusikoille ja lietteelle pinnan vaihtelu on hyödyllinen ilmiö.

Kristinusko on on historiansa mittaan saanut tuhoisan ihmiskeskeisiä tulkintoja. Tämä hampaaton hengenvirtaus ei ole kyennyt estämään luonnon riistoa, pahimmillaan se on oikeuttanut sitä. Millaista kristinusko voisi olla järven ja metsän kielellä? Riitit palauttavat tasapainoa ja ennallistavat suhdetta Äiti Maahan. Ne ovat ruumiillista hengellisyyttä, jota kristinuskossa nimitetään inkarnaatioksi. Kristinuskon sydän on Jeesus Kristus. Kirjoittaja painottaa Jeesusta viisauden opettajana. Jeesus välittää sen tiedon, että perimmäinen todellisuus on hyvä. Tätä on armo, joka lahjoitetaan ihmiselle. Luonnossa käyskentelyn lisäksi ihminen tarvitsee aikaa Raamatun kertomusten mietiskelylle ja hiljaiselle rukoukselle. Kontemplatiivisessa perinteessä hiljainen rukous ja aktiivinen toiminta ovat kuin sisään- ja uloshengitys, yhtä lailla tarpeellisia.

Kristinusko hahmottuu kirjoittajalle luonnonuskontona, hengellisyyden perinteenä, jossa mystikkojen tapaan kaikki on elävää. Eläimiä ja kaikkea luotua kunnioitetaan, ja niiden kanssa puhellaan. Jeesus opettaa, miten saavuttaa kokonainen, tyyni mieli ja sisäinen riippumattomuus. Maailman erilaiset viisausperinteet voivat yhdistää voimansa elämän puolustamiseksi.

Kotoperäisessä maailmassa maailmankatsomus ja hengellisyys ovat limittäin; siinä ei ole erillistä elämänaluetta nimeltä ”uskonto”. Arkiset riitit, elämänmuoto, hiljaisuus ja toiminta muodostavat eletyn hengellisyyden. ”Sammalhuone” on paikka jossa sielu saa olla turvassa. Tämä ajatus tutkijalle on tullut Aleksis Kiveltä. Saunominen on suomalaiselle mahtava riitti, elinvoiman ja tasapainon kylpy. Erityisesti savusaunassa saunomisen voi kokea uudestisyntymänä. Kotoperäisessä maailmassa löyly mielletään hengen ilmenemismuodoksi.

Ympäristönsuojelussa on varmaan viisasta edetä pienin askelin kohti oikeaa suuntaa, mutta kyllä se suunta on hyvä määritellä tarkkaan ja ne uhraukset, jotka on väistämättä tehtävä. Jatkuvan kasvun ideologia on yksi kestämätön suunta. Kun ahneudella ei ole rajaa, luontoa riistetään häikäilemättä. Kasvun rajat on jo monin paikoin ylitetty. Tutkija on itse astunut ulos kuluttamisen oravanpyörästä. Hän jätti väitöskirjatutkijan työnsä ja siirtyi Enonkosken luterilaisen luostarin papiksi tehtävänään opettaa luonnonyhteyden vaalimista, hiljentymistä ja kohtuukuluttamista. Uraputken luomisen sijasta tutkija on päästänyt irti akateemisen tai kirkollisen arvostetun aseman tavoittelemisesta. Hän ei halua pitää itseään esillä eikä herättää keskustelua. Hän ei pyri kiitoksentavoitteluun ja miellyttämisenhaluun. Hän on päästänyt irti turvallisuudentarpeestaan, mikä merkitsee ylimääräisestä omaisuudesta luopumista ja säästämisestä irrottautumista.

Kirjoittaja erittelee pyhien kirjoitusten hengellistä lukutapaa ja käsittelee kasteen ja ehtoollisen teologiaa. Hän esittelee Juurimessun, ekologista Luojan ylistystä painottavaa ehtoollisjumalanpalvelusta, jota vietettiin ensi kerran Helsingin Kallion kirkossa vuonna 2015. Sitten kirjoittaja pohtii ugrilaista kirkkoarkkitehtuuria ja rukousta, jota kutsutaan kontemplaatioksi, sekä mindfulnessia ja kristillistä mietiskelyä.

Pauliina Kainulainen edustaa omaperäistä, modernia teologista tulkintaa, joka haastaa lukijan miettimään omaa luontosuhdettaan ja uskoaan Jumalaan, jota on hyvä kutsua sukupuolineutraalilla nimellä Luoja. Luonnon kunnioitus kohtaa minun kohdallani rajan siinä, kun aletaan puhua haltioista ja tontuista tai kuvataan animistisin mielikuvin Pyhän läsnäolosta elävissä petoeläimissä puhumattakaan elottomista olioista. Ympäristön suojelu vaatii nykyään rajumpia toimenpiteitä kuin mitä tähän mennessä on tehty. Tutkija tuntuu olevan ennen kaikkea yhden asian nainen, joten työllisyydestä hän ei puhu mitään. Luonnon hyötykäytön ja kulutuksen vähentäminen voi merkitä työllisyyden merkittävää heikkenemistä. Työllisyyden vaikutus ihmisen toimeentuloon ja mielenterveyteen ovat asioita, jotka pitäisi kai ottaa huomioon?

Noin 150 kirjan kirjaluettelo osoittaa merkittävää perehtyneisyyttä tutkimusaiheeseen. Kirjoittaja ei tyydy vain luettelemaan kirjat, vaan esittää lyhyen yhteenvedon jokaisen kirjan sisällöstä.

Etusivu    Kirja-arvioinnit