Oppilaskeskeistä opetusta Etiopiassa

 

Kati Keski-Mäenpää: Yllätyksiä opetusvälinevarastossa. Suomen Lähetysseura 2017. 125 s.

 

Kuluvana vuonna Suomen Lähetysseuran työ Etiopiassa täyttää 50 vuotta. Paljon on vettä virrannut Batenassa senkin jälkeen, kun ”Hukkakoskeen” rakennettiin vesioinas, joka nosti vettä Heton kukkulalle, mihin rakennettiin Synodin hallinto- ja koulutuskeskus. Vesi virtasi kohta valmistuneiden uusien lähetystyöntekijöiden hanasta sisään koteihin samaan aikaan, kun kaupunkilaiset vielä kuljettivat vettä aasien kantokoreissa tai naisten selässä olevilla ruukuilla koteihinsa. Heille matka oli kuitenkin monin verroin pidempi kuin meille Batenan lähellä asuville. Yllätyksiä opetusvälinevarastossa

Tällä johdannolla haluan vain sanoa, että 50 vuodessa maailma on muuttunut myös Etiopiassa ja eritoten Hosainassa. Pienestä, motorisoitujen kulkuyhteyksien ulottumattomissa olevasta kyläpahasesta on kasvanut suurehko yliopistokaupunki, jonne on rakennettu nykyaikainen pikitie. Monet lähettipolvet ovat jo tehneet Hosainassa tehtävänsä. Sittemmin Suomen Lähetysseuran lähetit ovat olleet merkittävässä osassa työn avaamisessa Dessiessä, 400 km Addiksesta pohjoiseen. Monet ovat olleet kirkon keskustoimiston palveluksessa Addiksessa ja jotkut myös Mekane Yesus- seminaarissa, kirkon korkeimmassa opinahjossa, jonka filiaali, tosin itsenäisenä yksikkönä, toimii myös Hosainassa.  Kirkon jäsenmäärä on kasvanut vuoden 1970 jäsenmäärästä, jonka arvioin olleen silloin vähän päälle sadantuhannen, kahdeksaan ja puoleen miljoonaan. Luokanopettajapariskunta Kati ja Markku Mäenpää ovat uuden vuosituhannen alussa astuneet Etiopian lähettien kunniakkaaseen ketjuun ja tukeneet osaltaan Mekane Yesus-kirkon kasvua, uskaltaisinko sanoa välillisesti, koska he eivät ole olleet suoranaisesti julistustehtävässä. En kuitenkaan sano tätä vähätellen. Jos Etiopian koululaitosta pystyy kehittämään ja antamaan sille uusia virikkeitä, se on moninkertaisen hatunnoston aihe. Kati kertoo pääasiassa omasta työstään, ”peruskoulun” opetusmenetelmien tehostamisesta, Markun toimen MY-seminaarin musiikinopettajan työstä jäädessä sivuosaan. Itse asiassa Kati kertoo itsekin osallistuneensa musiikin opetukseen, ainakin musiikin teorian osalta. Minäkin opetin Hosainan suomalaisessa koulussa säveltapailua 80-luvun alussa ja pidin pientä, vaatimatonta orkesteria. Asia on siis minulle hyvin tuttu. Yritin myös opettaa laulua ja musiikkia raamattukoulussa, olinhan tuonut mukanani matkaharmonin ja kitaran Suomesta. Kantapään kautta opin sen, minkä Keski-Mäenpäät kaiketi osasivat ja lähtökohtaisesti, että Etiopiaan ei kannata siirtää länsimaista musiikkia eikä laulutyyliä. Huomasin siis musiikin saralla joutuneeni opettajasta oppilaan paikalle. Keski-Mäenpäät ymmärsivät antaa arvostusta Etiopian omille musiikkikulttuureille.

Opettajantoimi johti Katin hankkimaan luvan yhden kyläkoulun opetusmenetelmiin tutustumiseen ja sitä kautta myös opetusmenetelmien tehostamiseen. Perinteisesti opetustyö perustuu vanhaan ja yleiseen opetustapaan, jossa opetusta mitataan sillä mitä opettaja opettaa eikä sillä, mitä oppilas oppii. Kun luokkakoot lähentelevät sataa eikä liitutaulun lisäksi muita opetusvälineitä ole, oppilaslähtöinen opettaminen voi olla vaikeaa, kun opetushallitus on asettanut ne tiedolliset tasot, joihin pääseminen edellyttää opettajavetoista tietojen vyöryttämistä, menipä opetus sitten ”jakeluun” tai ei. Jossakin etiopialaisessa koulussa löytyy opetusvälinevarastosta myös sellaisia esineitä, jotka yllättävät suomalaisen opettajan. Paljastamatta jujua voi antaa vihjeeksi, että sellaisia näkyy kirjan kansikuvassa.

Etusivu    Kirja-arvioinnit