Aikamatka 1800-luvun Uudellemaalle

Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus. Siltala 2018.

Teemu Keskisarja yrittää päästä Aleksis Kiven nahkoihin sisään. Olisipa edes muutama minuutin tilaisuus haastatella kirjailijaa! Kuinka korkeakulttuurin kipinä syttyi kraatarinpoikaan? Kuinka sinusta kasvoi kielinero? Avaisitko vähän raha- ja naishuoliasi? Mitä hittoa merkitsee Seitsemän veljeksen saapasnahka-torni? Mikä hulluus päähäsi rynkäsi tuskan päivinä?

Aika pitkälle Keskisarja on päässyt tutkimuksissaan. Hän on kääntänyt melkein jokaisen kiven paljastaakseen Kiven mysteerit. On koluttu kaikki Siuntion seurakunnan digitaaliarkistot, Porvoon tuomiokapitulin piispantarkastukset, Nurmijärven ja Siu8ntion käräjäkuntien arkistot, kestikievareiden tarkastuspöytäkirjat, digitaalinen sanomalehtikirjasto, Helsingin yliopiston keskusarkisto, Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmat, Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuusarkisto, Museoviraston arkistot, Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkelit ja rippikirjoja Suomen sukuhistoriallisesta yhdistyksestä. Lisänä vielä painettuja lähteitä ja karttoja sekä laaja kirjallisuusluettelo. Mutta se tärkein jää puuttumaan: kirjailijan haastattelu. Sille ei mahda mitään. Kaiken muun on elämänkertomuskirjoittajan tutkimus tavoittanut. Ihan kaikkea ei siis voi Aleksis Kivestä tavoittaa, muitta huolellisella työllä voi löytää myös jotain uutta. Aleksi Kiven elämäkertoja ovat kirjoittaneet myös mm. J.V. Lehtonen (1934), Veijo Meri (1984), Viljo Tarkiainen (1984), Hannes Sihvo (2002) ja Esko Rahikainen (2004). Mutta niin kuin kansalliskirjailijasta jäi valokuva ottamatta, niin jäivät hänen elämänsä vaiheet aikanaan dokumentoimatta. Sen tähden tutkimukselle jää paljon spekuloimisen varaa.

Kivi ei tiennyt olevansa ensimmäinen suomalainen romaanikirjailija eikä hän tiennyt, mikä arvo hänen työlleen on jälkikäteen annettu. Hän tiesi vain sen kriittisen arvioinnin, jolla hänen uraa uurtava työnsä lytättiin. Lyttääjistä pahin August Ahlqvist joutui jo eläessään huomaamaan, että Suomen kansa on eri mieltä arvostelijan kanssa. Agathon Meurman ehti kuolla siinä uskossa, että Kivi jää historian hämärään ilman arvostettua kirjallista jäämistöä. ”Maailma muuttuu, Eskoseni!” Kriitikot ovat joutuneet historiantutkimuksen hampaisiin. Kivi sairastui melankoliaan ja kuoli kriitikoidensa hampaissa.

Keskisarjan tutkimuksen yksi vahvuus on mielenkiintoinen ajankuvaus. Aikamatka reilu 150 vuoden taakse on haasteellinen. Emme ole sellaista elämää nähneet emmekä osaa riittävän hyvin kuvitella. Edes sanaa elintaso ei tuohon aikanaan tunnettu. Meidän on vaikea astua niiden housuihin, jotka tuon elintason kokivat nahoissaan. Aleksis Kiven onnettomuudeksi Suomen pahimpia nälkävuosia elettiin juuri niihin aikoihin, kun Kivi saattoi pääteoksensa painokuntoon. Ajat olivat huonoakin paljon huonommat. Tienavaajalle aika oli vaikein mahdollinen.

Minua tietysti kiinnostaa, mitä Kivestä kerrotaan suhteessa uskontoon ja kirkkoon. Jumala mainitaan Seitsemässä veljeksessä 144 kertaa plus synonyymit – luultavasti useammin kuin nykyisisssä uskonnon koulukirjoissa, toteaa Keskisarja ironisesti. Kivi itse ironisoi teoksissaan tekopyhiä kirkonmiehiä ja seurakunta-elämää, mutta ei rienannut. Kivi ei pilkannut uskontoa tai kristinnuskoa, ei lahkolaisiakaan. Valitsisihan hän näkyjä näkevän Seunalan Annan valistuneimman veljen, Eeron vaimoksi. Rippikoulu ja kinkerit ansaitsivat sen satiirisen kuvauksen, minkä ne ansaitsivatkin. Keppi, jalkapuu, kallojen yhteenkolistelu ja aikuisten nöyryyttäminen olivat kasvatusmenetelmiä, jotka tuntuvat nykypäivinä käsittämättömiltä kirkollisilta rangaistustoimilta. Kivi laski lukemisesta leikkiä monta kymmentä sivua, mutta hän tunnusti myös sivistyksen arvon. Aapo aavistaa lukutaitoa peräti ”ihmis-arvomme ja kunniamme aluksi”.

Aikamatka Aleksi Kiven elämään on avartava ja opettava lukukokemus.

Etusivu    Kirja-arvioinnit