Islamin kohtaamisen avain: ymmärtäminen

Timo Keskitalo: Risti ja häpeä. Kuva ja Sana 2017. 125 s.

Kuinka välittää evankeliumi muslimeille? Siihen tämä kirja pyrkii antamaan vastauksen. Täytyy tietysti ensin tuntea evankeliumin ydin. Sitten täytyy tuntea muslimien uskontoa ja kulttuuria. Raamatulla päähän ja ”minä olen oikeassa, sinä väärässä” ovat varmoja keinoja sulkea viestintä heti alkuunsa.

Timo Keskitalo yrittää avata muslimien kulttuuria. Lähtökohta on Eugene Nidan tapa hahmottaa maailman kulttuureja kolmen kulttuurisen pääpiirteen avulla. Kolme pääpiirrettä ovat pelko, syyllisyys ja häpeä. Pelkokulttuuria esiintyy selvimmin Afrikan ja Latinalaisen Amerikan alueilla. Näissä kahdessa maanosassa johtajuus perustuu voimaan, jota ylläpidetään pelolla. Tässä kulttuurissa Kristus nähdään pimeyden henkivaltojen voittajana. Syyllisyyskulttuuri sijoittuu Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Näemme Jumalan tuomarina, jonka edessä me syntiset olemme syytettyinä. Jeesus Kristus sijaisuhrina vapauttaa meidät tuomiosta. Häpeäkulttuurin alue on suuri. Se kattaa koko islaminuskon levinnäisyysalueen Marokosta Indonesiaan asti. Raamatun maailmassa nämä kolme kulttuuria kohtaavat toisensa.  Raamattua voi tarkastella myös itämaisen yhteisö- ja länsimaisen yksilökulttuurin näkökulmasta. Molemmat pitää ottaa huomioon.

Raamatun lukeminen häpeäkulttuurin näkökulmasta avaa erittäin mielenkiintoisia näkökulmia kertomusten tulkintaan. Kirjoittaja kuvaa erittäin koskettavasti mm. Kaanaan häitä ja tuhlaajapoikakertomusta. Voi olla, että juuri häpeäkulttuurin näkökulmasta tulkittu kertomus tulee lähimmäksi alkuperäisten kuulijoiden kokemusta, ehkä myös evankeliumin ensimmäisten lukijoiden ymmärrystä.

On tunnettua, että Jeesuksen ristinkuolema on muslimeille vaikea asia hyväksyä. Kunnian kulttuuriin kuuluu ajatus, ettei Jumalan mies voi joutua häväistyksi Jumalasta itsestään nyt puhumattakaan. Muslimeille Jeesus on Jumalan mies. Ristinkuoleman kärsi Jeesuksen sijasta joku muu. Tämä dokeettinen käsitys oli tuttua jo ennen islamin uskon syntyä.  Muslimien kanssa keskusteltaessa tulee väistämättä erimielisyyttä ristin häpeästä. Länsimaiselle ihmiselle Jeesuksen ristinkuolemassa kauheinta on ruumiillinen kärsimys, muslimille häpeällinen kuolema, jota ristiinnaulitun alastomuus korostaa. Häpeän alku löytyy Raamatun syntiinlankeemuskertomuksesta. Siitä löytyy myös pelko ja syyllisyys.

Kirjoittaja ottaa kantaa maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksiin. Viranomaiset eivät perusta päätöksiään kristillisten seurakuntien asiantuntemukseen, vaan omaan tapaansa ymmärtää kristityksi kääntyminen. Pitää osata tehdä vieraalla kielellä selvää uskonsa sisällöstä ja todistaa näin  kääntymisensä aitous. Maahanmuuttoviranomainen tuntuu ottavan kirkon edustajan roolin. Kirkkohan nimenomaan tutkii jäsenikseen pyrkivien motiivien aitoutta ennen kuin päättää jäseneksi ottamisesta. Keskitalo aivan oikeutetusti huomauttaa, että muslimille kristillisen kirkon epäaito jäsenyyskin merkitsee kuolemantuomiota eli kotimaahan paluu merkitsee kuoleman uhkaa. Muslimin lapsi on isälleen kuin kuollut, jos hän poikkeaa yhteisönsä toimintatavoista. Meille länsimaalaisille avioliitto on kahden kauppa, muslimiyhteisössä kaupan hoitavat vanhemmat lapsen puolesta. Tässä ei ole kysymys siitä, että ottaisimme oppia muslimien tavoista, vaan siitä, että yritämme ymmärtää heitä.

Muslimien hunnun käyttö on yksi länsimaalaista ajattelua loukkaava ja mielestämme naisen arvoa alentava seikka. Muslimien näkökulma on ihan toinen: se on naisten suojelua. Länsimaissa tietysti toivotaan, että maahanmuuttajat sopeutuisivat elämään maassa maan tavalla. Niin paljon tapahtuukin, mutta muslimiyhteisölle asia on vaikeasti sulateltava.

Kirjassa tuodaan myös esille muslimien ruokailusäädöksiä ja vieraanvaraisuutta koskevia tapoja. Islam on ehkä omaksunut näitä tapoja juutalaisesta uskonnosta, jonka käytäntö on kirjattu Tooraan eli Vanhan testamentin lakikirjoihin. Voi myös olla, että Lähi-idän tapakulttuuri periytyy varhaisiin heimokulttuureihin. Tavat ovat säilyneet myöhemmin kehittyneissä uskonnoissa ja saaneet näin sakraalisen tapakulttuurin aseman.

Varsinkin muslimilähetystyötä tekevien on syytä perehtyä tämän kirjan aihepiiriin. Suomalaisten olisi hyvä tutustua muslimien ajattelutapoihin, jos haluavat ymmärtää islamilaisia maahanmuuttajia. Papeille tämä kirja antaa aihetta tulkita evankeliumin kertomuksia uudesta näkökulmasta. Siihenhän pappi pyrkiikin  etsiessään uutta, kuulijaa yllättävää tulkintaa.

Etusivu    Kirja-arvioinnit